Frans Iisakinpoika Ilola (s. 1879), oli kotoisin Säkylän Pyhäjoelta, Isoketolan Ilolan torpparin poika. Hän oli mennyt naimisiin 1901 ja muuttanut Oripäähän, josta muutti Keihäskoskelle vuonna 1907. Mukana Oripäästä muutti myös vaimo Hilma Eufemia o.s. Kajander (s. 1884). Hän oli kotoisin Vainionperän Lennon tilalta, missä hänen isänsä Juha Kajander oli käsityöläisenä. Frans ja Hilma alkoivat käyttää sukunimeä Nieminen. Heidät mainitaan Keihäskoskella aluksi Kajalan mäkitupalaisina, mutta vuonna 1912 he ostivat Rantainmaan palstan Kajalasta Jalmari ja Fanny Kairiselta. Kauppakirjan mukaan Kairiset myivät ”Kajalan Rantainmaan palstasta Latokorvenpelto nimisen maakappaleen 2,79 ha Frans Niemiselle ja hänen vaimolleen Hilma Eufemialle 1500 mk hintaan”. Rantainmaan palsta sijaitsee Oripäälle menevän tien varressa aivan Oripään rajalla samoihin aikoihin perustetun Väinölän tilan naapurissa.

Frans ja Hilma, kutsumanimeltään ”Miia” Niemiselle syntyi yhteensä kymmenen lasta. Oripäässä olivat syntyneet tytär Hilda Maria vuonna 1904 ja poika Einari Nikolai 1907. Einari toimi myöhemmin taksikuskina Kauttualla. Hildasta tuli aikanaan naapuritila Rintalan emäntä mentyään naimisiin Yrjö Rintalan kanssa. Keihäskoskella Niemisen perheeseen syntyi vuona 1910 Saima Eleonora, joka jäi asumaan kotitilalle. Hän oli nuorena ”köksänä” Rekolassa ja Kajalassa ja toimi meijerinapulaisena Makkarkosken meijerissä. Äidin sairastuttua hän hoiti vanhempiaan ja teki maatilan emännän työt, hoiti karjan ja talouden. Hän oli vaatimaton ja hyväntahtoinen ihminen, joka auttoi muita. Saima asui Niemisen mökissä vuoteen 1995 asti, jolloin muutti kirkonkylälle.

Vuonna 1913 syntynyt Paavo Johannes haavoittui talvisodassa ja kuoli sotasairaalassa kesällä 1940. Vuonna 1915 syntynyt tytär Taimi Katri menehtyi kolmivuotiaana. Taimi Annikki, joka syntyi vuonna 1919, oli nuorena kotiapulaisena Yläneellä ja Eurassa, jossa meni naimisiin ja asui perheineen Kauttualla. Vuosina 1923 ja 1925 syntyivät pojat Aarne Allan, joka toimi poliisikonstaapelina Helsingissä ja Erkki Ilmari, joka oli ammatiltaan autonkuljettaja ja kuoli nuorena miehenä tuberkuloosiin. Vielä perheeseen syntyi kaksi tyttöä, vuonna 1928 Alli Esteri ja 1933 kuopus Meeri Marjatta. Alli oli töissä mm. SOK:n liikkeessä Mynämäessä ja naimisiin mentyään maatilan emäntänä Mietoisissa. Meeri on asunut suurimman osan elämästään Yläneellä ja toimi kaupanmyyjänä, viimeksi Yläneen E-liikkeessä. Tätä kirjoitusta on tehty yhdessä Meerin kanssa, joka on muistellut perhettään ja lapsuutensa aikoja. Hänen tyttärensä Tuire Nieminen on myös ollut tietojen keruussa mukana. Hän asui lapsuutensa ja kouluaikansa Saima-tätinsä luona ja kävi Keihäskosken koulua.

Frans Nieminen aloitti mökin ja muiden rakennusten rakentamisen luultavasti jo mäkitupalaisena, sillä Rantainmaan palstalla ei ollut rakennuksia. Asuinrakennuksessa oli keittiö ja kamari. Pihapiirissä oli navetta ja kammio, jonka päässä oli talli. Pihasta johti koivukuja Oripäähän johtavalle tielle. Tien vieressä oli Niemisen savusauna, missä naapuritkin kävivät savusaunan löylyissä. Myöhemmin tehtiin pihalle uusi sauna.

Tilalla oli pari lehmää, alkuaikoina myös hevonen, kanoja ja lisäksi kasvatettiin possu. Pelloilla viljeltiin ruista, rehuviljaa, heinää ja perunaa. Meeri muistaa olleensa mukana, kun ruista käytiin puimassa Rajalassa. Omaa niittyä tai metsää ei ollut. Lehmät vietiin kesällä Ylikylään Jussi Kylänpään torpan lähellä olevalle yhteislaitumelle tai syötettiin pellonpientareilla. Puutarhassa oli kolme isoa omenapuuta, luumupuita ja herukkapensaita. Isä kävi oman tilan töiden ohella Keihäskosken taloissa töissä ja äitikin kävi joskus siivoamassa ja pesemässä pyykkiä. Frans-isä eli 84-vuotiaaksi, äiti kuoli 66-vuotiaana vuonna 1950.

Meerin lapsuuden leikkikavereita olivat Rajalan Mirja ja Sillanpäästä Suoma ja Sisko. Alakoulua käytiin Kalinin koulussa Kajalaa vastapäätä. Talvella se oli joskus niin kylmä, että opettaja Veera Kalinin piti keskeyttää koulupäivä. Yläluokille mentiin Keihäskosken kouluun. Siellä opettajana oli Liisa Harteela. Meerin mieleen on jäänyt opettajan moitteet siitä, että heidän luokkansa oli kertolaskutaidossa koulun huonoin. Meeri muistaa koulusta myös, miten ihanaa sianlihakastiketta koulun keittäjä Elina Lehtilä teki.

Tilanpidon loputtua Anita ja Risto Ristolainen Väinölästä vuokrasivat Niemisen peltoja. Kun talo oli jäänyt tyhjäksi Saiman muuttaessa kirkonkylään, Ristolaiset ostivat vuonna 1999 tilan 2,3 hehtaarin ”Latokorven pellon palstan, tontin ja asuinrakennuksen”. Tapio Rintala peri isoäitinsä Hildan osuuden talosta ja osti Allin perikunnalta hänen osuutensa, yhteensä noin 1 ha. Niemisen talo seisoi harmaantuneena suuren omenapuun katveessa vielä 2000-luvulla ja viimein se purettiin vuonna 2019.

Lähteet: Yläneen ja Säkylän rippikirjat
Haastattelut: Meeri Nieminen, Tuire Nieminen, Risto Ristolainen ja muita kyläläisiä
Kuvat: Meeri Nieminen
Kokosi: Hanna-Leena Kaihola

Markku Peltola (s. 1939), joka on kotoisin Keihäskosken Peltolan talosta ja Terttu Peltola (o.s. Mäkelä, s. 1946 Loimaalla) ostivat Markun vanhemmilta Kotirannan palstan pian naimisiinmenonsa jälkeen vuonna 1968. . Palstassa oli 13 ha peltoa ja 7 ha metsää. Risto Peltola oli hankkinut palstan kymmenen vuotta aikaisemmin Prusilan isäntä Antti Majaselta, joka myi omistamansa Prusilan tilan kaikki maat ja muutti kotipitäjäänsä Metsämaalle. Markku oli jo aikaisemmin nuoruusvuosina hankkinut 20 hehtaarin metsäpalstan.

Kotirannan nykyinen rekisterinumero on 1:29. Se sijaitsee Keihäskoskelta Virttaalle menevän Niittykulmantien varrella alle kilometrin päässä kylän keskustasta. Kotirannan omisti ja sitä viljeli 1920-luvulla Prusilan isäntä Oskari Komu. Kalle ja Elsa Mäkelä (ent. Kronström) rakensivat vuonna 1924 asuinrakennuksen Kotirannan tontille ja asuivat siinä mäkitupalaisina. Kun tila tuli Markku ja Terttu Peltolan omistukseen, siellä oli jäljellä vanha omenapuu ja kaivo lahoine kehikkoineen. Sen luo kerrotaan vanhaisännän aikanaan kuolleen.

Markku ja Terttu Peltola Kotirannan isäntänä ja emäntänä

Kotirantaan valmistui vuonna 1969 Markun rakentama asuinrakennus, jota perheen kasvaessa jatkettiin v. 1984. Kanala valmistui vuonna 1971. Sen myötä Peltoloista tuli kananmunantuottajia. Kanala toimi ensin 2000 kanan lattiakanalana, mutta 70-luvun lopulla siirryttiin häkkikanalaan, johon mahtui kolmeen kerrokseen 5000 kanaa. Kanojen lisäksi pidettiin 10-20 kesäpossua ja myös vuohia ja lampaita.

Kanojen rehu tehtiin ensimmäisinä vuosina käsin viljasta jauhamalla ja sekoittamalla siihen rehutiiviste ja kalkki. Rehun jakaminen tapahtui myös käsin. Häkkikanalan myötä siirryttiin valmiiseen rehuun ja kolme kertaa päivässä tapahtuva ruokinta sujui ketjuruokkijalla. Lattiakanalasta kerättiin munia useampi kerta päivässä, koska munia löytyi pesien lisäksi myös pehkun seasta. Häkkikanalassa munat kerättiin kerran päivässä ja sen jälkeen harjattiin hienojakoinen siipipöly ja siivottiin käytävät. Lasten ollessa pieniä töitä tehtiin vuorotellen, joskus yhdessä ja myös koko perheen voimalla. Peltolat kuuluivat alusta asti Munakuntaan, jonka auto haki rullakoihin lajitellut munat ja vei pakkaamolle kerran viikossa.

Tarvittavat kaksi varastorakennusta valmistuivat vuosina 1972 ja -80. Vuonna 1983 saatiin oma kuivuri ja 1970-luvulla rakennettiin vajarakennus ja hakevarasto kanalarakennuksen toiseen päähän, johon tehtiin myös lämpölaitos. Terttu-emäntä huokaa, että tuntuu kuin aina olisi jotain rakennettu. Omasta metsästä saatiin materiaalit moniin rakennuksiin. Markku teki talvihakkuita, metsänhoitoa ja metsänistutusta, johon perhekin osallistui.

Omien peltomaiden lisäksi oli alusta asti vuokralla Markun serkulta ja hänen mieheltään Aron tilan 20 ha:n pellot ja 1980-luvun alusta Alitoivion tilalta noin 9 ha peltoa. Vuonna 1987 ostettiin Mäkiheikkilän tilalta Alli ja Maiju Laineelta 8 ha peltoa ja 7 ha metsää. Vuonna 1997 ostettiin myös Laineen tilan rakennukset ja tonttimaa.

Kotirannan tila oli vuosia Farma-Maaseutukeskuksen kirjanpitotilana. Vuonna 1977 se valittiin Yläneen vuoden tuottajaksi. Pelloilla viljeltiin vehnää, kauraa, ohraa, rypsiä ja kanojen ruuaksi rehuviljaa. Osa viljasta oli siemenviljasopimuksia. Myös ruokahernettä viljeltiin sekä sokerijuurikasta 80-luvulta vuoteen 2018 saakka, jolloin Jussi-Pekka Peltola oli jo isäntänä. Harrasteviljelynä kasvatettiin 1990-luvulla avomaakurkkua, valkosipulia ja yrttejä.

Tilan lähellä olevat sieni- ja marjamaastot ja luonnossa samoilu koiran kanssa on ollut Terttu-emännän vapaa-ajan lempipuuhia. Lähellä kotia metsälammen rannalla on saunamökki Kallioranta, jonka Markku ja pojat rakensivat. Kalliosyvennyksessä ollut umpeenkasvanut lampi tyhjennettiin ja kalliopohja pestiin. Mökki on toiminut perheen virkistyspaikkana, jossa sauna on lämmennyt nopeasti töiden jälkeen!

Luottamustehtäviä ja yhdistystoimintaa

Tilanpidon ohella Markku toimi Keihäskosken Maamiesseuran, Yläneen Maataloustuottajien, Munakunnan ja Yläneen Säästöpankin hallituksissa sekä Keskustan Tourulan-Keihäskosken paikallisosaston johtokunnassa ja lisäksi jäsenenä Yläneen kunnan monissa lautakunnissa.. Lasten käydessä koulua Markku oli Keihäskosken ala-asteen johtokunnan jäsen sekä toimi Yläneen Kirin vapaaehtoisten joukoissa. Keihäskosken koulun sulkemisen jälkeen v. 1992 perustettiin Tourula-Keihäskosken kyläyhdistys, jonka remonttiryhmän aktiivijäsen Markku oli alusta asti..

Terttu on myös ollut yhteiskunnallisesti aktiivinen emäntä. Hän on ollut jäsenenä ja usein hallituksessa seuraavissa yhdistyksissä: Yläneen Maa- ja Kotitalousnaiset, Keihäskosken Martat v. 1967 alkaen, josta pitkään puheenjohtajana ja sihteerinä, Yläneen Keskustanaiset, Keihäskosken ala-asteen johtokunta ja Yläneen kunnanvaltuusto (1984-92). Hän toimi pitkään Yläneen seurakunnassa Lähetystyön johtokunnassa ja oli lähetyssihteerinä 1995-2005. Terttu oli vuosien ajan Kyläyhdistyksen kantavana voimana sekä Paimenenmäen kylätalkkarina vuoteen 2017 asti.

Terttu ja Markku joutuivat luopumaan tilanpidosta varhain isännän sairauksien myötä. Vuonna 1997 muutettiin Mäkiheikkilän taloon. Ensimmäisinä vuosina käytiin auttelemassa Jussia Kotirannassa niin kanalatöissä kuin kylvö- ja korjuuaikaan. Lokakuussa 2017 Terttu ja Markku muuttivat kirkonkylään. Päivät ovat täyttyneet erilaisilla vapaaehtoistoimilla. Terttu toteaa: ”Tärkeitä ja rakkaita ovat olleet lapset, tytär Katariina ja pojat Mika, Jussi ja Janne sekä lastenlapset, arvokkainta elämässämme!”.

Kotiranta Jussi-Pekka Peltolan isännöimänä

Jussi Peltolasta (s. 1970) tuli Kotirannan tilan isäntä vuonna 1997. Hänellä on viljelyksessä tilan omat ja Alitoiviosta ostetut sekä Aron tilalta vuokralla olevat pellot. Jussilla on talonrakennus-kirvesmiehen koulutus. Hän tekee myös tilan ulkopuolella kirvesmiehen töitä, talonrakennusta ja korjauksia sekä suorittaa myös metsänhoito- ja metsäkoneurakointia.

Teksti: Terttu Peltola , kokosi Hanna-Leena Kaihola
Kuvat. Terttu ja Markku Peltolan kuvakokoelmasta

Prusilan ½ manttaalin kantatila palstoitettiin vuosina 1912-13 viiteen palstaan, joista yksi oli Toivionmaa RNo 1:6. Prusila myi ns. torpparilain tultua voimaan Toivionmaan palstasta vuonna 1920 kaksi suurin piirtein samankokoista palstaa, jotka sisälsivät sekä peltoa että metsää. Tilat olivat Ali-Toivio RNo 1:11 ja Yli-Toivio RNo 1:10, joka oli vanha Hakalan torppa. Ali-Toivion palstan ostivat Kaarle Viktor Fransinpoika Kankare, s. 1887 ja vaimonsa Hilma Dagmar Aaltonen, s. 1899.

Varhaisia tietoja suvusta

Kaarle Viktor Kankareen suku oli peräisin Huittisista. Hänen isänsä Frans Viktor Matinpoika, s. 1853, oli syntynyt Mommolan Heikkilän talon Mäenpään torpassa, missä hänen isänsä oli ollut torpparina ainakin 1820-luvulta alkaen. Torppaa sanottiin Kangurin torpaksi. Frans Viktor oli kymmenestä lapsesta nuorin. Frans Viktor Matinpoika oli nuorena miehenä renkinä Vampulassa useissa taloissa, mm. Sallilan Pellon Kankareen torpan renkinä. Keväällä 1881 ”vihittiin Vampulassa Kärväselän Markulan entinen renki Frans Viktor Matinpoika ja Sallilan Pelto-Mattilan Rantalan torpparin tytär Amanda-Maria Joelintytär Rantala, s. 1860”. Vielä samana vuonna Frans Viktor muutti vaimonsa kanssa Wirtsanojalle (Virttaalle) Kylä-Heikkilän Tiensuun torppariksi, missä he viipyivät 1890-luvun loppuun asti. Siellä heille syntyivät seuraavat lapset: Fanny Aleksandra, s. 1885, Karl Viktor, s. 23.1.1887, Iida Amanda s. 1888 ja Alli Elina s. 1894. Myöhemmin syntyy Yläneellä v. 1899 Lempi Vilhelmiina.

Perhe muutti Alastarolta (Virttaalta) vuonna 1896 Yläneelle kruunun torppaan nimeltä Kankare. Tällöin Frans Viktorin sukunimi ilmaistiin Tiensuu Kankare. Kruunun alueille perustettiin torppia 1880-90-luvuilla tavoitteena soisten alueitten saattaminen viljelykseen torpparien toimesta. Yläneellä näitä torppia oli yhteensä 23. Kankareen torppa sijaitsi Heinijoella etäällä muusta asutuksesta nykyisen Laajoentiestä erkanevan Kankareentien varrella. Entinen torppa on nykyisin lähinnä kesäkäytössä.
Perheen sukunimi Kankare tulee epäilemättä Kankareen torpasta Yläneellä. Torppa nimettiin todennäköisesti Frans Viktorin tullessa torppariksi, jolloin nimi voisi olla peräisin jo Huittisten Kangurin torpasta, jossa Frans Viktor oli syntynyt tai Sallilan Pellon talon Kankareen torpasta, jossa hän oli myöhemmin ollut renkinä.
Frans Viktor Kankare kuoli Yläneellä vuonna 1910. Äiti Amanda Maria mainitaan perheineen vuodesta 1917 mäkitupalaisena Yläneenkartanossa.

Ali-Toivio

Kaarle Viktor Kankare avioitui toukokuussa 1921 Hilma Dagmar Aaltosen kanssa, s. 1899 Yläneen Kärrilässä. Heidän lapsiaan olivat: Maire Helena, s. 1921, Mauno Vihtori, s.1923, Eino Johannes, s. 1925, Paavo Henrik s. 1929, Martti Mikael, s. 1932 sekä Esko Matias, joka kuoli vauvaiässä.

Vuonna 1920 Kaarle eli Kalle Kankare ja vaimonsa Hilma Aaltonen ostivat Keihäskosken Prusilasta Ali-Toivion palstan. Tilan kokonaispinta-ala oli 12,3 ha. Se sijaitsee Keihäskoskella Yläne-Oripään tieltä lähtevän, nykyiseltä nimeltään Ali-Toiviontien varressa. Siihen aikaan aina 1960-luvulle asti tie oli pahainen kärrytie. Kun Kalle ja Hilma Kankare muuttivat Ali-Toivioon kesällä 1921 syntyneen esikoistyttärensä kanssa, paikalla oli pieni hirsirakennus, jossa oli sauna ja eteinen sekä lisäksi niittuliiteri. Kalle Kankare alkoi heti rakentaa hirsistä asuinrakennusta, joka valmistui vuonna 1922. Siinä oli iso tupa ja kamari sekä vintissä pieni huone. Vähitellen valmistuivat myös muut tarvittavat rakennukset.

Kalle Kankare kuoli vuonna 1935 vähän alle 50-vuotiaana. Äiti jäi yksin alaikäisten lasten kanssa. Muutaman vuoden päästä alkoi sota ja isännän aloittama talon uudistuskin oli vielä kesken. Vanhin poika Mauno sai jäädä Keihäskoskelle tekemään töitä taloille, mm. Väinölään ja Rekolaan, joista miehet olivat sodassa. Vuonna 1925 syntynyt Eino joutui aikanaan jatkosotaan. Siihen aikaan tilalla oli pari lehmää sekä vasikoita ja lampaita.
Kalle Kankareen perikunta viljeli Ali-Toivion tilaa vuosina 1935-47. Kankareen pojista Eino Johannes ja hänen vaimonsa Aune Annikki, o.s. Markkula, s. 1927, ostivat Ali-Toivion tilan v. 1947 naimisiinmenonsa jälkeen. Heidän lapsiaan ovat Meeri Marita, s. 1947, Mirja Marjatta, s. 1949, Markku Johannes, s. 1952, Merja Sinikka, s. 1955 ja Marja Hannele, s. 1961.

Eino Kankare aikana tilalla suoritettiin uudisraivausta 3 ha, joten runsaan 12 ha:n tilasta peltoa oli 8,2 ha ja metsää 4 ha. Päärakennusta lukuun ottamatta Eino rakensi kaikki uudet rakennukset ja päärakennus korjattiin v. 1966. Tiilillä vuorattu lautarakenteinen karjarakennus valmistui 1959. Se sisälsi navetan ja karjakeittiön, hevostallin, AIV-tornin, rehusuojan, vajan ja aitan. Sauna ja sen yhteyteen tehty kanala olivat valmistuneet jo vuonna 1946.

Uusi navetta rakennettiin v. 1959. Se muutettiin kanalaksi v. 1972, jolta ajalta on kuva. Keskimmäisessä kuvassa viedään viljaa puitavaksi v. 1964. Vas. isä Eino, kuorman päällä Meeri ja ohjaamassa Markku vieressään Marja. Oikealla v. 1967 hankittu tilan ensimmäinen puimakone Sampo vuosimallia 1961.

Maatalouskoneita tilalla oli 60-luvun alussa osuus puimakoneeseen ja traktori työkoneineen. Tilalla viljeltiin 1960-luvulla karjan rehuksi kauraa, ohraa, heinää ja perunaa sekä leipäviljaa omaan käyttöön. Myyntiin viljeltiin sokerijuurikasta. Salaojitus tehtiin vuonna 1964. Tuotannon painopiste oli karjataloudessa. Suomenkarjarotuista karjaa oli 1960-luvulla viisi-kuusi lypsävää ja saman verran nuorta karjaa. Lisäksi oli pari lamasta ja 200 kanaa. Hevosta pidettiin 1960-luvun alkuun asti. Pientilan työt alkoivat keväällä laitumien aitojen tekemisellä. Välissä tehtiin talveksi klapit. Sitten seurasi heinien korjuu ja myös heinämaiden aitaus. Juurikkaita oli noin hehtaarin alalla. Niiden istutus tehtiin kaksirivisellä hevosvetoisella kylvökoneella ja niiden harvennus käsipelillä.

Heinäpellolla 1960-luvulla, vas. Merja, Marja, äiti Aune ja Markku. Oikealla äiti ja Marja ovat juurikkaan nostossa v. 1965. Oikealla äiti Aune on lypsyllä.

Eino Kankare ajoi maitoa traktorilla meijerin lopettamiseen, vuoteen 1972 asti poikansa Markun kanssa vuorotellen tai joskus molemmat yhdessä. Reitti alkoi kotoa klo 7.30 Peräsuon suuntaan. Isosaari oli kääntöpaikka lähellä Korkeakoskea. Takaisin palattiin Kruununtietä ja sitten suunnattiin Tanskilaan, mistä takaisin meijerille. Kun maidontuottajat vähenivät, reitti suuntautui Perämäenkulman kautta Virttaan suuntaan Suvitielle asti ja sieltä Niittykulmantielle.
Lehmien pito lopetettiin vuonna 1972. Sen jälkeen navetta muutettiin kanalaksi. Kanoja oli kahdessa kerroksessa noin 3000. Munat vietiin Keihäskosken munaosuuskunnan Munalaan toistakymmentä vuotta, kunnes Eino Kankare altistui kanojen pölylle. Viljanviljelyä jatkettiin sen jälkeen 1990-luvun alkuvuosiin asti ja sen jälkeen pellot vuokrattiin ja Eino Kankareen kuoltua v. 1996 ne myytiin Jussi Peltolalle. Talo tontteineen, vähän peltoa ja metsä jäivät ja ne omistaa Markku Kankare. Markku rakensi uuden asuinrakennuksen, joka valmistui vuosituhannen vaihteessa. Markku Kankare asustaa Ali-Toiviossa nykyisin yhdessä avovaimonsa Irma Åhlmanin kanssa. Äiti Aune Kankare eli hyväkuntoisena yli 90-vuotiaaksi. Hän asui osakkeessa kirkonkylässä ja lopulta lyhyen aikaa Kartanokodissa.

Tilan tiedot ja kuvat: Markku Kankare
Tekstin kokosi: Hanna-Leena Kaihola