HUHTAMAA   1:78

Huhtamaa on vanha, Tourulan kartanon Pellon tilan torppa, jonka asukkaista on tietoa jo 1850-luvulta.
Henkikirjojen mukaan torpassa asui alkuvuosikymmeninä Karl ja Eva Huhtamaa. Vuodesta 1895 sitä viljelivät Frans ja Maria Huhtamaa (Anttila).
He ostivat torpan itselleen v. 1909.

Vuodesta 1927 alkaen tilaa viljeli Eino Huhtamaa,synt. 1899,
hän meni avioliittooni v. 1933, Toini (o.s. Peltola) , synt. 1906, kanssa.
Heillä on tytär Marjatta.

Asuinrakennus oli rakennettu 1800-luvun puolella ja sitä uudistettiin v. 1915. Karjarakennus rakennettiin v. 1921 ja kanala v. 1935.

Kuusikymmenluvulla lehmiä oli 12 ja nuorkarjaa, muutamia lihasikoja ja kanoja 200 kpl.  Tilalla oli tuolloin 2 hevosta ja osuus traktoriin. Vuonna 1964 ostettiin ensimmäinen David Brown- merkkinen traktori ja v. 1969 Valmet- merkkinen traktori. Pelloilla viljeltiin syys- ja kevätvehnää, kauraa, ohraa, perunaa ja heinää, sekä laidunta.

Isäntä Eino Huhtamaa oli Tourulan Pienviljelijäyhdistyksen perustajia ja hänellä oli paljon luottamustoimia kunnan hallinnossa ja osuustoiminnallisissa yrityksissä. Emäntä Toini oli aktiivinen jäsen Martoissa.

Marjatta ja Veikko Salo avioituivat v. 1964 ja sukupolvenvaihdos tilalla tehtiin v. 1967, jolloin he jatkoivat tilanpitoa.

HUHTASALO   4:21

Marjatta ja Veikko Salo ostivat Tourulan keskustasta, oston yhteydessä Huhtasaloksi nimetyn tilan v. 1973.

Tilan edelliset omistajat olivat Tauno ja Aune Salminen, joiden aikana oli rakennettu asuinrakennus ja navetta.
Lapsista Jari syntyi Huhtamaassa, Riikka ja Jussi Huhtasalossa asuessa.

Peltopinta-ala kasvoi tilan oston myötä huomattavasti. Heillä oli lehmiä ja kasvatettiin lihasikoja. Vuonna 1976 rakennettiin ajanmukainen häkkikanala, johon mahtui yli 3000 kanaa. Rakennettiin myös uusi lihasikala ja kuivuri. Lehmistä luovuttiin. Asuinrakennusta laajennettiin v. 1983.

Marjatta teki luonnonkukilla koristeltuja kynttilöitä, joita myytiin messuilla ja tapahtumissa.

Pieni määrä syötäviä etanoita oli myös koekasvatuksessa. Kesälapsitoimintaa oli useana kesänä, jolloin kaupungin lapset pääsivät kokemaan maaseudun elämää muutaman viikon, Salon omien lapsien mukana.
Mansikkaa ja hernettä viljeltiin myyntiin.

Kanat ja siat vaihtuivat pikkuhiljaa sienien kasvatukseen, alkuun kasvatettiin osterivinokkaita navettaan saneeratuissa tiloissa. Vuonna 1997 rakennettiin suuri uudenaikainen sienimö, jossa kasvatettiin etenkin ruskeita herkkusieniä, Portobello nimellä. Sienimö työllisti oman väen lisäksi liki kaksikymmentä poimijaa.

Sienimö valmistui v. 1997

Samaan aikaan rakennettiin 60-hengen asiakastilat, joissa tarjoiltiin retkikunnille sienestä valmistettuja ruokia ja leivonnaisia. Sienimön toiminta loppui v. 2007, ulkomaisen sienen vallatessa markkinat halvalla hinnallaan.

Marjatta ja Veikko Salo toimivat aktiivisesti myös paikallisissa yhdistyksissä.

Tila siirtyi nuorimmalle pojalle Jussille v. 2007. Hän käy töissä tilan ulkopuolella.

Haastattelu ja teksti: Tuija Olenius v.2019
Kuvat: Salojen albumista

Tourulan kartanon loputtua v. 1945 kartanon viimeinen pehtori Kustaa Aadolf Seppälä s. 1878 ja vaimonsa Emma Lydia s.1878, ostivat itselleen kartanon lähellä olevat sivurakennukset, sekä peltoa ja metsää. Heillä oli neljä lehmää. Tilan nimeksi tuli Jokisaari nro. 2:47.

Kelta-musta-valkoiset rakennukset on rakennettu A. Klingelinin aikana 1830-luvulla, tontilla oli myös kartanon iso vanha kellari sekä ns. vaakakoppi ja lystkoppi eli huvimaja saaressa. Kellarin tilalla on nykyisin verstasrakennus, muut rakennukset ovat vielä käytössä.

Asuinrakennuksen sisäänkäynti ja pihan vasemmalla puolella oleva varastorakennus, sekä vaakakoppi.

Asuinrakennusta korjattiin Seppälöiden aikaan. Vieläkin joissakin ikkunoissa on Tourulan lasitehtaan ikkunalasia. Kustaa ja Emma Seppälä saivat kaksitoista lasta, joista Taimi tytär (s.1902) piti pientä kauppaa näissä rakennuksissa 1920-30-luvuilla.

1960-luvulla Seppälöiden tytär Sylvi (s.1911) ja miehensä Eino Ääri omistivat talon. 1970-luvulla omistajiksi tulivat edellisten tytär Raija ja miehensä Teuvo Jalonen. Nykyisin talon omistavat Raija Jalonen ja poikansa Matti Jalonen. Rakennuksia on hoidettu säilyttäen niiden alkuperäinen ulkonäkö.

Yli sata vuotta sitten rakennukset näyttivät lähes samalta kuin tänäänkin.

Teksti: Tuija Olenius       kuvat: Matti Jalonen ja Yläneen Kotiseutuyhdistys

Lilja ja Nestor Mielonen

Vanhempani muuttivat hävityn sodan alueluovutusten seurauksena Tourulan kylään 1940-luvun puolivälissä. Molemmat vanhempani olivat syntyneet Kurkijoella. Äitini Lilja, o.s. Häkli, syntyi vuonna 1920 ja isäni Nestor
vuonna 1918.

He alkoivat harjoittaa elinkeinonaan maa-, metsä- ja karjataloutta. Tilan päärakennus ja talousrakennukset rakennettiin itse. Ne valmistuivat vuonna 1949. Tilan kokonaispinta-ala kasvoi vuosien myötä.
Kokonaispinta-ala oli 59 ha, josta viljeltyä peltoa oli 22 ha.

Vanhempani saivat kaksi tytärtä, Mirjan vuonna 1947 ja Marjatan vuonna 1951.

Sodan jälkeisinä vuosina elämä Tourulassa oli kovaa työntekoa. Kesäisin pellolla ja talvisin metsätöissä.

Rauhansopimuksen ehtojen mukaisesti Suomi joutui maksamaan itänaapurille raskaina sotakorvauksina 300 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria, ns. kultadollaria. Korvausta ei suoritettu rahalla vaan tavaratoimituksina. Se vaikutti kaikkien suomalaisten elämään. Myös Tourulassa asuvien. Elettiin sanamukaisesti ”korttiaikaa”. Elintarvikkeista oli pulaa, erityisesti kahvista ja sokerista siksi, että valtio rajoitti niiden myyntiä. Kahvi ja sokeri vapautettiin säännöstelystä vasta vuoden 1954 alkupuolella. Makea lapsuusmuisto 1940-luvun lopulta on toppasokeri. Sokeritoppa oli katkaistun kartion muotoinen sokeripaakku, josta leikattiin paloja sokeripihdeillä.

Vanhempani jäivät tilalle kaksin 1960-luvun lopulla. Me tyttäret olimme siirtyneet kouluun ja opiskelemaan muualle.

Isäni toimi vuosia Osuuskassan hallintoneuvoston jäsenenä ja Yläneen kunnan muonituslautakunnassa. Äiti osallistui Tourulan-Keihäskosken Marttojen toimintaan.

Vanhemmat luopuivat maatalouden harjoittamisesta 1980-luvulla ja muuttivat Loimaalle. Kesäksi he kuitenkin aina palasivat tilalleen Tourulaan.

Isäni kuoli vuonna 1987 ja äitini vuoden 1988 alussa. Tilan ylläpito osoittautui meille tyttärille työlääksi. Elämä ja työ olivat muualla. Päätimme myydä tilan pellot serkustemme perheille, Risto ja Anita Ristolaiselle ja Antti ja Anja Kontulaiselle vuoden 1988 lopulla.

Tilan rakennuksista luovuimme vuonna 1997. Uusiksi omistajiksi tulivat Tapio ja Tarja Koskinen Yläneeltä.

Metsä tammimetsineen siirtyi kaupan myötä Tourulan Yhteismetsän omistukseen vuonna 2011.

Teksti ja kuvat: Mirja Vesterinen  v. 2019