Perustaminen ja toiminnan ensimmäinen vuosikymmen.

Kanatalous alkoi kehittyä Suomessa ensimmäisen maailmansodan lopulla. Silloin perustettiin kanatarhoja ja alettiin kiinnittää huomiota kanojen ruokintaan. Munantuotanto lisääntyi ja munien kauppaamiseen perustettiin munanmyyntiosuuskuntia. Oripäähän oli perustettu Hunajan- ja munanmyynti osuuskunta jo vuonna 1914. Se toimi vaihtelevasti, mutta 1920-luvun kuluessa sen toiminta oli loppunut kokonaan. Munantuotannon merkitys kasvoi kuitenkin 1930-luvun alussa talouspulan aikana.

Latvan pienviljelijäyhdistys piti maaliskuussa 1932 kokouksen, jossa pohdittiin Munanmyyntiosuuskunnan perustamista Makkarkoskelle. Puheenjohtajana toimi Jalmari Ojala Latvalta ja Martti Väinölä selosti kokousväelle munanmyyntisuuskunnan toimintaa, laatukysymyksiä jne. Kokouksessa tehtiin koemerkintä, jossa saatiin 23 jäsentä merkitsemään yhteensä 1690 osuuskunnan osuutta. Kokouksessa päätettiin suositella perustettavaksi ”Makkarkosken munanmyyntiosuuskunta”, jonka säännöiksi tulisi hyväksyä munanmyyntiosuuskuntien mallisäännöt. Osuuskunnalle esitettiin hallitusta, jonka jäseniksi tulisivat Kalle Virtanen Tourulasta, Antti Nummela Latvalta, Martti Matintalo Makkarkoskelta ja varalle Kalle Teinilä Makkarkoskelta ja Lauri Junnila Latvalta. Jäseniä keräämään valittiin J. Ojala Latvalta, Frans Pienjoki Makkarkoskelta, Kalle Virtanen Tourulasta ja Martti Kajander Keihäskoskelta.

Osuuskunnan perustava kokous pidettiin 18.3.1932 Oripään Osuuskassan talolla. Hallitus valtuutettiin ottamaan Oripään Osuuskassasta 10000 mk laina. Osuuskunta päätti liittyä Vientikunta Munan jäseneksi. Osuusmaksuksi määrättiin yksi mk/kana. Jäsenten tuli hankkia pieni munavaaka ja lajitella tuotteet kotona koon mukaan. Osuuskunnalle päätettiin ostaa munalaatikoita ja vaaka. Kokouksessa päätettiin myös kananrehun yhteisestä tilauksesta. Yhteisostoista tulikin tärkeä osa osuuskunnan toimintaa. Myöhemmin välitettiin myös naudan ja sianrehuja, joskus maissiakin osuuskunnan kautta. Osuuskunta päätti ostaa Kanaloiden Rehuosakeyhtiön osakkeita 10000 mk:lla. Rehun jakajaksi palkattiin Kalle Lehto. Hallitus valitsi puheenjohtajakseen Antti Nummelan ja varalle Martti Matintalon. Vuodesta 1935 alkaen puheenjohtajana oli Martti Matintalo. Osuuskunnan isännöitsijäksi valittiin Väinö Väinölä Keihäskoskelta. Hänen tehtävänään oli liikkeenjohto ja hän myös vastasi munien vastaanotosta ja välityksestä. Isännöitsijän huoleksi tuli apuväen palkkaaminen vastaanottoon.

Munia otettiin vastaan tiistaisin Makkarkosken osuusmeijerillä vastaanottohuoneessa, josta ei tarvinnut maksaa vuokraa. Munien kuljetuksesta tehtiin sopimus Kustaa Lehtimäen kanssa. Myöhempiä kuljettajia olivat mm. Artturi Lehtimäki ja Pauli Auramaa sekä pitkään Aatos Mäkelä. Munat vietiin Turkuun ja paluukuormassa kuljetettiin osuuskunnan ostamat tavarat, lähinnä rehut sekä tyhjät laatikot.

Ensimmäiset jäsenet liittyivät osuuskuntaan noin 40-70 kanan, jotkut jopa yli 100 kanan osuuksilla. Jäseniä liittyi tasaiseen tahtiin. Jo perustamisvuoden toukokuussa 1932 munia oli vastaanotettu noin 1800 kg, joista tilitettiin 21500 mk (nyk. 8000 euroa). Munien keskihinta oli 11,70 mk/kg (4,30 e). Vuodesta 1934 alkaen päätettiin vastaanottaa myös Oripään kirkonkylän kanankasvattajien munia ja ottaa heitä jäseniksi. Sitä varten avattiin munien vastaanottopaikka kirkonkylässä. Oripääläisiä kirjautui jäseniksi runsaasti, lyhyessä ajassa yhteensä noin 3000:lla osuudella.

Vuoden 1934 aikana jäsenille oli maksettu munista 840000 mk (nykyrahassa 320000 euroa). Teuraskanoja oli myyty 24000 mk:lla (n. 9000 e) ja rehujen yhteisostoja oli tehty 340000 mk:lla (131000 e). Vuosiylijäämä oli 5223 mk (n. 2000 e). Ylijäämää saatiin koko osuuskunnan toiminnan aikana vuosittain kohtalainen summa, josta annettiin alkuvuosina avustuksia paikallisille yhdistyksille. Mm. Oripään pienviljelijäyhdistystä avustettiin syysnäyttelyn järjestämiseksi, Tourulan pienviljelijäyhdistys sai avustuksen talonrakentamiseen ja myös Oripään maamiesseuraa avustettiin.

Vuonna 1935 valittiin edesmenneen Väinö Väinölän tilalle isännöitsijäksi Arvo Peltola. Uusia hallituksen jäseniä olivat Teuvo Uotila, Hannes Tuomisto ja Paavo Iso-Murto. Martti Matintalo toimi edelleen puheenjohtajana. Hallitus piti 2-4 kokousta vuodessa, joissa se päätti osuuskunnan toiminnan käytännön asioista. Osuuskunnan jäsenten kokouksia oli kaksi, vuoden lopulla ja keväällä. Kokoukset pidettiin meijerillä ja usein yhdessä Makkarkosken osuusmeijerin sekä muidenkin osuuskuntien tai yhdistysten kanssa. Niihin voitiin näin kutsua esitelmöitsijöiksi eri alojen asiantuntijoita.

Vastaanottotilat Makkarkoskella ja Oripäässä

Munien vastaanotto ja rehun jakelu oli jatkunut Makkarkoskella meijerin tiloissa ja Oripään kirkonkylässä vuokratiloissa. Vuonna 1936 ostettiin Oripään kirkonkylästä Syrjämän taloa vastapäätä oleva tontti 4500 mk:lla, jolle päätettiin rakentaa 12×7 m suuruinen vastaanottohuoneisto. Rakennukseen tuli kaksi huonetta, joista munien vastaanottohuone oli lämmitettävä. Talon nimeksi tuli ”Munala”.

Osuuskunnan kevätkokouksessa v. 1938 todettiin, että Makkarkosken munanmyyntiosuuskunta on välitettyjen munamäärien osalta munanmyyntiosuuskuntien joukossa kolmas koko maassa. Jäseniä oli keväällä noin 220. Rehukaupan todettiin nousseen 30 % edellisestä vuodesta. Liikekulut olivat tuolloin 1,8 % liikevaihdosta ja myöhempinäkin vuosina vain noin 1-3 %. Kokouksessa päätettiin rakentaa oma toimitalo myös Makkarkoskelle. Sitä varten pyydettiin vuokralle tontti Makkarkosken meijeriltä, sitä vastapäätä tien toiselta puolelta. Rakentamista varten valittiin toimikunta, joka laati piirustukset ja työselitykset, antoi työn tehtäväksi halvimman tarjouksen tehneelle ja myös valvoi työtä. Rakennus tehtiin kaksiosaisena ja samankokoisena kuin Oripään Munala.

Munien vastaanotto tapahtui uudessa Munalassa Makkarkoskella edelleen tiistaisin ja Oripäässä keskiviikkoisin. Munat tuotiin puisissa Vientikunta Munan laatikoissa, mihin ne oli ladottu kennoihin. Laatikon keskellä oli puuseinä ja molempiin osiin mahtui 6 kpl 30 munan kennoa eli yhteensä laatikkoon 360 munaa. Aikaisemmin, ennen Vientikunta Munan laatikoita, käytettiin isoja, painavia puulaatikoita, joissa oli pahvista tehdyt lokerikot munia varten. Lokerikkojen välillä oli paksu pahvi, joka erotti munakerrokset toisistaan. Laatikot punnittiin tyhjänä lähtiessä ja paino kirjattiin laatikon ulkopuolelle. Täydet laatikot punnittiin ja erotukseksi saatiin munien paino, jonka mukaan maksettiin munien hinta. Vajaat laatikot täytettiin Turkuun kuljetusta varten. Munalassa oli yksi ihminen punnitsemassa munia, toinen täyttämässä laatikoita ja kolmas rehuladossa. Isännöitsijän sisko Martta Peltola oli yleensä täyttämässä laatikoita, toisinaan punnitsemassa. Välillä hän toimi Oripäässä. Tytär Ulla oli lomilla myös täyttämässä laatikoita ja vanhempana joskus myös punnitsemassa.

Munatilit maksettiin parin viikon välein. Tuloista vähennettiin tilojen ostamien rehujen hinnat ja erotus maksettiin käteisenä rahana viljelijöille. Ulla muistaa, miten laput, joihin Arvo-isä oli kirjannut tulot ja menot, levitettiin pöydälle. Kunkin lapun päälle laskettiin Oripään Osuuspankista haetuista rahoista tarvittava määrä markkoja. Rahat laitettiin ruskeisiin kirjekuoriin ja nimi päälle. Joskus voi käydä niin, että rehulasku oli munatiliä suurempi. Silloin velka siirrettiin seuraavaan tilitykseen ja tuottaja sai pelkän miinusmerkkisen tilityslapun. Kun maitotili päätyi usein isännän lompakkoon, munatilistä tuli monissa taloissa tärkeä emäntien oma tili. Tilojen isännät asioivat yleensä Munalassa. Viikon tapahtumat käytiin läpi eikä isännillä ollut kovaa kiirettä kotiin. Munantuontireissuilla olikin iso merkitys keskinäiselle kanssakäymiselle. Vaikka naisia kävi vähän, kerrotaan että ainakin yksi rakkaustarina olisi alkanut munareissulla.

Osuuskunnan toiminta sota-aikana

Sota-aikana osuuskunnan toiminta supistui huomattavasti. Kun vuonna 1937 munia vastaanotettiin 130000 kg, vuonna 1940 munia välitettiin noin 110000 kg ja vuonna 1942 enää noin 20000 kg, myöhempinä sotavuosina vain noin 5000 kg. Keväällä 1940 jäseniä oli vielä kuitenkin 231, joilla oli yhtensä 24000 kanaa. Munien kilohinta vaihteli sotavuosina rajun inflaation myötä ja oli koko sodan aikana korkea. Toimintaa kuitenkin jatkettiin aina vuosi kerrallaan. Munia vastaanotettiin vain Makkarkoskella. Isännöitsijän avuksi pyydettiin Martta Peltola ja sodan jälkeen vuodesta 1951 Jenny Peltola. Vaikka liikevaihto oli pientä, se oli myös sota-aikana kuitenkin kannattavaa. Saadusta ylijäämästä lahjoitettiin v. 1939 varattomien reserviläisperheiden auttamiseksi Oripäässä ja Yläneellä 2500 mk. Puolustuslaitokselle lahjoitettiin 5000 mk. Vuonna 1942 lahjoitettiin koulukeittoloille Latvalla, Keihäskoskella ja Nummiojalla yht. 500 mk ja Kansanavulle annettiin 500 mk.

Toiminta nousee uudelleen

Vuodesta 1946 lähtien munien vastaanotto alkoi elpyä ja myös Oripään kirkonkylässä toiminta aloitettiin uudelleen. Hallituksen jäseneksi valittiin edesmenneen Teuvo Uotilan tilalle Vihtori Kulmanen ja uudeksi hallituksen jäseneksi Toivo Laaksonen Oripään kirkonkylästä sekä varalle Hannes Tuomisto ja Esko Eskola. Hallituksen jäsenenä jatkoi Paavo Murto. 1950-luvun lopulla hallituksen edesmenneen Hannes Tuomiston tilalle tuli Toivo Tuomisto, Martti Matintalon tilalle Aaro Matintalo ja Toivo Laaksosen tilalle Pentti Peltola Oripään kirkonkylästä. Aaro Matintalo toimi puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana oli Vihtori Kulmanen. Vuonna 1956 uusittiin osuuskunnan säännöt uutta osuustoimintalakia vastaaviksi ja Pellervoseuran mallisääntöjen mukaisiksi. Osuuskunnan yksi osuus määriteltiin 10 kanan suuruiseksi.

Sotavuosiin verrattuna välitettyjen munien määrä kymmenkertaistui vuoteen 1948 mennessä noin 50000 kiloon vuodessa ja kaksinkertaistui siitä vuoteen 1953-mennessä, jolloin se saavutti vuoden 1935 tason (noin 100000 kg). 1950-luvun loppuun mennessä munien määrä vielä kasvoi noin 250000 kiloon. Välitetyn rehun määrä kasvoi samaan tahtiin ja oli 50-luvun lopulla rahassa noin 24 miljoonaa markkaa (680000 e). Liiketoiminnan kasvu näyttää sen jälkeen tasoittuneen useiksi vuosiksi. Siipikarjaliiton esityksestä Makkarkosken munanmyyntiosuuskunta järjesti Siipikarjapäivät Makkarkoskella maaliskuussa 1952 esitelmineen ja kahvitarjoiluineen. Vuonna 1955 järjestettiin toistamiseen Siipikarjapäivät, tuolloin Oripään kirkonkylässä. Koulutus- ja valistustoiminta vilkastui myös uudelleen sotien jälkeen.

Yhteistyö Vientikunta Munan kanssa

Pellervo-seuran konsulentti oli ehdottanut jo syksyllä 1935, että Makkarkosken munanmyyntiosuuskunnan kaikki munat myytäisiin Vientikunta Munalle. Siihen ei kuitenkaan osuuskunnassa suostuttu, vaan munia haluttiin myydä sinne, mistä saatiin paras hinta. Tästä alkoi vuosia kestänyt keskustelu Vientikunta Munan kanssa. Sotien jälkeen v.1949 Vientikunta Muna lähestyi osuuskuntaa kirjelmällä, jossa esitettiin sitoumusta vähintään 60% osuuden keskittämisestä Vientikunta Munalle. Kokous päätti, että munia voidaan myydä Vientikunta Munaan silloin kun ”hintasuhteet myöten antavat”, kuten on tehty kuluvana vuonna. Vuonna 1955 Vientikunta Muna esitti jäsenkeräystä Makkarkosken munanmyyntiosuuskunnan alueella olevien tuottajien keskuudessa. Asiasta tehtiin jäsenkokouksessa selkeä päätös: Koska Makkarkosken munanmyyntiosuuskunta on Vientikunta Munan jäsen, ei jäsenkeräystä toimeenpanna tuottajien keskuudessa. Liikkeen toimintaa päätettiin jatkaa entisessä muodossa.
Syyskuussa 1955 Vientikunta Munan edelleen painostaessa tehtiin päätös munakaupan uudelleen järjestämisestä siten, että Makkarkosken munanmyyntiosuuskunta ottaa lisää Vientikunnan osuuksia liikevaihdon perusteella. Toimintaa päätettiin jatkaa entiseen tapaan. Munien lähettäminen Vientikunta Munaan kuitenkin lisääntyi vähitellen ja kevätkokouksessa 1959 todettiin, että edellisenä vuonna kaikki munat toimitettiin Vientikunta Munaan.

Munanmyyntiosuuskunta jatkoi toimintaansa 1980-luvun alkupuolelle asti. Loppuaikoina toiminnan painopiste siirtyi Oripään Munalaan. Arvo Peltola jäi meijeristä eläkkeelle v. 1962, mutta sen jälkeen hän hoiti Munalaa vielä monta vuotta. Arvo Peltola kuoli huhtikuussa 1970, hänen isännöitsijän työtään jatkoi Aatos Mäkelä Munamyyntiosuuskunnan toiminnan loppuun asti.

Teksti Ulla Savolainen ja Hanna-Leena Kaihola
Kuvat Ulla Savolaisen kokoelmasta