Usko Uotilan tarina vanhasta aitasta
Pramilan aitta Keihäskoskella, yksi alueen vanhimmista, sai kesällä 2013 uuden ehostuksen, tiilikaton ja sään suojaksi harmaan laudoituksen. 250-vuotiasta rakennusta ei sovi jättää oman onnensa nojaan, vaikkei sillä enää mitään varsinaista käyttöä ole, sanoo isäntä Antti Uotila ja uskoo, että arvokas rakennus säilyy taas ainakin yhden miespolven ajan.
Aitat ovatkin pisimpään säilyneitä puurakennuksia Varsinais-Suomessa. Toki ne on aikanaan tehty huolella valikoidusta puusta. Kun niissä lisäksi säilytettiin elämisen kannalta arvokkainta tuotetta, viljaa, on selvää, että katot pidettiin kunnossa. Hirsirakennusten pahimpana uhkana on polttava aurinko, joka pikkuhiljaa haperruttaa etelänpuoleisten seinien pintaa. Kovimmalla olivat ulkonevat nurkkahirsien päät. Pramilan aitan nurkkahirret ovat ns. sulkamallisia. Myöhemmin aittojen nurkkahirret muuttuivat suoriksi niin sanotuiksi ”kloppinurkiksi”, ja vielä myöhemmin opittiin salvomaan nurkat suoriksi.
Valtava määrä puutavaraa on käytetty Pramilankin aitan tekoon 1700-luvulla. Sekä lattia että katon ja välikaton rakenne on vieri viereen ladottua halkaistua hirren puolikasta. Kirves on ollut tärkein työkalu eikä sirkkelin jälkeä näy missään. Aitan paikaksi valikoitiin kuiva kumpare, ja jättimäiset alushirret pitivät rakennuksen alta auki ja ilmanvaihdon kunnossa.
Kovin käyttäjäystävällinen aittavanhus ei ollut. Säkki selässä oli kivuttava ensin yksipuiset portaat aitan lappeelle ja sitten keinoteltava itsensä sisään nelikulmaisesta korkeakynnyksellisestä ovesta. Jos vilja vietiin yläkertaan, oli vastassa vielä yläkerran portaat, joiden askelväli edellytti painonnostajan kuntoa. Viljakuskiksi valikoitiinkin puintipäivänä porukan kovakuntoisin mies. Ilmeisesti tämän aitan käyttövuosina riihestä tuodun viljan kanssa ei kiirettä tarvinnut pitää. Uutta tekniikkaa purkupuolella edustivat viljavarkaat, jotka ryömivät aitan alle, porasivat ohueen hirsien rajakohtaan reiän ja juoksuttivat siitä viljaa esim. pontikankeittotarpeiksi. Reikiin lyödyt tapit takasivat tempun onnistumisen toisenakin vuonna.
Aitan raudoitettu ovi on varmistettu kahdella lukolla, toinen itse ovessa ja toinen esilukkona rautaisen poikkipuomin päällä. Kun aitta oli toisella puolen jokea kuin talon muut rakennukset, kevättulva esti sen käytön väliaikaisesti. Kerran aitan avain tipahti hevosen rattailta sillalta jokeen ja aiheutti melkoisen haravointioperaation. Aikanaan samalla puolen jokea on sijainnut toinenkin pienempi aitta. Kun historian kirjat kertovat Pramilassa olleen myös vesimyllyn, lienee selvää, että jonkinlainen siltapato paikalla on myös sijainnut. Tulvat vaan tahtoivat viedä sen ajan myllyt mennessään.
Pramilan aitta on melko kookas ollakseen vain yhden tilan viljavarasto. Elinaikanaan se varmasti on nähnyt myös katovuosia, ellei peräti nälänhätää. Omalla tavallaan se on turvannut asujaimistonsa toimeentulon jo aikana, jolloin esimerkiksi pitäjien viljamakasiineja ei vielä ollut rakennettu. Olisi mielenkiintoista tietää, mikä tuon ajan riihikuivan rukiin arvoindeksi olisi EU:n aikakauden mittarissa. Minkäkokoisen viljakuorman saisi yhdellä hehdolla 1700-luvun ruista.
Leivän lisäksi aitta säilytti myös särpimen. Sinne vietiin kesäksi säilymään savusaunassa palvatut siankinkut ja suureen lihatiinuun suolaveteen käyttöä odottamaan sianlihakimpaleet. Eivätkä ne olleetkaan mitä tahansa laihoja rypsiporsaita, vaan satakiloisten sikojen läskin kimpaleita, oikeita kolesterolipommeja.
Nyt aitta kumisee tyhjyyttään. Joskus vien sinne lastenlapsia katsomaan ja kerron aittatontusta, joka vielä joskus kapuaa aitan parsille katsomaan, olisiko papusaavin pohjalle jäänyt jotain mutusteltavaa.
