Karl Aleksander (Kalle) Kronström (s. 1880 Tourulassa) ja hänen vaimonsa Elsa Kustaantytär (s. 1877 Korkeakoskella) muuttivat nuorena parina Korkeakoskelle Mäkelä-nimiselle tilalle ja ottivat silloin sukunimekseen Mäkelä. Sieltä he muuttivat 1920-luvulla Prusilan Kotiranta-nimiselle tilalle. Heidän poikansa Erkki Johannes Mäkelä, s 1901 ja hänen vaimonsa Venla Amanda o.s. Aaltonen, s. 1905, asettuivat nuorena parina perheineen Keihäskosken Takalan torppaan. Takala oli vanha Rekolan torppa, jossa tiedetään asuneen torpparina Isak Takala 1830-50-luvuilla. Yhden huoneen käsittävä torppa sijaitsi nykyisen Kajanderin tilan kuivuri kohdalla. Erkki ja Venla Mäkelän lapset ovat Aila Kaarina, s. 1936, Mikko Johannes, s. 1938, Anja Kaarina 1943.

Sodan jälkeen Erkki Mäkelä sai hankituksi rintamamiestilan Niittykulmantien suunnalta. Tila, joka on erotettu Väinölän maista, sai nimen Koivula, Rno 1:17 ja sijaitsee nykyisen Koivutien varrella. Tilaan kuuluu myös Koivula I-niminen palsta, Rno 2:81, joka on erotettu Knuutilan maista. Tilalla oli peltoa, mutta ei rakennuksia. Erkki Mäkelä rakensi yhdessä Eemeli Lehtilän kanssa asuinrakennuksen vuonna 1954, karjarakennus sekä sauna valmistuivat 1957. Tilalle muutettiin 1950-luvun puolivälissä.

Tilan kokonaispinta-ala on noin 28 ha, josta metsää on 20 ha ja viljeltyä on 7,7 ha. Tästä on Erkki Mäkelän aikana raivattu 2,5 ha. Nykyisin salaojituksen myötä peltopinta-ala on noin 9 ha.
Tila oli karjatila, jossa oli kuusi suomenrotuista lypsävää ja neljä nuorta karjaa. Lisäksi oli noin 100 kanaa. Karjanhoito lopetettiin 1990-luvun puolivälissä, kun Suomi liittyi EU:hun. Tilalla on viljelty kauraa, ruista, ohraa, sokerijuurikasta, rehukaalia, heinää ja perunaa. Tilan ensimmäinen traktori Valmet 359 ja siihen kuuluvat työkoneet hankittiin v. 1960.
Tilan pitoa jatkoi Mikko Mäkelä yhdessä sisartensa kanssa vuodesta 1985 alkaen. Tilan omistaa sisarusten muodostama perikunta. Nykyisin pellot ovat vuokralla. Mikko toimi tilanpidon lisäksi Makkarkosken maidonhankintapiirin maitokuskina vuodesta 1953 ensin hevosella ja vuosina 1960-65 traktorilla. Ns. Satolan kulman lenkki alkoi Mäkelästä ja jatkui Jaakko Sillanpään kautta puhelinkeskuksen tienhaaraan. Sieltä reitti kulki Heikkilästä alkaen Rajalan, Sillanpään, Väinölän, Rintalan, Niemisen ja Teinilän kautta meijerille. Lisäksi Mikko teki jonkin verran metsätöitä.

Lähteenä Mikko Mäkelän kertomukset ja Erkki Mäkelän antamat tiedot v. 1970 teokseen Maaseudun järjestöväkeä 1970. Tekstin kirjoitti Hanna-Leena Kaihola

Kaarle Anselm Kaarlenpojan syntyperä

Kaarle Anselmi Kaarlenpoika syntyi 21.4.1865 Eurassa Sorkkisten kylän Wähäsunin talossa tilallinen Karl Gustaf Isakinpojan (s. 1836) vanhimpana lapsena. Hän menetti jo kolmevuotiaana äitinsä Sofia Mariannan (s. 1837), joka oli Euran Souppaan talon tyttäriä. Äidin kuoleman jälkeen isä ja poika muuttivat Euran kirkonkylän Kyläpekan taloon ja isä meni uudelleen naimisiin Ida Sofia Kosnellin kanssa. Karl Anselmi muutti kuitenkin kahdeksanvuotiaana kasvattipojaksi Björnin (ja Kyläbjörnin) taloon, missä hänen äitinsä sisar Agatha Lovisa oli emäntänä ja minkä isännäksi tuli Karl Anselmin serkku Frans Fredrik Björni isänsä jälkeen vuonna 1883.
Björnissä asuessaan Kaarle otti sukunimekseen Lehti ja meni naimisiin 21-vuotiaana v. 1886 Ida Adolfina Kaupin kanssa Sorkkisten Kaupin talosta. Samana vuonna he muuttivat ensin Lappiin TL Anttilan talon tilallisiksi ja parin vuoden kuluttua Eurajoelle Vaimalan eli Kartan tilalle. Heille syntyi viisi lasta, joista kaksi kuoli pienenä.

Kaarle Lehti Prusilan isännäksi

Kaarle Lehti tuli vuonna 1903 perheineen Eurajoelta Yläneen Keihäskoskelle, mistä hän oli ostanut Prusilan kantatilan. Noin kymmenen vuotta aikaisemmin hänen serkkunsa Frans Fredrik Björni oli myynyt Björnin tilan Eurassa ja ostanut Yläneen Vanhankartanon ja Uudenkartanon, mikä saattoi houkutella Kaarle Lehden ostamaan Keihäskosken Prusilaan. Keihäskoskella Kaarle Lehti alkoi käyttää Kaarle tai Kalle Lehti-Prusila nimeä. Heillä oli Prusilaan tullessaan kolme lasta, Ida Emilia, s. 1888, Kaarlo Wäinö, s. 1889 ja Viljo Johannes, s. 1900. Kaarle Lehti-Prusila toimi Keihäskoskella monin tavoin kotiseutunsa hyväksi. Hän teki aloitteen Makkarkosken osuusmeijerin perustamisesta v. 1903 ja oli sen hallituksen ensimmäinen puheenjohtaja. Hän oli keskeinen henkilö myös Keihäskosken osuuskassan perustamisessa ja oli sen hallitukset puheenjohtaja vuosina 1908-17. Kassa toimi alkuvuodet Prusilaan kuuluvassa Sillanpään talossa.

Wäinölän tilan syntyminen

Prusila oli ½ manttaalin tila, jonka pinta-ala oli noin 300 ha. Kaarle Lehti-Prusilan toimesta Prusilan tilalla suoritettiin lohkominen viideksi palstaksi. Näistä Hirvenojan palsta RNo 1:3 oli kooltaan 117 ha, josta peltoa oli noin 40 ha. Lehti-Prusilan vanhin poika Kaarlo Wäinö osti vuonna 1913 Hirvenojan palstan vanhemmiltaan yhdessä morsiamensa Hilja Matilda Rekolan, kanssa, joka oli syntynyt 1890 Honkilahden Mannilasta. Äitinsä kuoleman jälkeen v. 1917 palsta tuli osaksi Wäinön perintöä. Tilan nimeksi tuli Wäinölä. Siihen kuuluivat tuolloin Sillanpään torpan maat sekä Sepän, Erforsin ja Ruohosen tontit.
Anita Ristolaisen, os. Väinölä, mukaan Wäinö ja Hilja Wäinölän suunnitelmana oli asettua asumaan Sillanpään torpan taloon, joka oli Prusilan vanha perintötorppa. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat Torpparilain v. 1918 mahdollistaessa torppien lunastuksen. Sillanpään torpan lunasti v. 1919 Vihtori Sillanpää, joka oli tullut torppariksi vuosisadan vaihteessa. Wäinölän kellari ehdittiin jo rakentaa Sillanpään lähelle tien toiselle puolelle. Wäinö rakensi Wäinölän nykyiselle paikalle Yläne-Oripääntien varteen vuonna 1913 asuinrakennuksen sekä talousrakennukset.

Ennen avioitumistaan Wäinö oli käynyt Kokemäen maamieskoulun, jossa hän sai pätevän opin 1920-luvulla uudistuneen maatalouden viljelyn harjoittamiseen. Wäinölän nuorin poika ja myöhemmin isäntä Olavi on muistellut, että kotitilaa oli alettu koneellistaa. ”Tilalla oli entuudestaan höyrykone käyttämään puimakonetta, sirkkeliä ja klapikonetta. Elonleikkuukone oli hevosvetoinen niin kuin kaikki viljelysvälineet. Sitten otettiin ratkaiseva askel maanviljelysalalla, isä osti v. 1930 Fordson-traktorin ja siihen kyntöaurat ja kaksi kolmen hevosen hankmoa, joita vedettiin traktorilla.”

Wäinölän tila 1930-luvun alussa

Wäinölän tilasta on tietoja Suomen Maatilat III teoksessa vuodelta 1932. Sillanpään torpan itsenäistymisen jälkeen Wäinöllään tilan pinta-alaksi jäi 87.5 ha, josta peltoa oli 30 ha ja metsää 57 ha. Maanviljelyssä noudatettiin tuohon aikaan kaksikiertojärjestelmää. Eniten viljeltiin kauraa (7 ha) ja ruista (2,8 ha), pienempiä määriä ohraa ja sekaviljaa, lisäksi perunaa, muita juurikasveja, hernettä sekä pellavaa. Heinällä oli 14 ha ja pieni osa pellosta oli kesantona. Tilalla oli v. 1930 kaksi hevosta, kymmenen lehmää, kuusi sikaa ja 50 kanaa. LSK-rotuisten lehmien keskituotto oli 3400 kg maitoa vuodessa. Tilalta myytiin rehuja ja viljaa paikkakunnalle ja maitoa Makkarkosken meijeriin

.Wäinö Wäinölä toimi Keihäskosken osuuskassan (vuodesta 1927 nimeltään Oripään osuuskassa) kassanhoitajana ja hallituksen jäsenenä 20 vuoden ajan. Hän oli Latvaan sahan hoitaja ja toimi myös Makkarkosken munanmyyntiosuuskunnan isännöitsijänä sen perustamisesta alkaen. Wäinö Wäinölä oli Yläneen kunnanvaltuuston jäsen, kuului Yläneen maalaisliiton paikallisosaston perustajiin ja oli Yläneen säästöpankin hallituksen jäsen. Hän avusti ihmisiä käräjillä, piti huutokauppoja ja kulki myös auttamassa tiloilla, joiden viljelijöillä ei ollut puintivälineitä. Asioiden hoitamista ja liikkumista varten tilalle ostettiin auto v.1926.

Wäinö Wäinölä kuoli parhaassa miehuusiässä 46-vuotiaana v. 1935. Hän sairastui keuhkokuumeeseen vilustuttuaan kananmunien kuljetusmatkalla Turussa. Olavi Väinölä on kirjoittanut: ”Isän kuolema oli meille omaisille korvaamaton isku, samoin koko paikkakunnalle, jolle tapahtunut oli suuri menetys. Äidille lankesi tilan päämiehen asema, mutta hän oli jo aikaisemminkin tottunut itsenäiseen asemaan, kun isä oli ollut paljon tilan ulkopuolella monissa luottamustehtävissä.”

Olavi Väinölä tilan isäntänä

Wäinö Wäinölän kuoltua tila oli perikunnan omistuksessa kymmenen vuoden ajan. Vuodesta 1945 tilan omistivat Olavi Väinölä ja hänen vaimonsa Eila o.s. Pienjoki, s. 1922.
Heidän lapsiaan olivat Anita Armi Margareta, s. 1944, Anne Mirka Marjukka, s. 1954 ja Ari Kaarlo Olavi, s. 1947, joka kuoli tapaturmaisesti 12-vuotiaana. Olavi Väinölä oli käynyt maamieskoulun. Hän oli Oripään osuuskassan hallituksen jäsen, toimi Makkarkosken meijeriosuuskunnan hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana sekä Makkarkosken meijerin liityttyä Maito Auraan, sen hallituksen jäsenenä. Lisäksi hän oli Yläneen yhteiskoulun ja kunnalliskodin hallituksen jäsen. Eila Väinölä oli jäsenenä Keihäskosken kansakoulun johtokunnassa.

Rekiajelulle lähdössä Isä Olavi, Anita, Ari ja äiti Eila sekä takana kaksi tilan työntekijää, Eino Virtanen ja karjakko.

Vuonna 1963 julkaistun Suuren maatilakirjan mukaan tilan kokonaispinta-ala oli noin 80 ha, peltoa siitä oli 32,5 ha ja metsää 37 ha. Vuoden 1945 Maanhankintalain mukaisesti Väinölän tilasta luovutettiin pinta-alasta runsas kolmannes ns. Koiviston kappaleesta asutustiloiksi ja lisämaaksi. Väinölän omistukseen kuului myös Pienjoen tila. Väinölän vanha asuinrakennus oli v. 1958 korvattu suuremmalla lautarakenteisella rakennuksella, jossa on yhdeksän huonetta, leivintupa, sauna ja kaikki sen ajan mukavuudet. Wäinö Wäinölän suunnittelema tiilinen karjarakennus oli rakennettu hänen kuolemansa jälkeen v. 1937. Siinä on navetta, talli, sikala, Aiv-torni, kuivuri sekä työ ja rehutiloja. Sen lisäksi tilalla oli lautarakenteinen talousrakennus, aitta, autotalli ja puuhuone sekä kanala.

Tilalla viljeltiin 60-luvulla vehnää, kauraa, sokerijuurikasta ja mallasohraa sopimusviljelynä sekä rehukasveja omaan talouteen. Tilalla siirryttiin Ay-rotuisesta karjasta tuottavampaan Holstein-rotuun ja sokerijuurikkaasta sipulin ja ruokaherneen viljelyyn, mitä varten rakennettiin kylmäilmakuivuri. Maatalouskoneita oli kaksi traktoria niihin kuuluvine työkoneineen ja leikkuupuimuri.

Vuonna 1975 tilalla lopetettiin karjanpito isännän selkäsairauden takia ja vuodesta 1978 alkaen tilan peltoja ovat viljelleet Anita os. Väinölä ja Risto Ristolainen yhdysviljelyssä Tourulan Ruukinmäen tilan kanssa. Olavi Väinölän kuoltua vuonna 2006, Antti Ristolainen on viljellyt tilan peltoja vuodesta 2007 alkaen. Tilan navetasta tehtiin vuonna 2009 konehalli. Väinölän asuinrakennus peruskorjattiin vuosina 2016-17 sekä ulkoa että sisältä ja vuonna 2020 siirryttiin maalämpöön.

Haastattelut ja tietoja: Anita ja Risto Ristolainen
Kuvat Väinölän suvun kuva-arkistosta
Tekstin kokoaminen: Hanna-Leena Kaihola

Prusilan tilan varhaisia vaiheita

Kuopola, myöhemmältä nimeltään Prusila oli ensimmäinen (RNo 1) neljästä 1400-luvulla syntyneestä Yläneenkartanon uudistilasta Keihäskoskella. Muut tilat olivat Knuutila, Lalli ja Rekola. Lisäksi samalta ajalta on yksinäistila Pramila. Kunkin tilan pinta-alan sanotaan olleen n. 500 ha. Prusilan talo sijaitsi kylän keskellä Yläne-Oripääntien varressa Tourulan tien risteyksessä.
Kaikki uudistilat olivat aluksi Yläneenkartanon rälssitiloja. Niitä viljelivät lampuodit (vuokralaiset), jotka maksoivat veroa kartanolle. Kartano puolestaan varusti miehen ja ratsun kuninkaan sotavoimien käyttöön. Kuopola ja Knuutila palautettiin kuitenkin v. 1700 kuninkaan omaisuudeksi eli niistä tuli kruununtiloja. Kuopola päätyi sotilastarkoituksiin. Sen lampuotien maksamilla veroilla ylläpidettiin päällystöön kuuluvaa sotilashenkilöä paikkakunnalla.
Kuopolassa tunnetaan lampuoteja nimeltä alkaen vuodesta 1634. Silloin Brusius Thomas oli vaimonsa Margaretan kanssa Kuopolan lampuotina. (Tämän mukaan tila lienee saanut myöhemmin nimen Brusila). Brusiuksen poika Matti ja tämän poika Matti Matinpoika sekä vielä hänen poikansa Juho Matinpoika olivat Kuopolan vuokraviljelijöinä vuoteen 1698 saakka. Vuosisadan vaihteessa Suomessa elettiin isonvihan aikaa, jolloin Kuopolakin oli lyhyen aikaa autiona.

Tuomolan suku Loimaan Kuritulasta Brusilan isäntinä

Vuonna 1713 tuli lampuodiksi Loimaalta Kurittulan Tuomolasta Yrjö Tuomonpoika. Hänen kaksi poikaansa Yrjö ja Tuomo olivat myös lampuoteina Keihäskoskella, Yrjö Knuutilassa ja Tuomo, s. 1698, jatkoi lampuotina Kuopolassa kuolemaansa saakka, vuoteen1758. Hän oli löytänyt vaimoksi Maria Heikintyttären Tourulan Keskitalosta ja otti käyttöön talon nimen Brusila. Hänen poikansa Heikki Tuomaanpoika, s. 1728, oli lampuotina, kun 1700-luvun puolivälissä tuli mahdolliseksi lunastaa kruununtiloja perintötiloiksi. Heikki lunasti Brusilan perintötilaksi 23.4.1766 ja samana päivänä hänen isänsä veli Yrjö lunasti Knuutilan tilan. Näin kaksi Keihäskosken kantatilaa oli saman suvun omistuksessa, kun muut kaksi tilaa olivat vielä pitkään aatelisten omaisuutta.

Heikin poika Matti jatkoi Brusilan isäntänä vuoteen 1809 asti. Matin kuoleman jälkeen hänen vaimonsa Liisa Kustaantytär, s. 1762, meni naimisiin Simo Juhonpojan kanssa, s. Pöytyällä 1783. Hänestä tuli Brusilaan uusi isäntä, joka toimi myös lautamiehenä ja kuudennusmiehenä Yläneellä. Prusilan seuraava isäntä vuodesta 1836 alkaen oli aikaisemman isännän Matti Heikinpojan poika Mikko Matinpoika, s. 1789. Hänen vaimonsa oli Maija Juhontytär Köyliöstä, s. 1799.
Myös Köyliöstä tuli vuonna 1864 seuraava tilan omistaja, ehkä sukulainen Juho Kustaa Juhonpoika, s. 1819, ja vaimo Justiina Serafia Matintytär, s. 1830. Heidän tyttärensä Aleksandra, s. 1871 ja vävy, talollinen Kustaa Wilhelm Antoninpoika Vauranoja Pöytyältä omistivat seuraavaksi Prusilan, mutta lähtivät kuitenkin Pöytyälle perheineen jo v. 1903.

Prusilan isäntiä 1900-luvulla

Talollinen Kaarlo Anselm Lehti, joka oli syntynyt v. 1865 Eurassa, tuli perheineen Eurajoelta Keihäskoskelle ostettuaan Prusilan tilan v. 1903. Hänen vaimonsa oli Ida Adolfina Iisakintytär, s. 1866 Eurassa. Heillä oli kolme lasta: Ida Emilia (Emma), s. 1888, Kaarlo Väinö, s. 1889 ja Viljo Johannes, s. 1900. Keihäskoskella Prusilan isäntä alkoi käyttää nimeä Kaarle tai Kalle Lehti-Prusila.
Vaikka Kaarlo Lehti-Prusila viipyi Keihäskoskella vain 15 vuotta, hänen merkityksensä kylän kehittämisessä oli suuri. Hän oli toimelias ja monista uusista asioista innostunut isäntä, joka oli osuuskuntatoiminnan vankkumaton kannattaja. Kaarlo Lehti-Prusila oli Makkarkosken osuusmeijerin perustamisen alkuunpanija. Samoin hän oli Keihäskosken Osuuskassan, myöhemmin Oripään Osuuskassan perustaja ja hallituksen puheenjohtaja vuosina 1908-1917 eli paikkakunnalta muuttoonsa asti. Lehti-Prusila oli myös Keihäskosken koulun johtokunnan jäsen ja toimi useita vuosia koulun taloudenhoitajana.

Prusilan tilan lohkominen

Isojaon toimeenpano kesti Keihäskoskella toista sataa vuotta. Varhaisin isojakokartta on vuodelta 1783, josta selviävät kunkin tilan pellot ja niityt. Isojaon täydennyskartta on vuodelta 1891, jolloin tehtiin tilojen kesken metsien ja muidenkin alueiden jakoja. Vuonna 1881 koko valtakunnassa tehdyn selvityksen mukaan Prusilassa, joka oli ½ manttaalin tila, oli viljelyä 15 ha, luonnonniittyjä 55 ha ja metsää 214 ha. Isojaon toteutumisen jälkeen aikaisemmin voimassa olleet rajoitukset tilojen lohkomisesta pienempiin osiin muuttuivat, ja 1900-luvun alussa suoritettiin monilla suurilla tiloilla lohkominen pienempiin osiin. Prusilan tilalla suoritettiin vuonna 1913 lohkominen seuraaviksi palstoiksi:

1:5 Isoniityn palsta, josta syntyi Kaukorannan tila
1:6 Kotopalsta (Prusilan päätila)
1:4 Sikakanniston palsta, josta syntyi Kotirannan tila
1:3 Hirvenojan palsta, joka sisälsi Väinölän tilan ja Sillanpään torpan sekä Sepän, Erforsin ja Ruohosen tontit.
1:6 Toivionmaan palsta, joka kuului Prusilan tilaan 1:6 ja josta erotettiin kaksi eri tilaa (Yli-Toivio ja Ali-Toivio).

Kaikkien Prusilan tilojen pinta-ala oli yhteensä 293 ha, josta Prusilan kantatila kolmessa palstassa oli 101 ha, Väinölä 117 ha, Kotiranta 27 ha ja Kaukoranta 48 ha. Kaarlo Lehti-Prusila omisti edelleen vaimonsa Idan kanssa kaikki Prusilan palstat, mutta vuonna 1913 heidän poikansa Väinö Lehti-Prusila osti yhdessä morsiamensa Hilja Matilda Rekolan kanssa Hirvenojan palstan.
Em. tietojen lähde:
http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action;jsessionid=93466E2D467A4D58754A8889FF4B194A?kuvailuTaso=SARJA&avain=302917.KA

Kaarlo Lehti-Prusila muutti vaimonsa kuoleman jälkeen vuonna 1918 pois paikkakunnalta Alastarolle ja myi Kaukorannan tilan 1:5 tilallinen Hemmi Maanpäälle, s. 1895 ja hänen vaimolleen Fannylle, s. 1893.
Samana vuonna 1918 Lehti-Prusila myi Prusilan tilan 1:6 ja Kotirannan tilan 1:4 Oskari Komulle, s. 1880, ja hänen vaimolleen Ainalle, jotka myös tulivat Eurasta.

Komun omistamien tilojen Prusilan ja Kotirannan pinta-ala oli 85 ha, josta peltoa 33 ha ja metsämaata 52 ha. Pellot ovat tasaisia savimultamaita, joilla viljeltiin 1930-luvulla vehnää, ruista, kauraa sekä perunaa ja juurikasveja. Heinällä oli 14 ha ja noin 4 ha oli laitumena. Tilalla oli neljä hevosta, 11 lehmää, sonni, muutamia sikoja, lampaita ja kanoja. Maito myytiin Makkarkosken meijeriin. Tilalla oli sähkövalo ja karjasuojissa vesijohto. (Tiedot Suomen Maatilat III kirjasta vuodelta 1932). Oskari Komun isännyyden aika sattui Prusilassa 1920-30-luvun pulavuosiin, jolloin tilanpito oli vaikeaa. Ossi Rekolan kertoman mukaan Oskari Komu oli innokas automies ja hän osti vanhan loppuun ajetun Fordin, jolla hän ajoi myös taksia. Pulavuosien mentyä hän luopui tilanpidosta, osti uuden auton ja alkoi ajaa Eurassa taksia.

Oskari Komu myi Prusilan (1:16) ja Kotirannan (!:4) tilat Antti Henrik Majaselle, s. 1886, ja hänen vaimolleen Idalle, s. 1903. He olivat kotoisin Metsämaalta. Ossi Rekola kertoo kirjassaan Tuohikuun aikaan monta hauskaa juttua Majasesta. Antti Majasen kerrotaan olleen erinomainen kauppamies, joka sai pulavuosien mentyä ja puun hinnan noustua lähes koskemattomista Prusilan metsistä koko talon hinnan. Majasella oli tapana kertoa uskomattomia, pääosin keksittyjä juttuja Amerikan vuosistaan. Ensimmäinen traktori hankittiin taloon sodan edellä. Majanen kyllästyi oikuttelevaan öljymoottoriin ja lähti siltä paikalta linja-autolla Turkuun ja tuli traktorilla takaisin. Traktoria ajoi Eemeli Lehtilä, josta tuli Prusilan traktorikuski, kunnes tilan omat pojat varttuivat. Keihäskoskelaiset, jotka olivat nuoria 1950-luvulta, muistelevat Majasen poikien ajaneen vasta-ostetulla moottoripyörällään ympäri Majasen suurta pirttiä.

Prusilan tilan historia päättyi 1950-luvun lopulla. Antti Majanen myi silloin omistamansa Prusilan maat lisämaiksi keihäskoskelaisille tiloille. Hän muutti takaisin kotipitäjäänsä Metsämaalle ja osti sieltä paljon isomman ja paremman talon. Kotirannan tilan osti Risto Peltola, joka puolestaan myi sen pojalleen Markku Peltolalle 1960-luvun lopulla.

Prusilan torppia ja mäkitupalaisia

.Sillanpään torppa oli Prusilan perintötorppa, jossa 1700-1800-lukujen vaihteesta oli torpparina Prusilan poika Antti Heikinpoika, s. 1755. Sillanpää oli siitä lähtien Prusilan suvun perintötorppa ja nykyäänkin saman suvun omistuksessa. 1900-luvun vaihteessa torppariksi tuli Juha Victor Sillanpää, s. 1851, joka lunasti Sillanpään torpan omaksi v. 1919.

Kankareen torppa sijaitsi kaukana Keihäskosken kylästä Riihikosken tien varressa. Vuonna 1797 Prusilan isäntä Matti Heikinpoika teki torpparisopimuksen Mikko Heikinpoika (myöh. Kankareen) kanssa (s. 1768). Torpparisopimuksen kopio on Aulikki Ylösen teoksessa Pöytyän, Yläneen ja Oripään historia teoksessa, 1969, s. 563. Antti Kankare, s. 1853, lunasti torpan omaksi v. 1902.

Hakalan torpan torpparina oli 1840-luvulla Heikki Heikinpoika, s. 1796 ja hänen jälkeensä poika Matti Heikinpoika s. 1836. Kaarle Emil Hakala, s. 1895 lunasti Hakalan torpan omaksi vuonna 1921.

1800-luvulla asui Sillanpäätä vastapäätä Seppä-nimisessä torpassa mäkitupalaisena Sillanpään torpparin poika, pitäjänseppä Heikki Heikinpoika Erfors perheineen (s. 1815). Vuosikymmenen lopulla torpassa asui edelleen hänen poikansa torppari Heikki Heikinpoika s. 1848, perheineen. Seppä Erforsin nuorin poika Kustaa Heikinpojan, s.1858, puolestaan rakensi naapuriin torpan, joka nykyisin tunnetaan Erforsin torppana. Hänen poikansa Kustaa Verner, s. 1899, lunasti Erforsin torpan omaksi 1920-luvun lopulla. Verner Erfors kuoli v. 1941, hänen vaimonsa Katri Karoliina, s. 1906, ja heidän neljä lastaan jäivät asumaan taloon. Katri (Kaisu) Erfors kuoli v. 1997.

Prusilan mäkitupana mainitaan 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä Hakanpää, jossa asui muonatalonpoika Kustaa Hakanpää perheineen (s. 1873).

Lähteet:
Aulikki Ylönen, Pöytyän, Yläneen ja Oripään historia vuoteen 1865, Helsinki 1969
Yläneen seurakunnan rippikirjat ja henkikirjat
Lasse Iso-Iivarin isäntäluettelot; http://users.utu.fi/isoi/talot/poytya.htm
Kuvat: Rekolan ja Väinölän suvun kuvakokoelmat
Teksti: Hanna-Leena Kaihola