Kaarle Anselm Kaarlenpojan syntyperä

Kaarle Anselmi Kaarlenpoika syntyi 21.4.1865 Eurassa Sorkkisten kylän Wähäsunin talossa tilallinen Karl Gustaf Isakinpojan (s. 1836) vanhimpana lapsena. Hän menetti jo kolmevuotiaana äitinsä Sofia Mariannan (s. 1837), joka oli Euran Souppaan talon tyttäriä. Äidin kuoleman jälkeen isä ja poika muuttivat Euran kirkonkylän Kyläpekan taloon ja isä meni uudelleen naimisiin Ida Sofia Kosnellin kanssa. Karl Anselmi muutti kuitenkin kahdeksanvuotiaana kasvattipojaksi Björnin (ja Kyläbjörnin) taloon, missä hänen äitinsä sisar Agatha Lovisa oli emäntänä ja minkä isännäksi tuli Karl Anselmin serkku Frans Fredrik Björni isänsä jälkeen vuonna 1883.
Björnissä asuessaan Kaarle otti sukunimekseen Lehti ja meni naimisiin 21-vuotiaana v. 1886 Ida Adolfina Kaupin kanssa Sorkkisten Kaupin talosta. Samana vuonna he muuttivat ensin Lappiin TL Anttilan talon tilallisiksi ja parin vuoden kuluttua Eurajoelle Vaimalan eli Kartan tilalle. Heille syntyi viisi lasta, joista kaksi kuoli pienenä.

Kaarle Lehti Prusilan isännäksi

Kaarle Lehti tuli vuonna 1903 perheineen Eurajoelta Yläneen Keihäskoskelle, mistä hän oli ostanut Prusilan kantatilan. Noin kymmenen vuotta aikaisemmin hänen serkkunsa Frans Fredrik Björni oli myynyt Björnin tilan Eurassa ja ostanut Yläneen Vanhankartanon ja Uudenkartanon, mikä saattoi houkutella Kaarle Lehden ostamaan Keihäskosken Prusilaan. Keihäskoskella Kaarle Lehti alkoi käyttää Kaarle tai Kalle Lehti-Prusila nimeä. Heillä oli Prusilaan tullessaan kolme lasta, Ida Emilia, s. 1888, Kaarlo Wäinö, s. 1889 ja Viljo Johannes, s. 1900. Kaarle Lehti-Prusila toimi Keihäskoskella monin tavoin kotiseutunsa hyväksi. Hän teki aloitteen Makkarkosken osuusmeijerin perustamisesta v. 1903 ja oli sen hallituksen ensimmäinen puheenjohtaja. Hän oli keskeinen henkilö myös Keihäskosken osuuskassan perustamisessa ja oli sen hallitukset puheenjohtaja vuosina 1908-17. Kassa toimi alkuvuodet Prusilaan kuuluvassa Sillanpään talossa.

Wäinölän tilan syntyminen

Prusila oli ½ manttaalin tila, jonka pinta-ala oli noin 300 ha. Kaarle Lehti-Prusilan toimesta Prusilan tilalla suoritettiin lohkominen viideksi palstaksi. Näistä Hirvenojan palsta RNo 1:3 oli kooltaan 117 ha, josta peltoa oli noin 40 ha. Lehti-Prusilan vanhin poika Kaarlo Wäinö osti vuonna 1913 Hirvenojan palstan vanhemmiltaan yhdessä morsiamensa Hilja Matilda Rekolan, kanssa, joka oli syntynyt 1890 Honkilahden Mannilasta. Äitinsä kuoleman jälkeen v. 1917 palsta tuli osaksi Wäinön perintöä. Tilan nimeksi tuli Wäinölä. Siihen kuuluivat tuolloin Sillanpään torpan maat sekä Sepän, Erforsin ja Ruohosen tontit.
Anita Ristolaisen, os. Väinölä, mukaan Wäinö ja Hilja Wäinölän suunnitelmana oli asettua asumaan Sillanpään torpan taloon, joka oli Prusilan vanha perintötorppa. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat Torpparilain v. 1918 mahdollistaessa torppien lunastuksen. Sillanpään torpan lunasti v. 1919 Vihtori Sillanpää, joka oli tullut torppariksi vuosisadan vaihteessa. Wäinölän kellari ehdittiin jo rakentaa Sillanpään lähelle tien toiselle puolelle. Wäinö rakensi Wäinölän nykyiselle paikalle Yläne-Oripääntien varteen vuonna 1913 asuinrakennuksen sekä talousrakennukset.

Ennen avioitumistaan Wäinö oli käynyt Kokemäen maamieskoulun, jossa hän sai pätevän opin 1920-luvulla uudistuneen maatalouden viljelyn harjoittamiseen. Wäinölän nuorin poika ja myöhemmin isäntä Olavi on muistellut, että kotitilaa oli alettu koneellistaa. ”Tilalla oli entuudestaan höyrykone käyttämään puimakonetta, sirkkeliä ja klapikonetta. Elonleikkuukone oli hevosvetoinen niin kuin kaikki viljelysvälineet. Sitten otettiin ratkaiseva askel maanviljelysalalla, isä osti v. 1930 Fordson-traktorin ja siihen kyntöaurat ja kaksi kolmen hevosen hankmoa, joita vedettiin traktorilla.”

Wäinölän tila 1930-luvun alussa

Wäinölän tilasta on tietoja Suomen Maatilat III teoksessa vuodelta 1932. Sillanpään torpan itsenäistymisen jälkeen Wäinöllään tilan pinta-alaksi jäi 87.5 ha, josta peltoa oli 30 ha ja metsää 57 ha. Maanviljelyssä noudatettiin tuohon aikaan kaksikiertojärjestelmää. Eniten viljeltiin kauraa (7 ha) ja ruista (2,8 ha), pienempiä määriä ohraa ja sekaviljaa, lisäksi perunaa, muita juurikasveja, hernettä sekä pellavaa. Heinällä oli 14 ha ja pieni osa pellosta oli kesantona. Tilalla oli v. 1930 kaksi hevosta, kymmenen lehmää, kuusi sikaa ja 50 kanaa. LSK-rotuisten lehmien keskituotto oli 3400 kg maitoa vuodessa. Tilalta myytiin rehuja ja viljaa paikkakunnalle ja maitoa Makkarkosken meijeriin

.Wäinö Wäinölä toimi Keihäskosken osuuskassan (vuodesta 1927 nimeltään Oripään osuuskassa) kassanhoitajana ja hallituksen jäsenenä 20 vuoden ajan. Hän oli Latvaan sahan hoitaja ja toimi myös Makkarkosken munanmyyntiosuuskunnan isännöitsijänä sen perustamisesta alkaen. Wäinö Wäinölä oli Yläneen kunnanvaltuuston jäsen, kuului Yläneen maalaisliiton paikallisosaston perustajiin ja oli Yläneen säästöpankin hallituksen jäsen. Hän avusti ihmisiä käräjillä, piti huutokauppoja ja kulki myös auttamassa tiloilla, joiden viljelijöillä ei ollut puintivälineitä. Asioiden hoitamista ja liikkumista varten tilalle ostettiin auto v.1926.

Wäinö Wäinölä kuoli parhaassa miehuusiässä 46-vuotiaana v. 1935. Hän sairastui keuhkokuumeeseen vilustuttuaan kananmunien kuljetusmatkalla Turussa. Olavi Väinölä on kirjoittanut: ”Isän kuolema oli meille omaisille korvaamaton isku, samoin koko paikkakunnalle, jolle tapahtunut oli suuri menetys. Äidille lankesi tilan päämiehen asema, mutta hän oli jo aikaisemminkin tottunut itsenäiseen asemaan, kun isä oli ollut paljon tilan ulkopuolella monissa luottamustehtävissä.”

Olavi Väinölä tilan isäntänä

Wäinö Wäinölän kuoltua tila oli perikunnan omistuksessa kymmenen vuoden ajan. Vuodesta 1945 tilan omistivat Olavi Väinölä ja hänen vaimonsa Eila o.s. Pienjoki, s. 1922.
Heidän lapsiaan olivat Anita Armi Margareta, s. 1944, Anne Mirka Marjukka, s. 1954 ja Ari Kaarlo Olavi, s. 1947, joka kuoli tapaturmaisesti 12-vuotiaana. Olavi Väinölä oli käynyt maamieskoulun. Hän oli Oripään osuuskassan hallituksen jäsen, toimi Makkarkosken meijeriosuuskunnan hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana sekä Makkarkosken meijerin liityttyä Maito Auraan, sen hallituksen jäsenenä. Lisäksi hän oli Yläneen yhteiskoulun ja kunnalliskodin hallituksen jäsen. Eila Väinölä oli jäsenenä Keihäskosken kansakoulun johtokunnassa.

Rekiajelulle lähdössä Isä Olavi, Anita, Ari ja äiti Eila sekä takana kaksi tilan työntekijää, Eino Virtanen ja karjakko.

Vuonna 1963 julkaistun Suuren maatilakirjan mukaan tilan kokonaispinta-ala oli noin 80 ha, peltoa siitä oli 32,5 ha ja metsää 37 ha. Vuoden 1945 Maanhankintalain mukaisesti Väinölän tilasta luovutettiin pinta-alasta runsas kolmannes ns. Koiviston kappaleesta asutustiloiksi ja lisämaaksi. Väinölän omistukseen kuului myös Pienjoen tila. Väinölän vanha asuinrakennus oli v. 1958 korvattu suuremmalla lautarakenteisella rakennuksella, jossa on yhdeksän huonetta, leivintupa, sauna ja kaikki sen ajan mukavuudet. Wäinö Wäinölän suunnittelema tiilinen karjarakennus oli rakennettu hänen kuolemansa jälkeen v. 1937. Siinä on navetta, talli, sikala, Aiv-torni, kuivuri sekä työ ja rehutiloja. Sen lisäksi tilalla oli lautarakenteinen talousrakennus, aitta, autotalli ja puuhuone sekä kanala.

Tilalla viljeltiin 60-luvulla vehnää, kauraa, sokerijuurikasta ja mallasohraa sopimusviljelynä sekä rehukasveja omaan talouteen. Tilalla siirryttiin Ay-rotuisesta karjasta tuottavampaan Holstein-rotuun ja sokerijuurikkaasta sipulin ja ruokaherneen viljelyyn, mitä varten rakennettiin kylmäilmakuivuri. Maatalouskoneita oli kaksi traktoria niihin kuuluvine työkoneineen ja leikkuupuimuri.

Vuonna 1975 tilalla lopetettiin karjanpito isännän selkäsairauden takia ja vuodesta 1978 alkaen tilan peltoja ovat viljelleet Anita os. Väinölä ja Risto Ristolainen yhdysviljelyssä Tourulan Ruukinmäen tilan kanssa. Olavi Väinölän kuoltua vuonna 2006, Antti Ristolainen on viljellyt tilan peltoja vuodesta 2007 alkaen. Tilan navetasta tehtiin vuonna 2009 konehalli. Väinölän asuinrakennus peruskorjattiin vuosina 2016-17 sekä ulkoa että sisältä ja vuonna 2020 siirryttiin maalämpöön.

Haastattelut ja tietoja: Anita ja Risto Ristolainen
Kuvat Väinölän suvun kuva-arkistosta
Tekstin kokoaminen: Hanna-Leena Kaihola