PRAMILAN VARHAISET VUOSISADAT (1400-1600 -luvut)

Pramilan aikaisin historia liittyy aatelisten hallitsemaan Yläneen Vanhankartanon historiaan. Vanhin maininta Pramilasta on 1300-luvulta, jolloin miltei kaikki Yläneen maa-alueet kuuluivat Yläneen Vanhaankartanoon. Kartanon tiloja joutui esim. perinnönjaoissa myös muille aatelissuvuille. Muun muassa 1450-luvulla Birgitta Klauntytär sai perintöosuudekseen kartanosta Pramilan ja Keihäskosken tilat.

Asutusta Pramilassa lienee ollut jo kivikaudella, koska alueelta on löydetty kivikautisena esinelöytönä ns. poikkikirves.
Tila oli kartanon rälssitila, missä lampuodit viljelivät määrättyä sopimusta vastaan. Lampuotitilat olivat joko kruunun, kirkon tai rälssin (kartanoiden) vuokralle antamia kokonaisia tiloja asumista ja maanviljelyä varten peltoineen ja niittyineen. Vuokramies eli lampuoti viljeli tilaa, mutta ei ollut tilan omistaja. Kartanoiden työvoimantarve tyydytettiin 1600-luvulle saakka pääosin lampuodeilla. Sen jälkeen lampuodit korvattiin usein torppareilla. Pramilassa oli lampuoteja aina 1800- luvun puoliväliin asti. Pramila oli puolen manttaalin tila. Manttaali oli Ruotsin valtakunnassa käytetty veroyksikkö, jonka pohjalta laskettiin maatilojen verotus..
Pramilan lampuoteja tunnetaan jo 1500-luvulta alkaen;

• 1556 Matts Olsson
• 1563 Sigfried Mattsson
• 1610 Sigfrid Thomasson
• 1616-1645 Michel Järansson
• 1646-1681 Mårten Mårtensson
• 1682-1686 Erich Mårtensson Pramila (Mårtenin poika)
• 1688-1709 Henrich Mårtensson Pramila
  Henrich Mårtensson (s. 1662, k. 1736) oli kirkon kuudennusmies. Perhekuntaan kuuluivat vaimo, Walborg Mattsdotter (s. 1695, k. 1736) sekä heidän kuusitoista lastaan, joista kolme kuoli lapsena. Aulikki Ylönen (Pöytyän, Yläneen ja Oripään historia, 1969) kertoo: Kuudennusmiehen ainoa etu oli ilmainen hautapaikka kirkon lattian alla. Kun Henrich Mårtensson haudattiin Yläneellä vuonna 1736 soitettiin ilmaiseksi myös nelinkertaiset kuolinkellot ja paarivaatetta käyttäen hänet kannettiin kirkkoon. Edelleen löytyy maininta: Talvikäräjillä, vuonna 1696: Henrich Mårtensson valittiin kuudennusmieheksi. Henrich ei tainnut oikein tajuta sitä arvoasemaa, minkä oli saavuttanut. Istuttuaan vuoden 1696-1697 käräjät, hän jätti seuraavana vuonna omavaltaisesti tulematta, joten Yläne jäi ilman käräjäedustajaansa noin vuoden ajaksi. Keväällä 1699 hänen tilalleen nimitettiin Yrjänä Fransinpoika Keihäskoskelta.

Vuosina 1695-1697 olivat suuret kuolonvuodet, joiden sanotaan olleen kaikkein raskaimpia aikoja, mitä Suomen kansa sotia lukuun ottamatta on koskaan kokenut. Olisikovatko edellä mainitut vaikeat ajat vaikuttaneet Herichin päätökseen olla osallistumatta kirkolliskokoukseen? Myös yksi Mårtenssonin lapsista kuoli vuonna 1696. Vuosina 1696-1697 Yläneellä kuoli kaikkiaan 189 henkilöä.

Pramilan viimeisin lampuoti oli Gustaf Michelsson (s.1819 k.1887) vuoteen 1861, jolloin Gustaf muutti Pöytyän Karhunojalle Ali-Simolaan..

Pramilan viimeisen lampuodin, Kustaa Pramilan lehti-ilmoitus, hänen muuttaessaan Pramilasta Pöytyän Karhunojan Ali-Simolaan vuonna 1861. Lampuotien aikana kynnettiin härkiä apuna käyttäen, mutta hevosiakin talossa oli, kuten huutokauppailmoituksesta selviää. Uudet omistajat, Lundénit ostivat todennäköisesti lampuodin huutokaupasta karjaa, hevosia, ym.

PRAMILA LAMPUOTIEN ISÄNNÖIMÄNÄ 1700-LUVULLA

Usko Uotilan tarinaa 1700-luvun elämästä Pramilassa

Pramilan seuraavat isännät eli lampuodit olivatkin Henrich Mårtenssonin jälkeläisiä. Aatelisherrojen omistamaan, mutta lampuoti eli vuokramies Simon viljelemään taloon syntyi poikalapsi Henric vuonna 1730. Isonvihan kauhut olivat takanapäin, mikäli niitä Länsi-Suomessa oli juuri ollutkaan. Edessä oli Suomen viimeinen vuosisata Ruotsin alaisuudessa. Itä-Suomessa käytiin vielä sotia, mutta täällä oli rauhallisempaa eikä varsinaisia nälkävuosiakaan koettu. Ruotusotamiehet, niin Pramilan ja Tourulan Spanski, kuin Keihäskosken Paimenenmäen sotamieskin saivat keskittyä torpissaan rauhan töihin.
Pramilan Henric kasvoi ja varttui ja kiinnostui tytöistä. Tuskin siinä puhemiehiä tarvittiin, kun rajanaapurin, Keihäskosken Prusilan saman ikäinen tytär, Lisa Thomasdotter, perheen kesken varmasti vain Liisa, löytyi aviokumppaniksi. Naapurusten sukulaisuus toi varmasti etuja. Vaativia töitä voitiin tehdä yhdessä, lainata härkiä ja ajokaluja, elotalkoista ja rakennuspuuhista puhumattakaan. Kylän yhteispuuhin jonkinnäköinen tiekin valmistui Yläneen kirkolle.
Nuorelleparille syntyi välillä 1761-1775 yhteensä seitsemän lasta, kuusi tyttöä ja niiden keskelle Mikko poika. Itse asiassa yksi lapsi enemmänkin, mutta ihan pienenä kuollut Elisabeth sai samannimisen sisaren parin vuoden päästä. Koko lista siis suomalaisittain Maria, Valpuri, Mikko, Elisa, Kristiina, Anna ja Regina. On siinä ollut eloa ja vilinää jokivarressa ja kotimetsässä, kun tytöt ovat käpylehmillään ja hakohärjillään leikkineet tai päässeet uimaan kesäkuumalla saunalahden rantaan.

Lampuodit olivat vuokramiehiä. Tilan omistivat aatelisherrat, jotka niissä harvoin kävivätkään. Ne olivat perua sotilasansioista ja ystävyydestä kuninkaaseen. Suuri etu Pramilan omistajille oli se, että talo oli verovapaa rälssi, näin omistaja sai nauttia koko vuokran. Se perustui suulliseen sopimukseen ja tuppasi kasvamaan aatelisherran velkaantuessa. Lainaan suoraan Aulikki Ylösen historiakirjaa: Pramilan vuokra v. 1769 oli vuodessa kaksi tynnyriä rukiita, yksi tynnyri ohraa, yksi kauraa, leiviskä voita, neljä naulaa pellavalankaa, aami heiniä, 40 munaa, kuusi kanaa, 20 päivätyötä, yksi kaupunkimatka, 200 kerppua haavan lehdeksiä, kaksi syltää koivuhalkoja, ja kuorma honkatukkeja. Teuraseläimiä, tuohia, tervaa ja muita metsäntuotteita ei saanut myydä ennen kuin oli tarjonnut niitä kartanoon. Melkoinen lista! (Tynnyri on 165 litraa, leiviskä 8,5 kg, naula 2 kg ja aami ¼ kuormaa.)
Omat veronsa keräsi myös kirkko. Muistettakoon, että Yläneen uusi kirkko valmistui 1782. Sinne piti taloista viedä erilaista puutavaraa manttaalin mukaan. Kirkon penkit sitten jaettiin arvojärjestyksessä edestäpäin. Jossain päin Suomea aatelisherrat tappelivat miekoilla kirkossa, kumpi pääsi etupenkkiin.

Tuon vuokrarasitteen kokoon saaminen ei tainnut Pramilan kohdalla olla kuitenkaan ylivoimaista, koska samanaikaisesti ilmeisesti rakennettiin aittoja, karjasuojia ja jopa suuri asuinrakennus. Pramilan etuna oli runsaat metsävarat. Esim. tervaa on poltettu ainakin kahdessa kohtaa jokivarren törmässä. Joki on myös tarjonnut kalastusmahdollisuutta ja jopa vesimyllyn rakentamisen. Jokivarren pellot ovat myös olleet vähemmän arkoja hallalle. Metsästykselläkin on voitu elämistä parantaa. Kun jokivarren peltoja oli pitkälti, mutta kapealti, oli toisaalta viljelytyöt hankalia. Lyhyitä vinopäisiä sarkoja oli vaikka millä mitalla. Myöhemmin pöytyäläiset sukulaiset sanoivatkin: Pramila on paska talo, jollei siellä härkä ole joessa, niin se on metsässä.

Jos oli äiti löytynyt läheltä, samaa ei enää voitu sanoa tyttärien aviopuolisoista. Haluttuja olivat Pramilan tyttäret, koskapa kaikki naitiin vähän yli parikymppisinä. Häitä saatiin pitää vuosien 1788-1801 välillä peräti kuudet. Maria meni Heinijoen Jaakkolan rusthollarin pojalle, Valpuri Kärrilään lampuodille, Elisa Säkylään maajussi Johanille. Kristiinan sulhanen oli myös Matti, rusthollarin poika, Annan taas rusthollari Jaakko. Nuorin sisar Regina meni kaikkein kauemmas Vampulan Hanhikosken talonpojalle. Kun peräti neljä tytöistä avioitui Heinijoelle, täytyy selityksenä olla sikäläisen puhemiehen aktiivisuus. Tuskinpa ainakaan Valasrannalla silloin mitään kemuja pidettiin, niin sopivasti kuin se olisikin ollut puolivälissä kyliä.

PRAMILAN VANHAT RAKENNUKSET

Yläneenjoen varrella, Pramilan kylässä on oletettavasti ollut jonkinmoinen asumus jo keskiajalla, koska talo historiakirjoissa mainitaan. Kuvien osoittamassa muodossa rakennukset lienevät jo olleen 1700-luvun loppupuolella. Salme Uotilan mukaan Pramilassa oli hirsistä rakennettu harmaa suuri asuinrakennus, vinkkeli, jossa oli kulmittain pitkä tuparivi; iso tupa ja pirtti sekä niiden välissä porstuakamari. Rakennukset olivat suuret ja kylmät. Vanhat rakennukset on purettu 1930-luvulla. Savusauna-riihirakennus jäi paikoilleen vielä vuosiksi, kunnes sekin hävitettiin uuden ajan tieltä.

Joen toisella puolella on aitta, jonka sepäntekemään avainsommitelmaan on taottu vuosiluku 1771. Aitta on rakennettu sulkasalvosnurkalla. Vanhoista rakennuksista on jäljellä ainoastaan tämä aitta. Pramilan lampuotina oli tuolloin Simon Henrichsson (s. 1702, k. 1774), joka oli todennäköisesti aitan rakennuttaja. Sään runtelema aitta pelastettiin vuona 2013.

PRAMILAN OMISTAJIA 1800-LUVULLA

Yläneen kartanon Lybeckerin suvun perilliset myivät vuonna 1807 Uudenkartanon alueen majuri Isac Sahlbergille, mihin kauppaan liittyi myös Tourulan kartano, Pramilan yksinäistalo ja Keihäskosken Lalli ja Rekola.
Syksyllä vuonna 1811 Pöytyän pappi, teologian tohtori Johan Sundwall osti langoltaan Majuri Isaac Sahlbergiltä Tourulasta Liisalan ja Pellon rälssitilat, Keihäskoskelta Lallin ja Rekolan sekä Pramilan. Tuomola Yläneen kirkonkylästä kuului myös kauppaan. Sundwallin vaimo Hedvig oli Isac Sahlbergin sisar, mikä lienee vaikuttanut kauppaan.
Kolmetoista vuotta myöhemmin Sundwall halusi perustaa Tourulaan lasitehtaan, mutta papin palkka ei siihen riittänyt. Niinpä hän neuvotteli Porissa vaikuttaneen kauppaneuvos Ascholinin kanssa lainasta, minä hän saikin. Lainasumma oli 17280 hopearuplaa ja lainan vakuudeksi Sundwall kiinnitti Liisalan, Pellon ja Pramilan.
Seuraavana kesänä Sundwall sairastuikin vakavasti ja hän kuoli samana vuonna joulupäivänä. Seuraavana keväänä pesänselvityksessä todettiin pesä varattomaksi. Sitä seuranneessa konkurssihuutokaupassa vuonna 1827 Sundwallin poika, hovioikeuden neuvos Carl Gustaf huusi itselleen Pellon ja Liisalan. Pramila jäi vielä konkurssipesään Pöytyän ”kansliiseen”, kuin myös Lalli ja Rekola sekä Tuomola Kirkonkylästä.

PRAMILAN NYKYINEN OMISTAJASUKU

Ylijoen talon isäntä Johan Ylijoki Pöytyältä kiinnostui Pramilan tilasta ja osti sen konkurssipesästä vuonna 1843. Johan Ylijoen puoliso oli Anna-Liisa (o.s. Siikarla). He viljelivät Ylijoen tilaa Pöytyän Karhunojalla. Heillä oli yksi elossa oleva lapsi, Juha Ylijoki, joka oli syntynyt vuonna 1840. Isä Johan kuitenkin kuoli toukokuussa vuonna 1849, jolloin Pramilan tila siirtyi Anna-Liisan omistukseen.
Anna-Liisa, s. 1817, joka oli Marttilan Siikarlan rusthollista, vihittiin toiseen avioliittoon Johan Andreas Lundénin kanssa vuoden kuluttua isännän kuolemasta. Heille syntyi kolme lasta, joista kaksi jäi eloon: Eufemia (s. 1851) ja Anna Elisabeth (s. 1858).
Johan Andreas Lundén oli jahtivouti, hattumaakari Henrich Lundénin nuorin lapsi. Henrich oli muuttanut Ruotsista Suomeen 1700-luvun loppupuolella. Johan Andreas hallitsi ruotsin kielen ja kirjallisesti hän oli taitava asiakirjoja laatimaan.

Nyt Anna-Liisa ja Johan Andreas omistivat yhdessä Pramilan tilan. Johan Ylijoen (Anna-Liisan poika edellisestä avioliitosta) ollessa 21- vuotias, hän jäi Ylijoen talon isännäksi vuonna 1861. Samana vuonna Pramilasta poistui viimeinen lampuoti, Gustaf Michelsson, ja Lundénin perhe muutti Pöytyän Karhunojalta Pramilaan.
Yhdeksän vuoden kuluttua vanhin tytär Eufemia vihittiin Loimaan Kurittulaan Juho Fredrik Tuomolan vaimoksi. Seuraavana vuonna 1871 Johan Andreas Lundén kuoli sulkutautiin, ehdittyään olla vain kymmenen vuotta Pramilan isäntänä.

Anna-Liisan ja Andreas Lundénin aikana Pramilassa oli lehmiä, lampaita ja kanoja. Hevosella tehtiin peltotyöt. Puolison kuoltua Anna-Liisa, Pramilan mamma, jäi taloon ja kerrotaan hänen aikanaan rakennusten kovasti rapistuneen.
Pramilan mammasta on lukuisia tarinoita. Kerrotaan, että mamman ollessa jo leskenä tupa oli talven tullen viileä ja vanha mummu viluinen. Joku kylänmies oli poikennut taloon, astunut tupaan, mutta mammaa ei näkynyt eikä kuulunut. Kunnes yht´äkkiä tuvan leivinuunin luukku aukesi, mamma kömpi sieltä takaperin ulos ja sanoi tullessaan: ”Olin vähän lämmittelemässä.”

Nuorin tyttäristä Anna Elisabet oli kotona Pramilassa äidin ilona, kunnes tupaan tuli puhemies mukanaan Samuel Alfred Uotila Oripäästä. Anna Elisabet oli vielä kovin nuori, 18-vuotias. Kerrotaan Samuel Alfredin jo kauan katselleen Anna Elisabetia ja odottaneen, koska tytär kasvaisi sen verran, että hän uskaltaa mennä kosimaan. Kerrotaan myös, että kosijoiden lähdettyä Anna Elisabet pyysi leskiäitiänsä ”Menkää te!” Anna Elisabet ja Samuel Alfred vihittiin vuonna 1877.

Anna Elisabet ja Samuel Alfred Uotila viljelivät Pramilaa Oripäästä käsin, Samuel oli saanut lainhuudon Pramilaan vuonna 1879. Pramilassa oli tuohon aikaan apuna myös ”Vampulan Manta”, ”Pikku-Manti” sekä Liinojan Kalle. Anna-Lindström hoiti karjaa. Joskus saatiin peltotöihin avuksi muitakin kylän miehiä. Anna Elisabet kävi usein äitiänsä tervehtimässä ja samalla huolehti töiden sujumisesta Pramilassa. Pramilan mamma Anna-Liisa eli elämänsä loppuun asti Pramilassa ja kuoli 95-vuotiaana 21.3.1912.
Oripäässä Anna Elisabet ja Samuel Alfred Uotila saivat neljätoista lasta, joista elämään jäi kahdeksan. Lapsista kolmanneksi vanhimmasta, Oskar Teodor (Teuvo) Uotilasta, tuli Pramilan isäntä vuonna 1929. Samuel Alfred Uotila kuoli 2.2.1920.

Anna Elisabet ja Samuel Alfred Uotila 1870-luvun lopulla ja oikealla Anna Elisabeth kuvattuna 1890-luvun alussa poikansa Teuvon kanssa.

Pramila, Rno 1:2 a, käsitti kaikkiaan 421 hehtaarin alueen, josta peltoa oli 23 hehtaaria, niittyjä ja viljelykelvotonta suota noin 73 hehtaaria sekä metsää 324 hehtaaria. Samuel Alfred Uotilan jälkeen käynnistettiin omaisuuden jako perikunnan kesken. Perinnön jaossa muun muassa Pramila jaettiin kaikkien kahdeksan lapsen kesken. Lopullinen lohkomiskirja on päivätty 22.10.1929. Tässä jaossa Teuvo Uotila sai Pramilan ja hänelle muodostui 53 hehtaarin suuruinen ala, missä oli peltoa noin 23 hehtaaria ja metsää 30 hehtaaria. Pramilan peltoihin kuuluu mm. Hautausmaa-niminen pelto, aittapellon takana kallioiden välissä oleva hiekkainen alue. Tästä alueesta historia olettaa sitä käytetyn hautausmaana eläimille. Peltoa muokatessa ei tähän päivään mennessä ole tästä viitteitä tai todistuskappaleita löytynyt. Muut sisarukset saivat etupäässä metsäalueita, niittyjä ja suota. Sisaruksista vanhimman, Olga Vanhakylän, saama Kulju-tila päätyi lopulta vuonna 1945 siirtolaisia asutettaessa karjalaisväestölle.

TEUVO JA LEMPI UOTILA

Oscar Theodor (Teuvo) Uotila opiskeli Hämeenlinnan lyseossa mm. latinaa ja venäjää. Siihen aikaan varsinainen ylioppilastutkinto piti suorittaa Helsingissä. Teuvon luokalta tuli 20 ylioppilasta, joista oli 8 tyttöä. Teuvo opiskeli myöhemmin mm. sukukansojen kieliä ja historiaa sekä osallistui innolla fennomaaniseen ylioppilaselämään. Loppututkinto jäi kesken, mutta silti häntä kutsuttiin maisteriksi. Teuvo oli runoilija, puheiden pitäjä ja kirjailija. Häntä pyydettiin lukuisiin eri tilaisuuksiin puhumaan.

Oskar Theodor (Teuvo) Uotila (s.1884, k.1947) vihittiin vuonna 1924 Tourulan kartanon sepän tyttären Lempi Matilda Lindströmin (s. 1900, k.1980) kanssa. He olivat Pramilan uusi isäntäpari vuodesta 1929 alkaen. Uotilan perheeseen syntyi neljä lasta: Ulpu, Salme, Salama ja Usko.

Usko muistelee elämää lapsuuskodissaan

.Pramilassa, synnyinkodissani, oli tietysti ollut navetta jo vuosisatoja. Oli myös talli hevosille ja härjille ja monenlaisia muita karjarakennuksia. 1930-luvulle tultaessa ne vain olivat tulleet tiensä päähän. Onneksi ehdittiin valokuvakin napata, jota nyt naureskellen katselemme. Uudet omistajat, isäni Teuvo ja äitini Lempi sinnittelivät aluksi vanhoissa rakennuksissa, mutta varmaan he heti myös suunnittelivat uusia ajanmukaisia tiloja. Äitini sisko Anna oli ollut Pramilassa pikkutytöstä asti ja hänestä oli tuleva talon karjanhoidon sielu vuosikymmeniksi. Perheeseen alkoi syntyä pikkulapsia, ja ilmeisesti nuo vuodet olivat iloisia ja onnellisia kaikin puolin. Paljon valokuviakin noista vuosista on säilynyt.

Lempi-emännän vastuulle jäi paljon kodin, karjan ja viljelyksien hoitamista, Teuvon kiertäessä puhujamatkoillaan. Pramilassa oli Lempin aikana lehmiä toistakymmentä, lisäksi nuorta karjaa, kaksi tai kolme hevosta, sikoja sekä kanoja. Lempin ja Annan vanhetessa karjaa vähennettiin. Lopuksi oli lehmiä kymmenkunta vuoteen 1977, jolloin Anna muutti omaan taloonsa Tourulaan. Tämän jälkeen Salme piti vielä muutamaa lehmää ”aikansa kuluksi” vuoteen 1987.

Uusi navetta valmistui vuonna 1933 sekä uusi asuinrakennus vuonna 1935. Teuvon aikana ostettiin takaisin Pramilan entisiä maa-alueita: Toivio 1:2 i, joka oli 7 hehtaarin suuruinen peltoala sekä Haukkavuori 1:2 b, kooltaan 55 hehtaarin metsäpalsta.

Salme Uotila

Salme kävi Loimaan Yhteiskoulun, mistä hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1945. Kouluajat hän asui Loimaalla. Sen jälkeen hän opiskeli sairaanhoitajaksi Turun sairaanhoito-oppilaitoksessa ja myöhemmin jatkoi terveyssisareksi. Kansallinen rokotusohjelma tuberkuloosin vastustamiseksi aloitettiin Suomessa 1950-luvulla. Tähän urakkaan Salme osallistui kiertämällä rokottamassa aina Itä-Suomessa asti. Salme jatkoi opiskelua vielä sairaanhoidon opettajaksi ja hän oli mm. mukana Salon sairaanhoito-oppilaitoksen käynnistämisessä. Pääsääntöisesti Salme työskenteli Turussa.

Salme käytti kaiken vapaa-aikansa ja lomansa siten, että kiiruhti kotitilalle auttamaan äitiä ja Annaa lypsäen, hoitaen karjaa ja ahertaen heinätöissä ja puutarhassa. Eläkkeelle jäätyään Salme muutti vakituisesti Pramilaan asumaan toimien siellä emäntänä, hoitaen vanhenevan äitinsä sekä sairaan veljensä. Lempi-mummu kuoli vuonna 1980.

Pramilan Anna

Tässä yhteydessä pitää mainita Lempin sisar Anna Lindström (1904-1984), joka oli jo pikkulikkana sanonut, että kun hän pääsee ripille, hän menee Pramilaan eläintenhoitajaksi. Tuon homman hän aloittikin vuonna 1917. Annan työrupeama kestikin 60 vuotta. Anna oli talossa töissä jo ennen kuin sisarensa Lempi tuli taloon emännäksi. Anna rakasti työtään ja lehmiään. Navetassa oli siistiä ja puhdasta. Anna oli myös hevosnainen. Jos tarve vaati, Anna lähti vaikka Oripäähän hevosen kanssa. Tarina kertoo, että aikoinaan, kun Oripään Uotilan emäntä Anna Elisabet tuli tiluksiaan katsomaan, hänen hevosensa kyllästyi odottamaan. Hevonen lähti omia menojaan takaisin kotiin Oripäähän – ilman ajuria. Pramilan Annan ei auttanut kuin lähteä emäntää kyyditsemään takaisin kotiinsa Pramilan hevosella.
Anna oli joskus pudonnut heinähäkin päältä ja loukannut selkänsä pahanpäiväisesti. Taisi hän silloin hetken oikaista selkänsä ja levätä, mutta säryistä huolimatta jatkoi töitänsä. Pikkuhiljaa Annan selkä painui kumarammaksi ja loppuelämänsä hän kulki koukkuselkäisenä. Anna vanheni ja voimat uupuivat. Edessä oli muutto Tourulaan Annan ja ”Lindströmin flikkain” yhteisesti omistamaan taloon vuonna 1977.

USKO JA EEVA KUUTAMOVILJELIJÖINÄ

Teuvo isän kuoltua Pramila oli kymmeniä vuosia Teuvo Uotilan perikunnan hoidossa. Sisarukset, Lempi-emäntä ja Anna, työskentelivät tilalla, apunaan mm. työmies Eino Rintala Tourulasta 1960 luvulla. Syksyiset leikkuupuinnit tehtiin vuokrakoneita ja -miestä käyttäen. Tekijöinä mm. Kallas Tuominen, Veikko Salo ja Toivo Pöllänen.
Pramilassa oli hevonen vielä 1960-luvulla, kunnes 60-luvun loppupuolella Usko osti Massey Ferguson 165:n. Se on vieläkin käytössä, mutta toimii voimakeskuksena esimerkiksi klappikoneessa. Niin – ja hevosta ei enää tarvittu.
Kaikki Pramilan pellot salaojitettiin 1970-luvun lopussa. Sydänojan vanhasta metsästä raivattiin uutta peltoa seitsemän hehtaaria 1980-luvulla.

Usko, joka oli Uotilan perheen kuopus, opiskeli Turun Opettajakorkeakoulussa valmistuen vuonna 1959 kansakoulunopettajaksi. Siitä asti hän toimi Honkilahden Pietilän koulun johtajaopettajana eläkeikäänsä asti lukuun ottamatta paria vuotta, jolloin hän opiskeli Hämeenlinnan seminaarissa kansalaiskoulun opettajaksi ja sen jälkeen oli vuoden Laitilan kansalaiskoulussa opettajana.
Tuo kaksi vuotta oli muutoksen aikaa Uskolle. Honkilahtelaiset vieläkin muistelevat, että kun Usko lähti kahden vuoden opiskeluvapaalle poikamiehenä, niin takaisin palatessaan hänellä oli vaimo ja lapsi kainalossaan.
Uskon perhe asui Pietilän koululla opettaja-asuntolassa, mistä Usko kiiruhti koulusta päästyään Euraan kunnanhallituksen tai valtuuston kokouksiin. Sieltä hän jatkoi Yläneelle Pramilaan huolehtimaan tarvitsiko Lempi-mummu ja Anna-täti apua. Näin tuli useasti viikon aikana Pyhäjärvi kierrettyä.

ANTTI JA HENNA – VUOHITILALLISET

Antilla oli lapsesta asti kiinnostusta ryhtyä maajussiksi. Hän sai lainhuudon Pramilaan 10.12.1993. Käytyään Porin teknillisen ammattikoulun ja valmistuttuaan sähköteknikoksi, hän muutti lapsuuskodistaan Pramilaan. Tässä yhteydessä pihapiiriin rakennettiin ”Ylämökki” kellarinmäkeen, mihin Salme ja Veli Salama muuttivat uuden isännän jäädessä vakituisesti Pramilaan.

Antin puoliso Henna löytyi naapurikylästä. He saivat kolme tytärtä. Henna huolehti, että jokaisella vuohella ja lehmällä oli oma nimensä ja numeronsa – EU:n vaatimuksesta tietenkin. Käyräsarviset pukit ja jättiläismäiset sonnit saivat Hennan taholta hyvän huolenpidon. Tilalla oli viisitoista vuotta yli 200 vuohta. Maito toimitettiin Kolatun Juustolaan Somerolle ja myöhemmin Juustoportti Jalasjärveltä haki maidon pari kertaa viikossa. Vuohien pito loppui vuonna 2013. Nyt tilalla on ollut ylämaankarjaa vuodesta 2008.
Pihapiiri on Antin isännöinnin aikana muuttunut. Antti rakensi mm. kone- ja rehusuojan, vuohinavetan ja päärakennuksen lisäsiiven.

Tilalla on ollut vuohien tulosta lähtien paimenkoiria. Australiankelpiet Kelju, Moona ja Martta ovat aikanaan pitäneet lauman koossa ja tuoneet lauman välittömästi takaisin laitumelle, jos ne ovat yrittäneet karata naapuriin, vaikka Koivulan puutarhaan. Keljua ei enää ole, paitsi muistoissamme.
Antin perheellä on yksi yhteinen harrastus ylitse muiden: jalkapallo. Viikoittain nuoria urheilijoita kuljetetaan milloin harjoituksiin, milloin turnauksiin ja peleihin ympäri Varsinais-Suomea. Tällä hetkellä Emilia on Raision lukiossa ja pelaa jalkapalloa Raision Futiksessa, Lotta pelaa EuPan joukkueessa Eurassa, mitä joukkuetta myös isä-Antti valmentaa. Anni puolestaan käy Huittisten joukkueessa harjoituksissa ja peleissä. Lotta ja Anni opiskelevat vielä Yläneen Yhtenäiskoulussa.

PRAMILAN TORPAT

Töykkälän torppa sijaitsi Pramilan kuivurin takana ja vielä 1960-luvulla maastossa oli havaittavissa torpan kivijalan ja tulisijan jäännöksiä. Sieltä on löytynyt myös Tourulan lasin vihertäviä lasinpalasia ja muuta alustaan heitettyä rikkinäistä talousastiaa. Lähimaastosta erottuu vieläkin mahdollisia pieniä peltoalueita.
Töykkälä mainitaan 1820-luvun alusta alkaen. Ensimmäinen torppari oli Henrik Mickkelsson, s. 1787, vaimonsa Liisan ja kahden lapsensa kanssa. Vuonna 1832 tuli Oripäästä torppariksi Henrik Mattsson, s. 1805. Hänellä ja Anna-vaimolla oli poika Henrik. 1840-luvun puolivälissä Töykkälä sai uuden torpparin, Johan Henrikssonin, s. 1818. Hänellä ja Eva-vaimolla oli viisi lasta: Maijastina, Johan, Gustaf ja kaksoset Mina ja Anders. He viipyivät 1860-luvun alkuun, jolloin Töykkälässä aloitti torpparina Isak Mattsson perheineen ja viipyi vain neljä vuotta. Töykkälän viimeinen torppari Johan Steffan Samuelsson, s. 1839, tuli Säkylästä vaimonsa Henrikan ja kahden tyttären kanssa vuonna 1866. Heistä on tietoja Töykkälässä 1870-luvun loppupuolelle asti.

Pramilan toiseksi torpaksi mainitaan Takamaan torppa, jonka sijainniksi oletetaan nykyinen Höyhenrahka. Siellä asukkaana oli 1870-luvulta alkaen 1890-luvulle asti torpparin leski Maria Johansdotter, joka tuli Oripäästä. 1870-luvulla torpassa asui myös renkinä leski Mikko Juhanpoika Santala, s. 1838 kahden poikansa Henrikin ja Hemmingin kanssa.

Teksti: Eeva ja Usko Uotila
Kuvat: Uotilan suvun kuvakokoelma
Lähteet: Uotilan suvun arkistot ja Hannu Perämäen kokoamat tiedot