Puuseppä Kustaa Kajander (s. 25.1.1851, k. 3.9.1927) ja vaimonsa Serafia Matintytär (s. 13.2.1869, k. 18.12.1907) vuokrasivat tilan vuonna 1906 Yläneen kunnan omistamasta Knuutilan verotalosta Ylikylän pelto nimisestä pellosta. 25 vuodeksi vuokrattu tila oli yhteensä 10,6 hehtaaria (viljeltyä 5,2 ha, viljelyskelpoista 0,6 ha ja metsämaata 4,8 ha). Viiden vuoden kuluttua kunta päätti myydä maita vuokraajille ja Kustaa osti tilan R:No 2:37 marraskuussa 1910.
Kustaalle ja Serafialle syntyi viisi lasta: Martta (1894 – 1897), Kustaa (”Valtteri”) (1897 – 1954), Martti (1899 – 1938), Rauha (1902 – 1994) ja Eero (1905 – 1940).
Kustaalla oli myös ensimmäisestä avioliitostaan Sofia Vilhelminan (1856 – 1892) kanssa poika Edvard Maurits, joka muutti vuonna 1936 sukunimekseen Rajala.
Ylitalon mailla asui myös mäkitupalainen Frans Sjöholm. Hän osti vuonna 1920 vuokraamansa ”Ketola-nimisen tonttialueen”. Ketolan (R:No 2:36) omisti myöhemmin Rauha Kajander, joka eläkkeelle jäätyään palasi Keihäskoskelle. Nykyään Ketola on jälleen osa Ylitaloa.
Rauha Kajander talonsa, Ketolan edessä..
Martti ja Emilia Kajander
Kustaan kuoltua Ylitalon isäntänä jatkoi hänen poikansa Martti vaimonsa Emilian (”Milja”, os. Nummela) kanssa. Heille syntyi kolme lasta: Beata (1926), Pentti (1930) ja Jouko (1931).
Martti ja Emilia (Milja) Kajander lapsineen 1930-luvun alkuvuosina.
Martti kuoli alle 40-vuotiaana vuonna 1938. Tuolloin talossa oli hevonen, kaksi lehmää, kaksi hiehoa, 75 kanaa ja 50 kananpoikasta.
Suvussa kerrotun mukaan Martti teki maataloustöiden lisäksi puutöitä ja kävi myös metsällä – perukirjasta löytyykin luodikko. Perikunta eli Milja ja lapset jatkoivat tilanpitoa. Beata avioitui Armas Oleniuksen kanssa 1950. He ja tyttärensä Seija asuivat Ylitalossa, kunnes muuttivat Tourulaan.
Pentti ja Ulla Kajander
Vuonna 1956 omistajaksi tuli Pentti Kajander, mutta Milja jäi asumaan tilalle. Pentti avioitui 1961 Ulla Kronströmin kanssa. Heille syntyi kolme lasta: Taina, Tarmo ja Rauno.
Pentti jatkoi tilan kehittämistä. Jo 1959 oli valmistunut uusi karjarakennus, jossa oli navetta, talli, sikala ja karjakeittiö. 60-luvun lopulla talossa oli traktori, mutta vielä hevonenkin. Lehmiä oli viisi, muutama sika ja noin 250 kanaa. Ullan syntymäkodin Ruoholan pellot, noin 6 ha, olivat aluksi vuokrapeltoina, mutta 1967 tila ostettiin. 1970-luvun alussa rakennettiin uusi kuivuri. Pentti kuoli vuonna 1975. Tuolloin navetassa oli neljä lehmää ja neljä vasikkaa sekä sikalassa 20 porsasta. Ulla jatkoi tilanpitoa. Lehmistä luovuttiin, jonka jälkeen navetta muuttui sikalaksi ja myöhemmin vielä kanalaksi.
Rauno Kajander
Vuonna 1990 Rauno Kajander lunasti tilan kuolinpesältä (Ylitalo ja Ruohola yhteensä 21,7 ha). Ulla Kajander muutti syntymäkotiinsa Ruoholaan, josta lohkottiin hänelle tontti (Ruohisto 2:80).
Vasemmalla uusi päärakennus ja tuotantorakennuksia.
Rauno on kehittänyt tilaa, tuotantosuuntana kananmunantuotanto. Viljelyalaa on kasvatettu ostamalla ja vuokraamalla peltoa. Tilan rakennuskantaa on uudistettu 2000-luvulla.
Raunolla on neljä lasta, Minna, Miia ja Marko sekä Eero.
Knuutila oli yksi Yläneenkartanon perustamista Keihäskosken neljästä kantatilasta. Se on perustettu samaan aikaan Kuopolan eli Prusilan ja Rekolan kanssa noin 1400-luvulla. Tilat olivat seuraavien vuosisatojen aikana useiden eri aatelissukujen omistuksessa. Niitä viljelivät lampuodit, jotka maksoivat isännilleen veroa. Lampuoteja tunnetaan nimeltä aina 1500-luvulta alkaen. 1600-luvun lopulla Yläneenkartanon omistaja Lauritsa Creutz osti Keihäskosken tilat takaisin kartanon omistukseen. Siihen aikaan toteutettiin kuninkaan käskystä ns. isoreduktio, jossa aatelisto joutui palauttamaan saamiaan maita takaisin kruunulle. Silloin Creutzin suku luopui vuonna 1700 Keihäskosken Knuutilasta ja Prusilasta, joista tuli kruununtiloja. Knuutila toimi kruununvoudin virkatalona. Taloja viljelivät edelleen lampuodit, joiden maksamilla veroilla ylläpidettiin Keihäskoskella kruunun virkamiestä ja Prusilan maksamilla veroilla sotilashenkilöä.
Knuutila ja Kuopola saman talonpoikaissuvun omistukseen
Loimaan Kurittulan Tuomolan tilan isäntä Yrjö Tuomaanpoika tuli vaimonsa Liisa Heikintytär Pelttarin kanssa 1700-luvun alussa lampuodiksi Keihäskosken Kuopolaan eli Prusilaan. Knuutilan lampuodiksi ryhtyi puolestaan samoihin aikoihin Yrjö Tuomaanpojan nuorin poika Yrjö Yrjönpoika (s. 1706 Loimaalla). Prusilan lampuotina jatkoivat isänsä jälkeen Yrjö Tuomaanpojan vanhin poika Tuomo Yrjönpoika (s. 1698) ja vielä hänenkin poikansa Heikki Tuomonpoika (s, 1728).
Kun 1700-luvulla tuli mahdolliseksi lunastaa kruununtiloja talonpoikaissukujen perintötiloiksi, Knuutilan lampuoti, edellä mainittu Yrjö Yrjönpoika ja hänen veljenpoikansa Prusilan lampuoti Heikki Tuomonpoika lunastivat viljelemänsä tilat itselleen perintötiloiksi samana päivänä 23.10 1766. Keihäskosken kaksi ensimmäistä tilaa saivat näin talonpoikaiset omistajat Rekolan ja Lallin ollessa tuohon aikaan Yläneenkartanon omistuksessa.
Keihäskosken tilat isojaon aikoihin
Keihäskosken ja muidenkin joenvarsikylien uudistilat soveltuivat hyvin karjankasvatukseen laajojen jokirantaniittyjen vuoksi. Jo vuonna 1600 Keihäskoskella tiedetään olleen yhteensä 35 lehmää ja 18 päätä nuorta karjaa sekä työjuhtia 18 härkää. Lisäksi oli vuohia, lampaita ja sikoja. Karja laidunsi aina 1800-luvun loppuun asti yhteismetsissä ja osittain niityillä, joilta koottiin talveksi karjalle heinät.
Vuonna 1783 suoritetun isojaon yhteydessä saatiin Keihäskoskella ensi kertaa tietoa kylän maitten määristä. Taloa kohti laskettuna Keihäskoskella oli peltoa keskimäärin 16 ha ja niittyä parikymmentä hehtaaria. Metsää oli koko kylässä yhteensä toistatuhatta hehtaaria. On kuitenkin muistettava, että siihen aikaan oli käytössä kaksivuoroinen viljely eli vuosittain oli käytössä vain puolet peltoalasta. Sata vuotta myöhemmin, vuonna 1881 tehdyn tilakohtaisen selvityksen mukaan Knuutilassa oli viljeltyä maata 14 ha, niittyä 33 ha ja metsää 189 ha. Samana vuonna Knuutilassa oli kylvetty rukiita 12 tynnyriä, ohria 5 ja kauroja 16 tynnyriä. Satoa oli korjattu rukiista 42, ohrasta 25 ja kaurasta 66 tynnyriä. Perunaa oli istutettu 9 tynnyriä ja korjattu 54. Yksi tynnyri on noin 150 litraa.
Knuutila perintötilana
Kun Yrjö Yrjönpoika lunasti Knuutilan perintötilaksi, oli mahdollista lunastaa puolen manttaalin tilasta vain 2/3 eli 1/3 manttaalia, 1/6 manttaalin pysyessä kruununtilana. Yrjö viljeli tätä pienempää osaa edelleen kruunun lampuotina. Yrjö Yrjönpojan vanhin poika nimeltä Yrjö nuorempi (s.1735) ryhtyi Knuutilan isännäksi isänsä kuoltua v. 1774. Hänen vaimonsa oli Anna Jaakontytär (s. 1748 Pöytyällä). Heidän nuorin poikansa Heikki Yrjönpoika (s. 1750) viljeli Knuutilan pienempää kruununtilan osuutta ja lunasti sen myöhemmin omaksi.
Yrjö Yrjönpoika nuorempi tunnettiin pitäjässä arvostettuna isäntänä, joka toimi mm. lautamiehenä 20 vuoden ajan. Yrjöllä ja Annalla oli 10 lasta, joista vanhin poika oli 1773 syntynyt Tuomas. 1700-luvun lopussa Knuutilassa mainitaan isäntinä tämä Tuomas Yrjönpoika ja vävy, Anna-tyttären aviomies Jaakko Tuomaanpoika (s. 1775), joka oli kotoisin Loimaalta.
Vuosisadan lopulla Knuutilan tilalla tapahtui useita omistajavaihdoksia suvun jäsenten kesken. Yrjö-isäntä myi vuonna 1793 Knuutilan puoliksi veljelleen Heikille ja vanhimmalle pojalleen Tuomakselle. Parin vuoden kuluttua he myivät kumpikin yhdessä omistamansa puolikkaat Knuutilasta vävy Jaakko Tuomaanpojalle (v. 1796). Kauppaan sisältyi syytinki Yrjö-isännälle ja hänen vaimolleen. Knuutilan vanhaisännän Yrjön elämä päättyi Knuutilassa dramaattisesti, sillä hänen vävynsä murhasi hänet kotonaan vuonna 1797. Vävy Jaakko joutui luopumaan Knuutilasta ja samana vuonna Heikki Yrjönpoika osti koko Knuutilan tilan takaisin itselleen. Lopulta Heikki myi aikaisemmin perintötilaksi lunastamansa kolmasosan Knuutilan tilasta Tuomas Yrjönpojalle vuonna 1800. Tilan nimeksi tuli Kajala. Knuutilan kantatila, 1/3 manttaalia, pinta-alaltaan noin 200 ha sai rekisterinumerokseen 2:1 ja Kajalaksi kutsuttava 1/6 manttaalin tila, noin 100 ha numeron 2:2.
Keihäskosken keskustaa Rekolan vintiltä kuvattuna 1910-luvulla. Oikealla Knuutilan kolme rakennusta ja niiden takana tien toisella puolella näkyy Prusilan rakennuksia.
Knuutilan isäntiä 1800-luvulla
Knuutilan isäntä Heikki Yrjönpoika kuoli Knuutilassa v. 1831, mutta jo sitä ennen tilan osti Juha Simonpoika (s. 1801 Honkilahdella). Hänen ja vaimonsa Maija Juhantyttären vanhin poika Juha (s. 1824) jatkoi isäntänä, mutta kuoli jo v. 1854. Sen jälkeen Knuutilan osti v. 1861 Kalle Kustaa Jaakonpoika (s. 1820), joka muutti kuitenkin jo vuonna 1873 Knuutilan Rintalan torppaan vaimonsa Juliana Lovisa Juhantyttären kanssa.
Vuonna 1872 Knuutilan ostivat Samuel Juhanpoika Alastarolta (s. 1841) ja vaimonsa Fredrika Juhontytär (s. 1844 Oripäässä). He alkoivat käyttää sukunimeä Knuutila. Heille syntyi 12 lasta: Josefiina, Juho, Mikael, Samuel Jalmari, Joel, Kaarle, Fredrika, Maria, Valpuri, Olga, Matilda ja Amanda. Knuutilan lapsikatraalla oli kertoman mukaan suuri sivustavedettävä sänky, jossa lapsia oli nukkumassa poikittain ”niin kuin halkoja pinossa”. Perheen onnettomuudeksi isä Samuel Knuutila kuoli syyskuussa 1900, jolloin neljä tytärtä oli vielä alaikäisiä. Talossa asui 1800-luvun lopulla myös vävy, tytär Fredrikan aviomies Gunnar Fransinpoika Lindström (s. 1879 Yläneellä).
Knuutilan tytär Fredrika (s.1878) ja miehensä Gunnar Lindström sekä Knuutilan poika Juho (s. 1870) ja vaimonsa Olga Knuutila lunastivat puoliksi äidiltään ja sisaruksiltaan v. 1906 Knuutilan emätilan sekä siihen kuuluvan Nummelan tilan. Knuutilassa oli tuolloin 40 ha varsinaista peltoa, 28 ha niittyä ja noin 120 ha metsää. Nummelan pinta-ala oli 47 ha. Kauppaan sisältyi eläke leskiäiti Fredrikalle, johon kuului asuttavaksi talosta salirivi hänelle ja naimattomille tyttärille elämänsä loppuun asti. Hänelle itselleen eläkkeeksi tuli lisäksi peruna-, puutarha- ja pellavamaata sekä vuosittain tietty määrä elintarvikkeita ja rahaa.
Yläneen kunta ostaa Knuutilan
Noin puolen vuoden kuluttua edellä selostetusta kaupasta myivät Gunnar Lindström ja Juha Knuutila vaimoineen Knuutilan tilan Yläneen kunnalle. Kaupassa kunta osti 5.6.1906 Knuutilan ja Nummelan tilat, yhteensä lähes 200 hehtaaria 40000 mk:n kauppasummasta (joka vastaa v. 2020 rahassa 183000 euroa). Emäntä Fredrika Knuutila jäi edelleen asumaan Knuutilan saliriviin kahden alaikäisen tyttärensä kanssa ja kunta vastasi hänen eläkkeestään.
Yläneen kuntakokous päätti ensin antaa tilan pellot huutokaupalla vuokrattaviksi. Syksystä 1906 peltoja vuokrasivat Kustaa Kajander, Antti Kukola, Kalle Knuutila, Kalle Kronström, Gunnar Lindström, Kustaa Rekola, kauppias Koskinen, Samuel Rintala, Janne Rajala, Kalle Rajala, Matti Sillanpää ja Kustaa Hakanpää. Kun 1900-luvun alussa alkoi esiintyä vaatimuksia maapalstojen myynnistä torppareille ja muille tilattomille, heräsi ajatus Knuutilan maiden palstoittamisesta tilattomille. Kuntakokous perusti v. 1909 toimikunnan, jonka tehtävänä oli jakaa Knuutilan pellot ja niityt palstoihin ja tehdä palstoista myös kauppoja, mikäli ostajia ilmaantuu. Oli myös esitetty vahvoja mielipiteitä sitä, että tulevilla tiloilla pitäisi olla metsää ja sen tulisi sijaita niin lähellä, että siitä saataisiin tarvepuita rakennuksille.
Komitea ehdotti, että viljelysmaat myytäisi kymmenenä eri palstana, joihin tulisi keskimäärin 5 ha peltoa ja 5 ha metsää. Paras metsä, noin 70 ha jäisi kuitenkin kunnan omistukseen. Palstat olivat Kotopalstat 1 ja 2, Ylikylän, Peräpellon, Rajalan, Vahetusmaan, Takapellon ja Niittykoiviston palstat sekä kaksi Sadonpellon palstaa. Näistä Knuutilan tilan palstoista syntyivät seuraavat tilat rekisterinumeroineen: 2:9 Heikkilä, 2:10 Ylitalo, 2:11 Mäkitalo, 2:12 Rajala, 2:13 Hakala, 2:14 Peltola, 2:15 Koivisto 2:16 Välimäki, 2:17 Satola ja 2:18 Knuutilan emätila. Palstojen omistajiksi tulivat silloin Ropert Heikkilä, Kustaa Kajander, Kaarlo Rajala, August Åkerman, Kustaa Koivisto ja Nestor Satola.
Knuutilan rakennuksia kuvattuna Rekolan vintiltä luultavasti 1920-luvulla, jolloin kylään oli saatu sähkö. Oikealla piirros Knuutilan pihapiiristä 1800-luvulla, jonka Ossi Rekola on laatinut muistitiedon mukaan. Valokuvassa eivät näy kaikki rakennukset ja osa on jo purettu.
Knuutilan torpat
Knuutilan vanhin torppa oli Rajala, jonka Knuutilan tytär Valpuri sai asuttavakseen miehensä Antti Gabrielinpojan kanssa vuonna 1800. Knuutilassa oli 1850-luvulta alkaen Ketolan torppa, jonka torpparina mainitaan Heikki Ketola ja toinen torppa, jonka torppari oli Juho Mooseksenpoika. Rintalan torppa mainitaan 1860-luvulla, jolloin torppaan muutti Knuutilan vanhaisäntä Juha Simonpoika vaimoineen. Knuutilan poika Samuel Jalmari osti omaksi Rintalan torpan vuonna 1901 äidiltään ja sisaruksiltaan. Knuutilassa oli 1880-luvulta alkaen myös Nummelan torppa, jonka osti Kustaa Vilhelm Järvinen Yläneen kunnalta v. 1907. Sekä Rintalan että Nummelan tilat olivat useiden kymmenien hehtaarien kokoisia.
Lähteet: Aulikki Ylönen, Pöytyän, Yläneen ja Oripään historia vuoteen 1865, Helsinki 1969, Knuutilan tilaa koskevia dokumentteja ( Yläneen kunnanarkisto) ja Yläneen rippikirjat, syntyneiden luettelot ja vihittyjen luettelot 1700-l alkaen Kuvat: Rekolan kuvakokoelmasta Teksti: Hanna-Leena Kaihola
Osuustoiminta-ajatus levisi Suomeen ulkomailta professori Hannes Gebhardin toimesta 1800-luvun lopulla. Osuustoiminnalla on ollut keskeinen merkitys etenkin maaseudun elinolojen parantamiseksi. Pellervo-Seura oli perustettu v. 1899. Sen tehtävänä oli luoda edellytykset ja edistää osuuskuntatoimintaa sen eri muodoissa Suomessa. Osuustoimintalaki vahvistettiin Suomessa 1901. Osuuskassojen keskuslainarahasto Oy oli perustettu vuonna 1902 ja se antoi edellytykset Osuuskassojen perustamiseen Suomessa. Yläneen Osuuskassa perustettiin v. 1906 ja seuraavana vuonna herätettiin ajatus Keihäskosken Osuuskassan perustamisesta. Aloitteen tekijä oli maanviljelijä Kaarlo Lehti-Prusila, joka oli ollut alkuunpanijana myös Makkarkosken Osuusmeijerin perustamisessa v. 1903. Kesällä 1908 järjestettiin Yläneen Keihäskosken Osuuskassan perustava kokous Pellervo-Seuran konsulentin johdolla. Osuuskassan toimialueeksi määriteltiin Keihäskosken ja Tourulan kylät Yläneeltä sekä Makkakosken ja Latvan kylät Oripäästä. Perustajajäseniä oli 22 ja he edustivat kaikkia em. kyliä. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Kaarlo Lehti-Prusila, varapuheenjohtajaksi Juho Ylitalo, kirjanpitäjäksi Gunnar Lindström-Knuuti sekä muiksi jäseniksi Johan Ivar Sydänoja-Ihander ja Kalle Säteri. Varajäseninä olivat Viktor Sillanpää, Samuli Rintala ja Vilhelm Kujanpää. Ensimmäisessä osuuskuntakokouksessa ottolainausrajaksi hyväksyttiin 20000 mk (nykyrahassa n. 90000 e) ja jäsenen saaman luoton rajaksi 2000 mk (n. 9000 e). Keskusrahastosta päätettiin hakea luottoa 12000 mk. Hallitus kokoontui kerran kuukaudessa Keihäskosken Sillanpäässä ja kassa oli avoinna vain hallituksen ollessa koolla. Kaikki rahaliikenne tapahtui siten hallituksen läsnä ollessa. Jäsenten osuusmaksuksi päätettiin 50 mk (n. 220 e), joka voitiin maksaa 5 mk:n erissä vuosittain
.Ilmoituksia Osuuskassan laina- ja talletuskoroista Uudessa Aurassa v. 1925 ja Turunmaassa v, 1927
Ensimmäinen laina myönnettiin Klaus Koposelle, 100 mk (n. 450 e) siitossian ostoon ja 50 mk viljan ja rehun ostoon. Ensimmäisen vuoden aikana myönnettiin 87 lainaa, yhteensä 11055 mk (n. 48400 e) ja seuraavana vuonna jo 164 lainaa, yhteensä yli 20000 mk (n. 86000 e). Lainojen käyttöä valvottiin tarkasti ja lisäksi annettiin ohjausta ja neuvontaa. Ensimmäinen talletus, 300 mk (n. 1200 e) saatiin v. 1909. Osuuskassa ryhtyi myös tekemään jäsenilleen maataloustuotteiden yhteisostoja Hankkijalta, jonka jäseneksi kassa liittyi.
Kassan rahojen säilytystä varten puheenjohtaja Kaarlo Lehti-Prusila oli hankkinut lujasti raudoitetun ja palosuojatun kassakirstun, joka vielä nykyäänkin on Väinölän talossa Keihäskoskella
Ennen maamme itsenäistymistä Keihäskosken Osuuskassa oli myöntänyt yhdeksän vuoden aikana 840 lainaa, joista 21 oli pitkäaikaisia asutuslainoja. Tuona aikana Tourulan kartano alkoi myydä tiloja kartanon torppareille ja Makkarkoskella syntyi myös runsaasti palstatiloja. Myös Makkarkosken meijerin rahaliikenne kulki osuuskassan kautta. Maan itsenäistymisen jälkeen toiminta kehittyi entisestään. Osuuskassan hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Lehti-Prusilan muutettua paikkakunnalta kamreeri Frans Wahlberg, joka toimi puheenjohtajana 35 vuotta. Kirjanpitäjäksi valittiin Lehti-Prusilan poika Väinö Väinölä, jonka kerrotaan antautuneen osuuskassatyöhön koko sielullaan ollen ”toimelias innostumaan kaikkeen, mikä tarkoitti kotiseudun parasta”. Hän toimi virassa 20 vuotta (1915-35) yllättävään ja ennenaikaiseen kuolemaansa asti. ”Suurella innostuksella suoritetun työn katkeaminen oli raskas menetys Osuuskassalle”, todettiin Osuuskassa 50-vuotisjulkaisussa.
Keihäskosken (Oripään) Osuuskassan hallitus 1920-luvulla. Vasemmalta Väinö Väinölä Keihäskoskelta, pj. Frans Wahlberg Makkarkoskelta, Martti Matintalo Makkarkoskelta, Markula Oripäästä, Eemil Vähätalo Tourulasta.
Vuonna 1920 saatiin maahan lainmuutos, joka oikeutti osuuskassat harjoittamaan rahaliikennettä myös muiden kuin jäsenten kanssa. Tämän seurauksena toiminta kehittyi niin, että vuonna 1925 Keihäskosken Osuuskassa kuului maan suurimpiin. Myös valtio käytti yleensä Osuuskassojen keskuslainarahastoa ja osuuskassoja myöntäessään halpakorkoisia lainoja pienviljelijöiden toimeentulon parantamiseksi. Kassan toiminta-alueena oli koko Oripää ja osa Ylänettä. Koska suurin osa jäsenistä oli Oripäästä, kassan nimi muutettiin v. 1927 Oripään Osuuskassaksi. Vuonna 1925 ostettiin osuuskassalle oma talo Makkarkoskelta Martti Matintalolta. Kassan toimistoa alettiin pitää auki kerran viikossa. Hallitus kuitenkin käsitteli kaikki laina-anomukset kokouksissaan. Kassalle hankittiin lasku- ja kirjoituskoneet ja sivukirjat muutettiin kortistoiksi. Keihäskosken, Korkeakosken ja Latvan kansakouluille järjestettiin koulusäästökassat. Kassan jäseniksi tulivat meijerin lisäksi Yläneen Osuusliike, Keihäskosken Munanmyyntiosuuskunta sekä Latvan Saha ja Mylly.
Keihäskosken Osuuskasan oma rakennus valmistui Makkarkoskelle vuonna 1927. Uudessa Aurassa kutsuttiin jäseniä ja tallettajia vihkimäjuhlan illanviettoon.
Väinö Väinölän yllättävän kuoleman jälkeen kassanhoitajaksi valittiin Oiva Salo Loimaalta ja Väinölän tilalle hallituksen jäseneksi Eino Huhtamaa. Osuuskassalle oli koittava uusi aikakausi, kun v. 1936 ostettiin Oripään Osuuskassaa varten kiinteistö Oripään kirkonkylästä. Vuodesta 1937 alkaen Osuuskassa päätettiin pitää auki joka arkipäivä paitsi perjantaisin, jolloin se oli auki Makkarkoskella. Keihäskosken Osuuskassasta oli lopullisesti tullut Oripään Osuuskassa, joka kuitenkin edelleen palveli Tourulan ja Keihäskosken asukkaita.
Lähteet: Juhani Kangasperko Oripään Osuuskassa 50 vuotta, Kansalliskirjaston digitoitujen sanomalehtien arkisto Valokuvat; Väinölän suvun kuva-arkisto ja julkaisu Oripään kassa 50-vuotta Koonnut: Hanna-Leena Kaihola
