Varhaisia sukupolvia Heikkilän torpassa

Alkuperäinen Heikkilän torppa, josta Heikkilän tilan nykyisten omistajien suku on Keihäskoskella lähtöisin, tunnetaan nykyisin Mäkiheikkilän tilan nimellä. Torppa mainitaan Lallin (myöhemmin Rekolan) torppana jo 1810-luvulta alkaen. Silloisen torpparin nimi oli Heikki Samuelinpoika, s. 1772, jonka mukaan torppa lienee saanut nimensä. Heikki Samuelinpojan ja vaimonsa Justiina Matintyttären (s. 1789) poika Efraim Heikinpoika, s. 1830, jatkoi Heikkilän torpparina vaimonsa Vilhelmiina Jaakontyttären (s. 1829) kanssa. Torppareilla oli Rekolaan sovittuja ja vuodenajasta riippuvia työvelvollisuuksia talossa ja kyydityksiä kauemmaksikin. Kirjassa Kartanoita ja korven kansaa on Ossi Rekolan muistelus torpparien työmääristä: Vuoden 1881 kirjanpidossa todettiin mm. torppari Efraim Heikkilältä jääneen ”yksi juhtapäivä, etten ollut kyytissä halvoja viemässä Turussa”. Seuraavana vuonna Heikkilä kuitenkin oli tehnyt hevospäiviään vetämällä sontaa helmikuussa ja kyyditsemässä Rekolan myyntitavaroita Raumalle yhdellä hevosella.
Efraim ja Justiina Heikkilän viidestä pojasta toiseksi nuorin Robert, s. 1867, jäi asumaan torppaan ja vihittiin v. 1896 Rekolan palvelustyttö Amanda Matilda Bergmanin kanssa, s. 1873. Robert ja Mandi jatkoivat Heikkilässä torpparina, missä vuosisadan vaihteessa asuivat vielä myös Robertin vanhemmat.

Knuutilan palstan osto

Yläneen kunta oli ostanut Keihäskosken Knuutilan tilan vuonna 1906 ja palstoitti sen pellot ja osan metsistä myytäväksi tilattomille henkilöille. Robert Heikkilä oli ensimmäisten joukossa tekemässä tarjouksen Knuutilan ns. kotopalstasta. Kotopalstasta suunniteltiin erotettavaksi kaksi tilaa, kumpaankin 4,6 ha peltoa, hiukan ketoa ja noin 5 ha metsämaata.
Robert Heikkilä teki vuonna 1909 tarjouksen molemmista kotopalstoista. Kauppakirja tehtiin 12.2.1909, kunnanvaltuusto käsitteli asiaa 16.1.1911 ja kiinnitykset tilaan saatiin syksyllä 1913. Syntynyt tila sai nimen Heikkilä. Siinä oli peltoa noin 9 ha, niittyä 0,7 ha, viljelykelpoista maata (metsää) noin 5,6 ha ja saman verran varsinaista metsämaata eli yhteensä noin 22 ha.
Robert Heikkilä rakensi isolle perheelleen tilavan asuinrakennuksen ja tarvittavat talousrakennukset Oripäälle menevän tien varteen. Tila oli ajan tavan mukaan karjatila. 1900-luvun alussa kyläkunnat alkoivat perustaa osuuskuntia, mikä teki mahdolliseksi koneiden käytön pienemmilläkin tiloilla. Keihäskoskelle hankittiin osuuskunnan yhteinen hevosvetoinen niittokone sekä haravakone ja seuraavana vuonna perustettiin kylvökoneosuuskunta, jonka jäsenenä valveutunut Robert Heikkilä myös lienee ollut. Robert Heikkilä oli useiden vuosien ajan Keihäskosken koulun johtokunnan jäsen ja toimi pitkään koulun taloudenhoitajana.

Tilanpitoa neljässä polvessa

Heikkilän vanhin poika Kosti (s. 1900) jatkoi isäntänä vuodesta 1940 yhdessä vaimonsa Lempin, os. Satola (aikaisemmin Santala , s. 1899) kanssa. Heikkilässä oli noin kuusi lehmää sekä nuorta karjaa, pari lihotussikaa ja noin 100 kanaa sekä lampaita. Työjuhtana oli hevonen. Kosti oli pätevä kirvesmies, joka työskenteli kylän tilojen rakennuksilla ja oli mm. rakentamassa Yläneen seurakuntataloa. Kosti rakensi Heikkilän maille siitä myöhemmin erotetun Heinilä-nimisen talon, johon hänen nuori perheensä muutti asuttuaan sitä ennen vuokralla Keihäskoskella Töykän talossa. Kun Kosti siirtyi isännäksi Heikkilään, Robert-pappa muutti nuorimpien tyttäriensä kanssa asumaan Heinilään Heikkilään rakennettiin uusi asuinrakennus vuona 1955 kylän keskeiselle paikalle lähelle Osuusliikkeen myymälää ja Rekolan taloa. Rakennusta jatkettiin v. 1970, jolloin talon alkujaan punainen väri sai kokonaan nykyisen valkoisen värityksen.

Heikkilän uudet rakennukset rakentamisvaiheessa v. 1955. Niiden oikealla puolella näkyy Heinilän talo. Oikealla taloa rakentamassa vas. Kosti Heikkilä, Jaakko ja poikansa Heikki Tuominen sekä Eemeli Lehtilä.

Kosti ja Lempi Heikkilän poika Esko (s. 1935) meni hyvin nuorena vuonna 1956 naimisin Anni Mustikkaniemen (s. 1936) kanssa. Anni on kotoisin Pohjanmaalta, Reisjärveltä kahdeksanlapsisesta maanviljelijäperheestä. Anni oli työskennellyt sitä ennen useilla eri paikkakunnilla karjanhoitajana ja muissakin tehtävissä sekä viimeiset vajaat neljä vuotta Keihäskoskella Rekolan talossa karjakkona. Esko ja Anni alkoivat viljellä Heikkilän tilaa vuonna 1958.
Tilan koko oli 60-luvulla yhteensä 28,5 ha, josta metsää 11 ha ja peltoa 16 ha. 1950-luvun lopulla oli Prusilasta ostettu Perttulan palsta, kun Antti Majanen myi kaikki Prusilan maat lisämaiksi Keihäskosken tiloille. Tilalla kasvatettiin vehnää, mallasohraa ja sokerijuurikasta sekä lisäksi oli rehuviljelyä karjaa varten. Vuonna 1976 tilaa laajennettiin edelleen Satolan perinnönjaon yhteydessä, Vilho Satolan perikunnalta ostettiin Välimäen tila, n. 14 ha.

Tila oli aluksi edelleen karjatila, jossa oli 12 lehmää AY ja SK karjaa sekä paljon nuorta karjaa. Osa vasikoista ostettiin kasvatettaviksi mullikoiksi. Siankasvatusta laajennettiin niin, että kahdeksaa emakkoa porsitettiin ja kasvatettiin yli 100 porsasta. Lisäksi tilalla oli noin 100 kanaa. Hevosesta luovuttiin 1950-luvulla ja ostettiin käytetty traktori Rekolasta. Karjatalous loppui Heikkilässä ja siat hävitettiin vuonna 1974, kun Anni aloitti työt Oripään munapakkaamossa, jossa hän toimi 19 vuoden ajan. Aluksi Anni halusi pitää kahta lehmää ja paria emakkoa, mutta muutaman vuoden jälkeen niistäkin luovuttiin.

Viisilapsisen perheen äidin, maatilan emännän ja kodin ulkopuolisen työn lisäksi Anni ehti harrastaa monipuolisesti. Kesäteatteri oli rakas harrastus, jossa Anni esitti ammattiohjaajan ohjauksessa monia rooleja. Hän esiintyi lisäksi laulajana sekä paikkakunnan tanhuryhmässä. Anni kuului Keihäskosken Marttoihin ja maatalousnaisiin. Hän ja harrasti lauloi kirkkokuorossa vuosikymmenien ajan ja harrasti posliinimaalausta.
Esko teki maanviljelyn ohella metsätöitä mm. Rekolassa Into Niemisen kanssa ja työskenteli rakennuksilla lähiseudulla ja Turussa yhdessä Toivo Pölläsen ja Antti Virtasen kanssa. Hänellä oli useita luottamustehtäviä, puheenjohtajuuksia ja jäsenyksiä kunnanvaltuustossa, monissa lautakunnissa ja keskikoulun johtokunnassa. Hän kuului Keihäskosken maamiesseuraan, Yläneen urheiluseuraan ja Lions Clubiin. Esko kirjoitti runoja ja näytelmiä, joita palkittiin kirjoituskilpailuissa. Esko Heikkilä kuoli vuonna 1992.

Heikkilän tila 2000-luvulla

Eskon pojista Heikki osti tilan vuonna 1994. Heikki avioitui pöytyäläisen Hanna Heikkilän (o.s. Toivonen) kanssa vuonna 1996. Heille syntyivät lapset Leevi (s. 2001), Viivi (s. 2003) ja Veeti (s. 2004).
Tila siirtyi luomuviljelyyn vuosina 1996-1998 ollen edelleen luomutuotannossa. Pelloilla viljellään kauraa, ohraa, hernettä ja härkäpapua. Karjaa ei ole. Heikki on koulutukseltaan kone- ja metallitekniikan insinööri työskennellen tuotantopäällikkönä paikallisessa Mepu Oy kuivuritehtaassa. Hanna on koulutukseltaan kosmetologi ja terveydenhoitaja ja käy myös tilan ulkopuolella töissä.

Tiedot: Anni Heikkilä perheineen, Hanna ja Heikki Heikkilä
Kuvat: Heikkilän suvun kokoelmista
Tekstin kokosi: Hanna-Leena Kaihola

Juho (Jukka) Reinhold Korkeakoski, s. 1883, oli kotoisin Korkeakosken torpasta Yläneen Korkeakosken kylästä. Vanha Yläneenkartanon torppa tunnetaan jo ainakin 1750-luvulta. Juho Korkeakosken isoisä tuli vuonna 1860 torppariksi Korkeakosken taloon ja Juhon isä Karl August Nykter jatkoi Korkeakosken torpparina. Juho oli perheen pojista toiseksi vanhin. Hän otti myöhemmin sukunimen Korkeakoski ja etunimeksi Jukka.
Jukan vaimo Matilda (Hilda) Vilhelmina Kronström, s. 1889, oli Keihäskoskelta, Karl Magnus ja Amanda Kronströmin tytär. Maakauppias Karl Magnus Kronström oli lähtöisin Dragsfjärdistä. Jukka suuntautui kauppa-alalle ja päätyi kaupanhoitajaksi Virttaan Osuusliikkeeseen, missä pariskunnalla oli kaupan yhteydessä asunto.

Jukka ja Hilda Korkeakoski ostivat vuonna 1932 Keihäskoskelta Kajalan Kulmala-nimiseltä tilalta yhteensä noin puolen hehtaarin maa-alueen, joka sisälsi tontin ja kaksi peltosarkaa. Tontti sijaitsi Hildan kotitalon Kronströmin naapurissa, nykyisen Niittykulmantien alussa. Talo nimettiin Päivöläksi.

Hildan veli Johannes Vihtori Kronström, s. 1897, viljeli Ruoholan tilaa Keihäskoskella yhdessä vaimonsa Katri os. Ilolan kanssa. Heidän kolmen tyttärensä Liisan, Ullan ja Mirjan ollessa vielä pieniä, äiti Katri kuoli. Liisa, joka oli vanhin ja syntynyt vuonna 1934, tuli kasvattityttäreksi Korkeakosken perheeseen Päivölään tätinsä Hildan hoiviin.
Jukka Korkeakoski kuoli vuonna 1943 ja vaimo Hilda 1955. Liisan tehtäväksi tuli nuorena tyttönä kasvatusäitinsä hoitaminen tämän sairastuttua. Liisa toimi 1950-luvulla kauppa-apulaisena Yläneellä ja kaupanhoitajana Keihäskosken Osuusliikkeessä.

Avioiduttuaan Arvi Koiviston kanssa, työ vei pariskunnan vuosikymmeniksi useille paikkakunnille, ensin Oripäähän, sitten useiksi vuosiksi Turkuun taloyhtiön talonmieheksi ja Liisan vielä Rantasalmelle kokin työhön. Jo ennen kasvatti-isän kuolemaa Liisan omistukseen tullut Päivölä säilyi kotina, johon Liisa ja Arvi palasivat lapsineen viikonloppuisin ja lomilla. Eläkkeelle jäätyään Liisa asettui asumaan Päivölään.

Päivölään tehtiin hieno puutarha

Päivölän talo on rakennettu 1930-luvun puolivälissä, Eemeli Lehtinen ja Kosti Heikkilä olivat kirvesmiehinä. Puolitoistakerroksisen puutalon alakerrassa on keittiö ja kaksi kamaria. Yläkerran huoneissa oli 1940-50-luvuilla vuokralaisia. Turusta oli sotaa paossa konsuli Wikeströmin perhe ja sodan jälkeen yläkerrassa asui kaksi maidontarkastuskarjakkoa, Hilda Räsänen ja hänen jälkeensä Anja Mahosenaho sekä myöhemmin asutusneuvoja Paavo Nurmi perheineen.

Tontin hankkimisen jälkeen Jukka Korkeakoski tilasi Suomen Kotipuutarhaliitolta puutarhasuunnitelman tonttia varten. Monivärinen suunnitelma on kehystettynä Päivölän seinällä. Puutarhaan hankittujen kasvien luettelot ovat myös talossa tallella.
Suunnitelmassa suurin osa tonttia on hyötykäytössä sisältäen 14 omenapuuta, 12 marjapensasta, laajan vihannestarhan ja kahdeksan kasvilavaa. Omenalajikkeista mainittakoon Wealthy, Sharlamovski, Sokerimiron ja tavallisemmat Sävstaholm, Antonovka, Åkerö ja Kaneli. Tontti on jaettu osiin ruusu- ja pensasaidanteilla. Lähimpänä taloa on koristepensaita ja tonttia ympäröi orapihlaja-aita, joka myöhemmin korvattiin kuusiaidalla. Läpi tontin kulkevan käytävän vierustat oli suunniteltu perennapenkeiksi. Suunnitelmassa mainitaan mm. 10 pionia. Vaaleanpunaisista ja valkoisista kiinanpioneista ja tummanpunaisista tarhapioneista sekä muista perennoista tehtyjä kukkavihkoja sidottiin myös myyntiin. Pioneista monet ovat vielä 80 vuoden jälkeen hengissä. Vanhoja pioneja on myös annettu muihin keihäskoskelaisiin puutarhoihin. Peltosarkoja viljeli Liisan muistin mukaan hänen isänsä Vihtori Kronström.

Päivölän puutarhasuunnitelma. Oikealla on asuinrakennus. Omenapuut sijaitsevat peltosaran reunassa ja puutarhassa marjapensaiden ympäröiminä. Keskikäytävää reunustavat perennapenkit. Oikealla vuonna 1937 istutettuja pioneja kuvattuna vuonna 2012.

Keihäskosken puhelinkeskus Päivölässä

Yläneen ensimmäinen puhelinkeskus sijaitsi vuodesta 1902 alkaen Kronströmin talossa. Puhelinlinjat kulkivat Oripäästä Keihäskoskelle ja Keihäskosken keskuksesta edelleen Yläneelle. Keskusta hoitivat alusta alkaen Kronströmin suvun naiset aina siihen asti, kun puhelinkeskukset automatisoitiin 1960-luvun lopulla. Puhelinkeskus siirrettiin 1950-luvun lopulla Päivölän taloon, missä se sijaitsi keittiön nurkassa. Keskuksen vastaavana hoitajana oli silloin edelleen Mirja Kronström, joka myös muutti silloin asumaan Päivölään. Koska keskuksen tuli olla auki kaikkina päivinä ja vuorokauden aikoina, työssä avustivat Päivölässä vielä silloin asunut Liisa Kronström sekä talon yläkerrassa asunut Anja Mahosenaho. Keihäskosken Puhelinkeskuksesta on kirjoitettu erillinen historiikki.

Haastattelu: Liisa Koivisto
Kuvat: Liisa Koivisto, Taina Kajander ja Hanna-Leena Kaihola
Teksti: Hanna-Leena Kaihola