Isäni Arvo Peltola (s. 1891) osti vuonna 1932 pakkohuutokaupasta Yläneen Keihäskoskella sijaitsevan 35 ha:n maa-alueen (Aro 1:9), jossa oli sekä metsää että niittyä. Maat olivat kolmena erillisenä palstana. Suurin palsta oli maantien tuntumassa ja siihen rakennettiin myöhemmin tilan talouskeskus. Toinen palsta, noin 5 ha, nimeltään Kullansuo, sijaitsi kauempana maantiestä. Sinne pääsi kulkemaan Aarne Valon omistaman metsän läpi, joskin ilman kunnon tieyhteyttä. Kolmas palsta, noin 5 ha sekin, oli erillään reilun kilometrin päässä ja sitä sanottiin takametsäksi.
Vuonna 1961 saatiin ostettua Aarne Valolta lisämaata noin 18 ha (Aro 3:20). Osa siitä raivattiin pelloksi, joka yhdisti viljelysmaat talouskeskuksesta Kullansuon perälle asti. Lisämaan oston jälkeen kokonaispinta-ala oli noin 53 ha, joka on tilan nykyinenkin pinta-ala.

Vuonna 1932 isäni oli vielä poikamies ja asui veljensä Risto Peltolan talon peräkamarissa. Hän toimi jo silloin Makkarkosken Osuusmeijerin isännöitsijänä ja vuodesta 1935 alkaen myös Makkarkosken Munanmyyntiosuuskunnan hoitajana. Vuosien varrella isä raivasi niittymaistaan peltoa. Peltotöitä veljekset Arvo ja Risto (Peltola) tekivät hyvin paljon yhteistyössä. Sota-aikana, kun Risto oli sodassa, vastuu peltotöistä oli entistä enemmän Arvolla. Vuosien myötä Riston lapset kasvoivat ja 1950-luvulta alkaen Pertti ja Markku olivat töissä myös Aron pelloilla. Isäni kuoleman jälkeen Markku Peltola vuokrasi Aron peltoja vuodesta 1973 vuoteen 1997. Sukupolven vaihdoksen myötä vuokraus siirtyi Jussi Peltolalle, joka on vuokrannut peltoja vuodesta 1998 alkaen.

Uusin ”lisäys” Aron tilan peltohistoriaan tuli muutama vuosi sitten, kun talvimyrsky kaatoi kauempana olevasta takametsästä puita niin paljon, että päätettiin raivata siitä osa pelloksi. Raivauksen toteutti Peltolan tila Oy (Tapio ja Tero Peltola). Noin 2 hehtaarin uudispeltoa viljelee tällä hetkellä Tero Peltola. Viidestä hehtaarista osa on edelleen metsää.
Pellot salaojitettiin 1960-luvulla niin, että viimeinen lohko tuli ojitettua kesällä 1970 eli muutama kuukausi isäni kuoleman jälkeen. Viljelykasveina olivat ohra, kaura, vehnä ja ruis sekä vuoroviljelyssä myös heinä.

Isäni ja äitini Jenny os. Lavikainen (s. 1900) menivät naimisiin v. 1942. Äitini oli alun perin kotoisin maatilalta Pohjois-Karjalasta Liperistä ja ammatiltaan karjatalousteknikko. Hän toimi karjatalousneuvojana Varsinais-Suomessa ja Hämeessä ja naimisiin menon jälkeen vielä sikatalousneuvojana Varsinais-Suomessa. Sota-aikana avioliiton alussa he asuivat vielä Peltolan peräkamarissa, josta käsin äiti kävi neuvontakierroksillaan ympäri Varsinais-Suomea ja Peltolassa ”paitaa vaihtamassa”, kuten hän sanoi. Vuonna 1945 he muuttivat Makkarkosken Osuusmeijerin yläkertaan ja äiti jäi pois ns. palkkatyöstä. Aron tilan töitä hoidettiin meijeriltä käsin. Välimatkaa oli noin 4 km. Se kuljettiin polkupyörällä.

Peltotöissä oli oman perheen lisäksi väkeä Peltolasta, mutta varsinkin heinänkorjuussa ja puintiaikana myös muita kyläläisiä. Muistelen, että parhaimmillaan saattoi Arossa olla puintipäivinä 16-18 henkeä töissä. Se oli ennen kuin kuvaan tulivat mukaan leikkuupuimurit. Tuohon aikaan 1950-luvulla Keihäskoskelta löytyi ihmisiä, miehiä ja naisiakin, jotka lähtivät vieraaseen taloon maataloustöihin.

Rakennukset

Ensimmäisenä rakennettiin jo 1930-luvun alkupuolella kaksi latoa, takalato ja etulato. Ne toimivat lähinnä heinän ja olkien varastona. Takalato oli harmaa, etulato oli jossain vaiheessa maalattu punaiseksi. Katot olivat aluksi olkikattoja, mutta 1950-luvulla ne uusittiin tiilikatoiksi. Nykyisin jäljellä on etulato.
Vuonna 1954 alettiin rakentaa asuinrakennusta. Se jäi pitkäksi aikaa puolivalmiiksi. Ulkoa se oli valmis. Sisälle oli tehty huoneet, väliseinät, katot ja lattiat. Varsinaiset sisustustyöt tehtiin kevättalvella 1962 ja muutimme sinne kesällä 1962 isän jäätyä eläkkeelle meijerin isännöitsijän työstä.

Navettarakennus, joka oli suuruudeltaan noin 300 neliötä, rakennettiin vuonna 1957. Se oli sementtitiilinen, yläosa eli ns. navetan vintti oli puusta. Valmista karjarakennusta siitä ei koskaan tullut, sillä vanhempani muuttivat Aroon niin iäkkäinä, ettei karjanhoidon aloittaminen ollut enää mielekästä.
Koko rakennus oli kuitenkin käytössä, käyttömuodot vain muuttuivat aikojen saatossa. Navetta toimi varastona. Talli oli ”oikeassa” käytössä, kun hevosemme Hessu oli siellä vanhuutensa viimeiset vuodet (1962-1966). Sitä ennen Hessu oli Peltolassa tallissa Peltolan hevosten kanssa. Puuvaja, sauna ja pesutupa olivat koko ajan niille suunnitellussa käytössä.
Navetan vintti oli suuri, yhtenäinen tila, joka toimi alkuvuosina heinävarastona. Myöhemmin siellä oli lähinnä vanhoja, käytöstä poistettuja hevosajan maatalouskoneita, heinäharava, äes, heinäkärryt ym.

Navettarakennus olisi palvellut meitä erittäin hyvin, mutta sen kohtaloksi koitui lähellä olleeseen muuntajaan tullut oikosulku. Muuntajasta lähti 4.5.2016 iltapäivällä tuli alas ruohikkoon ja sieltä kulottunutta ruohoa pitkin navetan päätyyn. Koko rakennus paloi tunnissa täysin. Vain tiiliseinät ja savupiippu olivat pystyssä.
Palon jälkeen aloimme heti suunnitella uuden talousrakennuksen rakentamista, koska navetan myötä menivät pesutilat ja varastotilat lähes kokonaan. Vanha lato aittoineen on huonokuntoinen, mutta toimi auttavasti väliaikana. Kesällä 2017, reilu vuosi palon jälkeen, valmistui uusi talousrakennus, jossa on autotalli, puutarhatyövaja, puuvaja, sauna, lämmönpitävä pukuhuone sekä ulkovessa.

Naapurit

Lähinaapurit olivat Johansson (= Lehmisuo), Saari ja Ruohola (Kronström) sekä Aune ja Mauno Maanpää.
Johanssonilla asuivat sisarukset Anni, Martta ja Pauli Johansson, joista Anni kuoli ensimmäisenä, Pauli joulun aikaan 1980 ja Martta viimeisenä. Martta asui jonkin aikaa ennen vanhainkotiin joutumistaan kesät Keihäskoskella ja talvet Yläneen kirkonkylässä vanhuksille rakennetun rivitalon yksiössä. Hänellä oli vanhainkotiin menoon asti iso kollikissa Heikki ja Keihäskoskella monena vuonna kesäkanoja. Nyt taloa ovat kesäasuntonaan pitäneet jo lähes 20 vuotta kaarinalaiset Ulla-Kaija Suominen ja Hannu Heino. Piha on kaunis ja heillä on kesäisin iso kasvimaakin. Pariskunnalla oli koira, jota he ahkerasti ulkoiluttivat, ensin oli Alina, sitten Hertta. Ulla-Kaija ja Hannu myivät Lehmisuon kesällä 2020 uusmaalaiselle pariskunnalle loma-asunnoksi.
Saaren talossa asuivat 1960-luvulla Yrjö ja Mirja Saari perheineen. Lapsia oli viisi, Markku, Eeva, Maija, Hannu ja Timo. Talo on ollut tyhjillään jo kauan, mutta on edelleen suvun hallussa ja rakennukset ilmeisesti hyvin vähällä käytöllä.
Ruoholassa asuivat ensin Vihtori Kronström ja hänen vaimonsa. Heidän kuoltuaan talo kunnostettiin ja rakennettiin mm. sisäsauna ja heidän tyttärensä Ulla Kajander asui siellä kuolemaansa asti. Nyt Ruohola on Ullan tyttären Tainan kesäpaikkana.
Aune ja Mauno Maanpää asuivat hieman kauempana, mutta heidän kanssaan meillä oli paljon kanssakäymistä.
Mikko Mäkelän koti on noin reilun kilometrin päässä Arosta. Hän on ollut vuosien varrella apunamme hyvin monenlaisissa asioissa. Aron peltotöissä hän oli usein mukana jo silloin, kun itse viljeltiin peltoja ja nyt myöhemmin hän on ollut tekemässä pieniä rakennuksien remonttihommia sekä itsekseen että yhdessä mieheni Pentin kanssa.

Nykytilanne

Aron tila ehti olla normaalisti asuttuna vain 11 vuotta (1962-1973). Kun äitini kuoli 16.4.1973, jäivät rakennukset vapaa-ajan käyttöön. Pentin kanssa olemme äidin kuolemasta asti hoitaneet tilan rakennuksia ja käyneet siellä työaikana lomilla ja viikonloppuina ja nyt eläkkeellä ollessa vaihtelevasti pitkin kesää vapusta lokakuun alkuun. Kotimme on ollut koko ajan Helsingissä Laajasalossa.
Lapsillemme, Paulalle ja Päiville, on paikka tullut tutuksi. Lapsena he olivat siellä enemmän, nykyisin yleensä kerran kesässä omien lapsiensa kanssa.

Teksti:: Ulla Savolainen
Kuvat: Ulla Savolaisen kuvakansiosta

Knuutilan tilan palstoitus ja myynti

Yläneen kunta osti vuonna 1906 Keihäskosken Knuutilan noin 200 hehtaarin tilan, joka oli yksi neljästä Keihäskoskelle 1400-luvulla perustetusta Yläneenkartanon uudistiloista. Kunta palstoitti pellot ja osan tilan takametsää kymmeneksi noin 10 ha tilaksi. Ne päätettiin myydä pääasiassa yläneläisille tilattomille henkilöille. Yksi näistä palstoista oli Niittykoiviston palsta. Se käsitti 3 ha peltoa ja 6 ha niittyä sekä noin 5 ha metsää. Palstasta teki tarjouksen Kustaa Juhonpoika (Hakanpää), s.1873. Koivistoksi 2:15 nimetyn tilan kauppa hyväksyttiin kunnanvaltuuston kokouksessa 16.11.1911 yhdessä Heikkilän, Satolan ja Ylitalon tilojen kauppojen kanssa.

Kustaa Koivisto ja vaimonsa Aleksandra (Aino), s.1871, omistivat tilan 1920-luvulle asti. Tilan seuraava omistaja oli Nikolai Koivisto. Hän muutti perheineen Katinhännän Kantolaan. Ennen heitä Koivistossa mainitaan asukkaina Erforsin yhdeksänhenkinen perhe. Tilan omistivat 1920-luvun lopulta lähtien (kiinnekirja v. 1928) Mauri ja Lempi Liinoja.

Virtasen perhe Koiviston tilan omistajina

Nikolai (s. 1898) ja Helmi (s. 1905,) Virtanen, jotka oli vihitty 3.4.1927, ostivat tilan vuonna 1935 leskeksi jääneeltä Lempi Liinojalta. Hänen miehensä Mauri Liinoja oli kuollut äkillisesti ja vaimo jäi kahden poikansa kanssa tilalle. Hän myi tilan ja muutti kotipaikalleen Juankoskeen.

Koiviston tilan rakennukset, jotka olivat todennäköisesti peräisin Kustaa Koiviston ajalta, olivat tuolloin kovin rapistuneet. Näitä olivat asuinrivin 3 huonetta ja keittiö, navetta ja talli sekä rehusuoja ja erillinen rakennus, jossa oli puuvaja, kärrysuoja ja kammio. Lisäksi tilalla oli savusauna, jota käytettiin 70-luvulle asti, olkikattoinen kanala ja palaneen riihen paikka. Nikolai toi kotoaan Makkarkoskelta aitan, joka on rakennettu jo vuonna 1792. Aitta oli aiemmin kuulunut Makkarkosken Mattilan tilalle. Se on myöhemmin kunnostettu kyläyhdistyksen talkootyönä ja edelleen hyvässä kunnossa. Koivistoon rakennettiin 1950-luvulla uusi navetta ja puuvaja-kärrysuoja. Myös vanhan suulin tilalle tehtiin uusi.

Nikolain koti oli Makkarkoskella, jossa hänen vanhempansa Anders ja Wilhelmiina Virtanen pitivät siirtomaatavarakauppaa sekä viljelivät maata ja hoitivat karjaa. Sittemmin paikalla oli Maapohjan kauppa. (Wilhelmiinan äiti oli Lisa Pienijoki ja isä Kustaa Rantala, Mattilan torppari.)

Andersin ja Wilhelmiinan muista lapsista vanhin Matilda avioitui v. 1918 Arvo Mäntyharjun kanssa ja he raivasivat tilan Makkarkosken Peräsuon kulmalle. Hilja avioitui v. 1923 Kustaa Kukolan kanssa ja he asuivat Keihäskoskella. Nuorin Tyyne avioitui v. 1934 Väinö Sillanpään kanssa ja he ostivat tilan Makkarkosken Perämäen kulmalta.
Nikolain vaimo Helmi (os. Aaltonen) oli kotoisin Yläneeltä Korkeakoskelta Tuohiaron pieneltä tilalta.
Helmin sisar Hilma avioitui Kalle Kankareen kanssa ja hekin asuivat Keihäskoskella.

Koiviston tilaan kuului 8 ha peltoa ja 5 ha metsää. Lisäksi tilaan rajoittui Oripään puolella Keskitalo, jonka Nikolai peri omalta isältään. Tähän kuului 4,7 ha peltoa ja 0,5 ha metsää. Peltoa raivattiin Yläneen puolella lisää l ha 1970-luvulla. Tilan kokonaispinta-ala oli n. 20 ha. Tilalla viljeltiin kevätviljoja ja heinää, koska sitä tarvittiin viidelle lehmälle ja kahdelle hevoselle sekä pikkukarjalle. Myös kanoja oli muutama kymmenen.

Lapsista Pentti (s. 1928), Eila (s. 1932) ja Kirsti (s. 1934) olivat syntyneet jo Makkarkoskella Oripäässä ja Yläneellä syntyivät vielä Antti (s. 1936) ja Esa (s. 1945).

Elämä pienellä tilalla oli taloudellisesti tiukkaa ja sivutöitä piti tehdä, kuten metsätöitä talvella. Myös vuosia oli sivutyönä maidon kuljetus Makkarkosken meijeriin, jota hoiti ensin isä Nikolai, sitten Pentti ja vielä 1950-luvulla Antti. Työ hoidettiin hevosella ja kärryillä ja talvella reellä. Reitti kulki ensin Oripään puolelle: Kaunismäki, Kuusisto, Hakanen H, Satola ja edelleen Keihäskoski– Makkarkoski. Melkein joka talossa oli lehmiä ja kärryt täyttyivät maitotonkista. Vuosikymmenen lopulla työ siirtyi naapurille ja traktorivetoiseksi.

Nikolai Virtanen kuoli v. 1964 ja tila jäi perikunnalle. Tilaa alettiin koneistaa ja hankittiin käytetty punainen David Brown 950. Vähitellen sen perään hankittiin työkaluja ja myös hevostyökaluja hitsailtiin traktorivetoisiksi. Lehmien pito lopetettiin 70-luvun alkupuolella ja silloin lisättiin kanojen hoitoa. Myös viimeinen hevonen jäi historiaan. Pellot otettiin kokonaan viljanviljelyyn.
Helmi Virtanen kuoli v. 1989 ja perikunta jatkoi edelleen tilan pitoa Kirstin ja Antin toimesta, kunnes Kirsti kuoli v. 2004 ja Antti v. 2007. Tila jaettiin v. 2009 elossa olevien perillisten kesken. Pentille jäi Keskitalo, Eilalle valtaosa Koiviston pelloista ja Esalle tontti rakennuksineen ja metsä sekä l,6 ha peltoa. Pellot ovat olleet jo vuosia vuokralla.

Teksti ja kuvat: Esa Virtanen

August Åkerman – räätäli, kunnallismies ja peltomies

August Åkerman oli syntynyt 1864 Yläneellä pitäjänräätäli Karl August Åkermanin ja Sofia Åkermanin vanhimpana lapsena. Ammatiltaan hän oli myös räätäli jo toisessa polvessa. Hän oli myös yhteiskunnallisesti valveutunut henkilö. August Åkerman oli Yläneen työväenyhdistyksen perustajajäsen ja valittiin Yläneen kuntakokouksen johtoon v. 1908. Kun Yläneellä valittiin jäsenet kunnanvaltuustoon kunnallisvaaleissa ensi kertaa yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella, hän tuli valituksi ”vapaamielisten listalta” ja toimi kunnanvaltuuston ensimmäisenä puheenjohtajana vuosina 1919-22. Hän oli Yläneelle perustetun kirjaston johtokunnan jäsen vuodesta 1895 ja toimi pitkään kirjastonhoitajana Yläneen kirkonkylässä asuessaan. Myöhemmin hän toimi Keihäskosken koulun johtokunnan jäsenenä. August Åkerman oli myös mukana perustamassa Yläneen Osuusliikettä v. 1904.

Yläneen kunta oli ostanut vuonna 1906 Knuutilan noin 200 hehtaarin suuruisen kantatilan Keihäskoskelta. Vuonna 1908 kuntakokous päätti, että tilan pellot ja osa metsistä palstoitetaan ja myydään tilattomille. Tuolloin August Åkerman oli kuntakokouksen johdossa ja hänellä oli mahdollisuus seurata palstoitusta ja tilojen myyntiä. Oliko nimi enne, kun Åkerman kiinnostui tilalliseksi ryhtymisestä? August Åkermanin sisar Aleksandra oli yläneläisen kauppiaan Frans Wahlbergin vaimo. Vähän aikaisemmin myös Wahlberg oli ostanut Makkarkosken Alastalosta suurehkon palstan ja ryhtymässä maanviljelijäksi. Muistitiedon mukaan hän innosti Åkermania maatilakaupoille. Maanviljelys alkoi tuolloin kehittyä voimakkaasti ja mm. nopeasti levinnyt osuuskuntaliike mahdollisti maanviljelyskoneiden käyttöönoton myös muilla kuin suurtiloilla.

Aluksi Knuutilan palstoista saatiin myytyä vain pari, mutta loppuvuodesta 1911 Yläneen kuntakokous teki päätöksen useiden palstojen myymisestä. August Åkermanin tekemä tarjous hyväksyttiin ja hän osti Knuutilan tilasta kolme palstaa: 2:11 Mäkitalon (ent. Peräpelto), 2:13 Hakalan ja 2:14 Peltolan (ent. Vahetusmaa) palstat. Peltoa ja niittyä näissä oli yhteensä n. 20 ha ja metsää saman verran. Syntynyt Peltolan tila sijaitsee Keihäskosken kylätaajamassa Oripääntieltä erkanevan tien varrella. Tilan hankkimisen jälkeen August Åkermanin perhe alkoi käyttää sukunimeä Peltola, mutta August itse käytti myös Åkerman nimeä.

August Åkerman rakensi isolle perheelleen jo ensimmäisinä vuosina suuren hirsisen asuintalon ja tarvittavat karja- ja talousrakennukset. 1930-luvulla karjan määrä oli neljä lypsävää lehmää ja lisäksi nuorta karjaa. Tilalla oli emakko, kasvatettiin porsaita ja lisäksi oli noin 100 kanaa. Työjuhtana oli hevoset. Tilalla viljeltiin ruista, vehnää, ohraa, kauraa ja heinää.

Risto ja Lempi Peltola – 60 vuotta tilanpitoa Keihäskoskella

August ja Emilia Åkermanin lapsista nuorin Risto Peltola (s. 1911) jatkoi tilan isännyyttä v. 1937. Hän viljeli tilaa vaimonsa Lempin (o.s. Aula, s. 1916) kanssa lähes 50 vuoden ajan vuoteen 1984 asti. Risto Peltola oli käynyt Loimaan maamieskoulun. Hän toimi Säästöpankin hallituksen jäsenenä ja koulujen johtokuntien sekä koululautakunnan jäsenenä. Hänen parhaat nuoruusvuotensa kuluivat isänmaan puolustamisessa, missä niin talvi- kuin jatkosodassa oli usein hengenlähtö lähellä. Lempi oli käynyt kansanopiston. Hän hoiti pääasiassa karjan, kotitaloustyöt ja lapset. Silloin harvoin, kun aikaa jäi, hänellä oli aina käsityö käsissään.

Tilan lehmäluku lisääntyi jo ennen sotia seitsemäksi. Lisäksi oli nuorta karjaa ja emakko. Myös kanojen määrä lisättiin 200:aan. Uusi tiilinen karjarakennus, joka sisälsi navetan, tallin, AIV-tornin ja työ- sekä rehutiloja valmistui myös ennen sotia 1939. Pelloista puolet oli heinällä ja loput rehuviljalla, kunnes mallasohra ja vehnänviljely lisääntyivät. Tilan pelloille oli jo 1950-luvulla tehty kylän lähes ensimmäiset salaojitukset, joka työ on jatkunut myöhemmin täydennys- ja uudismaiden salaojituksina. Vuonna 1963 rakennettiin silloisen mittapuun mukaan tehokas kuivuri siiloineen. 1970-luvulla kanojen määrä oli lisätty 500:aan.

Ensimmäinen traktori hankittiin yhteisesti Mäkitalon tilan Varhon isännän kanssa sotien jälkeen. Työkoneita olivat kyntöaurat, lapiorullaäes, niittokone, oja-aura avo-ojien kunnostukseen ja peräkärryt. Tilalla oli myös oma tappuri. 1970-luvun lopulla Risto ja Lempi Peltola luopuivat karjasta. Viimeiset kotieläimet olivat lampaita. 1980-luvulla päätuotantosuunta oli kasvinviljely.

Risto ja Lempi Peltolan aikana laajennettiin tilan pelto- ja metsäalaa. Antti Majasen luopuessa Prusilan tilasta 50-luvun lopulla Risto Peltola osti häneltä 12 ha peltoa ja 6 ha metsää, jotka hän myi myöhemmin pojalleen Markku Peltolalle. Metsäala kasvatettiin 1970-luvulla noin kaksinkertaiseksi ostamalla Kajalasta parikymmentä hehtaaria ja kunnalta kuusi hehtaaria metsää josta 3 ha raivattiin pelloksi. Tilan kokonaispinta-ala oli näin kasvanut 64 hehtaariksi.
Risto Peltola rakennutti vielä 1970-luvun alussa täysin uuden tiilisen asuinrakennuksen tuleville polville. Uuteen taloon tehtiin myös uima-allas, joita hän oli nähnyt matkustaessaan Amerikkaan v.1966 veljensä Niilo Åkermanin luo. Risto ja Lempi Peltola luopuivat tilanpidosta vuonna 1984 ja muuttivat Yläneen keskustaan kerrostalokolmioon.

Viljatilasta broileritilaksi

Peltolan tilan ostivat vuonna 1984 Peltolan nuorin poika Tapio (s. 1955) ja hänen vaimonsa Irmeli (o.s. Airaksinen, s. 1955). Tapio oli käynyt metsäkoulun Kullaalla ja toimi aluksi Metsänparannuspiirin palveluksessa Hyvinkäällä ja Metsäliiton palveluksessa Loimaalla ja Yläneellä, kunnes tila ja sen kehittäminen vaati kaiken ajan. Tuotantosuunta muutettiin broilerinkasvatukseksi. Vuonna 1988 rakennettiin ensimmäinen broilerinkasvattamo 15000 linnulle. Seuraavat laajennukset tehtiin vuosina1996 ja 2007, jolloin lintujen määrä nousi 60000:een. Tilaa hoidettiin pääasiassa isännän ja emännän voimin. Ensimmäisten laajennusten jälkeen käytettiin kanaloiden pesuun ulkopuolista yrittäjää ja maatalouslomituksen järjestämisessä myös kunnan lomituspalveluja. Tilalla on viljelty vehnää, ohraa, kauraa, sokerijuurikasta ja muutamana vuotena avomaakurkkua. Risto Peltolan aikana oli aloitettu nurminadan ja kauran siemenviljely sopimusviljelynä, josta kuitenkin Tapion aikana luovuttiin.

Irmelillä on hammashoitajan koulutus ja hän työskenteli aikaisemmin Hyvinkäällä ja Loimaan seudulla. Peltolan tilalle Keihäskoskelle muutettaessa hän jäi pian kotiin hoitamaan perheen kahta poikaa ja emännän tehtäviä. Niihin kuuluivat broilerinkasvatukseen liittyvien päivittäisten töiden ohessa yhä lisääntyvät atk:lla hoidettavat kirjalliset tehtävät. Maatilalla syntyivät vielä tyttö ja poika Tero, josta tuli myöhemmin tilanpidon jatkaja. Lasten tultua kouluikään Irmeli kouluttautui vyöhyke- ja hierontaterapeutiksi ja aloitti vastaanoton kotona v.1997.

Peltolan Tila Oy

Vuonna 2000 perustettiin Peltolan Tila Oy, johon tulivat osakkaiksi Tapio ja Irmeli Peltola puoliksi. Vuonna 2014 tehdyssä sukupolvenvaihdossa Peltolan Tila Oy siirtyi Tero ja Heidi Peltolalle.
Broilerinkasvatuksen lisäksi Peltolassa harjoitetaan metsänhoitoa ja metsäurakointia sekä tuotetaan lämmityshaketta lähialueen maatiloille ja yrityksille. Tilalla on metsäkoneita, neljä traktoria ja tarvittavat maatalouskoneet. Lisäksi käytetään Keihäskosken maamiesseuran vuokrakoneita.

Tero (s. 1987) ja Heidi (o.s. Niemi, s. 1988) Peltola edustavat neljättä sukupolvea Peltolan tilalla. Tero on käynyt Loimaan maatalousoppilaitoksen isoisänsä esimerkin mukaan. Heidi on koulutukseltaan sairaanhoitaja (AMK). Tero vastaa tilan kokonaisuuden toimivuudesta yhdessä Heidin kanssa. Hänen päävastuualueitaan ovat broilerin kasvatus ja peltoviljelys sekä metsätyöt. Heidi hoitaa enimmäkseen päivittäiset broilerinkasvatukseen liittyvät kanalakierrokset, hoitaa kirjanpidon ja erilaisten raporttien laatimisen. On mielenkiintoista huomata, miten emännän työ on muuttunut Peltolan tilalla sadan vuoden aikana karjan ja kotitaloustöiden hoidosta emännyyteen, joka kattaa tehtävät laajasti tuotantotyöstä tietokonetyöskentelyyn.

Peltolan Tilan isännän kuvaus nykyaikaisesta broilerinkasvatuksesta:
Peltolan broileritilalla kanalat lämpenevät lähialueen metsistä saadulla hakkeella. Hakepuut hankitaan tilan metsäkoneilla tai ostetaan paikallisilta metsänomistajilta. Paikallinen yrittäjä tekee puista haketta. Lintujen syömä vehnä tulee tilan pelloilta. Tilan kanaloissa on nykyään etäyhteysvalvonta, jota isäntäväki voi hallita omilta matkapuhelimiltaan tai tietokoneelta. Broilerit kasvatetaan untuvikoista keskimäärin 36 vuorokauden aikana. Vuodessa ehtii tilalla mennä 6-7 erää lintuja. Viimeisin investointi tilalle oli v. 2019 hankitut aurinkokennot, joista saadaan noin kolmasosa sähkön kokonaiskulutuksesta.

Kirjoittajat Tapio ja Irmeli Peltola, Tero ja Heidi Peltola
Haastattelu: Pertti Peltola
Kuvat: Peltolan suvun kuvakokoelmasta
Kokosi Hanna-Leena Kaihola