Uusi koti ja maatila Keihäskoskella

Taavetti Aataminpoika Hämäläinen, s. 1870 ja Anni Hämäläinen, o.s. Piironen, s. 1885, joutuivat jättämään kotinsa Metsäpirtissä talvisodan alkaessa 30.11.1939. Martinkorholan kylä sijaitsi aivan rajan pinnassa Laatokan lähellä ja joutui pitäjistä ensimmäisinä vihollisen hyökkäyksen kohteeksi. Anni-emännän kerrotaan levittäneen tuvan pöydälle juhlaliinan, ennen kuin he lähtivät. Sitten tulivat omat sotilaat ja sytyttivät talon ja talousrakennukset tuleen. Jokaista taloa oli ohjeistettu tekemään sytykkeet valmiiksi ennen lähtöä.

Evakkomatka suuntautui ensin Räisälän ja Rautjärven kautta talvisodan ajaksi Rantasalmen Kolkontaipaleen kylään. Sieltä evakkomatka jatkui vaatimattomiin oloihin Peräseinäjoelle, joka oli osoitettu perheen sijoituspaikaksi. Mukana matkassa olivat perheen poika Väinö, s. 1917 ja tytär Hilda, s. 1919. Vanhin poika Alesanteri, s. 1914, oli jo saanut kutsun rintamalle ja kaatui sodan ensimmäisenä päivänä kotipitäjässään. Tyttäret Hanna, s. 1908, Aina, s. 1909 ja Emma, s. 1911, olivat avioituneet Metsäpirtissä ja lähtivät evakkoon puolisoidensa ja perheidensä kanssa.

Peräseinäjoelta Väinö löysi itselleen vaimon, Lauran o.s. Jaskari, s. 1917 ja siellä syntyivät pojat Markku vuonna 1942 ja Timo 1945 sekä tytär Liisa 1948. Sota vei myös Väinön pois perheen luota. Hän oli rintamalla viisi vuotta, josta loppuajan Lapin sodassa. Perhe oli Peräseinäjoella syksyyn 1947 asti. Väinön sisar Hilda oli sodanaikana lottana rintamalla mm. Mökerikön saarella, joka on yksi Laatokan saarista. Siellä piti silloin syyskuussa 1943 majapaikkaansa Rannikkotykistörykmentti 3:n yksi patteri (III/RTR3).

Menetettyyn Karjalaan ja poltettuun kotiin ei enää voinut palata. Taavetti Hämäläinen mieli Pohjanmaalta etelämmäksi samantapaisiin maisemiin, kuin koti oli ollut Karjalassa. Tarjottuja vaihtoehtoja oli Angelniemellä ja Yläneellä, mistä Taavetti osti Keihäskosken kylästä perheelleen asutustilan uuden kodin ja maatilan rakentamista varten. Tilan luovutus tapahtui 28.9.1947. Asutustilan 15 ha peltoala, Rno 4:13, oli lohkaistu Keihäskosken Rekolan tilasta ja se sai silloin nimeksi Timola. Jonkin ajan kuluttua Taavetti osti noin 50 ha metsää, joka oli erotettu A. Ahlström-yhtiön maista Tourulasta. Metsä oli kokonaisuudessaan karsintahakattu, joten sieltä ei juurikaan saanut rakennuspuuta. Polttopuuta, juhannuskoivut ja joulukuusi sentään löytyi. Tilalla ei ollut luovutushetkellä muuta kuin vanha suuli ja sen kyljessä oleva katettu työkonesuoja. Tuosta tilasta tehtiin hevosille ensimmäinen, varsin hatara tilapäistalli. Koska pellot olivat aluksi heinällä, suuli oli heinälatona, jossa heinää paalattiin talvella myytäväksi ja karjan rehuksi muille tarvitsijoille. Vuonna 1957 peltoala laajeni 5 ha, kun Väinö Hämäläinen osti Kajalasta Kerttu Kairiselta Kulmala-nimisen pellon.

Keihäskoskelle saavuttua asetuttiin ensin kunnan omistaman Knuutilan tilan vanhaan saliriviin, joka oli hatara ja kylmä. Tytär Hilda toi lehmät junalla karjavaunuissa Auran asemalle ja sieltä taluttaen Keihäskoskelle. Hän muisteli usein lämmöllä Rekolan tilan työjohtajaa Juho Roosia, joka tarjosi hänelle omista pöönistä keitettyä kahvia, kun hän pitkän matkan jälkeen poikkesi Rekolan talon pirttiin viedäkseen lehmät talon navettaan.
Sopeutuminen kylään saattoi kuitenkin olla vaikeaa. Kun esimerkiksi opettaja koulussa nimeä kysyttäessä sai Markulta vastaukseksi ”Hämäläinen”, hän totesi siihen ”Ai Venäläinen” ja sama toistui vielä uudelleen. Tarvittiin äidin puuttuminen asiaan, ennen kuin nimi meni kohdalleen. Myös Kustaa Rekola nimitteli poikia monasti päiväkävelyllään ”hämmähäkin pojiksi”.

Ensimmäiseksi asumukseksi valmistui v. 1948 asuin- ja navettarakennus. Rakennuksen kattotalkoissa oli lukuisia kylän miehiä, joten työ valmistui yhden päivän aikana. Tupaan majoittui kahdeksan henkilöä, isovanhemmat Taavetti ja Anni, Väinön ja Lauran viisihenkinen perhe sekä Väinön sisar Hilda.

Uuden kotitalon rakentaminen alkoi vuonna 1950. Koska omasta metsästä ei löytynyt tarvittavia rakennuspuita, jouduttiin ne ostamaan. Tukit kaadettiin talvella 1949-50 Valtion metsästä Raasista. Ne kuljetettiin sieltä kuorma-autoilla rakennuspaikalle. Väinö ja Laura kaivoivat käsin talon sokkelikaivannon, johon tuli mm. 3 kellarihuonetta. Betonivaluihin tarvittavat kivet louhittiin Niittykulmantien varrella olevista siirtolohkareista lähellä Aron ja Saaren taloja. Kivet kuljetettiin rakennuspaikalle hevosilla. Rakennustöihin palkattiin kolme kirvesmiestä, jotka olivat myös siirtokarjalaisia. Heille oli hankittu asunto muualta, mutta miehet halusivat asua perheen kanssa samoissa tiloissa. Näin sovittiin ja kaikki 11 henkilöä asuivat tuvan, saunan ja saunakamarin noin 40 neliön tiloissa.

Uusi tilava asuinrakennus valmistui vuonna 1951. Yläkerrassa oli 3 huonetta ja alakerrassa 3 huonetta ja keittiö. Ulkokuistin tilalle Timo rakensi 1970-luvulla ”elintasosiiven” ja alakerran tiloja uusittiin 1970- ja 1990-luvuilla. Navetta rakennettiin vuosina 1952-53 ja siihen tarvittavat betonitiilet lyötiin talon pihapiirissä. Tiilet valmisti Jaakko Aho, joka myöhemmin toimi paikallisena maitokuskina. Uusi lato rakennettiin myös 50-luvulla ja samassa yhteydessä vanha suuli purettiin. Ensimmäinen viljankuivuri rakennettiin 1960-luvulla ja toinen kuivuri v. 1984.

Tilan asukasluku väheni 1960-luvulla, kun Hilda-täti muutti Vammalaan, jossa hän kuoli v. 2002. Lapsista Markku lähti ylioppilaaksi tultuaan varusmiespalvelukseen Imatralle 1962. Sen suoritettuaan hän hakeutui opiskelemaan Kadettikouluun (Maanpuolustuskorkeakoulu) 1963 ja teki elämäntyönsä Rajavartiolaitoksen ja Puolustusvoimien palveluksessa sekä vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutusjärjestelmän piirissä. Liisa lähti 1972 opiskelemaan Sveitsiin, jonne hän jäi työskentelemään sairaanhoitoalalla. Timo työskenteli tilan ulkopuolella useita vuosia ja palasi takaisin isänsä sairastuttua.

Timolan viljelijöitä kolmessa sukupolvessa

Taavetti ja Anni Hämäläisen jälkeen tilan omistus siirtyi vuodesta 1953 lähtien Väinö ja Laura Hämäläiselle. Heidän poikansa Timo vuokrasi tilan vuodesta 1979 alkaen vanhemmiltaan ja v. 1980 lähtien isän kuoleman jälkeen perikunnalta. Vuodesta 1998 hän on omistanut tilan yhdessä vaimonsa Soilen o.s. Lehtonen, s. 1951, kanssa. Timolla ja Soilella on kaksi lasta, Eveliina, s. 1978, ja Erno, s. 1980.
Taavetti Hämäläinen kuoli v. 1956 ja puolisonsa Anni v. 1964. Väinö Hämäläinen kuoli v. 1980 ja puolisonsa Laura v. 2011.

Aluksi tila oli karjatila, jolla harjoitettiin myös viljanviljelyä. Lehmiä oli 6-7 ja lisäksi nuorta karjaa sekä kaksi hevosta ja varsa. Lisäksi oli pari emakkoa, joilla vuosittain kymmeniä porsaita. Kanoja pidettiin kotitarpeiksi. Väinö ja Laura Hämäläisen aikana 1960-luvulla viljeltiin vehnää, ruista ja sopimusviljana mallasohraa. Muutamina vuosina kasvatettiin myös sokerijuurikasta. Tilan pellot salaojitettiin 1960-luvulla. Tilalla oli tuolloin traktori ja bensiinikäyttöinen leikkuupuimuri Massey Ferguson. Lisäksi pidettiin edelleen hevosta. Vuonna 1969 tilalla luovuttiin karjasta.
Timon isännöidessä tilaa hän raivasi 5 ha lisää peltoa Tourulan metsästä. 1990-luvulla Timolassa siirryttiin luomuviljelyyn, mutta palattiin kymmenen vuoden kuluttua takaisin perinteiseen viljelyyn. Tilalla viljeltiin perinteisiä viljakasveja sekä härkäpapua, pellavaa, apilaa, nurminataa ja pienissä määrin kurkkua, kesäkurpitsaa ja lanttua. Konekanta lisääntyi Timon aikana. Peltojen muokkauksessa siirryttiin kultivointiin ja suorakylvöön. Pellot annettiin vuokralle 2010-luvulla.

Maanviljelyn ohella Timo Hämäläinen on tehnyt rakennustöitä kalusteasentajana ja talonrakentajana. Puoliso on käynyt koko ajan töissä kodin ulkopuolella. Timo rakensi 2000-luvun alussa Metsolantien varteen lähelle Yläneelle menevää tietä kolme hirsimökkiä ja kaksi saunarakennusta. Timon perustama yritys Metsolan Matkailu vuokraa mökkejä majoitukseen, juhliin ja kokouksiin. Vuonna. 2005 Timo rakensi lisäksi Ukkometson, suuren kodan juhla- ja kokoustilaksi 30 hengelle. Rakennuksessa on käytetty 18 eri puulajia.

Harrastuksia ja luottamustehtäviä

Väinö Hämäläinen valittiin pian Yläneelle muuton jälkeen kunnan asukkaanottolautakunnan jäseneksi, ja hän toimi myöhemmin useiden Yläneen kunnan lautakuntien jäsenenä. Hän kuului Yläneen Osuuskassan johtokuntaan ja Yläneen Säästöpankin isännistöön. Keihäskoskella hän oli kansakoulun johtokunnan ja Maamiesseuran johtokunnan jäsen. Hän oli mukana 1960-luvulla Yläneen Erämiehet ry:n alaosaston Keihäskosken ja Tourulan metsästysseurassa. Laura Hämäläinen oli pitkään mukana Keihäskosken Marttayhdistyksessä.

Timo toimi vuodesta 2007 lähtien pitkään Yläneen kotiseutuyhdistyksen johtokunnassa ja on yhdistyksen kunniajäsen. Hän on Tourulan-Keihäskosken kyläyhdistyksen perustajajäsen ja oli sen ensimmäinen puheenjohtaja v. 1991 lähtien. Yhdistyksessä hän on ollut kantavana voimana sekä toiminnan kehittämisessä että lukuisissa rakennushankkeissa. Timo on rakentaja, jonka käden jälki tunnetaan erilaisten puumateriaalien käytöstä ja työn persoonallisesta viimeistelystä. Mainittakoon hirsityökurssit, kirkkopolku-hanke ja mittavat remonttityöt. Hän on ollut alullepanija ja hankkeiden toteuttaja myös mm. lukuisissa metsästysseuran ja Yläneen kotiseutuyhdistyksen rakennus- ja remonttihankkeissa. Luontoihmisenä Timo oli mukana myös Yläneen luontokapinetin rakentamis- ja näyttelytoimikunnassa.

Timo Hämäläisen kunnalliset luottamustoimet:
Yläneen kunnanhallituksen jäsen 1993-1998; Yläneen kunnanvaltuuston jäsen 1997-2000 ja I varapuheenjohtaja 2005-2008; Yläneen rakennuslautakunnan pj 1997-2004; Yläneen teknisen lautakunnan pj 2005-2008; Yläneen elinkeinotoimikunnan varapuheenjohtaja 30.11.1993-1996; Yläneen suunnittelu- ja elinkeinotoimikunnan jäsen 1999-2000; Yläneen luontokapinetin rakentamis- ja näyttelytoimikunnan jäsen 2001-2002.
Pöytyän kunnanvaltuuston jäsen 17.11.2008-31.5.2017; Pöytyän teknisen lautakunnan jäsen 2009-2012; Pöytyän teknisen lautakunnan tiejaoston jäsen 2009-2012; Pöytyän tarkastuslautakunnan pj 2013-31.5.2017.
Muut luottamustehtävät: Pöytyän seurakunnan diakoniatyön toimikunnan jäsen 2015-2016 ja puheenjohtaja 2017.
Tasavallan Presidentti on myöntänyt 6.12.2017 kunniamerkin SVR MI kr (Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein).

Timon tärkein harrastus on ollut metsästys. Hän oli mukana Yläneen Erämiehet ry:n Keihäskosken-Tourulan alaosaston toiminnassa sen perustamisesta vuodesta 1965 alkaen. Timo kuului parhaiden kaatajien joukkoon ja on uhrannut paljon aikaansa toiminnan kehittämiseksi ja rakennusprojektien toteuttamiseksi sekä alaosaston että myös 2005 perustetun uuden yhdistyksen Hunting Group Yläne ry:n metsästysmajahankkeissa.
Soile Hämäläinen on toiminut Tourulan- Keihäskosken kyläyhdistyksen johtokunnassa ja Keihäskosken Marttojen hallituksessa.

Timon lapsuudenmuistoja

Taavetti ja tupakanviljely
Taavetti kasvatti pihalla navetan kupeessa kessua eli tupakkaa. Se kuivattiin ulkona ja pätkittiin petkeleellä. Isoveli Markku meni kerran siihen apulaiseksi liian lähelle ja sai siinä touhussa petkeleen terästä sormenpäänsä halki. Taavetti-äijä, kuten häntä lapset kutsuivat, poltti piippua ja kasvatti siihen itse tupakkansa.

Taavetin hautajaiset
Taavetti Hämäläinen, Timon isoisä haudattiin Yläneellä 5.8.1956, jolloin Timo oli noin kymmenvuotias. Hautajaiset pidettiin kotona ja vieraiksi odotettiin koko kylää sekä muualla asuvia sukulaisia ja tuttuja Karjalan ajoilta. Timoa kiinnostivat kovasti hautajaisvalmistelut, joita tehtiin vanhassa tuvassa. Oli paistettu täytekakun pohjia, joiden pinta oli päässyt palamaan. Siitä Timo ihmettelemään, että mitäs kakkuja nämä ovat, ovatko suklaakakkuja. Silloin tuli pojalle pirtistä häätö. Kuuma kesäaika tuotti ruuan suhteen ongelmia. Talossa oli teurastettu vasikka, jonka lihasta oli tarkoitus tehdä hyytelöä, mutta liha pääsi happanemaan. Ruokaa oli paljon ja herkkuja monenlaisia. Niitä tarjottiin vielä seuraavanakin päivänä. Timon mieleen ovat erityisesti jääneet tomaatit, jotka olivat siihen aikaan outo, mutta hyvältä maistuva herkku. Timo söi niitä ja muutakin ruokaa niin paljon, että hautajaismuistona muistaa vieläkin kipeän vatsan.

Markun muistoja lapsuuden Keihäskoskella

Iso-oja
Se vieritti kirkkaita kylmiä vesiään kaiken kesää peltojen takaisilta ojittamattomilta soilta ja metsistä. Oja kulki Hämäläisen peltojen halki, ohi Heikkilän saunan ja Rekolan sillan alitse kohti Yläneenjokea. Se oli aluksi merkittävä eläinten vesilähde. Siihen pojat rakensivat monasti vähäisen padon ja saivat tällä tavoin itsellensä muutaman kymmenen metrin pituisen uimapaikan.
Ojaan nousi keväisin varsin paljon haukia kutemaan. Veden vähetessä kalat jäivät vangiksi ojan pieniin lampareisiin. Pojat sen hoksattuaan pyysivät aikuiset apuun ja monen monta haukea nostettiin perheen ruokatalouden jatkeeksi. Kalastus päättyi ojitusten muutettua veden juoksun, määrän ja laadun. Muistot tuosta riemusta sentään jäivät.

Rajaojat
Metsien ja soiden ojituksen alettua tuli tarve syventää ja oikoa tilusten rajoilla olevia valtaojia. Ojien reunamilla kasvoi ensialkuun pajukkoa, yksittäisiä koivuja ja mäntyjä. Niiden katsottiin olevan haitaksi peltoviljelylle ja usean kesän työn tuloksena nuo pikkulintujen, sisiliskojen ja kyiden suosimat pensaikot hakattiin pois ja multavallit tasoitettiin pelloksi. Monokulttuurin ensimmäiset kirveeniskut lyötiin ehkä osana suurta kehitystä.

Rahamänty
Se sodanjälkeisissä setelirahoissa olevien puiden kaltainen mänty kasvoi Rajalan ahteelle päin menevän tien varrella, puolessa välissä tuota suoranpätkää omalla pienellä sorakummullaan, sen haltijana. Se oli ylväs muodoltaan, vahva rungoltaan vaikka sen latvus ei pilviä piirtänytkään. Se vaikutti olemassa olollaan ja olemuksellaan merkittävällä tavalla peltomaisemaan. Lintujen levähdyspaikkakin se oli.
Koska sodan jälkeen oli pulaa maanviljelyksen apuvälineistä, kaikki sellainen, josta voisi olla hyötyä, käytettiin hyväksi ajattelematta tekojen pitkäaikaisia vaikutuksia. Niinpä männyn juurelle tuotiin kirves ja saha. Ja eipä aikaakaan, kun tuo komistus oli kaadettu, tuhottu.
Männyn tukevasta tyvitukista tehtiin Tourulassa asuvan Juho Lehonmäen pelloille jyrä, jolla maa tiivistettiin kylvön jälkeen. Ehkä se oli kyseisinä köyhinä aikoina tarpeen, vaikka maisema vastavuoroisesti köyhtyikin.

Kuvat Timo Hämäläinen
Teksti Timo ja Soile Hämäläinen, Markku Hämäläinen
Kokosi Hanna-Leena Kaihola