SIIHEN AIKAAN, KUN LINJA-AUTOT VIELÄ KULKI

Mustelee Veijo Lehtonen

Muistellessa 1940-60 lukuja, tulee mieleen, miten paljon kylillä vielä kulki linja-autoja. Silloin pääsi Loimaan, Turun, Säkylän ja Raumankin suuntaan monta kertaa päivässä. Autoja meni Koivulankin ohi kymmenkunta päivittäin. Liikennöitsijöitä oli useita kuten Reinonen, Satakunnan Liikenne, Valtanen ja Leiniö. Ensin linja-autot olivat pitkänokkaista mallia, 60-luvulla tulivat nykyisen näköiset autot liikenteeseen. Autoissa oli kylmä, ainakin etupäässä, ja kuljettajalla oli karvahattu ja kintaat tarpeen talvella. Auton takaosassa oli lasiseinillä jaettu osasto, jossa sai tupakoida ja joskus siellä saatettiin ottaa muutama ryyppykin, joka toki oli kielletty.
Autoissa kulkivat niin ihmiset, kuin tavaratkin. Tavaraa kuljetettiin molempiin suuntiin. Kauppoihin ja kaupunkien toreille vietiin myytävää tavaraa ravuista alkaen ja vastaavasti tuotiin kaupungeista tavaraa takaisin. Linja-auton kuljettajalla oli monenlaista työtä, kun hän toimitteli lähetyksiä perille.

Koululaiset kulkivat linja-autoissa kirkonkylään, jossa oli keski- ja kansalaiskoulu. Sillä matkalla joillain koululaisilla oli oma paikka, kuten Kankareen Markulla takapenkin keskellä. Veijo muistelee istuneensa Metsälän Tarmon vieressä, joka matkalla auttoi häntä läksyjen teossa. Mieleenpainuneita linja-automatkoja oli se, kun Veijo oli suksien ja repun kanssa menossa Rannanmäkeen isovanhempien luokse. Linja-auto lähti liikkeelle Tourulan Haavistosta, jossa oli Leiniön Liikenteen auto tallissa. Kuskilla oli kortteeri Haavistossa. Auton piti aikataulun mukaan lähteä kahdeksan aikaan. Mitään ei tapahtunut, auto oli tallissa ja kuskia ei näkynyt. Lopulta Veijo uskaltautui koputtamaan kuskin ovelle. Lopulta sieltä kuljettaja heräsi ja tuli ajamaan autoa tallista ulos. Peruuttaminen sujui jotenkin oudosti, mutta matkaan lähdettiin. Ajettiin Kauppakunnan kurviin asti, jossa auto meni kyljelleen ojaan. Kauppakunnasta tuli kauppias Vastamäen Sulo katsomaan ja huomasi kuskin olevan hirmuisesti humalassa. Sulo soitti Leiniölle ja ilmoitti matkan päättyneen heti alkuunsa. Kuski sai lopputilin välittömästi.

Raittisen Heimolla oli taksi, hän ajoi myös postia vaimonsa Meerin ohella. Siihen aikaan taksin sai tarvittaessa ja posti tuli ajallaan. Kaikki tämmöiset palvelut ovat huonontuneet. Enää kulkee kouluauto aamuin-illoin ja sekin vain kouluaikana.

Yllä: Martti Heikkilä ajoi linja-autoa Tourulasta Turkuun 1950-luvulla.
Alla: Oikealla Reinosen linja-auto 1960-luvulla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *