Isäni Arvo Peltola (s. 1891) osti vuonna 1932 pakkohuutokaupasta Yläneen Keihäskoskella sijaitsevan 35 ha:n maa-alueen (Aro 1:9), jossa oli sekä metsää että niittyä. Maat olivat kolmena erillisenä palstana. Suurin palsta oli maantien tuntumassa ja siihen rakennettiin myöhemmin tilan talouskeskus. Toinen palsta, noin 5 ha, nimeltään Kullansuo, sijaitsi kauempana maantiestä. Sinne pääsi kulkemaan Aarne Valon omistaman metsän läpi, joskin ilman kunnon tieyhteyttä. Kolmas palsta, noin 5 ha sekin, oli erillään reilun kilometrin päässä ja sitä sanottiin takametsäksi.
Vuonna 1961 saatiin ostettua Aarne Valolta lisämaata noin 18 ha (Aro 3:20). Osa siitä raivattiin pelloksi, joka yhdisti viljelysmaat talouskeskuksesta Kullansuon perälle asti. Lisämaan oston jälkeen kokonaispinta-ala oli noin 53 ha, joka on tilan nykyinenkin pinta-ala.

Vuonna 1932 isäni oli vielä poikamies ja asui veljensä Risto Peltolan talon peräkamarissa. Hän toimi jo silloin Makkarkosken Osuusmeijerin isännöitsijänä ja vuodesta 1935 alkaen myös Makkarkosken Munanmyyntiosuuskunnan hoitajana. Vuosien varrella isä raivasi niittymaistaan peltoa. Peltotöitä veljekset Arvo ja Risto (Peltola) tekivät hyvin paljon yhteistyössä. Sota-aikana, kun Risto oli sodassa, vastuu peltotöistä oli entistä enemmän Arvolla. Vuosien myötä Riston lapset kasvoivat ja 1950-luvulta alkaen Pertti ja Markku olivat töissä myös Aron pelloilla. Isäni kuoleman jälkeen Markku Peltola vuokrasi Aron peltoja vuodesta 1973 vuoteen 1997. Sukupolven vaihdoksen myötä vuokraus siirtyi Jussi Peltolalle, joka on vuokrannut peltoja vuodesta 1998 alkaen.

Uusin ”lisäys” Aron tilan peltohistoriaan tuli muutama vuosi sitten, kun talvimyrsky kaatoi kauempana olevasta takametsästä puita niin paljon, että päätettiin raivata siitä osa pelloksi. Raivauksen toteutti Peltolan tila Oy (Tapio ja Tero Peltola). Noin 2 hehtaarin uudispeltoa viljelee tällä hetkellä Tero Peltola. Viidestä hehtaarista osa on edelleen metsää.
Pellot salaojitettiin 1960-luvulla niin, että viimeinen lohko tuli ojitettua kesällä 1970 eli muutama kuukausi isäni kuoleman jälkeen. Viljelykasveina olivat ohra, kaura, vehnä ja ruis sekä vuoroviljelyssä myös heinä.

Isäni ja äitini Jenny os. Lavikainen (s. 1900) menivät naimisiin v. 1942. Äitini oli alun perin kotoisin maatilalta Pohjois-Karjalasta Liperistä ja ammatiltaan karjatalousteknikko. Hän toimi karjatalousneuvojana Varsinais-Suomessa ja Hämeessä ja naimisiin menon jälkeen vielä sikatalousneuvojana Varsinais-Suomessa. Sota-aikana avioliiton alussa he asuivat vielä Peltolan peräkamarissa, josta käsin äiti kävi neuvontakierroksillaan ympäri Varsinais-Suomea ja Peltolassa ”paitaa vaihtamassa”, kuten hän sanoi. Vuonna 1945 he muuttivat Makkarkosken Osuusmeijerin yläkertaan ja äiti jäi pois ns. palkkatyöstä. Aron tilan töitä hoidettiin meijeriltä käsin. Välimatkaa oli noin 4 km. Se kuljettiin polkupyörällä.

Peltotöissä oli oman perheen lisäksi väkeä Peltolasta, mutta varsinkin heinänkorjuussa ja puintiaikana myös muita kyläläisiä. Muistelen, että parhaimmillaan saattoi Arossa olla puintipäivinä 16-18 henkeä töissä. Se oli ennen kuin kuvaan tulivat mukaan leikkuupuimurit. Tuohon aikaan 1950-luvulla Keihäskoskelta löytyi ihmisiä, miehiä ja naisiakin, jotka lähtivät vieraaseen taloon maataloustöihin.

Rakennukset

Ensimmäisenä rakennettiin jo 1930-luvun alkupuolella kaksi latoa, takalato ja etulato. Ne toimivat lähinnä heinän ja olkien varastona. Takalato oli harmaa, etulato oli jossain vaiheessa maalattu punaiseksi. Katot olivat aluksi olkikattoja, mutta 1950-luvulla ne uusittiin tiilikatoiksi. Nykyisin jäljellä on etulato.
Vuonna 1954 alettiin rakentaa asuinrakennusta. Se jäi pitkäksi aikaa puolivalmiiksi. Ulkoa se oli valmis. Sisälle oli tehty huoneet, väliseinät, katot ja lattiat. Varsinaiset sisustustyöt tehtiin kevättalvella 1962 ja muutimme sinne kesällä 1962 isän jäätyä eläkkeelle meijerin isännöitsijän työstä.

Navettarakennus, joka oli suuruudeltaan noin 300 neliötä, rakennettiin vuonna 1957. Se oli sementtitiilinen, yläosa eli ns. navetan vintti oli puusta. Valmista karjarakennusta siitä ei koskaan tullut, sillä vanhempani muuttivat Aroon niin iäkkäinä, ettei karjanhoidon aloittaminen ollut enää mielekästä.
Koko rakennus oli kuitenkin käytössä, käyttömuodot vain muuttuivat aikojen saatossa. Navetta toimi varastona. Talli oli ”oikeassa” käytössä, kun hevosemme Hessu oli siellä vanhuutensa viimeiset vuodet (1962-1966). Sitä ennen Hessu oli Peltolassa tallissa Peltolan hevosten kanssa. Puuvaja, sauna ja pesutupa olivat koko ajan niille suunnitellussa käytössä.
Navetan vintti oli suuri, yhtenäinen tila, joka toimi alkuvuosina heinävarastona. Myöhemmin siellä oli lähinnä vanhoja, käytöstä poistettuja hevosajan maatalouskoneita, heinäharava, äes, heinäkärryt ym.

Navettarakennus olisi palvellut meitä erittäin hyvin, mutta sen kohtaloksi koitui lähellä olleeseen muuntajaan tullut oikosulku. Muuntajasta lähti 4.5.2016 iltapäivällä tuli alas ruohikkoon ja sieltä kulottunutta ruohoa pitkin navetan päätyyn. Koko rakennus paloi tunnissa täysin. Vain tiiliseinät ja savupiippu olivat pystyssä.
Palon jälkeen aloimme heti suunnitella uuden talousrakennuksen rakentamista, koska navetan myötä menivät pesutilat ja varastotilat lähes kokonaan. Vanha lato aittoineen on huonokuntoinen, mutta toimi auttavasti väliaikana. Kesällä 2017, reilu vuosi palon jälkeen, valmistui uusi talousrakennus, jossa on autotalli, puutarhatyövaja, puuvaja, sauna, lämmönpitävä pukuhuone sekä ulkovessa.

Naapurit

Lähinaapurit olivat Johansson (= Lehmisuo), Saari ja Ruohola (Kronström) sekä Aune ja Mauno Maanpää.
Johanssonilla asuivat sisarukset Anni, Martta ja Pauli Johansson, joista Anni kuoli ensimmäisenä, Pauli joulun aikaan 1980 ja Martta viimeisenä. Martta asui jonkin aikaa ennen vanhainkotiin joutumistaan kesät Keihäskoskella ja talvet Yläneen kirkonkylässä vanhuksille rakennetun rivitalon yksiössä. Hänellä oli vanhainkotiin menoon asti iso kollikissa Heikki ja Keihäskoskella monena vuonna kesäkanoja. Nyt taloa ovat kesäasuntonaan pitäneet jo lähes 20 vuotta kaarinalaiset Ulla-Kaija Suominen ja Hannu Heino. Piha on kaunis ja heillä on kesäisin iso kasvimaakin. Pariskunnalla oli koira, jota he ahkerasti ulkoiluttivat, ensin oli Alina, sitten Hertta. Ulla-Kaija ja Hannu myivät Lehmisuon kesällä 2020 uusmaalaiselle pariskunnalle loma-asunnoksi.
Saaren talossa asuivat 1960-luvulla Yrjö ja Mirja Saari perheineen. Lapsia oli viisi, Markku, Eeva, Maija, Hannu ja Timo. Talo on ollut tyhjillään jo kauan, mutta on edelleen suvun hallussa ja rakennukset ilmeisesti hyvin vähällä käytöllä.
Ruoholassa asuivat ensin Vihtori Kronström ja hänen vaimonsa. Heidän kuoltuaan talo kunnostettiin ja rakennettiin mm. sisäsauna ja heidän tyttärensä Ulla Kajander asui siellä kuolemaansa asti. Nyt Ruohola on Ullan tyttären Tainan kesäpaikkana.
Aune ja Mauno Maanpää asuivat hieman kauempana, mutta heidän kanssaan meillä oli paljon kanssakäymistä.
Mikko Mäkelän koti on noin reilun kilometrin päässä Arosta. Hän on ollut vuosien varrella apunamme hyvin monenlaisissa asioissa. Aron peltotöissä hän oli usein mukana jo silloin, kun itse viljeltiin peltoja ja nyt myöhemmin hän on ollut tekemässä pieniä rakennuksien remonttihommia sekä itsekseen että yhdessä mieheni Pentin kanssa.

Nykytilanne

Aron tila ehti olla normaalisti asuttuna vain 11 vuotta (1962-1973). Kun äitini kuoli 16.4.1973, jäivät rakennukset vapaa-ajan käyttöön. Pentin kanssa olemme äidin kuolemasta asti hoitaneet tilan rakennuksia ja käyneet siellä työaikana lomilla ja viikonloppuina ja nyt eläkkeellä ollessa vaihtelevasti pitkin kesää vapusta lokakuun alkuun. Kotimme on ollut koko ajan Helsingissä Laajasalossa.
Lapsillemme, Paulalle ja Päiville, on paikka tullut tutuksi. Lapsena he olivat siellä enemmän, nykyisin yleensä kerran kesässä omien lapsiensa kanssa.

Teksti:: Ulla Savolainen
Kuvat: Ulla Savolaisen kuvakansiosta