Sodan päätyttyä A. Ahlström Oy luopui Tourulan kartanon pelloista ja osasta metsää, jotka palstoitettiin siirtolaisten ja rintamamiesten asutukseen. Kartanon maista muodostettiin useita pienehköjä tiloja ja varsinaisen kantatilan ostivat Kurkijoelta tulleet Antti ja Anna Häkli, Jaakko ja Helvi (os.Häkli) Kontulainen, Nestor ja Lilja (os.Häkli) Mielonen, Tuomas ja Mirjam (os. Häkli) Ristolainen, sekä Antti Ristolainen. Tilakauppa astui voimaan 15.11.1945.

Kauppakirjassa luetellaan varsin yksityiskohtaisesti mitä kauppaan kuului. Siihen kuului peltoa 63 hehtaaria ja metsää 125 hehtaaria, tilan kaikki rakennukset ja mm. 5/7 osaa heinäseipäistä,
Mc Cormick leikkuukone, viljankuivaamon kuivauskaapit, sähkömoottori ym. Sen sijaan kauppaan kuuluneiden Kukkaspelto- ja Peräsuulien (kartanon kaikilla suuleilla oli nimet) sähköjohdot myyjä purki pois, ne eivät kauppaan kuuluneet.

 Antti ja Anna Häkli

Anna ja Antti  Häkli                                                           Kuva  1950-luvulta

Päärakennukseen muuttivat asumaan Antti (s.1896) ja Anna Häkli (s.1894) sekä Jaakko ja Helvi Kontulainen. Kartanon leivintuvan hirret siirrettiin Keskitalon paikalle ja niistä rakennettiin talo, jonne muuttivat Nestor ja Lilja Mielonen. Ruukinmäen talosta, joka oli toiminut myös kouluna, tuli Tuomas ja Mirjam Ristolaiselle koti. Antti Ristolainen asui Ojaranta nimisellä tilalla myöhemmin.

Jaakko ja Helvi Kontulainen

Häklien jälkeen tilanpitoa jatkoivat Jaakko ja Helvi Kontulainen. Heidän aikanaan tilalla oli viljanviljelyn lisäksi myös lehmiä, sikoja ja kanoja.

Viljamakasiini                                                Navettarakennus

Antti ja Anja Kontulainen

Antti ja Anja Kontulaiselle tila siirtyi v. 1979. He rakensivat uuden asuinrakennuksen tien toiselle puolelle, päärakennusta vastapäätä, joen rantaan. Heidän aikanaan tuotantosuuntana oli sikatalous ja viljanviljely, sekä metsätyöt. Eläimistä luovuttiin v.2011.

Anja ja Antti Kontulainen rakensivat uuden talon 1980.                         

Jukka ja Sari Kontulainen

Heidän poikansa Jukka Kontulainen jatkoi tilanpitoa v. 2012. Jukka ja Sari avioituivat v. 2014. Heidän aikanaan päärakennusta ja piharakennuksia on korjattu vanhaa kunnioittaen. Päärakennus, joka rakennettiin Abraham Kingelin aikana 1830-luvulla, on nyt heidän kotinsa.

Kartanon vellikellon torni ja tuuliviiri, joka mukailee Armfeltin vaakunaa, on korjattu vanhan mallin mukaan. Kello on alkuperäinen 1800-luvulta.

      

Teksti ja kuvat  Anja Kontulainen   v.2019    Kokosi: Tuija Olenius

Tourulan kartanon Pellon tilan torppa Puola, mainitaan henkikirjassa jo vuonna 1836, jolloin Puolassa asui jyvätorpparina Michel Johansson. Hänen jälkeensä torppareina olivat mm. Anders Wallin ja Johan Stenberg.
1800-luvun lopulla torpparina oli Johan Jakobson, tällöin mainitaan torpan piirissä asuneen myös itsellisen, räätäli Gabriel Filanderin, perheineen. 1900-luvun alussa torpparina oli Juho Jaakonpoika, joka käytti myös sukunimeä Laine.
Vuodesta 1909 alkaen torpparina oli Kustaa Heliö, vaimonsa Edla Amandan kanssa. Torppa lunastettiin omaksi v. 1914, jonka jälkeen he alkoivat käyttää sukunimeä Puola.

Veikko ja Aune Lammela

Veikko s. 1921 ja Aune Lammela o.s. Välimäki, s. 1924 ostivat tilan v. 1949. Heidän aikanaan peruskorjattiin asuinrakennusta ja rakennettiin ja korjattiin talousrakennuksia.
Heille syntyi neljä poikaa, Pauli, Paavo, Jukka ja Pekka.
Tilalla oli hevonen, 3-4 lehmää, nuorkarjaa, 50-100 kanaa, lampaita ja sika. Pelloilla viljeltiin heinää, kauraa, ruista, ohraa, kevät- ja syysvehnää, sekä sokerijuurikasta.
Veikko Lammela ajoi maitoa hevosella Makkarkosken meijeriin. Hän kävi myös tekemässä veroilmoituksia ja eläkehakemuksia ym. kyläläisille naapuriapuna. Veikko toimi Keihäskosken kansakoulun johtokunnassa ja Yläneen kunnanvaltuustossa. Nykyisin talo on kesämökkinä.

Teksti ja kuvat: Pauli Lammela, haastatellut Lasse Mäkelä.

Raija Tuominen (o.s. Salminen) muistelee:

Kurkijoen Räihävaaran kylästä lähtöisin olevat veljekset Akseli ja Tauno Salminen perheineen, ostivat Tourulan kartanon Pellon tilasta muodostetun Haapaniemen tilan v. 1945. Tilan kokonaispinta-ala oli lähes 80 ha, josta peltoa oli kolmasosa. Se jaettiin veljesten kesken niin, että Taunon tilan nimeksi jäi Haapaniemi ja Akselin tilan nimeksi tuli Uusipelto.

Tourulaan muutettaessa tiloilla ei ollut asuinrakennuksia. Veljekset perheineen asuivat alkuun kartanon sillanpielessä olevassa vanhassa pyykkitupa- ja meijerirakennuksessa. Joki virtasi ihan vieressä ja pikkuveli oli kerran hukkuakin siihen. Myöhemmin he asuivat vanhassa palvelusväen asuinrakennuksessa ylempänä mäellä, jossa oli vielä kartanon palaneen navetan rauniot.
Uusien kotien rakentaminen alkoi tyhjästä.

HAAPANIEMI

Tauno ja Aune Salminen

Tauno Salminen, synt. 1911 ja Aune (o.s. Lankinen), synt. 1915,
rakensivat talon ja navetan mäelle, Pajakuljun yläpuolelle.
Heillä oli kaksi lasta Raija, synt. 1939 ja Pertti, synt. 1944, jotka olivat syntyneet Kurkijoella.

Haapaniemen tilan kokonaispinta-ala oli 40 ha, josta viljeltyä 12,6 ha.
Tilalla oli hevonen, lehmiä n. 7 ja lisäksi nuorkarjaa. Oli myös sikoja, joiden porsaista osa myytiin ja osa kasvatettiin lihasioiksi itse. Lisäksi oli lampaita ja kanoja. Ajan tavan mukaan lehmät lypsettiin kesällä laitumella, lypsytarhassa. Lehmiä laidunnettiin mm. Susiniemessä asti, sieltä olikin kova työ tuoda maitotonkat tienvarteen.
Tilan ensimmäinen traktori oli Zetor-merkkinen.

Vanhemmilla oli kova urakka, kun he kaikkien muiden töiden ohessa puhdistivat iltakaudet navetan palosta jääneitä tiiliä laastista. Osaa tiilistä pystyttiin käyttämään talon ja navetan rakentamiseen. Vaikka äiti Aune oli pieni ihminen, niin hän vaan jaksoi kantaa raskaita tiilikasoja muurareille. Kotitalon rakentajat olivat sen ajan mestareita, hyvin on talo kestänyt aikaa. Talon paikka on Raijan mielestä onnistunut, kauniit avarat näkymät maantien varren koivukujalle, joelle ja pelloille. Alkuvuosina joessa vielä uitettiin tukkejakin

Aune ja Tauno Salminen 1960-luvun alussa.

Raija Tuominen muistelee jäiden sahausta Pajakuljusta talvisin, hevosreellä jääkuutioita vietiin Makkarkosken meijeriin ja taloihin. Salmisellakin oli kuusikon suojassa iso sahanpurukasa, jonka kätköistä lohkottiin kesällä jäänpalasia vesialtaaseen maitotonkkien jäähdytykseen. Maito vietiin päivittäin Makkarkosken meijeriin ja maitokuski toi paluukuormassa voita, juustoa, kirnupiimää ja pluttanaa, nykyajan rasvatonta maitoa. Sitä juotettiin siihen aikaan ainoastaan eläimille, varsinkin vasikoille.

Raija Tuominen harmittelee, ettei aikanaan haastatellut vanhempiaan ja muita sukulaisia evakkomatkasta. Se oli kuitenkin kipeä aihe ja oli katsottava elämää eteenpäin. Vanhemmat saattoivat keskenään muistella niitä asioita, olihan naapurustossa paljon saman kohtalon kokeneita siirtolaisia. Jotain kuitenkin kerrottiin.
Evakkomatkalle lähdettiin ensimmäisen kerran talvisodan alla v. 1939. Raija oli silloin sylivauva, eikä siitä matkasta muistoja jäänyt. Matka vei silloin Suolahteen. Takaisin Karjalan kotikonnuille päästiin toivorikkain mielin v. 1941. Siellä päästiin taas hyvään elämisen alkuun, kunnes v. 1944 sota räjähti täyteen voimaansa ja jälleen kesäkuussa oli lähdettävä evakkotielle. Tällä matkalla pikkuveli Pertti oli vuorostaan parikuinen sylivauva. Matkaa tehtiin härkävaunulla kohti Pohjanmaata, Ylistaroa. Siellä majoituttiin pappilaan. Mukana olivat mm. isän äiti Alma Teresia ja äidin äiti Lyydia Lankinen, isän isä Ukko-Matti ei joutunut toiselle evakkoreissulle, sillä hän kuoli välirauhan aikana ja haudattiin Kurkijoelle. Hänen hautajaisiaan muistelimme toisen tourulalaisen, Heinosen Jennyn kanssa. Jenny oli tavannut Tauno Heinosen ensimmäisellä evakkomatkalla ja lähtenyt välirauhan aikana Kurkijoelle, muiden Heinoslaisten mukana. 

Naapureiden kanssa tultiin hyvin toimeen. Mieleen muistuu Kartanon pehtoori Kustaa Seppälä ja vaimonsa Lyydia, he olivat muuttaneet kartanon päärakennuksesta persoonalliseen musta-valko-keltaiseen taloon. Pehtoori oli kunnioitusta herättävä, arvokkaan oloinen herra, joka keppi kädessä, olkihattu päässä selkä suorana asteli hyvin hoidetulla pihamaalla ja Lystkoppiin vievällä hiekkakäytävällä. Siltaa, joka johtaa Lystkoppiin kutsuimme Lemmensillaksi. Seppälän Lyydia, eli Seppälän mamma oli iloinen, hersyvänauruinen ihminen. Hänen kanssaan meillä oli mukavia juttutuokioita. Mamman jäätyä leskeksi auttelin häntä toisinaan koulun jälkeen pienissä askareissa ja puuklapien hakemisessa. Mamma palkitsi sitten voita tirisevillä letuilla ja kakkolämpimäisillä.

Raija Tuominen on iloinen, että raskaan evakkomatkan päätepiste oli juuri Tourula, vireä varsinaisuomalainen kylä. Oli vehreät viljapelot, hieno jokimaisema Lystkoppeineen, myllyineen, patoineen ja pajoineen. Vieläpä upea Pyhäjärvi pyörämatkan päässä. Ja ennen kaikkea kylän väki, joka otti heidät, evakkomatkan murjomat ihmiset mukavasti ja ennakkoluulottomasti vastaan.

Isäni kuoli joulukuussa v. 1972, vain vähän alle 62-vuotiaana. Koska meistä kummastakaan lapsesta ei ollut tilan jatkajaksi, myytiin pellot ja rakennukset viljelijäpariskunnalle Marjatta ja Veikko Salolle. Veljeni Pertti asui perheineen jo Turussa, jonne äitimmekin muutti tilan myynnin jälkeen. Minun perheeni oli asettunut pääkaupunkiseudulle, Espooseen.
Turkuun muuton jälkeen, Salmiset rakensivat Susiniemeen kylän ensimmäisen kesämökin ja siitä sai alkunsa nykyinen Susiniemen kesämökkialue. Nykyisin Susiniemi on uusilla omistajilla.

UUSIPELTO

Akseli ja Aino Salminen

Akseli, synt. 1906 ja Aino Salminen (o.s. Lötjönen), synt. 1910, rakensivat talon ja navetan Haapaniementien päähän. Heillä oli poika, Pentti, synt. 1934 Kurkijoella.

Tilan kokonaispinta-ala oli 37 ha, josta viljeltyä 11,6 ha.
Tilalla oli hevonen, joka myöhemmin vaihtui traktoriin. Lehmiä oli 5 – 6, sekä nuorkarjaa. Lisäksi oli sikoja ja kanoja. Emakot laidunsivat kesällä jokirannassa, jossa nauttivat mutakylvyistä. Joskus ne tulivat joen yli naapuriinkin, kuten Tuija muistelee.

Tilan pidosta luovuttiin 1970-luvun alkuvuosina ja Salmiset muuttivat Turkuun. Talo jäi heille kesämökiksi, kunnes se myytiin 1980-luvulla.

Teksti: Raija Tuomisen muisteluista koonnut Tuija Olenius. v.2021
Kuvat: Raija Tuominen