Alvar ja Alli Raittinen

Antti Raittisen kirjoittama Tourulan kylän historia 14.12.2003, kertoo tilan alkuvaiheista seuraavaa:
”Seppälän 3:6 (entinen Paltta) tilan ensimmäinen ostaja oli vampulalainen Kustaa Aadolf Seppälä.
Kauppakirja oli tehty 4. kesäkuuta 1912. Kauppaan liittyy sellainen merkillisyys, että myyjän
(Ahlströmin) puolesta allekirjoittanut pehtori Kustaa Aadolf Seppälä ja ostaja olivat samannimisiä molempia etunimiä myöten, vaikka eivät olleet sukulaisia. Tilan ostanut Seppälä myi kuitenkin tilan jo l. heinäkuuta 1913 Eemil Vähätalolle, joka rakensi tilalle asuin-, karja-, vaja- ja aittarakennukset”.
Tila on itsenäistynyt v. 1912 Tourulan kartanon Keskitalon tilasta.

Kaarlo Alvar (s. 1890) ja Alli (s.1892) Raittinen ostivat tilan v. 1925 Vähätaloilta. Heillä oli kaksi poikaa Antti (s.1926) ja Heimo (s.1929). Raittiset olivat monen yhdistyksen ja osuuskunnan perustamisessa mukana, mm. Tourulan Pienviljelijäyhdistyksen perustajajäseniä. Seppälän tilalla pidettiin monia kursseja ja pelloilla oli erilaisia viljelykoealoja.
Tilalla oli lehmiä, nuorkarjaa, kanoja ja hevonen.

Heimo ja Meeri Raittinen

Heidän poikansa Heimo (s.8.12.1929) ja Meeri (s.19.5.1932, o.s. Lehtonen) Raittinen, jatkoivat tilan pitoa vuodesta 1960. Tilan kokonaispinta-ala oli tuolloin 32 ha, josta peltoa n. 12 ha. Karjanpidosta luovuttiin ja tila jatkoi viljatilana.

Meeri ja Heimo Raittinen rakensivat uuden talon v. 1970. Tilanpidon lisäksi he kuljettivat postia vuosikymmenien ajan. Heimon vanhemmat, Alli ja Alvar asuivat omassa talossaan samalla tontilla.

Uusi talo rakennettiin 1970-luvulla.

Tarja Raittinen ja Kaarlo Kankare

Heidän tyttärensä Tarja ja Kaarlo Kankare jatkoivat tilanpitoa vuodesta 1986. He rakensivat uuden talon samalle tontille. Heillä on yritystoimintaa, Yläneen Hitsimetalli ja Tarja on tehnyt käsitöitä myyntiin. Mamman mökissä oli myyntipaikka koristekynttilöille ja silkkipainotöille. Tuotteita käytiin myymässä myös messuilla ympäri maata. Lisäksi kasvatettiin marjoja ja vihanneksia myyntiin.

Nykyisin Tarja ja Kaarlo asuvat Tarjan vanhempien rakentamassa talossa ja uudemmassa talossa asuu heidän poikansa Klaus perheineen.

Teksti: Tuija Olenius   v. 2021
Kuvat: Tarja Raittinen

Torppari Pekka Koponen lunasti tilan itsenäiseksi

Ensimmäinen Vainionmäkeä viljelevä torppari oli Kiukaisista v. 1907 muuttanut Pekka Koponen (s. 1879) ja vaimonsa Lydia (s. 1880). Heillä oli kaksi tytärtä. Koposet lunastivat torpat Vainionmäki ja Vimmala omakseen v. 1915 Tourulan kartanon Pellon tilasta. Heidän jälkeensä tilan ostivat Emil ja Emma Marttila v. 1917. He viipyivät vain muutaman vuoden, sillä jo v. 1920 omistajaksi mainitaan Osmo (s. 1883) ja Hulda (s. 1875) Taiminen.

Emil ja Aina Vähätalo sekä Viljo ja Ines Vähätalo

Seuraavat omistajat olivat Emil ja Aino Vähätalo, he tulivat Köyliöstä. He viljelivät tilaa vuosina 1925 – 1949 ja heidän jälkeensä tila siirtyi heidän pojalleen Viljolle. Viljo (s.1919) ja Ines (s.1923, o.s. Salonen) Vähätalon aikana tilan kokonaispinta-ala oli 37 ha, josta salaojitettua peltoa oli n. 16 ha. Hirsinen päärakennus on rakennettu noin v. 1906. Vanhin osa karjarakennusta on samalta ajalta ja karjarakennusta laajennettiin Vähätalojen toimesta. Tilalla oli 5 lehmää ja nuorkarjaa, sikoja sekä kanoja. Tilalla oli hevonen ja myöhemmin myös traktori. Viljo toimi Makkarkosken meijerin maitokuskina monta vuotta. Heillä oli yksi poika, Hannu (s.1946). He muuttivat v. 1982 Yläneen Otsolaan, Ineksen lapsuuden kotiin. Tilan viljelyä jatkettiin vuokraamalla pellot. Talo oli pitkään asumaton.

Outi Broux

”Jotta talo löytää seuraavan omistajansa, se vaatii joskus kärsivällisyyttä ja ripauksen johdatusta sekä onnea”.

Talo oli ollut tyhjillään jo yli kaksikymmentä vuotta ja oikeaa ostajaa ei vain tahtonut löytyä. Aika oli myös ehtinyt tehdä tehtävänsä ja rapistuminen vaivasi jo kaikkia rakennuksia. Talossa ei ollut enää toimivaa viemäriä tai edes juoksevaa vettä. Kaivo oli ehtynyt, putket ruostuneet, sähköjohdot hiirien syömät, jopa ulkohuussi oli käyttökelvottomassa kunnossa. Mutta pihan ikiaikainen honkapariskunta Ukko ja Akka, sekä ikivanhat omenapuut muodostivat hiljaisen vartion pihan sydämessä ja tilan rauha ja syrjäisyys rauhoittivat levottoman mielen välittömästi. Illalla kirkkaana loihtiva tähtitaivas sekä täydellinen hiljaisuus ja valosaasteen poissaolo sinetöivät päätöksen ottaa lähes hulluudelta tuntuva projektin vastaan.

Se oli siis rakkautta. Ja kuten rakastuminen aina, se sumentaa järjen ja antaa uskomattomat voimat, joita todella tarvittiin, kun urakkaan ryhtyi 40-vuotias yksinäinen nainen vailla alan käytännön kokemusta. Mutta paljon oli luettua tietoa takataskussa. Esteeksi meinasi kuitenkin tulla epärealistinen hintapyyntö ja niinhän siinä myös kävi, että jätettyäni mielestäni oikeanlaisen ja kohtuullisen tarjouksen kirjallisena, se hylättiin. Olin todella pahoillani asiasta, mutta en ollut valmis maksamaan enempää, joten talo jäi mielestä, kun etsin sitä oikeaa.

Syyskuun 11 pv, vuonna 2001 seisoin Moskovan punaisella torilla kuvauksissa ja samaan aikaan kun New Yorkissa kaksoistornit sortuivat, sain puhelun, jota en ollut enää osannut odottaa. Talo oli tullut pakkohuutokaupattavaksi ja koska olin ainoa, joka oli jättänyt siitä tarjouksen, sain etuosto-oikeuden, jos siirrän pankin tilille heti 10 000 markkaa ja maksan tarjoamani summan. Päätös piti tehdä siinä samalla hetkellä. Se oli kuin kosinta ja silmää räpäyttämättä vastasin KYLLÄ. Sitä päätöstä en ole vielä tähän päivään mennessä katunut.

Siitä se sitten alkoi, yhteiselo ja pitkä projekti vanhan talon kanssa.

Yhteistä taivalta talon hoivaajana on nyt kestänyt kaksikymmentä vuotta. Minulle tila on todella rakas ja usein mietinkin minkälaisen hoivaajan talo saa, kun minun on aika päästää siitä irti.

Teksti ja kuvat: Outi Broux v. 2021     
Varhaisemmat vuodet teksti: Tuija Olenius

Marjalaakso on Tourulan kartanon Pellon torppa, joka lunastettiin itsenäiseksi v.1915. Torpan nimi kirjoitettiin 1850-luvulla joko Mariedhal tai Mariedal. Ensimmäiseksi torppariksi tuli Johan Gabriel Lisasson (s. 1816) Oripäästä. Perheessä oli vaimo Eva (s. 1812) ja neljä lasta. Ajan tavan mukaan henkikirjoihin merkittiin perheen sukunimeksi torpan nimi.
Seuraava torppari oli Mauritz Daavidinpoika Marjalaakso (s. 1849). Hän tuli taloon avioitumalla edellisen torpparin, Johanin ja Evan tyttären Mathildan (s. 1854) kanssa. Heille syntyi 13 lasta. Talossa oli, kuten siihen aikaan lähes joka torpassa, piika ja renki.
Mauritz Marjalaakso sai kiinnityksen taloon v. 1915, eli tila lunastettiin omaksi. Hän oli itsenäinen tilallinen vain pari vuotta.

Helmisaari

Seuraavat omistajat, v.1917, Vilhelm Aleksanter (Ale) Helmisaari (s. 1879) ja vaimonsa Maria (s. 1887). Heillä oli yhdeksän lasta.
Alen jälkeen tilanpitoa jatkoivat vuosina 1936-1965 Yrjö (s. 1913) ja Kaisa (o.s. Lahtinen, s. 1921) Helmisaari. Heillä on tytär Marjaana.

Tilalla oli peltoa 7 ha, joka salaojitettiin, ja metsää 13 ha. Tilalla oli iso puutarha. Vanha hirsinen päärakennus, joka on rakennettu 1900-luvun alkupuolella, peruskorjattiin v. 1952. Uusi navettarakennus rakennettiin v. 1950. Lisäksi oli 100:n kanan kanala. Lehmiä oli 3-4 ja nuorkarjaa. Kaisa Helmisaari jatkoi tilanpitoa perikunnan nimissä vuodesta 1965. Lehmistä luopumisen jälkeen Kaisa viljeli myyntiin mm. mansikkaa.

Maija ja Toivo Alila

Alilat ostivat tilan v. 1985 Marjaana Helmisaarelta.

Raija Rapo ja Rauno Nurmi

Vuodesta 1994 alkaen tilan omistavat Raija Rapo ja Rauno Nurmi.

Tiedot koonnut Tuija Olenius (v.2021)
Kuvat: Marjaana Helmisaari, Raija Rapo