Keihäskosken kylästä Oripään suuntaan vievän maantien varrella on Rajalan talosta alkaen pieni kallioinen mäki. Tällaisista paikoista kylän talot entisaikaan mielellään lohkaisivat pieniä mäkitupalaistontteja talon työväelle. Niihin ei kuulunut peltoa, joskus ehkä pieni pala perunamaaksi kelpaavaa tasaista maata ja paikka muutamalle marjapensaalle. Mäki on ollut pääosin Prusilan maata, mutta Rajalan kohdalla tien vastakkaisella puolella on pieni tontti, joka on kuulunut alkujaan Knuutilan tilaan, myöhemmin Peltolaan.

Mäki päättyy Sillanpään taloon ja siksi aluetta on kutsuttu Sillanpään tienooksi, mutta myös Rajalan mäeksi tai Erforsin mäeksi. Sillanpää oli aikanaan Prusilan perintötorppa, josta oli lähtöisin vuonna 1815 syntynyt pitäjänseppä Heikki Erfors. Hän sai asuttavakseen Sillanpäätä vastapäätä tien toiselta puolelta nyt jo hävinneen ja unohtuneen Seppä-nimisen torpan. Hänen poikansa Kustaa Erfors sai perheelleen nykyisin Erforsina tunnetun torpan samalta puolen tietä. Erforsin naapurina oli hyvin pienellä tontilla vanha torppa, jossa 1940-luvulla asui Penttilän perhe. Torpan historiasta ennen heitä ei tiedetä mitään.

Toisella puolen tietä oli Ruohosen talo, jonka tontin oli Prusilasta ostanut Kullaalta tullut Juho Ruohonen. Talo muistetaan paremmin tyttären Aliina Ruohosen kauppana.
Peltolan tilan omistamalle maapalstalle tien varteen oli rakennettu pieni mökki, jossa asui 1920-luvun alusta alkaen meijerin apulaisena toiminut Amanda Lehti lastensa kanssa. Aivan hänen tupansa viereen Peltolat rakensivat 1930-luvun lopulla talon Peltolan vanhaemäntä Emilia Åkermanille ja hänen tyttärelleen Martta Peltolalle.

Vuonna 1925 otetussa kuvassa näkyvät tien vasemmalla puolella Penttilän perheen 40-luvulla asuttama torppa ja sen takana korkeammalla Erforsin talo. Sitä vastapäätä oikealla jää puiden varjoon Ruohosen talo. Oikealla puolella tietä seisoo Aliina Ruohonen ja pyörällä ovat Pöytyälle menossa nuoripari Eemeli ja Elina Lehtilä. Ovatko äiti vauvan kanssa ja muut lapset vasemmalla näkyvästä talosta, sitä emme tiedä. Kuva Matti Penttilältä.

ERFORSIN SUVUN SEPPIÄ JA MÄKITUPALAISIA

Seppiä ja torppareita

Erforsin suvun esi-isiä on etsittävä Yläneen Keihäskosken kylän Kuopolan eli Prusilan kantatilasta ja sen perustamasta Sillanpään perintötorpasta. Siellä oli torpparina Prusilan tilallisen tyttärenpoika Heikki Antinpoika, s. 1782, joka oli myös seppä.
Hänen vuonna 1815 syntynyt poikansa Heikki Heikinpoika tunnetaan Yläneen rippikirjassa pitäjänseppänä. Oliko hän saanut sepänopin isältään vai ollut sepän kisällinä jossain muualla, ei ole tiedossa. Hän otti ensimmäisenä käyttöön sukunimen Erfors, sillä käsityöläisillä tuli olla sukunimi. Aulikki Ylösen kirjoittamassa Pöytyän Yläneen ja Oripään historiateoksessa (1969) hän on nimellä Heikki Årfors. Kysymys lienee samasta sepästä. Heikki Erforsille erotettiin Sillanpään torpasta toiselta puolelta tietä torpan tontti, joka sai nimen Seppä.
Heikki Erforsin ja vaimonsa Liisa Mikontyttären lapsia olivat: isän kaima Heikki, s. 1848, Johan Wilhelm, s. 1850, Miina, s. 1853, Mikko, s. 1855 ja Kustaa, s. 1858. Näistä vanhin Heikki Heikinpoika Erfors jatkoi torpparina Sepän torpassa kuolemaansa vuoteen 1917 saakka, mutta hänen ja vaimonsa Marian lapsista kukaan ei tiettävästi jatkanut Sepän torpparina ja torppa lienee jäänyt asumattomaksi ja vähitellen unohduksiin.

Erforsin talon väkeä

Seppä Heikki Erforsin nuorin, vuonna 1858 syntynyt poika Kustaa Erfors mainitaan Prusilan muonatalonpoikana talossa, joka edelleen tunnetaan Erforsin talona. Koska taloon ei kuulunut peltomaita, sitä voidaan kutsua mäkituvaksi. Talossa oli kuitenkin navetta, kanala ja lato. Hänen vaimonsa oli Maria Mattila, s. 1863. Heidän lapsiaan olivat Maurits, s 1884, joka muutti myöhemmin Nauvoon, Johannes Vihtor, s. 1886, joka muutti Turkuun, Anna Wilhelmiina, s. 1889, Hilda Maria, myöhemmin Saarinen, s. 1892, Kustaa Verner, s. 1899 ja Frans Samuel, s. 1905. Anna asui Keihäskoskella ja myös Frans eläkkeelle päästyään.

Lapsista Kustaa Verner Erfors jäi asumaan Erforsin taloon vaimonsa Katri (Kaisu) Karoliinan kanssa (s 1906 Oripäässä). He lunastivat Erforsin talon Rno 1:13 omaksi 1920-luvun lopulla. Talossa oli tilava tupa, eteinen ja kylmä varasto. Hirsisiä, jo mustuneita seiniä peitti tapetti. Myöhemmin, ehkä 40-luvun lopulla taloon saatiin sähkö. Verner ja Kaisu saivat neljä lasta: Terttu (s. 1931, k. 2017), Irja (s. 1934), Simo (s. 1936, k. 2020) ja Elli (s. 1940). Isä Verner kävi töissä lähiseudun taloissa, mutta kuoli jo vuonna 1941, jolloin nuorin, Elli oli vain vuoden ikäinen. Toimeentulo oli isän kuoltua niukkaa. Talossa oli yksi lehmä, jota lapset kuljettivat tienvarsilla syömässä heinää. Vasikkaa kasvatettiin myös. Sen kaikki lihat myytiin, mutta kun sika teurastettiin, äiti teki puolet lihoista perheelle makkaroiksi ja syltyksi. Kaisulla oli myös kanoja, joiden munista hän myi osan Osuusliikkeeseen. Pihalla kasvoi perunaa, juureksia ja sipulia.
Äiti kävi töissä taloissa, mm. Peltolassa, Väinölässä ja Rekolassa ja äidin äiti oli usein hoitamassa lapsia. Talvisin Kaisu kehräsi taloille lankaa ja kutoi sukkia ja lapasia. Hän oli myös taitava ompelija, joka ompeli Singerillään kyläläisille ja teki kangastilkuista lapsille vaatteita. Kaisu leipoi erinomaista leipää myös taloille. Oman kirsikkapuun ja marjapensaiden marjoista tehty hillo käytettiin herrasväen leipien tekoon. Ne olisivat maistuneet lapsillekin, mutta ne oli tarkoitettu muille. Pihalla oli isän istuttamia vaahteroita ja omenapuu jokaiselle lapselle. Vaahteran haaraan isäänsä vaille jäänyt nuorimmainen Elli kiipesi usein istumaan ”isän syliin”.

Erforsin lapsista vanhin tytär Terttu muutti nuorena Turkuun, jossa avioitui Pekka Ketolan kanssa. Juha Pekka Erfors ja Merje Katriina Ketola ovat hänen lapsiaan. Irja muutti nuorena Helsinkiin, jossa tutustui myöhemmin mieheensä Arvi Massiseen. Heillä on kolme lasta. Elli muutti 16-vuotiaana Turkuun ja meni kauppaan töihin. Hän meni myöhemmin naimisiin lietolaisen Esko Hännikäisen kanssa. Heillä on yksi poika. Simon koti oli Naantalissa, mutta hän vietti paljon aikaa kotitalossa Keihäskoskella ja piti taloa kunnossa. Simo kuoli vuonna 2020. Äiti Kaisu eli 91-vuotiaaksi ja oli kuolemaansa asti vielä mieleltänsä vireä. Näön heiketessä hän muutti kirkonkylään rivitaloon ja eli vanhainkodissa viimeiset vuotensa liikkumisenkin jo vaikeutuessa.

Erforsin talo 2000-luvulla

Erforsin talon omistajana on ollut 2000-luvulle saakka Kustaa Verner Erforsin perikunta. Vuonna 2021 Erforsin talon osti perikunnalta Juha (Jussi) Erfors, vanhimman tyttären Terttu Erforsin poika. Jussi on rakentanut vuoden 2021 aikana tontille uuden kesäasunnon saunoineen ja tulee korjaamaan vanhan Erforsin talon myös asuinkäyttöön.

Haastattelut: Juha Erfors, Elli Hännikäinen ja useita kyläläisiä
Kuvat: Laina Tuomisen ja Kylänpään kokoelmista
Tekstin kokosi Hanna-Leena Kaihola

PENTTILÄN MÖKKI

Rajalan ja Erforsin talojen välissä pienellä tontilla sijaitsi yhden huoneen kokoinen mökki, jossa asui 1940-luvulla Penttilän perhe. Matti Penttilä muistelee varhaislapsuutensa kotia seuraavasti:
Synnyin lokakuussa 1945 Keihäskosken kylässä Yläneen ja Oripään välisen silloin soraisen maantien varrella mäen kupeessa olleessa vanhassa harmaaseinäisessä mökissä. Asuntomme tontille ei oikeastaan mahtunut juuri muuta kuin yhden huoneen asuntomme ja sen nojalle kyhätty puuvaja, sauna, kaivo, muutama marjapensas ja pieni juurikasmaa. Lähin naapuri samalla puolella maantietä oli Erfors. Tien toisella puolella asui yksinään Aliina Ruohonen.

Perheeseemme kuuluivat isä Vihtor Eemil Penttilä, (s.1904, k. 1959), äiti Lempi Emilia (s. 1905, k. 1984) ja sisareni Leena-Liisa (s. 1939, k. 1971) sekä nuorimpana minä Matti Penttilä. Isä kävi rakennustöissä muilla paikkakunnilla tehden töitä sekatyömiehenä viisi ja puoli päivää viikossa. Hän yöpyi viikot sillä paikkakunnalla, missä hän oli töissä. Lauantaisin isä tuli iltapäivällä kotiin ja lähti takaisin työpaikalleen sunnuntaina. Kulkeminen kotimökin ja työpaikan välillä tapahtui työnantajan kuorma-autolla, jonka kuljettajan asui viereisessä kylässä.

Alle kouluikäisenä juoksentelin varsinkin kesällä lähiympäristön lasten kanssa, jotka olivat muutamia vuosia minua vanhempia. Kävimme usein kylän halki virtaavan Yläneenjoen rannalla. Joessa oli paikoitellen sen verran vettä, että siinä voi uida muutaman metrin mittaisen matkan.
Keväällä 1953 vanhempani saivat ostettua suuremman asunnon, Rantasen mökin samasta kylästä Peltolan naapurista vajaan kilometrin päässä varhaislapsuuteni kodista. Siinä oli kaksi huonetta ja näin ollen paljon enemmän tilaa kuin aikaisemmassa asunnossamme. Tonttiakin oli lähes hehtaari.

Teksti ja kuva: Matti Penttilä

JUHO RUOHOSEN JA ALIINA RUOHOSEN MÖKKI

Juho Anton Ruohonen, s. 1871, muutti perheineen vuonna 1910 Kullaalta Yläneelle. Muuttoon saattoi vaikuttaa se, että Tourulan pehtoori Gustav August Seppälä oli muuttanut vuonna 1902 myös Kullaalta Tourulaan. Juho Ruohosen perheeseen kuului vaimo Maria Josefina Ekroth, s. 1874 ja tyttäret Aliina Josefiina, s. 1900 ja Lyydia Matilda, s. 1903. Myöhemmin Yläneellä syntyi vielä kolmas tytär.
Juho Ruohonen mainitaan Keihäskoskella palstalaisena, joka oli ostanut vuonna 1910 Väinölän tilaan kuuluneen tontin 1:7. Tontti sijaitsee Oripääntien varrella vastapäätä Erforsin taloa. Miten Juho Ruohonen elätti perheensä, ei ole varmuudella tiedossa. Hän saattoi olla työmiehenä Tourulan kartanossa, joka siihen aikaan tarjosi runsaasti työtä seudun asukkaille. Juho Ruohonen kuoli vuonna 1919, jolloin talossa mainitaan leski Maria ja tytär Aliina Ruohonen.

Aliina harjoitti kotitalossaan äitinsä kuoltua pienimuotoista kauppaa, josta on kerrottu tarkemmin Keihäskosken ja Tourulan kauppoja käsittelevässä kirjoituksessa. Kyläläiset muistavat Aliinan tuvan olleen aina siisti ja että Aliina palveli asiakkaitaan ystävällisesti. Tupa oli niin pieni, että joulukuusikin piti ripustaa kattoon. Asiakkaiden vähetessä hän joutui taloudellisiin vaikeuksiin ja päätyi riistämään hengen itseltään 1950-luvun puolivälissä.

Aliinan Kuoleman jälkeen pidetyssä huutokaupassa talo tuli Aarne Pajulan omistukseen ja lopulta sen osti Ritari-niminen perhe (myöhemmin Riddar). He muuttivat siihen asumaan. Heillä oli useita lapsia, joista muistetaan ainakin pojat Matti ja Juhani. Perheen isä teki Keihäskoskella mm. metsätöitä. Asuttuaan Keihäskoskella 4-5 vuotta perhe hajosi ja asukkaat muuttivat pois.
Myöhemmin talossa asui taiteilija Väinö Niittymaa, joka oli kotoisin Nummiojalta. Hän maalasi tauluja ja valmisti mm. puusta vispilöitä. Niittymaa kuoli 1970-luvun alussa. Hän myi taulujaan myös Yläneläisille ja joitakin niistä on Keihäskoskelaisissa kodeissa. Väinö Niittymaan veli Vilho Niittymaa tunnetaan saavutuksistaan kiekonheitossa Pariisin olympialaisissa vuonna 1924.
Myöhemmin 2000-luvulla tontin ostivat Tapio ja Irmeli Peltola.

Haastateltu useita keihäskoskelaisia
Teksti Hanna-Leena Kaihola

AMANDA LEHDEN MÖKKI

Amanda eli Manda Lehti asui Oripääntien varrella kylän keskustasta tultaessa oikealla ennen Emilia ja Martta Peltolan taloa, Peltolan maalla. Mökissä oli yksi huone eli tupa ja eteinen sekä pieni ”kompukka”. Tupaan käytiin pienestä matalasta ovesta, tuvan nurkassa oli pieni hella. Pellon puolella oli puuvaja, mutta saunaa ei ollut. Veden Manda haki naapurista, Martta Peltolan kaivosta.

Amanda Lehti oli syntynyt vuonna 1878. Hän tuli Oripäästä kahden poikansa Matin ja Martin sekö tyttärensä Tyynen kanssa vuonna 1919 meijeriapulaiseksi Makkarkosken meijeriin, mistä hän jäi myös aikanaan eläkkeelle. Meijeri ”maksoi” hänelle eläkkeenä meijerin tuotteita, noin kilon voita kuukaudessa ja päivittäin 2-3 litraa maitoa ja piimää.
Eläkkeelle jäätyään Manda työskenteli Keihäskosken taloissa, usein Heikkilässä, mutta myös esim. Rintalassa. Hän kehräsi monille taloille myös villoja ja kävi loukuttamassa pellavia. Hänet nähtiin usein maantiellä kulkevan pellavaloukku olkapäällä. Talviaikaan kovalla pakkasella hänen pitkän hameensa helmat kastuivat ja jäätyivät. Ihmiset sanoivat, että Mandan hame ”kropisi” hänen kiiruhtaessaan maantietä pitkin. Palkaksi hän sai taloista työpäivänä ruoan sekä jauhoja ja muita elintarvikkeita.

Manda Lehti kahvitauolla Lempi ja Kosti Heikkilän kanssa. Oikealla Amandan pojan tytär Ritva on tullut miehensä kanssa tervehtimään mummua. Kuva on otettu Mandan mökin edessä v. 1966. Vasemmlta pilkottaa Martta Peltolan talon ikkuna.

Manda Lehden lapsista hänen poikansa Martti, joka teki ammatikseen sepän töitä, rakensi perheelleen talon juuri ennen sotia noin kilometrin päähän Mandan mökistä Oripään puolelle. Perhe menetti isän talvisodan alussa ja Manda-mummu oli nuorelle perheelle tukena monella tavalla. Ritva Lehti muistelee olleensa lapsena paljon mummun luona. Mummu paistoi meijeristä saadusta maidosta lapsenlapsilleen ”plättejä” ja maitoa tai piimää riitti kotiinkin vietäväksi.
Kyläläiset muistavat Mandan herttaisena ja iloisena vanhana mummona. Manda eli pitkän elämän, hän kuoli 93-vuotiaana vuonna 1971. Martta Peltolan talo paloi pari vuotta ennen Mandan kuolemaa, mutta tuli pystyttiin rajoittamaan niin, että Mandan mökistä vain yksi nurkka hiiltyi. Mökki hävitettiin pian Mandan kuoleman jälkeen.

Haastattelu ja kuvat:: Ritva Luola, o.s. Lehti
Teksti: Hanna-Leena Kaihola

MARTTA PELTOLAN TALO

Peltolan tilan vanhaemäntä Emilia Åkerman jäi leskeksi isäntä August Åkermanin kuoltua vuonna 1937. Tällöin heidän poikansa Risto Peltola alkoi viljellä tilaa. Niihin aikoihin rakennettiin Emilia Åkermanille ja tytär Martta Peltolalle talo Peräpellon tontille Oripäälle menevän tie varteen. Talo sijaitsi lähellä Peltolan tienhaaraa toisella puolella tietä. Martta jäi hoitamaan vanhaa äitiään ja oli ajoittain työssä Makkarkosken Osuusmeijerissä.

Talo oli rakennettu rinteeseen ja sen takana oli sileä kallio, siksi se oli saanut nimekseen ”Mäki”. Peltolan lapset kulkivat polkua pitkin Rajalan pihan kautta isoäidin luo ”Mäelle”. Hirrestä rakennetussa talossa oli iso tupa, isoäiti Emilian kamari ja vieraskamari, joka ole tehty Amerikassa asuvan Niilo-veljen perheen Suomen vierailuja varten. Talon vintillä säilytettiin ”Amerikan kirstuissa” myös heidän tavaroitaan.
Talo oli maalattu punaiseksi, yläosa keltaiseksi. Sisäänkäynnin edessä oli katollinen avoveranta. Tontilla oli kaivo ja alusta asti sähkö. Saunaa ei talossa ollut, vaan saunomassa käytiin Peltolassa. Peltolasta saatiin maitoa ja muita ruokatarvikkeita sekä polttopuut. Peltolan väki vei talvella tontille rangat ja keväällä täytettiin tontin rajalla oleva puuvaja klapeilla.

Emilia Åkerman ja Martta Peltola kuvattuina Peltolan pihassa. Oikealla Peltolan väkeä Emilia-mamman kamarissa. Vasemmalta Niilo Åkerman, Tapio Peltola, Emilia Åkerman, Arvo Peltola, takana Lyyli Satola o.s. Peltola ja Martta Peltola.

Emilia Åkerman eli pitkän elämän, hän kuoli yli 90-vuotiaana vuonna 1961. Hän seurasi Peltolan tilan elämää ja vieraili mielellään yhdessä Martan kanssa myös mm. Merimaskussa tyttärensä Tyynen perheen luona. Äidin kuoltua Martta teki matkan Amerikkaan setänsä Niilo Åkermanin luo. Martta kuoli syöpään joulukuussa 1968.
Martan kuoleman jälkeen tulipalo tuhosi vielä hyväkuntoisen talon kaikkine tavaroineen ja huonekaluineen. Myös suuri määrä suvun valokuvia paloi ja siksi Emilian ja Martan talosta on hyvin vähän kuvia. Komeat ruusupensaat, suuri tuoksuvana kukkiva jasmikepensas ja keväällä tuoksuvat valkonarsissit kertovat paikalla olleesta talosta ja sen asukkaista.

Haastattelut: Tapio ja Pertti Peltola
Kuvat: Peltolan kuvakokoelmasta
Teksti: Hanna-Leena Kaihola

Mäkelän torppa mainitaan Keihäskosken Rekolan torppana 1820-luvulta alkaen. Se sijaitsi myöhemmin rakennetun Keihäskosken koulun urheilukentän laidassa toisen Rekolan torpan, Heikkilän (nykyisin Mäkiheikkilä) kanssa samalla mäellä. Torppariksi tuli Pramilan renki Matti Mikonpoika, s. 1797 ja vaimonsa Hedda Abrahamintytär, s. 1792 Pöytyän Kiimanojalta. Heillä oli 10 lasta. Mäkelän torppa oli pieni torppa, lähinnä mäkitupa, jossa oli vain vähän viljelysmaata. Myös asuinrakennus oli vaatimaton. Pienessä torpassa asuneilla torppareilla oli kuitenkin jokaisella suuri perhe.
Talon vanhin tytär Justiina, s. 1821 meni naimisiin torpan rengin Joel Mikonpojan kanssa, s.1820. Hän oli räätäli Mikko Matinpojan poika Keihäskoskelta, Mattilan torpasta. Joel ja Justiina olivat torpan seuraava torpparipari. Heillä oli myös suuri perhe. Heidän tyttärensä Miina Joelintytär, s 1859 ja vävy Juho Fredrik Kustaanpoika, joka tunnettiin myöhemmin nimellä Juho Mäkelä, s. 1853, asuivat torpassa 1870-luvulla leski Justiina Matintyttären kanssa. Miinalle ja Juholle syntyi 10 lasta, joiden jälkeläisiä tunnetaan useita Keihäskoskella ja Tourulassa: Elvira Emilia 1878, Selma Vilhelmiina 1881, Juho Petter 1884, Nikolai 1886, Hilda Maria 1889, Hilma Eufemia 1891, Elvira 1893, Kustaa Verner 1895, Elsa Josefiina 1897, Emilia 1898, Frans Vihtori 1900 ja Yrjö Aleksander 1903. Juho ja Miina Mäkelä lähtivät kuitenkin jostakin syystä Mäkelän torpasta ja heidät mainitaan useiden vuosien ajan itsellisinä tai muonatalonpoikana Rekolassa.

1880-luvulla Mäkelän torpparina mainitaan Matti Antinpoika, s. 1855, joka oli Kukolan torppari Antti Kukolan poika ja hänen vaimonsa Edla Emilia Efraimintytär s. 1857. He muuttivat perheineen vuoteen 1915 mennessä Rekolan Linnanmäen torppaan, jonka ostivat vuoden 1917 tienoilla omaksi. Tila sijaitsi Korkeakoskella ja sitä kutsuttiin myöhemmin Pihlajamäeksi.

Juho ja Miina Mäkelä palasivat myöhemmin Mäkelän torppaan ja lunastivat sen omaksi vuonna 1922. Juho Mäkelä kuoli kuitenkin jo v. 1924. Miina eli Mäkelän mamma eli leskenä torpassa sen jälkeen vielä yli 20 vuotta aina vuoteen 1947 asti. Vuonna 1932 hän vieläpä lunasti torpan itselleen lapsiltaan. Torpassa oli vain vähän viljelysmaata. Mäkelän mammalla oli ainakin lehmä, ehkä muitakin eläimiä, joille talviset heinät oli kerättävä niityiltä ja tienvarsilta.

1940-luvun lopulla torpan ostivat Eeva ja Aino Alhonkoski Miina Mäkelän perillisiltä. He asuivat torpassa ainakin vielä 60-luvun alussa. Torppa on ollut pitkään asumattomana ja nykyään erittäin huonossa kunnossa.

Lähteet: Yläneen rippikirjat ja henkikirjat, Lasse Mäkelän antamat tiedot.
Haastattelu: Usko Uotila
Kokosi: Hanna-Leena Kaihola

Varhaisia sukupolvia Heikkilän torpassa

Alkuperäinen Heikkilän torppa, josta Heikkilän tilan nykyisten omistajien suku on Keihäskoskella lähtöisin, tunnetaan nykyisin Mäkiheikkilän tilan nimellä. Torppa mainitaan Lallin (myöhemmin Rekolan) torppana jo 1810-luvulta alkaen. Silloisen torpparin nimi oli Heikki Samuelinpoika, s. 1772, jonka mukaan torppa lienee saanut nimensä. Heikki Samuelinpojan ja vaimonsa Justiina Matintyttären (s. 1789) poika Efraim Heikinpoika, s. 1830, jatkoi Heikkilän torpparina vaimonsa Vilhelmiina Jaakontyttären (s. 1829) kanssa. Torppareilla oli Rekolaan sovittuja ja vuodenajasta riippuvia työvelvollisuuksia talossa ja kyydityksiä kauemmaksikin. Kirjassa Kartanoita ja korven kansaa on Ossi Rekolan muistelus torpparien työmääristä: Vuoden 1881 kirjanpidossa todettiin mm. torppari Efraim Heikkilältä jääneen ”yksi juhtapäivä, etten ollut kyytissä halvoja viemässä Turussa”. Seuraavana vuonna Heikkilä kuitenkin oli tehnyt hevospäiviään vetämällä sontaa helmikuussa ja kyyditsemässä Rekolan myyntitavaroita Raumalle yhdellä hevosella.
Efraim ja Justiina Heikkilän viidestä pojasta toiseksi nuorin Robert, s. 1867, jäi asumaan torppaan ja vihittiin v. 1896 Rekolan palvelustyttö Amanda Matilda Bergmanin kanssa, s. 1873. Robert ja Mandi jatkoivat Heikkilässä torpparina, missä vuosisadan vaihteessa asuivat vielä myös Robertin vanhemmat.

Knuutilan palstan osto

Yläneen kunta oli ostanut Keihäskosken Knuutilan tilan vuonna 1906 ja palstoitti sen pellot ja osan metsistä myytäväksi tilattomille henkilöille. Robert Heikkilä oli ensimmäisten joukossa tekemässä tarjouksen Knuutilan ns. kotopalstasta. Kotopalstasta suunniteltiin erotettavaksi kaksi tilaa, kumpaankin 4,6 ha peltoa, hiukan ketoa ja noin 5 ha metsämaata.
Robert Heikkilä teki vuonna 1909 tarjouksen molemmista kotopalstoista. Kauppakirja tehtiin 12.2.1909, kunnanvaltuusto käsitteli asiaa 16.1.1911 ja kiinnitykset tilaan saatiin syksyllä 1913. Syntynyt tila sai nimen Heikkilä. Siinä oli peltoa noin 9 ha, niittyä 0,7 ha, viljelykelpoista maata (metsää) noin 5,6 ha ja saman verran varsinaista metsämaata eli yhteensä noin 22 ha.
Robert Heikkilä rakensi isolle perheelleen tilavan asuinrakennuksen ja tarvittavat talousrakennukset Oripäälle menevän tien varteen. Tila oli ajan tavan mukaan karjatila. 1900-luvun alussa kyläkunnat alkoivat perustaa osuuskuntia, mikä teki mahdolliseksi koneiden käytön pienemmilläkin tiloilla. Keihäskoskelle hankittiin osuuskunnan yhteinen hevosvetoinen niittokone sekä haravakone ja seuraavana vuonna perustettiin kylvökoneosuuskunta, jonka jäsenenä valveutunut Robert Heikkilä myös lienee ollut. Robert Heikkilä oli useiden vuosien ajan Keihäskosken koulun johtokunnan jäsen ja toimi pitkään koulun taloudenhoitajana.

Tilanpitoa neljässä polvessa

Heikkilän vanhin poika Kosti (s. 1900) jatkoi isäntänä vuodesta 1940 yhdessä vaimonsa Lempin, os. Satola (aikaisemmin Santala , s. 1899) kanssa. Heikkilässä oli noin kuusi lehmää sekä nuorta karjaa, pari lihotussikaa ja noin 100 kanaa sekä lampaita. Työjuhtana oli hevonen. Kosti oli pätevä kirvesmies, joka työskenteli kylän tilojen rakennuksilla ja oli mm. rakentamassa Yläneen seurakuntataloa. Kosti rakensi Heikkilän maille siitä myöhemmin erotetun Heinilä-nimisen talon, johon hänen nuori perheensä muutti asuttuaan sitä ennen vuokralla Keihäskoskella Töykän talossa. Kun Kosti siirtyi isännäksi Heikkilään, Robert-pappa muutti nuorimpien tyttäriensä kanssa asumaan Heinilään Heikkilään rakennettiin uusi asuinrakennus vuona 1955 kylän keskeiselle paikalle lähelle Osuusliikkeen myymälää ja Rekolan taloa. Rakennusta jatkettiin v. 1970, jolloin talon alkujaan punainen väri sai kokonaan nykyisen valkoisen värityksen.

Heikkilän uudet rakennukset rakentamisvaiheessa v. 1955. Niiden oikealla puolella näkyy Heinilän talo. Oikealla taloa rakentamassa vas. Kosti Heikkilä, Jaakko ja poikansa Heikki Tuominen sekä Eemeli Lehtilä.

Kosti ja Lempi Heikkilän poika Esko (s. 1935) meni hyvin nuorena vuonna 1956 naimisin Anni Mustikkaniemen (s. 1936) kanssa. Anni on kotoisin Pohjanmaalta, Reisjärveltä kahdeksanlapsisesta maanviljelijäperheestä. Anni oli työskennellyt sitä ennen useilla eri paikkakunnilla karjanhoitajana ja muissakin tehtävissä sekä viimeiset vajaat neljä vuotta Keihäskoskella Rekolan talossa karjakkona. Esko ja Anni alkoivat viljellä Heikkilän tilaa vuonna 1958.
Tilan koko oli 60-luvulla yhteensä 28,5 ha, josta metsää 11 ha ja peltoa 16 ha. 1950-luvun lopulla oli Prusilasta ostettu Perttulan palsta, kun Antti Majanen myi kaikki Prusilan maat lisämaiksi Keihäskosken tiloille. Tilalla kasvatettiin vehnää, mallasohraa ja sokerijuurikasta sekä lisäksi oli rehuviljelyä karjaa varten. Vuonna 1976 tilaa laajennettiin edelleen Satolan perinnönjaon yhteydessä, Vilho Satolan perikunnalta ostettiin Välimäen tila, n. 14 ha.

Tila oli aluksi edelleen karjatila, jossa oli 12 lehmää AY ja SK karjaa sekä paljon nuorta karjaa. Osa vasikoista ostettiin kasvatettaviksi mullikoiksi. Siankasvatusta laajennettiin niin, että kahdeksaa emakkoa porsitettiin ja kasvatettiin yli 100 porsasta. Lisäksi tilalla oli noin 100 kanaa. Hevosesta luovuttiin 1950-luvulla ja ostettiin käytetty traktori Rekolasta. Karjatalous loppui Heikkilässä ja siat hävitettiin vuonna 1974, kun Anni aloitti työt Oripään munapakkaamossa, jossa hän toimi 19 vuoden ajan. Aluksi Anni halusi pitää kahta lehmää ja paria emakkoa, mutta muutaman vuoden jälkeen niistäkin luovuttiin.

Viisilapsisen perheen äidin, maatilan emännän ja kodin ulkopuolisen työn lisäksi Anni ehti harrastaa monipuolisesti. Kesäteatteri oli rakas harrastus, jossa Anni esitti ammattiohjaajan ohjauksessa monia rooleja. Hän esiintyi lisäksi laulajana sekä paikkakunnan tanhuryhmässä. Anni kuului Keihäskosken Marttoihin ja maatalousnaisiin. Hän ja harrasti lauloi kirkkokuorossa vuosikymmenien ajan ja harrasti posliinimaalausta.
Esko teki maanviljelyn ohella metsätöitä mm. Rekolassa Into Niemisen kanssa ja työskenteli rakennuksilla lähiseudulla ja Turussa yhdessä Toivo Pölläsen ja Antti Virtasen kanssa. Hänellä oli useita luottamustehtäviä, puheenjohtajuuksia ja jäsenyksiä kunnanvaltuustossa, monissa lautakunnissa ja keskikoulun johtokunnassa. Hän kuului Keihäskosken maamiesseuraan, Yläneen urheiluseuraan ja Lions Clubiin. Esko kirjoitti runoja ja näytelmiä, joita palkittiin kirjoituskilpailuissa. Esko Heikkilä kuoli vuonna 1992.

Heikkilän tila 2000-luvulla

Eskon pojista Heikki osti tilan vuonna 1994. Heikki avioitui pöytyäläisen Hanna Heikkilän (o.s. Toivonen) kanssa vuonna 1996. Heille syntyivät lapset Leevi (s. 2001), Viivi (s. 2003) ja Veeti (s. 2004).
Tila siirtyi luomuviljelyyn vuosina 1996-1998 ollen edelleen luomutuotannossa. Pelloilla viljellään kauraa, ohraa, hernettä ja härkäpapua. Karjaa ei ole. Heikki on koulutukseltaan kone- ja metallitekniikan insinööri työskennellen tuotantopäällikkönä paikallisessa Mepu Oy kuivuritehtaassa. Hanna on koulutukseltaan kosmetologi ja terveydenhoitaja ja käy myös tilan ulkopuolella töissä.

Tiedot: Anni Heikkilä perheineen, Hanna ja Heikki Heikkilä
Kuvat: Heikkilän suvun kokoelmista
Tekstin kokosi: Hanna-Leena Kaihola