Sodan päätyttyä A. Ahlström Oy luopui Tourulan kartanon pelloista ja osasta metsää, jotka palstoitettiin siirtolaisten ja rintamamiesten asutukseen. Kartanon maista muodostettiin useita pienehköjä tiloja ja varsinaisen kantatilan ostivat Kurkijoelta tulleet Antti ja Anna Häkli, Jaakko ja Helvi (os.Häkli) Kontulainen, Nestor ja Lilja (os.Häkli) Mielonen, Tuomas ja Mirjam (os. Häkli) Ristolainen, sekä Antti Ristolainen. Tilakauppa astui voimaan 15.11.1945.
Kauppakirjassa luetellaan varsin yksityiskohtaisesti mitä kauppaan kuului. Siihen kuului peltoa 63 hehtaaria ja metsää 125 hehtaaria, tilan kaikki rakennukset ja mm. 5/7 osaa heinäseipäistä, Mc Cormick leikkuukone, viljankuivaamon kuivauskaapit, sähkömoottori ym. Sen sijaan kauppaan kuuluneiden Kukkaspelto- ja Peräsuulien (kartanon kaikilla suuleilla oli nimet) sähköjohdot myyjä purki pois, ne eivät kauppaan kuuluneet.
Antti ja Anna Häkli
Anna ja Antti Häkli Kuva 1950-luvulta
Päärakennukseen muuttivat asumaan Antti (s.1896) ja Anna Häkli (s.1894) sekä Jaakko ja Helvi Kontulainen. Kartanon leivintuvan hirret siirrettiin Keskitalon paikalle ja niistä rakennettiin talo, jonne muuttivat Nestor ja Lilja Mielonen. Ruukinmäen talosta, joka oli toiminut myös kouluna, tuli Tuomas ja Mirjam Ristolaiselle koti. Antti Ristolainen asui Ojaranta nimisellä tilalla myöhemmin.
Jaakko ja Helvi Kontulainen
Häklien jälkeen tilanpitoa jatkoivat Jaakko ja Helvi Kontulainen. Heidän aikanaan tilalla oli viljanviljelyn lisäksi myös lehmiä, sikoja ja kanoja.
Viljamakasiini Navettarakennus
Antti ja Anja Kontulainen
Antti ja Anja Kontulaiselle tila siirtyi v. 1979. He rakensivat uuden asuinrakennuksen tien toiselle puolelle, päärakennusta vastapäätä, joen rantaan. Heidän aikanaan tuotantosuuntana oli sikatalous ja viljanviljely, sekä metsätyöt. Eläimistä luovuttiin v.2011.
Anja ja Antti Kontulainen rakensivat uuden talon 1980.
Jukka ja Sari Kontulainen
Heidän poikansa Jukka Kontulainen jatkoi tilanpitoa v. 2012. Jukka ja Sari avioituivat v. 2014. Heidän aikanaan päärakennusta ja piharakennuksia on korjattu vanhaa kunnioittaen. Päärakennus, joka rakennettiin Abraham Kingelin aikana 1830-luvulla, on nyt heidän kotinsa.
Kartanon vellikellon torni ja tuuliviiri, joka mukailee Armfeltin vaakunaa, on korjattu vanhan mallin mukaan. Kello on alkuperäinen 1800-luvulta.
Teksti ja kuvat Anja Kontulainen v.2019 Kokosi: Tuija Olenius
Synnyin Keihäskoskella Rajalan mäen laidalla olleen yksihuoneisen mökin saunassa 2.10.1945. Varhaislapsuuden yksihuoneinen koti oli ahdas. Meitä sopi siihen asumaan neljä ihmistä, isäni Vihtor Eemil Penttilä, tunnettiin yleensä nimellä Eemeli, (s.1904, k. 1959), äitini Lempi Emilia (s. 1905, k. 1984) ja sisareni Leena-Liisa (s. 1939, k. 1971) sekä tämän kirjoittaja. Tarpeen tullen pari vierastakin mahtui sisään.
Penttilän perhe vuonna 1955. Vasemmalta Matti, isä, Leena ja äiti.
Lähimmät naapurit olivat Ruohonen soraisen maantien toisella puolella ja Erfors samalla puolella tietä kuin lapsuudenkotini. Muistan katselleeni joskus kotimökin ikkunasta tien toiselle puolelle kesäiseen aikaan, kun Ruohosen pihalla istuskeli ja makaili nuoria miehiä. Alina Ruohonen piti yllä pienimuotoista kaupankäyntiä: pilsneriä, virvoitusjuomia, tupakkaa ja makeisia. Kesäiltoina nuoria miehiä kertyi Ruohosen pihalle juomaan pilsneriä ja jotkut heistä taisivat jopa näytellä humalaista, mutta huonolla menestyksellä.
Muistan liikkuneeni lähiympäristössä muutaman vuoden minua vanhempien lasten seurassa. Kesällä tutkimme joen rantaa ja taisimme joskus saada kalan tai pari. Joessa oli paikka, missä pystyi uimaan muutaman metrin. Minä en uinut, mutta kahlailin kyllä joessa, mistä äiti ei onneksi tiennyt, olisin saanut kuritusta.
Koulunkäynnin aloitin syksyllä 1952 Keihäskosken ja Tourulan kylien yhteisessä koulussa mikä sijaitsi Paimenenmäessä. Parhaiten taisin onnistua koulussa lukemisessa, kirjoittamisessa, laskennossa ja maantieteessä. Muutimme keväällä 1953 Otto ja Olga Rantasen aikoinaan omistamaan kahden asuinhuoneen kokoiseen mökkiin, joka oli huomattavasti alkuperäistä kotipaikkaani tilavampi. Tilaa näytti olevan suorastaan ruhtinaallisesti, ei ollut enää ahtaus kiusana. Sähköä ei ollut, joten piti tyytyä öljylampun, myrskylyhdyn ja kynttilöiden valoon. Asuinrakennuksessa oli pärekatto, kaikissa muissa rakennuksissa oli olkikatto. Päreitä saatiin hankituksi sen verran, että kahden rakennuksen katto uusittiin, puuvaja ja kellari jäivät edelleen olkikattoisiksi. Vanhempani hankkivat lampaan, mille tehtiin siirrettävä aitaus. Lampaasta luopumisen jälkeen kasvatettiin sikaa ja sian jälkeen kuvioihin tuli kanojen pitäminen. Pian loppui kanojenkin pitäminen, jäljelle jäi vain kissa pitämään hiiriä kurissa.
. Rantasen mökki. Oikealla naapurissa asunut Josefiina Jokinen, äitini ja sisko Leena.
Koulua korjattiin joskus 1950-luvun puolivälin seudulla. Isäni, joka ajoittain ansaitsi toimeentulomme rakennustöissä, oli mukana koulun korjaamisessa, ja minä olin usein isän mukana koululla. Minua kiinnosti koulun korjaaminen. Isä oli sekatyömies, jolta sujuivat sekä maatalous- että metsätyöt. Isän työuraoli alkanut jo 12 vuoden ikäisenä maatalon pikkurenkinä.
Kansakoulusta siirryin Yläneen keskikouluun missä opiskelu ei sujunut toivotulla tavalla ja siitä johtuen tuli lähtö kansalaiskouluun. Sen jälkeen oli vielä rippikoulun käyminen. Olin innokas lukija, mutta lukeminen suuntautui suurelta osalta väärään suuntaan, koulukirjojen ohi. Isäni kuoli vuonna 1959, ja minun hoidettavakseni tuli polttopuiden hakkaaminen sekä puutarhan hoitaminen. Kumpikaan puuha ei minua erikoisemmin innostanut. Voimat eivät tuntuneet riittävän, olin silloin vielä työhön liian heikkovoimainen.
Tulevaisuus ei näyttänyt kovin hyvältä, sillä Keihäskoskella ei ollut tarjolla muuta työtä kuin ajoittain vähän maataloustyötä. Onneksi sain käydä muutaman vuoden aikana töissä Mauno Maanpään maatilalla ja kunnostauduin ennen kaikkea sokerijuurikkaan harventamisessa. Talvisin jouduin olemaan työttömänä muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen. Maataloustyö oli kuitenkin ihan liian raskasta minulle, esimerkiksi ojan kaivaminen lapiolla syksyisissä olosuhteissa jalat nilkkoja myöten jäisessä vedessä tuntui lähes ihmisrääkkäykseltä. Pakostakin mieleen tuli, että rahaa voisi ansaita mukavammalla työllä miellyttävämmässä ilmastossa. Mutta jotain piti tehdä, jotta sai rahaa. Kun aloin ansaita rahaa, ensimmäinen hankinta oli polkupyörä, jotta minulla oli oma kulkuväline. Seuraava mieleni mukainen hankinta oli käytetty kirjoituskone, jotta ei tarvinnut kirjoittaa kynällä. Harrastin kirjoittamista eikä käsialani ollut niitä kaikkein selvimpiä. Kirjoituskoneella tuli helppolukuista tekstiä paperille.
Siirtolaiseksi Australiaan
Jo 1960-luvun alkuvaiheissa minua alkoi kiinnostaa siirtolaisuus. Ihannoin ihmisiä, jotka uskalsivat muuttaa Suomesta johonkin muuhun maahan etsimään parempaa elämää ja parempaa toimeentuloa. Olin kovasti kiinnostunut Yhdysvalloista, varsinkin Kaliforniasta ja Floridasta, joskin minua epäilytti Yhdysvaltojen rikollisuus. Lehtitietojen mukaan se vaikutti paljon pahemmalta kuin Suomessa. Suunnilleen 1960-luvun puolivälissä päätin, että Keihäskoskelta pitää lähteä pois paremman elämän ja paremman toimeentulon toivossa, mieluummin kauas, toisenlaisiin olosuhteisiin ja toisenlaiseen elämäntyyliin. Onneksi huomasin sattumalta, että saatavilla oli ilmainen Australiaa kuvaava kirja. Kirjan luettuani päätin, että Australia tulee olemaan uusi kotimaani.
Siirtolaiseksi lähtöön liittyvät asiat yritin hoitaa niin salaisesti kuin suinkin mahdollista. En halunnut kylän asukkaiden tietävän asiasta. Halusin yllättää, enkä halunnut, että minulta olisi tultu kyselemään olenko mahdollisesti tullut hulluksi, kun suunnittelen maapallon toiselle puolelle muuttamista. En kertonut asiasta edes äidille ennen kuin viime hetkessä ennen lähtöäni, sillä tiesin, että äiti olisi tehnyt kaiken voitavansa estääkseen lähtöni. Olin kuitenkin jo täysi-ikäinen ja vapaa tekemään niin kuin halusin. Minusta tuli Australian kansalainen jo kauan sitten. Keihäskoskea en ole kuitenkaan unohtanut enkä taida koskaan unohtaakaan, vaikka en olekaan nähnyt Keihäskosken maisemia heinäkuun 1967 jälkeen.
Matti Penttilä Australiassa, Bonegillassa maahan saapumisen jälkeen vuonna 1967.
Teksti ja kuvat: Matti Penttilä 28.4.2021, Maylands, Länsi-Australia
Otto ja Olga Haaparanta rakentavat Rantasen torpan
Otto Juho Fredrikinpoika Haaparanta (s. 1875 Harjavallassa) ja hänen vaimonsa Olga Maria Kaarlentytär (s. 1878 Yläneellä) vihittiin Yläneellä v. 1898. Otto oli tuolloin torpparin poika Säkylästä ja Olga torpparin tytär Yläneen kartanon alueelta Santin torpasta. Heillä oli kaksi lasta, Yrjö Mikael syntyi 1901 ja Taimi Maria 1905. Noina vuosina Otto Juho Haaparanta mainitaan itsellisenä Keihäskoskella Kajalan tilan mailla.
Joulukuussa 1919 Juho Otto ja Olga Maria Haaparanta ostivat Rantanen nimisen mäkitupa-alueen Kajalasta, Rantalan tilasta Rno 2:12 Jalmari ja Fanny Kairiselta 500 mk:n hintaan (nykyrahassa noin 2000 e). Kauppa liittyi ns. torpparilakiin vuokra-alueiden lunastamisesta, joka annettiin v. 1918. Kauppakirjassa Juho Otto mainitaan nimellä Rantanen, jota perhe käytti siitä lähtien. Juho Otto Rantanen rakensi noin hehtaarin kokoisella tontilla kasvavista puista itse perheelleen talon, joka tänä päivänä on vielä alkuperäisessä asussaan Keihäskoskella Peltolan tilan naapurina. Talo on isompi, kuin Keihäskosken pienimmät torpat. Siinä oli keskellä tilava tupa ja sen toisella puolella kamari. Toisella puolella oli kylmä tila, josta kulki raput vintille. Tuvan edessä oli iso kuisti.
Otto ja Olga Rantanen
Naapurissa lapsena asuneen Pertti Peltolan mukaan Rantasen talo oli miltei omavarainen. Talossa oli ainakin yksi lehmä, lampaita ja kanoja. Taloa ympäröivät joka puolelta peltosarat. Pellossa kasvatettiin pääasiassa heinää eläimille rehuksi sekä perunaa ym. juureksia. Olga Rantanen ja Pertin äiti Lempi Peltola olivat hyvät ystävät. Pertti muistelee mieleenpainuvia hetkiä Rantasen savusaunassa, jossa koko heidän perheensä saattoi käydä kylpemässä. Olga Rantanen oli taitava kraatari, joka sota-aikana ja sitä seuranneena pula-aikana ompeli vaatteita käytetyistä kankaista ja siten vaatetti monet paikkakunnan lapset. Pertti Peltola muistaa flanelliset alushousut, jotka Olga valmisti Peltolan perheen pojille.
Heikki Suonpään, Olga Rantasen tyttären pojan kertoman mukaan mamma hallitsi pellavan käsittelyn lihtaamisesta lankojen kehräämiseen ja kankaan kutomiseen asti. Paitsi omalle perheelle, hän kutoi kangasta myös kylän talojen tarpeisiin. Heikki kertoo olleensa sota-aikana mamman luona ja auttoi lankojen puolaamisessa. Pellavakankaista Olga ompeli vaatteita ja vielä parsi ja paikkasikin, kuten ennen vanhaan tehtiin. Tilavaan tupaan mahtuivat suuren lieden ja leivinuunin lisäksi kangaspuut ja ompelukone. Olga kehräsi myös villalankoja muille. Palkaksi tuohon aikaan annettiin tavallisesti elintarvikkeita.
Olga Rantanen kuvattuna tuvassaan 1950-luuvun alussa.
.Juho Otto Rantanen kuoli vuonna 1937. Olga Maria Rantanen asui torpassa kuolemaansa, vuoteen 1952 asti. Rantasen perilliset (Suonpäät) myivät v.1952 Rantasen tilan huutokaupalla Kerttu Norhamolle (Kajalan emäntä, os. Kairinen). Vihtori ja Lempi Penttilä ostivat puolestaan samana vuonna tilan Kerttu Norhamolta rintamamieslainalla.
Penttilän perhe muuttaa Rantasen taloon
Vihtori Eemil Penttilä, s. 1904 ja hänen vaimonsa Lempi Emilia, s. 1905 olivat asuneet kahden lapsensa kanssa yhden huoneen mökissä Rajalan mäessä Keihäskoskella. Matti Penttilä muistelee, että Rantasen talo oli huomattavasti tilavampi kuin vanha koti ja siinä oli lisäksi ympärillä peltoa ja puutarhamaata. Asuinrakennuksen lisäksi oli kanala, puuvaja, kellari ja sauna, joissa kaikissa oli vielä 50-luvulla olkikatto. Tontilla oli jonkin verran puita, jotka isä Eemil kaatoi ja niistä tehtiin lautoja. Piharakennusten kattojen uusimista varten hankittiin myös päreitä. Tässä työssä Matti muistaa olleensa myös mukana. Penttilässä pidettiin myös muutamia kotieläimiä. Oli lammas ja kasvatettiin porsasta, josta aikanaan, kun se lahdattiin, myytiin puolet. Myös kanoja kasvatettiin. Koska eläinten rehut piti ostaa, niiden pitäminen ei kuitenkaan kannattanut. Kun perhe asui vielä Rajalanmäellä, Eemil Penttilä kävi rakennustöissä viipyen useimmiten koko viikon poissa kotoa. Myöhemmin hän teki rakennustöitä Keihäskoskella, mm. Hämäläisellä ja koululla, mutta ryhtyi tekemään pääasiassa maatalous- ja metsätöitä.
Talossa ei ollut sähköä, valaisemiseen käytettiin öljylamppua ja myrskylyhtyjä. Kajalan pappa Jalmari Kairinen, joka oli ollut aikanaan hankkimassa sähköä kylälle, päätti kerätä sitä varten avustuksia kyläläisiltä ja kauempaakin. Kun taloon saatiin kaksi lamppua sisälle ja yksi ulos, se oli juhlapäivä. Myös naapurista saatiin apua, kun isän kuoltua polttopuiden sahaaminen ja hakkaaminen jäi nuoren Matin tehtäväksi. Sillanpään Erkki ja Tuomo tulivat kevättalvella traktorikäyttöisellä sahalla katkomaan koivuhalkoja. Matti harrasti lukemista ja kirjoittamista. Kesällä oli maataloustyötä tarjolla.
Rantasen tilan myöhemmät omistajat
Vihtori ja Lempi Penttilän kuoltua Australiassa asuva Matti Penttilä valtuutti Urpo Aallon järjestämään huutokaupan ja myymään tilan. Sen ostivat Raija ja Tarmo Suurjärvi, joiden perikunnalla tila on edelleen.
Rantasen talo 1980-luvulla kuvattuna.
Lähteitä: Yläneen seurakunnan rippikirjat, henkikirjoja 1900-luvun alusta, Kauppakirja 1919, Kajalan tilakartta 1915, Haastattelut: Heikki Suonpää ja Pertti Peltola, Muisteluja Matti Penttilän kirjoituksesta Siirtolaisen muistelua 2015 Kokosi: Hanna-Leena Kaihola
