Lehtilän torppa oli Rekolan vanhin torppa, joka mainitaan Yläneen rippikirjassa jo 1700-luvun lopulla. Se oli myös suurin torppa, jossa Ossi Rekolan mukaan oli laajat pellot ja hyvät rakennukset, jopa oma tuulimylly aikaisemmin kuin Rekolassa. Lehtilän torppa sijaitsi Kukolan talon kohdalta lähtevän tien varrella sen oikealla puolella nykyisen Koivumäen (aikaisemmin Aarne Valon) talon takana.

Lehtilän torppaa viljeli koko sen historian ajan sama suku. Lehtilän ensimmäinen torppari oli Tuomo Tuomonpoika, joka eli vuosina 1759-1826. Hänellä oli vaimonsa Anna Sigfridin tyttären kanssa tytär ja kaksi poikaa, joista vanhin oli v. 1797 syntynyt Tuomo. Isän kuoleman jälkeen Tuomo jatkoi torpparina. Hänen vaimonsa oli Loimijoella v. 1791 syntynyt Maria Matintytär. Heillä oli kolme lasta: Josef, s. 1824, Maija Liisa, s. 1826 ja Joel, s. 1835. Nuorimmasta pojasta Joelista tuli seuraava torppari. Hän viljeli torppaa aina 1900-luvun puolelle asti yhdessä vaimonsa, Oripäässä v. 1825 syntyneen Maija Stiinan, o.s. Palmin kanssa. Lapsia heillä oli Eeva Stiina, s. 1861, Maria Miina, s. 1864 ja Serafia (Fia), s. 1867. Maria Miinalle syntyi v. 1901 poika Juho Eemeli.

Koska Lehtilässä oli vain tyttäriä, seuraavaksi torppariksi tuli vanhimman tyttären Eeva Stiinan aviomies Karl Nestor Mäkelä Pöytyältä. Eeva Stiina kuoli kuitenkin lapsettomana jo v. 1905 ja Karl Nestor muutti toisen vaimonsa kanssa pois Lehtilästä. Vuoden 1915 henkikirjassa Lehtilässä mainitaan muonatalonpoikana jo yli 80-vuotias entinen torppari Joel Lehtilä sekä tyttäret Serafia ja Maria poikansa Juho Eemelin kanssa, joka oli silloin vasta 14-vuotias. Täten Lehtilässä ei ollut enää torpparin taksvärkin tekijää. Joel Lehtilän oli luovuttava torpasta eli kuten Ossi Rekolan kertoman mukaan lehtiläläiset sanoivat: ”Taata anno töllin talloon”. Torpparien vapautuslain tullessa voimaan v. 1920, Lehtilän suvulla ei ollut oikeutta torpan lunastamiseen.

Lehtilän asuinrakennuksen lähelle, tietä eteenpäin metsään nykyisen Koivumäen ulkorakennuksen kohdalle oli rakennettu pieni mökki, jossa asuivat Lehtilän tytär Maria ja hänen poikansa Eemeli. Paikkaa kutsuttiin Marttilanmäeksi. Äiti Maria asui mökissä kuolemaansa vuoteen 1942 asti ja sen jälkeen vielä hänen sisarensa Fia.

Elina ja Eemeli Lehtilä

Aikuiseksi tultuaan Eemeli Lehtilä mainitaan 1930-luvun alussa työmiehenä ja Rekolan muonatalonpoikana. Eemeli Lehtilä löysi Rekolasta vaimokseen v. 1903 syntyneen Elina Kallion, joka oli kotoisin Pöytyältä ja tullut nuorena Rekolaan keittiöapulaiseksi eli ”köksäksi”. Naimisiin mentyään he asuivat Rekolan Marttilanmäen torpassa ja myös Oripäässä, jossa Eemeli Lehtilä oli silloin sahalla töissä. Siellä heille syntyi vuonna 1930 tytär Leena.

Eemeli rakensi perheelleen oman kodin, nykyisen Lehtilän, Mattilasta Paukkiolta ostetulle tontille nykyisen Niittykulmantien varteen. Kaupan ajankohdasta ei ole tarkkaa tietoa, mutta lainhuuto tontista oli tehty v. 1940. Mikko Mäkelän kertoman mukaan ”Eemeli purki kototalonsa Lehtilässä ja rakensi niistä perheelle talon”. Ensin valmistui asuinrakennus, sitten sauna ja ulkorakennukset, kanala, pieni sikala sekä lehmälle ja vasikoille navetta.

Eemeli Lehtilä oli taitava rakennusmies, joka oli mukana porukoissa paikkakunnan monissa rakennushankkeissa yhdessä mm. Jaakko Tuomisen kanssa etenkin sodan jälkeisinä vilkkaan rakentamisen vuosina. Eemeli oli hirsirakentamisen taitaja, jonka taitoa tarvittiin erityisesti nurkkasalvosten teossa. Mm. Urho Oksasen komean asuinrakennuksen hirsityössä Eemeli oli mestarina. Muita erityisiä tekniikoita edusti mm. Rauha Kajanderille tehty klapivaja, joka oli tehty kelteistä.
Keihäskosken pienviljelijöillä oli yhteinen tappuriosuuskunta, jonka tappurista Eemeli Lehtilä vastasi. Tappuria säilytettiin tappurikopissa nykyistä Kajanderin tienhaaraa vastapäätä. Eemelin kulki myös talosta taloon tappurin mukana ja hän syötti tavallisesti tappuria.

Elina Lehtilä oli korvaamattomana työntekijänä ja taitajana Rekolassa. Vuodesta 1944 alkaen Elina Lehtilä toimi Keihäskosken koululla keittäjänä. Ossi Rekola kirjoittaa kirjassaan Tuohikuun aika Elina Lehtilästä. ”Häntä tarvittiin leipomaan leipää, kääntämään suolia ja tekemään makkaraa, pesemään pyykkiä ja mankeloimaan, siivoamaan, valmistelemaan pitoja ynnä muihin erikoistöihin. Kukaan ei osannut tehdä niin hyvää kaljaa kuin Elina. Hän oli taitava, ahkera ja riuska ja hän pisti vielä toisetkin samalla työmaalla olevat tekemään. Hän saattoi komentaa: ”Piretään vaan kiirutta, että päästään täältä joskus kottiinki!” Nuorempana Elina oli myös paljon mukana maataloustöissä ja heinien seipäällepanossa hän oli todellinen haka. Parhaiden miestenkään oli turha yrittää siinä työssä pysyä Elinan rinnalla. Elina sai elää pitkän elämän ja vielä iäkkäänäkin hänen kätensä olivat ahkerassa työssä: Hän kutoi kangasta, mattoja, sukkia ja vanttuita. Elina Lehtilä kuuluu niiden ihmisten eturiviin, jotka ovat vaatimattomalla elämällään ja ahkeralla työnteollaan olleet nostamassa Suomea hyvinvointimaiden joukkoon.” Elina Lehtilän pitkä elämä päättyi yli 90-vuotiaana vuonna 1999. Eemeli Lehtilä kuoli vuonna 1961.

Elina ja Eemeli Lehtilän tytär Leena toimi nuorena Keihäskosken puhelinkeskuksen keskusneitinä Ninni Kronströmin vastatessa keskuksesta. Leena oli sittemmin töissä Makkarkosken meijerissä. Siellä hän tutustui tulevaan mieheensä Martti Erkkilään, joka oli meijerin koneenhoitajana. Työ vei heidät meijerialan töihin toisille paikkakunnille, mm. Karkkilaan.

Elina Lehtilä asui Keihäskoskella Lehtilässä 96-vuotiaaksi, lähes kuolemaansa asti. Leena ja Martti Erkkilä kävivät häntä auttamassa Karkkilasta käsin, mutta muuttivat Loimaalle lähemmäs iäkästä äitiä jäätyään eläkkeelle. Martti kunnosti taloa ja pihapiiri puutarhoineen pidettiin kauniissa kunnossa. Vielä 80-vuotiaana, useita vuosia miehensä kuoleman jälkeen, Leena hoiti Loimaalta käsin yksin taloa ja puutarhaa.
Nykyisin Lehtilän talon omistaa Minna Kajander-Aalto ja Juho Aalto.

Haastattelu: Leena Erkkilä
Muistelut: Ossi Rekolan kirjasta Tuohikuun aika, 2004
Kuvat: Leena Erkkilä ja Rekolan kuvakokoelma
Teksti: Hanna-Leena Kaihola