Asutustoiminnan perusteet

Sotien jälkeen, Moskovan rauhan seurauksena siirtoväen määrä Suomessa oli noin 420000 henkeä. Heistä yli puolet oli saanut toimeentulonsa maataloudesta. Sotien jälkeen Suomi oli menettänyt noin 12% pinta-alastaan. Maataloussiirtoväen asuttaminen oli alusta lähtien vaikein ongelma koko siirtoväkikysymyksessä.

Pika-asutuslaki 1940

Talvisodan jälkeen, jo keväällä 1940 annettiin menetetyn Karjalan maatalousväen asuttamiseksi ns. pika-asutuslaki. Jo tämän lain yhteydessä tehtiin suunnitelmia siirtoväen lopulliseksi sijoittamiseksi siten, että tietyn pitäjän asukkaat tultaisiin sijoittamaan samalla seudulle.
Jatkosodan alkaessa v. 1941 pika-asutuslain toteutus keskeytyi, kun suuri osa karjalaisista viljelijöistä pääsi palaamaan takaisin vallatulle kotiseudulleen maitaan viljelemään. Noin 8000:lle tilalle oli jo ehditty tehdä pika-asutuslain mukaiset viljelysopimukset ja otettu uudet asukkaat. Näistä vain 1000 siirtokarjalaista jäi heille luovutetulle tilalle ja muut luopuivat sopimuksistaan. Yleisesti uskottiin sodan päätyvän hyvin.

Maanhankintalaki 1945-58

Jatkosodan päättyessä v. 1944 siirtoväen asuttaminen tuli entistä ajankohtaisemmaksi. Vuonna 1945 säädettiin maanhankintalaki, joka oli voimassa v. 1958 asti. Suurin muutos pika-asutuslakiin verrattuna oli, että sen mukaan maata voitiin hankkia siirtokarjalaisten lisäksi myös perheellisille rintamamiehille, sotainvalideille, sotaleskille ja -orvoille.

Suomeen muodostettiin noin 30000 viljelystilaa, joissa peltoala oli 6-15 ha ja sen lisäksi myös pienempiä asuntotiloja ja tontteja sekä myönnettiin pientiloille lisämaita. Eri kokoisia tiloja oli yhteensä 100000, joista 40% saatiin valtion maista. Loput pakkolunastettiin kuntien, seurakuntien ja yhtiöiden maista sekä yksityisiltä tiloilta, jotka olivat vähintään 100 ha ja 25 peltohehtaarin tiloja. Etelä-Suomessa lunastettiin yleisesti valmista peltomaata, josta lähes puolet yksityisiltä maanomistajilta.

Karjalan maataloussiirtoväki jätti noin 45000 hyväksyttyä maansaantihakemusta ja perheelliset rintamamiehet 50000 anomusta. Rintamamiehistä pääosa asutettiin syrjäseuduille valtion maille tai heidän omille kotiseuduilleen. Suuri osa rintamamiestiloista oli raivaamattomia tiloja. Näille ns. kylmän tilan vastaanottajille maksettiin perustamispalkkioita.

Maanhankintalain toimeenpano

Maanhankintalain toimeenpanoa johti maatalousministeriön asutusasiainosasto eli ASO. Paikallisia toimijoita olivat maanlunastuslautakunta, joka mm. laati luettelon käytettävissä olevista tiloista ja asukkaanottolautakunta, joka määräsi millainen tila hakijalle tuli osoittaa. ASO vahvisti tehdyt esitykset.

Maanomistajalla oli mahdollisuus joko myydä luovutettava tila vapaaehtoisella kaupalla suoraan asutettavalle, tai muussa tapauksessa tilasta tehtiin pakkolunastuspäätös valtiolle. Tällöin asutettava osti tilan valtiolta. Luovutetut tilat tai alueet korvattiin maanomistajille käypään arvoon.
Tilan tai maa-alueen saaja maksoi tilan myyntihinnan valtiolle 5 % suuruisina vuosimaksuina, joista suorittamatta olevan pääoman korko oli 3% ja muu osa velan lyhennystä. Maksamisen aikatauluun oli mahdollista saada eri syistä pidennystä.

Siirtokarjalaisten ja rintamamiesten asutustilat Keihäskoskella ja Pramilassa

Keihäskoskelle ja Pramilan yksinäistilan alueelle muodostettiin yhteensä kuusi asutustilaa (viljelytilaa) ja neljä rintamamiestilaa. Tilat muodostettiin Suomen valtion maatiloilta ostamista maista. Useimmat asutustilat sijoittuivat Keihäskoskella Niittykulmantien varrelle.
Rekolan tiloista muodostettiin neljä viljelystilaa ja lisäksi kaksi rintamamiestilaa. Pramilan maista muodostettiin kaksi viljelystilaa ja Väinölän maista erotettiin kaksi rintamamiestilaa. Em. tilat luovuttivat vielä myöhemmin maanluovutuslain mukaisia lisämaita mm. olemassa oleville pientiloille.

Suurin osa Karjalan maatalousväestöstä oli pienviljelystiloilta. Keihäskoskelle ja Pramilaan perustetuissa asutustiloissa ja rintamamiestiloissa yhtä lukuun ottamatta oli valmista peltoa, yleisimmin 7-12 ha. Kokonaispinta-alat vaihtelivat 20 ja 65 hehtaarin välillä.
Keihäskosken ja Pramilan asutus-ja rintamamiestilat luetellaan seuraavassa niitä luovuttaneiden tilojen mukaan.

REKOLA
Kustaa ja Matilda Rekola myivät luovutusta varten v. 1940 Suomen valtiolle pika-asutuslain nojalla noin 125 hehtaaria maata, josta muodostettiin seuraavat tilat:

Lehmisuo. Pika-asutustilan ostivat Johanssonin neljä sisarusta yhdessä v. 1946. Tilan omistajat: Pauli Päiviö Johansson, s. 1923, Martta Katri Helena Johansson, s. 1906, Anni Maria Johansson, s. 1900 ja Arvo Johansson, s. 1914. He olivat kaikki kotoisin Kurkijoen Räihälän kylästä.
Tila siirtyi vuonna 1954 Pauli Johanssonin omistukseen.

Rinnekivi. Asutustilan ostivat v. 1952 Edvard Laulajainen, s. 1911 ja vaimonsa Alina o.s. Koppanen, s. 1908, molemmat Metsäpirtistä. Perheeseen kuului kaksi tytärtä. Samassa taloudessa asuivat Anni Laulajainen, s. 1877 ja Alinan veli Toivo Johannes Koppanen, s.1903.
Tila on edelleen suvun hallussa ja sitä viljelee tyttären poika Seppo Kiviranta.

Timola. Asutustilan ostivat v. 1947 Taavetti Hämäläinen, s. 1870 ja hänen vaimonsa Anna o.s. Piiroinen, s. 1885. Perhe oli lähtöisin Metsäpirtistä Martinkorholan kylästä ja he asuivat sotien ajan ensin Peräseinäjoella. Samassa taloudessa Keihäskoskelle tulivat heidän tyttärensä Hilda Maria, s. 1919 ja poika Väinö Hämäläinen, s. 1917 sekä hänen vaimonsa Laura, o.s. Jaskari, s. 1917 Peräseinäjoella.
Tila siirtyi vuonna 1953 Väinö ja Laura Hämäläisen omistukseen, nykyisin sen omistavat heidän poikansa Timo Hämäläinen ja vaimonsa Soile o.s. Lehtonen.

Karivaara. Pika-asutustilan ostivat Antti Pöllänen, s. 1902 ja vaimonsa Ida Maria o.s. Kiukkonen, s. 1902, molemmat Jaakkimasta. He muuttivat Kurkijoelta yhdessä poikansa kanssa. Jatkosodan alettua he lähtivät takaisin Kurkijoelle, mutta palasivat sodan päätyttyä Keihäskoskelle ja alkoivat viljellä tilaa v. 1946.
Tilan omistus siirtyi 1970-luvulla heidän pojalleen Antti Johannes Pölläselle ja hänen vaimolleen Maija-Liisa Pölläselle o.s. Luukkainen. Tila myytiin vuonna 1989.

Maanpää. Rintamamiestilan ostivat Mauno Hemminki Maanpää, s. 1919 Yläneellä ja vaimo Aune Elisa o.s. Helenius, s. 1920 Halikossa. He viljelivät v. 1947 lähtien rintamamiestilaa, joka tuli heidän omistukseensa vuonna 1956. Tilan nykyinen omistaja ovat Pertti ja Satu Maanpää.

Korpiranta. Rintamamiestila muodostettiin v. 1959 tiloista Metsola (Keihäskoski, Rekola) ja Korpiranta (Vainionperä, A. Ahlström Oy).
Tilan ostivat Kaarlo Einar Mäkelä, s. 1910 Yläneellä ja vaimonsa Lahja Lyydia Ester o.s. Sulin, s. 1910.
Tilan omistavat isänsä jälkeen Mäkelän neljästä pojasta nuorin Raimo Antero Mäkelä ja hänen vaimonsa Päivi Mäkelä.

PRAMILA
Asutustilat muodostettiin pääosin Pramilaan kuuluvasta Kuljun tilasta, jonka omistaja Olga Vanhakylä myi Suomen valtiolle vuonna 1940.

Orajoki. Asutustilan ostivat v. 1959 Antti Orajoki, s. 1908 Jaakkimassa ja vaimonsa Sylvi Siviä o.s. Kainulainen, s. 1909 Kurkijoella. Heillä oli kaksi tytärtä.
Tila siirtyi vuonna 1962 Vilho Eero Einari Niittymaan, s. 1922 ja vaimonsa Helena Maria os. Maanpää, s. 1923, omistukseen. Tilaa viljelee nykyisin Veikko Niittymaa puolisonsa Elisa Niittymaan kanssa.

Kotimäki. Asutustilan ostivat v. 1952 Johannes Pöllänen, s. 1905 Jaakkimassa ja vaimo Anna Lyyli o.s. Heinonen, s. 1913 Kurkijoella. Heillä oli kolme lasta.
Vuonna 1970 tila siirtyi heidän poikansa Toivo Johannes Pölläsen ja puoliso Ritva Pölläsen omistukseen. Tila on edelleen suvun omistuksessa.

VÄINÖLÄ
Koivula. Rintamamiestilan ostivat Erkki Johannes Mäkelä, s. 1901 ja vaimonsa Venla o.s. Aaltonen, s. 1905, molemmat Yläneeltä.
Tilan omistavat yhteisesti heidän kolme lastansa Aila, Mikko ja Anja Mäkelä.

Saari. Rintamamiestilan ostivat v. 1949 Huugo Hemminki Maanpää, s. 2021 ja vaimo Laila Sylvia Maanpää o.s. Haapanen.
Maanpäät luopuivat tilasta ja sen ostivat v. 1950 Yrjö Saari, s. 1915 ja vaimo Aune Mirjam o.s. Palosaari, s. 1922. Perheen kuudesta lapsesta nuorimmat pojat jatkoivat viljelyä 2010-luvulle saakka.

KAJALA (Kairinen)
Rantanen. Rintamamiehen asuntotontin ostivat suoraan K. Kairiselta v. 1952 Vihtori Eemeli Penttilä, s. 1904 ja vaimonsa Lempi Emilia, s. 1905, molemmat Yläneeltä. Heillä oli kaksi lasta.
Tila on myyty uudelle omistajalle 1980-luvulla.

Tourulan uudet tilat sodan jälkeen

Tourulassa tilanne sodan jälkeen oli aivan erilainen kuin Keihäskoskella.
Ahlström Oy luopui Tourulan kartanon maista lähes kokonaan maanhankintalain toimeenpanon yhteydessä.
Tourulan kartanon (tilat: Tourula, Liisala ja Keskitalo) maiden jakaminen oli pitkä ja monipolvinen prosessi. Kartanon maista muodostettiin Tourulaan kymmeniä uusia tiloja, tontteja ja lisämaita. Osa maasta siirtyi valtiolle ja edelleen maanhankintalain mukaiseen asutustoimintaan, mutta huomattava osa tiloista myytiin suoraan A. Ahlström Oy:n ja ostajien välisillä kaupoilla. Suoriin kauppoihin myös kannustettiin osana maan vapaaehtoista hankintaa. Ostajien joukossa oli siirtoväkeä, rintamamiehiä ja kartanon entisiä työntekijöitä.

Kuva alla: Yksi versio Tourulan lohkomiskartoista, osasuurennos.
Laadittu v.1953 ja hyväksytty v.1954.
Maanmittaushallituksen uudistusarkisto  – A118:16/32-37 Tourula; RN:t 2:18-20 ja 3:23-25 rajakartta 1953 Kansallisarkisto

Vuoden 1949 lohkomiskirjassa on eritelty 20 erikokoista tilaa ja palstaa, jotka oli jo myyty. Lisäksi samassa lohkomisessa eroteltiin 18 pientä palstaa, jotka myytiin valtiolle. Keskitalon tilalle Ahlström Oy jätti omistukseensa vielä yli 50 ha peltoa ja ns. joutomaata. Nekin myytiin myöhemmin, joko asutustoiminnan tai suorakauppojen mukaan.

Tourulan tilojen muodostuminen oli poikkeuksellisen vaiheikas prosessi. Yli 50 erillisen lohkon muodostaminen, lukuisat lohkomistoimitukset ja valitukset venyttivät kartanon maiden jakamisen vuosien mittaiseksi tapahtumaksi. Esimerkiksi yllä mainittu lohkominen, joka aloitettiin v.1949 saatiin päätökseen vasta v.1956.

Kartanon kantatila oli myyty yhtenä kokonaisuutena ja se jaettiin vasta myöhemmin ostaneiden kesken. Samoin Haapaniemi jaettiin myöhemmin veljesten kesken. Mylly ja koskioikeus myytiin myös erikseen.

Lohkottujen alueiden koko vaihteli noin 0,5 hehtaarin asuntotonteista yli 50 hehtaarin tiloihin.

Tourulaan tuli siirtokarjalaisia pääasiassa Kurkijoelta, mutta myös Metsäpirtistä, Räisälästä ja Antreasta. Osa karjalaisista viipyi kylässä vain lyhyen aikaa.

Tourulan kylään pidemmäksi aikaa asettuneita siirtokarjalaisia olivat muun muassa:

Ojaranta: Tiainen August s. 1908 Metsäpirtti ja vaimo Alina o.s. Lehomäki s.1906, Metsäpirtti.
Lapsia heillä oli viisi. Samassa taloudessa asui myös Katri Hatakka s.1866, Metsäpirtti

Heinonen: Heinonen Tauno s.1915, Kurkijoki ja vaimo Jenny o.s. Siltala s.1923, Yläne.
Lapsia heillä oli viisi.

Koivumaa: Lehomäki Juho s.1899, Metsäpirtti ja vaimo Hanna s.1908, Metsäpirtti.

Haapaniemi: Salminen Tauno s.1911, Kurkijoki ja vaimo Aune o.s. Lankinen, s.1915, Kurkijoki
Lapsia heillä oli kaksi.
Veljekset Akseli ja Tauno Salminen ostivat yhdessä Haapaniemen tilan, joka jaettiin myöhemmin. Tauno ja Aune jäivät Haapanimen tilalle.

Uusipelto: Salminen Akseli s.1906, Kurkijoki ja vaimo Aino o.s. Lötjönen s. 1910, Kurkijoki.
Lapsia heillä oli yksi.
Haapaniemen tila jaettiin veljesten kesken ja Akseli ja Ainon tilan nimeksi tuli Uusipelto.

Virta: Karjalainen Heikki s.1917, Metsäpirtti ja vaimo Alma s.1922.
Lapsia heillä oli yksi.

Veräjänkorva: Seppä Johannes s.1918, Räisälä ja vaimo Aira o.s. Heiska, s.1915.
Lapsia heillä oli kaksi.

Vuorela: Rantalainen Einar s.1902, Antrea ja vaimo Siiri.
Samassa taloudessa asui myös Ruusa s.1896, Antrea

Tourulan kartanon kantatila: Häkli Antti s.1896, Kurkijoki ja vaimo Anna o.s. Hamunen, s.1894, Kurkijoki
Häklit ostivat lastensa Helvi, Lilja, Mirjam ja Antti, sekä heidän puolisoidensa kanssa Tourulan kartanon kantatilan, joka jaettiin myöhemmin ostajien kesken eri tiloiksi:

Tourula: Kontulainen Jaakko s.1915, Kurkijoki ja vaimo Helvi o.s. Häkli, s.1918, Kurkijoki.
Lapsia heillä oli viisi.

Keskitalo: Mielonen Nestor s.1918 Kurkijoki ja vaimo Lilja o.s. Häkli, s.1920, Kurkijoki.
Lapsia heillä oli kaksi.

Liisala: Ristolainen Tuomas s.1920, Kurkijoki ja vaimo Mirjam o.s. Häkli, s.1927, Kurkijoki.
Lapsia heillä oli kaksi.

Ristolainen Antti s.1927, Kurkijoki
Antti osti myöhemmin Ojarannan tilan.

Teksti:
Hanna-Leena Kaihola ja Tuija Olenius

Lähteet:
Lainhuutokortisto 1940-60 (Keihäskoski ja Pramila)
Kansallisarkisto, Maanmittaushallituksen uudistusarkisto: Lohkomisasiakirjat Kuljun, Rahanpalon, Pertunsuon, Rekolan sekä Tourulan tiloilla.
Yläneen henkikirjat ja rippikirjat
Sukutilat.sarka.fi
Suomen Pienviljelijät, osa Varsinais-Suomi, 1966
Siirtokarjalaisten tie. 1, Länsi-Suomen alueella asuvat siirtolaiset v.1970
Veikko Niittymaan selostus Keihäskosken Niittykulman siirtolaistiloista.