Pienviljelystiloja oli 1920-luvulla paljon, olihan takana torppien ja pienempienkin mäkitupalaisten palstojen ostaminen omiksi tiloiksi. Kylien Tourula ja Keihäskoski alueella tilojen lukumäärä kymmenkertaistui 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Tilat olivat pieniä, suurin osa alle 10 hehtaaria. Tourulan kartanon omistaja
A. Ahlström aloitti torppien myymisen vapaaehtoisesti jo vuonna 1906, siis ennen varsinaisen ”torpparivapautuslain” voimaantuloa vuonna 1918. Samoin tekivät muut alueen isot tilat.

Näinä vuosina perustettiin maassamme Pienviljelijäin keskusliitto. Pienviljelijäyhdistysten perustamisohjeessa todetaan yhdistyksen tarkoituksena olevan: ”Edistää pienviljelyksen tuotantokyvyn lisääntymistä sekä pienviljelijäluokan taloudellista ja henkistä kohottamista. Toimintaan kuuluu: Hankkia jäsenilleen neuvoja ja ohjausta ammattiasioissa. Vaikuttaa pienviljelijän taloutta edistävien osuuskuntien ja yhdistysten aikaansaamiseen paikkakunnalle. Panna toimeen opintokursseja, keskustelu-, esitelmä- ym. tilaisuuksia. Järjestää koetoimintaa, näytekenttiä, maatalous- ja puutarhanäyttelyjä, kilpailuja ja retkiä. Julkisuudessa valvoa pienviljelyksen ja pienviljelijäluokan etuja pysyen kuitenkin valtiollisesti täysin puolueettomana.”

Tourulan Pienviljelijäyhdistys perustettiin 28.10.1927 Tourulan Mattilassa.

Yhdistys perustettiin aikana, jolloin sille oli selvästi tarvetta. Halu oppia uutta tietoa oli suuri, syrjäseuduilla koulunkäyntimahdollisuudet olivat silloin vähäiset. Maatalouskoulua oli harvalla mahdollisuus käydä.
Yhteistoiminnan avulla pystyttiin tekemään asioita, joihin pientilallinen ei olisi yksin pystynyt.
Kone, sonni- ja muut osuuskunnat ja yhtymät perustettiin juuri tähän tarpeeseen

Tourulan kyläläisiä Ruukinmäellä, 1930-luvulla.

 Alkuvuosien toiminta                              

Tourulan Pienviljelijäyhdistyksen ensimmäisessä kokouksessa v. 1927 puheenjohtajaksi valittiin Alvar Raittinen, sihteeriksi Frans Rantanen ja rahastonhoitajaksi Tuomo Ojala. Muut johtokuntaan valitut olivat Eino Huhtamaa, Vihtori Kulmanen, Valtteri Lehtonen, Yrjö Mattila, Oskar Ahola, Jalmari Virtanen ja Lempi Laakso. Samassa kokouksessa perustettiin myös huvitoimikunta. Marraskuussa v. 1927 pidettiin yleinen syyskokous, johon osallistui 40 jäsentä.
Yhdistys pyysi toimintaansa lahjoituksia Osuuskassalta ja Osuusmeijeriltä. Ensimmäisen vuoden kirjanpidosta käy selville, että tuloja yhdistykselle oli jäsenmaksuista, lahjoituksista, kursseista, iltamista, myyjäisistä ja mainitaan vielä
5 mk saadun arsenikkipölystä, jota käytettiin kasvinsuojeluaineena. Eniten rahaa tuottivat iltamat, yli 3000 mk. Menoista suurimpia olivat kaluston hankinta, ompeluseuran avustus sekä retkeily- ja kurssimaksut.
Kuukausikokouksia pidettiin kahden kuukauden välein. Johtokunta kokoontui kahdesti vuodessa. Kokouksia pidettiin vuoroin eri taloissa, ainakin Mattilassa, Koivulassa, Siltalassa, Seppälässä, Kuuselassa, Nummentaassa, Nummiojan Kankareella, Salmisella, Kiviniemessä, Kaunismäessä, Pihlajaniemessä ja Keihäskosken Heikkilässä. Kuukausikokouksiin osallistui keskimäärin 50 jäsentä.

Vuoden 1928 toimintakertomukseen on puheenjohtaja Alvar Raittinen kirjoittanut: ”Yhdistyksen toiminta on ollut keskinkertaisen vilkasta ja eri toimikuntien toimihenkilöt toimineet innolla heille asetetuissa tehtävissä. Toivomme että sama innostus ja yhteisymmärrys edelleenkin jatkuisi.”
Seuraavana vuonna 1929 toiminta jatkui vilkkaana. Jäsenmäärä oli noussut niin, että vuoden lopussa heitä oli 68 henkeä. (43 miestä ja 25 naista). Jäseninä olivat varsinaisten pienviljelijöiden lisäksi paljon muuta kylän väkeä.

Kunnallisessa Viikkolehdessä kerrottiin kuukausikokouksessa v.1929 olleen läsnä 70 yhdistyksen jäsentä. Esitelmän piti neuvoja Setälä, joka esitti kuluneen kesän koe- ja lannoituskenttien tuloksia. V. Kulmanen esitti murrepakinan ja lopuksi tarjottiin pullakahvit.

Kurssitoimintaa, kilpailuja ja koekenttiä

Toiminnan alkuvuosina tilattiin Pienviljelijäin keskusliitolta useita kursseja vuosittain. Kurssien päätteeksi oli aina iltamat. Kaksipäiväiset kurssit pidettiin kananhoidosta ja 10-päiväiset kurssit karjanhoidosta Tourulan Mattilassa. Kurssin päättäjäisiltamat pidettiin Tourulan entisellä koululla. Tervehdyspuheen iltamissa piti Enni Raittinen ja Elli Kankare esitti runon ”Erämaan voittaja”. Juhlaesitelmän piti neuvoja Martta Kauppinen. Sitä seurasi kuvaelma ”Paimenpoika”. Lopuksi oli erilaisia nuorisoleikkejä.

Kesällä oli juurikasvienharvennuskurssi Nummentaan tilalla. Kurssilla kuultiin esitelmiä juurikkaiden lannoituksesta, maanmuokkauksesta ja hoitotöistä. Harvennusta harjoiteltiin myös pellolla. Illalla oli päättäjäisiltama Nummentaan suulissa. Iltamissa tervehdyspuheen piti Alvar Raittinen. Jalmari Virtanen lausui runon ja neuvoja piti esitelmän viljelyn parantamisesta. Lopuksi Frans Rantanen esitti humoristisen matkakertomuksen.  

1930-luvulla järjestettiin kursseja mm. kodinhoidosta, leivonnasta, kanataloustuotteiden jatkojalostamisesta, viljanpeittauksesta ja maan happamuuden määrittämisestä.
Puutarhanhoitokurssi järjestettiin vuonna 1929 Mattilassa ja vuonna 1932 Seppälän tilalla. Kursseja järjestettiin myös karjan terveydenhoidosta vuonna 1932 Huhtamaan tilalla sekä kananhoidosta Salmisen tilalla. Kananhoitokurssilla keskityttiin neuvoja Y. Savijoen johdolla kanojen lannan parempaan hyödyntämiseen viljelyksillä, sekä turvepehkun ja tuhkan lisäämisen merkityksestä lantaan.

Koekentillä vertailtiin erilaisia kasvilajikkeita, maanmuokkaustapoja, lannoituksia ja maalajeja. 1920-luvun lopulla perustettiin koekenttiä nurmelle Seppälän ja Koivulan tiloille sekä kevätviljalle Salmisen tilalle keskusliiton neuvojan opastuksella. 1930- luvulla järjestettiin useana vuonna koekenttiä heinänurmelle, herneelle, ohralle, juurikasveille ja perunalle.

Lannoituskokeissa oli vertailussa mm. vaihtoehdot: ei lainkaan lannoitusta, karjanlannan käyttö yksinään tai se yhdistettynä kalkkisalpietariin tai/ja superfosfaattiin tai kalisuolaan. Perunalle tehtiin lisäksi nitrofoskakokeet. Myös maalajit oli huomioitava, joten ohjeet olivat erikseen koville maille ja suomaille. Kentät perustettiin mm. Virtasen, Kaunismäen ja Pihlajaniemen tiloille. Koekenttien kasvua seurattiin kesän aikana ja syksyllä tuloksia tarkasteltiin yhdessä neuvojan kanssa.

Vuosittain oli erilaisia kilpailuja. Osa oli yhdistyksen omia ja osa keskusliiton järjestämiä. Palkintoina oli ammattikirjoja ja pieniä rahapalkintoja. Koelypsykilpailussa arvosteltiin karjan ja karjasuojan puhtautta, lypsytapaa ja tarkkuutta, maidon käsittelyä ja punnitusta, koelypsykirjaan tehtyjä merkintöjä sekä koelypsykirjan puhtautta. Kilpailussa parhaat pisteet saivat Tourulasta Mandi Salminen, toiseksi sijoittunut Alli Raittinen ja kolmas oli Fanni Kaukoranta (Maanpää) Keihäskoskelta. Kilpailussa oli mukana 6 tilaa, joilla yhteensä 33 lehmää ja vuosituotos näillä lehmillä keskimäärin 2192 kg. Karjat lienevät olleet parhaasta päästä ja kuuluneet myös karjantarkastusyhdistyksen piiriin.

Rehujuurikasvien kilpailussa pisteitä sai seuraavista osa-alueista: juurikkaiden viljelysala, sato hehtaarilta, juurikkaiden sija viljelykierrossa, ojitus, syys- ja kevätmuokkaus, lannoitus, kylvö, harvennus, haraus ja rikkaruohojen hävitys. Tulos laskettiin suhteutettuna lehmälukuun. Tämä kertonee siitä, että lähes joka talossa oli lehmiä ja rehujuurikkaiden syöttöä niille koetettiin edistää maitotuotoksen parantamiseksi. Kymmenellä osallistujalla oli keskimäärin 3-6 lehmää ja juurikasala tiloilla oli 7-24 aaria. Parhaiten kilpailussa menestyivät Juho Salminen, Nikolai Mäkelä ja Kalle Virtanen.

Kanahoitokilpailussa osallistujilla piti olla vähintään 10 kanaa. Oli kaksi sarjaa: kanat, jotka olivat omassa kanalassaan ja kanat, jotka olivat muiden eläinten kanssa samassa tilassa. Suurkanalat, joissa oli yli 50 kanaa, olivat omassa sarjassaan, niitä ei liene montaa vielä silloin ollut. Kilpailussa arvosteltiin kanojen asuntoa, kanojen laatua, ruokintaa ja hoitoa, tuotannon kannattavuutta, poikaskasvatusta, puhtautta ja terveyttä sekä kirjanpitoa. Kilpailuaika kesti vuoden jakson. Koska oli kyseessä keskusliiton järjestämä kilpailu, neuvoja kävi vuoden aikana muutaman kerran tarkastuskäynnillä.
1930-luvulla kilpailtiin vuosittain kananhoidossa, karjanhoidossa, lannanhoidossa sekä peltoviljelyssä ja mehiläistenhoidossa.

1930-luvulla jatkettiin rehujuurikkaan kasvatuskilpailua, joka seuraavana vuonna vaihtui perunanviljelykilpailuun. Ohessa palkitut perunanviljelykilpailusta vuodelta 1932.

Yhteisesti hankittuja koneita ja kalustoa

Koneille valittiin aina isännöitsijä, yleensä isäntä, jonka kotona ko. konetta säilytettiin. Isommille koneille laadittiin myös ohjesääntö. Yhdistykselle ostettiin ensimmäiseksi koneeksi Planet juurikasvien kylvökone ja hara, Famos-pölytin kasvinsuojeluaineiden levitykseen, sekä sorkkasakset yhteiseen käyttöön. Juurikasvien hoitovälineiden isännöitsijäksi valittiin Juho Mattila. Yhdistyksen konekantaa lisättiin vuonna 1929 ostamalla viljanlajittelija ja Fiks-kylvökeppi.

Viljanlajittelijan isännöitsijäksi valittiin A. Raittinen. Käyttömaksuksi määrättiin 50 p viljahehtoa kohti. Kaikki kalusto päätettiin palovakuuttaa. Vuonna 1930 hankittiin yhdistyksen kalustoon Pelturi-hara kaikkine terineen. Koneen isännöitsijäksi valittiin Kalle Virtanen. Lisäksi ostettiin kaksi käsiharaa lisää. Uusi perunannostokone hankittiin v. 1932. Ostajiksi valittiin Nestori Virtanen ja Alvar Raittinen. Pöytäkirjassa oli vielä kehotus: ”Ostettava hyvä kone”. Koneen isännöitsijäksi valittiin A. Mattila.

Yhteisen eläinlääkekaapin hankkimista suunniteltiin keskusliiton ohjeiden mukaan. Apteekit olivat kaukana ja eläinlääkäreitä ei juuri ollut. Asiassa päätettiin kääntyä Tourulan kartanon karjanhoitaja Lauri Koivun puoleen, jonka kanssa neuvoteltiin kaapin sisällöstä. Kyseessä olivat eläinlääkitykseen liittyvät tarvikkeet ja lääkkeet. Asiaa hoitamaan valittiin Eino Huhtamaa. Seuraavana vuonna lääkekaappi perustettiin ja sijoitettiin kartanon karjanhoitajan luokse. Jäsenet saivat vapaasti käyttää välineitä, lääkkeistä velotettiin hiukan yli ostohinnan. Yhdistys maksoi kaapin sisällön ja täydennyksen. Lääkekaappi siirrettiin sotien jälkeen kartanon loppumisen myötä Puolaan ja sen hoitajiksi valittiin A. Puola ja A. Raittinen. Myöhemmin se siirrettiin Kulmaselle.

Yhdistykselle oli ostettu kahvikupit ja kahvipannu, joita myös vuokrattiin. Pöytäkirjaan oli kirjoitettu ehto: ”Jos joku tahallaan kolhii yhdistyksen kahvipannua, niin maksakoon korvausta 5 mk joka lommosta.”. Kahvikupeille hankittiin tiskipunkka ja 6 kpl pyyheliinoja.

Opintoretkiä

Ensimmäinen opintoretki päätettiin tehdä Uudenkartanon Pienviljelijäyhdistyksen alueelle. Keskusliiton retkiin Etelä-Pohjanmaalle ja Länsi-Uudellemaalle osallistuttiin. Yläneen pienviljelijäyhdistysten yhteinen retki suuntautui vuonna 1929 Karinaisiin ja Somerolle. Päivän aikana tutustuttiin moneen esimerkilliseen pienviljelystilaan, joissa oli mm. mallipiirustusten mukaan rakennettuja uusia kanala- ja sikalarakennuksia. Mukana oli myös puutarhatuotantoon erikoistuneita tiloja. Illaksi mentiin Pajulan Pienviljelijäyhdistyksen vieraiksi Pienviljelijäin keskusliiton kesäjuhlille. Yöpyminen oli järjestetty paikalliselle kansakoululle. Yhdistyksen retki järjestettiin myös Laitilaan ja Uuteenkaupunkiin. Lisäksi vuosittain osallistuttiin emäntäpäiville ja keskusliiton järjestöpäiville.

Iltamat ja arpajaiset

Toimintakertomuksen mukaan yhdistyksen ensimmäisenä toimintavuonna pidettiin kuudet iltamat. Huvitoimikunta hoiti järjestelyt ja ravintolatoimikunta hoiti kestityksen. Tilaisuuksiin valittiin järjestysmiehet. Vuonna 1929 oli kolmet iltamat, joissa sisäänpääsyn maksoi 415 osallistujaa. 1930-luvulla pidettiin joka kesä useampia iltamia, useimmiten Nummentaan suulissa ja joskus Tourulan entisellä koululla. Lisäksi oli jäsenillanviettoja.

Suurimmat arpajaiset pidettiin v.1930. Arpoja tilattiin 15000 kpl. Päävoittoina oli salin kalusto, aura, sänky patjoineen, regulaattorikello, seinäkello ym. Nämä arpajaiset ja niihin liittyvät juhla pidettiin Nummentaan suulissa helluntaina
v. 1930. Tervehdyspuheen piti T. Uotila ja neuvoja E. Setälä piti esitelmän. Yläneen jousiorkesteri esitti soittoa ja nähtiin huvinäytelmä ”Neiti Pönttisen avioliitto”. Lopuksi vielä karkeloitiin. Kaikki arvat saatiin myytyä. Arpajaisia järjestettiin lähes vuosittain.

Ompeluseura ja kirjasto

Naisväelle perustettiin ompeluseura, joka kokoontui kahden viikon välein ja jonkin aikaa toimi myös miesten käsityökerho.
Kirje vuodelta 1933 kertoo ajankuvaa osaltaan. Kirjeessä pyydettiin yhdistyksen ompeluseuran ryhtyvän toimeen ja tekevän patjapusseja keskusliittoon varastoitavaksi. Niitä käytettäisiin yövyttäessä yhteismajoituksissa retkillä, juhlissa ja kokouksissa. Patjapussi piti tehdä kotikutoisesta rohdinkankaasta, pituus 2 ja leveys 1-1,5 metriä. Pussiin tehtiin toiseen päähän taitettava reuna, joka kiinnitettiin nauhoilla, jotta oljet pysyisivät sisällä. Pussit lähetettäisiin keskusliitolle varastoitavaksi.

Yhdistykselle perustettiin kirjastokaappi, johon tuli ammattikirjallisuutta lainattavaksi. Kirjallisuuden kartuttamiseksi myönnettiin 300 mk. Vuonna 1936 yhdistyksen kirjasto oli kasvanut jo sen verran, että sille nimitettiin hoitotoimikunta. Valituiksi tulivat Arvo Mattila, Frans Rantanen ja Vihtori Kankare. Toimikunta laati ohjesäännön lainattaville kirjoille. Kirjastossa olivat lainattavina mm. seuraavat kirjat: Kasvituotanto, Kotieläintuotanto, Suurmiesten elämänkertoja, Kananhoidon käsikirja, Sianhoidon käsikirja, Puutarhakirja, Kylvöä ja satoa, Pienviljelijän käsikirja, Pienviljelijän rakennusoppi, näytelmä- ja laulukirjoja. Lisäksi oli Pienviljelijäin keskusliiton mallipiirustuksia monenlaiseen rakentamiseen asuinrakennuksesta, kanalasta ja navetasta mehiläispesään. Pienviljelijäyhdistyksen välitettävänä oli myös ammattilehtien tilauksia niin viljelyn, karjanhoidon kuin kotitaloudenkin alalta. Myös ammattikirjoja oli välityksessä, kuten vuonna 1930 Pienviljelijän emännän kotitalousopas ja Karjankasvatusopas.

Jäsenmäärä kasvaa ja toiminta vilkastuu

Töitä yhdistyksessä riitti kaikille halukkaille. Iltamia varten siivottiin suuli, tehtiin esiintymislava, harjoiteltiin näytelmät ja muu ohjelma sekä hankittiin luvat ja soittajat iltamiin. Järjestettiin tapahtumiin tarjoilut.
Pelloille tehtiin koekentät ja sovittiin niiden tarkastukset. Järjestettiin kilpailuja ja niiden tuomarointi. Kurssi- ja kilpailujärjestelyt vaativat niitä järjestävissä taloissa kaikenlaista ylimääräistä työtä. Neuvojalle, joka saapui kurssille opettamaan, oli järjestettävä majoitus, ruoka ja kyyti. Lisäksi järjestettiin myyjäisiä ja arpajaisia sekä kerättiin arpajaisiin palkinnot. Eri toimikunnat kokoontuivat tarpeen mukaan, niistäkin pidettiin pöytäkirjaa ja rahoista tilikirjaa.

Kolmekymmenluvun alkuvuosina jäseniä oli yli 70 henkeä ja toiminta oli varsin vilkasta. Loppiaisena v. 1930 pidettiin kuukausikokous Siltalassa, jonka yhteydessä neuvoja E. Setälä esitelmöi perunankasvatuksesta ja lannan hoidosta sekä näytti varjokuvia tanskalaisilta pientiloilta. V. Kulmanen luki kertomuksen, E. Kankare lausui runon ja E. Setälä esitti hauskan pilajutun. Lopuksi palkittiin edellisen vuoden koelypsykilpailun parhaat. Palkituiksi tulivat A. Salminen, A. Raittinen, E. Huhtamaa, J. Mattila ja E. Kankare. Paras karja oli Salmisella vuosituotoksella 2500 kg maitoa lehmää kohti. Pöytäkirjaan oli kirjuri Eino Huhtamaa kirjoittanut: ”Kokousväelle tarjottiin pullakahvit ja kokouksessa vallitsi rattoisa ja iloinen mieliala”.

Vuosiyhteenvedossa vuonna 1933 mainitaan, että kokouksessa keskusteltiin seuraavista aiheista: ”Väkirehujen eläimille antamisen kannattavuudesta ja väkilannoitteiden käytön kannattavuudesta. Tuhohyönteisten torjuntakeinot juurikasviviljelyksiltä oli myös herättänyt runsasta keskustelua. Samassa yhteenvedossa myös esitettiin toive, että yhdistyksen toiminnan avulla olisi entistä enemmän päästävä selville apulantojen, väkirehujen ja eri kasvilaatujen käytöstä.”

Kyseisenä vuonna oli järjestetty kolmet iltamat, kaksi jäsenillanviettoa ja pidetty ompeluseuroja. Koneista tuli vuokraa ja kurssimaksuja oli saatu kursseihin yhdistyksen ulkopuolelta osallistuneilta. Siten tänäkin vuonna tuli hieman ylijäämää. Menoja olivat keskusliiton jäsenmaksut, kilpailuihin myönnetyt varat, koekenttien kulut, kurssimaksut, kaluston hoitomaksut ja niiden vakuutukset, retkeilymaksut ja erityisesti v. 1933 lahjoitus muistorahastolle, joka perustettiin osuustoimintamies ja pienviljelijäin asiaa suuresti ajaneen professori Hannes Gebhardin muistoksi. Rahaston tarkoitus oli jatkaa pienviljelijän aseman kohentamista samassa hengessä. Hautajaisiin lähetettiin lähes jokaisesta maan pienviljelijäyhdistyksestä katajanoksa, joista tehty seppele laskettiin hautajaisissa kuvaamaan pienviljelijäin sitkeää toimintaa elinolojensa parantamiseksi. Katajainen kansa kunnioitti näin hyväntekijäänsä.

Yhdistys menestyi jäsenhankintakilpailussa vuonna 1934 päästen kolmannelle sijalle koko maan 900 yhdistyksen joukossa. Yhdistyksen Jäsenmäärä oli vuoden 1934 lopussa 120 henkeä. Erilaisiin yhdistyksen tapahtumiin, joita olivat esitelmät, iltamat, kesäjuhlat, kokoukset, ompeluseurat ja jäsenillanvietot laskettiin osallistuneen yhteensä peräti 1345 henkilöä. Yhdistys perusti myös urheilutoimikunnan, johon valittiin V. Kankare, A. Raittinen ja A. Mattila. Yleinen viljankeruu päätettiin järjestää syksyllä yhdistyksen varojen kartuttamiseksi.

Kesällä v. 1935 pidettiin yhteinen maatalousnäyttely muiden Yläneen pienviljelijäyhdistysten kanssa, Uudessakartanossa. Näyttelyssä esiteltiin nuorta karjaa, sikoja, lampaita ja kanoja, naisten- ja miesten käsitöitä. Lisäksi oli erikseen puutarhaosasto sekä kyntö- ja ojankaivuu kilpailut.

Osuustoiminta kylien alueella ja omassa yhdistyksessä

Yhdistyksen alueella toimi mm. osuusmeijeri, osuuskassa, puimakoneosuuskuntia, osuuskauppa, karjan tarkastusyhdistys, munanmyyntiosuuskunta, turvepehkuosuuskunta ja sonniosuuskuntia. Pienviljelijäin keskusliitto oli pyytänyt kirjaamaan alueen osuuskunnat ja yhtymät keskusliittoon lähetettävään yhdistyksen vuosiyhteenvetoon. Osuustoiminnan edistäminen oli yhtenä Pienviljelijäin keskusliiton tavoitteena. Osuustoiminnalla katsottiin parhaiten voitavan hoitaa pienten tilojen tuotteiden markkinointia ja toisaalta edistää yhteistyötä ja hankintoja.
Vuonna 1937 yhdistyksen alueella toimi edellisten osuuskuntien lisäksi toinen osuuskauppa, 4 puintiyhtymää, ja pehkuyhtymä. Seuraavana vuonna tuli lisäksi traktoriyhtymäkin.

Oma talo valmistuu ja jäsenmäärä kasvaa

Haaveet omasta talosta alkoivat itää ja syyskokouksessa vuonna 1931 V. Väinölä esitti asian keskusteltavaksi ja päätettäväksi. Silloin valittiin talon tontin ostokomitea hoitamaan asiaa eteenpäin. Vuonna 1934 oli talon rakennustontti ostettu ja suunnitelmat talon rakentamiseksi aloitettiin. Rakennustoimikuntaan valittiin Yrjö Mattila, Juho Salminen, Vihtori Kulmanen, Eino Huhtamaa, Ale Lehtonen ja Nikolai Mäkelä. Talon rakensivat kirvesmiehet Kalle Mäkinen, Ale Lehtonen ja Aaro Mäkinen. Uutta taloa varten ostettiin Säkylästä vanha työväentalon runko, joka purettiin ja tuotiin Tourulaan. Lisäksi saatiin lahjoituksina rakennusaineita ja osa ostettiin. Taloa varten otettiin lainaa 30000 mk. Avustuksia saatiin Makkarkosken Osuusmeijeriltä ja Oripään Osuuskassalta. Talkootyötä tarvittiin paljon. Pidettiin hirsien veistämistalkoita ja ikkunoita tehtiin Mattilan suulissa. Talo rakennettiin Pienviljelijäin keskusliiton mallipiirustusten mukaan. Taloon tehtiin tilava juhlasali, näyttämö, ravintola- ja keittiöhuoneet, vaatesuoja ja putka. Taloon hankittiin myös sähkövalaistus. Lisäksi hankittiin tarpeet istuinpenkkien valmistukseen. Tarkoitus oli tehdä 50 metriä penkkejä, joita voitaisiin myös vuokrata. Penkkien isännöitsijäksi valittiin Ale Lehtonen.

Kalliopohja valmistui syksyllä v.1935. Marraskuussa pidetyssä kokouksessa talolle valittiin hoitokunta. Isännöitsijäksi valittiin Yrjö Mattila, muut jäsenet olivat Vihtori Kankare, Juho Salminen, Alvar Raittinen ja Arvo Mattila. Vielä rakennettiin erillinen käymälärakennus, jota varten vuokrattiin tontti Mattilasta. Lisäksi pidettiin sannanajotalkoot pihamaan kunnostukseen. Kalliopohjalle laadittiin ohjesääntö sen vuokraamista varten: ”Taloa ei vuokrata vain pelkkiä tansseja varten, taloa vuokrataan kaikille puolueille, kaikille uskonlahkoille, oman seurakunnan pappi saa tulla pitämään puhetta ilman vuokraa. Isännöitsijä sai päättää vuokraamisesta”.

Kalliopohja juuri valmistumassa.

Kalliopohjan vihkiäisjuhla pidettiin 10.11.1935 talon lopullisesti valmistuttua. Juhlan tarjoiluna oli kahvia, mehua, pullaa ja voikakkoa.    

                                                                                                                                                               

Kunnallisessa Viikkolehdessä kirjoitettiin vihkijäisjuhlasta 15.11.1935 seuraavasti: ”Juhlavieraat kokoontuivat kello 14 aikaan köynnöksin koristeltuun uuteen taloon, jolloin ensiksi nautittiin tuliaiskahvit. Tervehdyspuheen piti yhdistyksen puheenjohtaja mv. V. Kulmanen, joka puheessaan huomautti, että pienviljelijäyhdistys on toiminut kahdeksan vuotta ja että oman talon aikaansaaminen on varmaan sen toimintaa huomattavasti elvyttävä. Veisattiin virsi 285, minkä jälkeen kirkkoherra J. Haavio piti vihkimispuheen. Puheessaan hän lausui toivomuksen, että uudessa talossa vallitsisi sama vakava henki, mikä suomalaisen talonpojan elämää on leimannut sukupolvesta sukupolveen, ja että pienviljelijäyhdistyksen toiminnalle antaisi leimaa syvä vakavuus ja siveellisten elämänarvojen kunnioitus ja niiden vaarinotto.
Mv. Teuvo Uotila lausui tilaisuutta varten kirjoittamansa voimakkaan ja ajatusrikkaan juhlarunon. Juhlaesitelmän piti Pienviljelijäin Keskusliiton sihteeri, maisteri S. S. Aittoniemi. Hänen puheensa oli voimakas ja sisältörikas. Hän palautti mieleen sen pohjan, miltä pienviljelijäin yhteistoiminta Suomessa sai alkunsa. Perin lyhyenä aikana tämä professori Gebhardin perustama Pienviljelijäin liitto on suorittanut suurtyön. Se on merkittävällä tavalla vaikuttanut mm. itsenäistyneiden torpparien rientoihin, taloudelliseen nousuun, heidän työmoraaliinsa ja luonut itseluottamusta, joka nojaa omiin voimiin”.
Väliaikana nautittiin virvokkeita.
Ohjelmaa jatkoi mv. Huhtamaa esittämällä uuden talon historiikin, josta selvisi mm., että talo tuli maksamaan 45000 markkaa. Pienviljelijäneuvoja M. Jussila kiinnitti puheessaan huomiota siihen, että vihityssä talossa aina toimittaisiin yksimielisyydessä, sovussa ja rauhassa yhteisiin suuriin päämääriin pyrittäessä ja että kaikenlaisen taloudellisen yhteistoiminnan ohella myös kaikenpuolista siveellistä tietoisuutta pienviljelijäväestöön juurrutettaisiin.

Yhdistykselle esittivät onnittelut Suomen Pienviljelijäin keskusliiton valtuuskunta, Yläneen, Otsolan, Uudenkartanon, Korkeakosken ja Latvaan pienviljelijäyhdistykset. Juhla loppui yhteisesti laulettuun Maamme-lauluun.”

Kalliopohjalla järjestettäviä tilaisuuksia varten valittiin 12 henkinen huvitoimikunta. Siihen kuuluivat Milka Vuorinen, Kalle Rintala, Yrjö Helmisaari, Aatos Mäkelä, Aaro Mäkinen, Viljo Vähätalo, Aune Lehtonen, Martta Helmisaari, Alli Laine, Salli Lehtimäki, Anni Aalto ja Kaino Lehtonen. Järjestysmiehiksi valittiin 5 henkeä, herra Mäkinen ja Väinö Laine sekä varalla Kustaa Laine, Uuno Rannikko ja Arvo Mattila. He toimivat pöytäkirjaa lainaten seuraavasti: ”Kaksi nuorta miestä toimivat vakinaisina, koska se katsotaan kuuluvan heirän velvollisuurekseen ja muut kolme toimivat varalla, vanhemmat miehet, jotka toimivat tarpeen vaatiessa, auttavat järjestyksen pirossa.”
Oman talon valmistuminen virkisti yhdistyksen toimintaa entisestään, sillä vuoden 1936 lopussa jäseniä oli jo 151 henkeä.

Vuoden 1937 yhdistyksen kymmenvuotisjuhlat voitiin pitää jo omassa talossa. Vuonna 1937 Kallio-pohjalla järjestettiin yhdistyksen pitämänä kahdeksat iltamat. Oman kylän nuoret saivat pitää Kalliopohjalla ns. teeiltamia puolella vuokralla. Äitienpäiväjuhlaa varten tilat annettiin ilmaiseksi.
Keihäskosken alayhdistys saa alennusta 25 % vuokrasta. Iltamia, häitä ja muita tilaisuuksia pitivät monet muutkin yhdistykset ja yksityiset, joille taloa vuokrattiin. Kalliopohjan ravintolatoiminnan ottivat hoitaakseen Jalmari ja Helmi Heikkilä.

Vuodelta 1938 syyskokous ja puurojuhla.

Vuonna 1939 toiminta oli hiljaisempaa. Iltamia pidettiin vain kahdet ja kilpailuja ei järjestetty lainkaan. Kurssit kananpoikasten hoidosta ja kanojen karsinnasta pidettiin Kalliopohjalla. Retki tehtiin Helsinkiin.

Sota-aikana yhdistyksen toiminta hiljeni. Jäsenmäärä laski niin, että v.1944 jäsenmaksun maksoi enää 38 jäsentä.

Toiminta vilkastuu uudelleen sodan jälkeen

Sodan jälkeen toiminta elpyi pikkuhiljaa. Kyliin tuli paljon uusia asukkaita, monta uutta tilaa muodostui siirtoväelle ja rintamamiehille. Jäsenmäärä kohosi jälleen yli kuuteenkymmeneen. Johtokuntaan kuuluivat puheenjohtaja Vihtori Kulmanen, varapuheenjohtaja Alvar Raittinen, kirjuri Arvo Mattila ja rahastonhoitaja Yrjö Mattila. Vuonna 1944 oli taas kilpailut karjanhoidosta ja pellavan viljelystä. Kurssien aiheet kertoivat maan yleisestä tilanteesta. Kurssien aiheina oli mm. köydenteko ja korvikepuhdistusaineiden sekä siirapin valmistus.

Arpajaisia järjestettiin ja yleisten kokousten yhteydessä oli esitelmiä. Puurojuhlat kuuluivat joulunalusohjelmaan. Pienviljelijäin keskusliiton 25-vuotisjuhliin osallistuttiin 16 hengen voimin. Perustettiin opintokerho.
Vuonna 1945 järjestettiin kymmenet iltamat ja tanssit. Huvituksia kaivattiin raskaiden vuosien jälkeen.

Iltamat ja talonvuokrat olivat tärkein tulonlähde yhdistykselle. Kalliopohja annettiin myös kylän nuorten kutsuihin sähkölaskun hinnalla. Kalliopohjan pihalle tilattiin polkupyörätelineet. Uuteen huvitoimikuntaan valittiin Mikko Mäkelä, Antero Mäkelä, Elli Rantanen ja Aini Mäkinen. Järjestysmiehiksi valittiin Onni Virtanen, Viljo Ruusunen, Aaro Mäkinen ja Kaarlo Rintala. Yhdistys alkoi taas ylläpitää itse ravintolatoimintaa ja toimikuntaan valittiin Heikki Mäkelä, Milka Vuorinen ja Yrjö Mattila. Kalliopohjaa vuokrattiin myös elokuvien näyttämiseen.

Uusia koneita

Kalustoa täydennettiin sotien jälkeen. Ostettiin uusi viljanlajittelija ja puutarharuisku. Kokouksissa oli keskusteltu AIV rehun valmistuksesta ja sen eduista lehmien ruokinnassa. Niinpä yhdistykselle ostettiin AIV liuoksen levitykseen erityinen haponkestävä ruiskukannu.                                                                                            
Suurin konehankinta tehtiin v. 1952, jolloin ostettiin sokerijuurikkaan kylvökone ja hara. Se maksoi silloisella rahanarvolla 35000 mk. Koneen hoitajaksi valittiin Eino Metsälä ja vuokraksi 2 mk aarilta. Yhdistyksen kalustoon päätettiin ostaa myös mehumylly. Sitä hoitamaan valittiin Elli Rantanen ja Aili Kulmanen.

Pelturi, sokerijuurikkaan kylvökone, lajittelija eli viskuri ja puutarharuisku..

Yhdistyksen kalustoluettelossa olivat v. 1947 seuraavat koneet: ”Perunannostokone, lääkekaappi, lajittelija, pelturi hevoshara, 5 kpl käsiharoja, 3 nauriinkylvökonetta (Fiks), pölytin, sorkkasakset, happoruiskukannu ja puutarharuisku sekä kahvikalusto, mehumylly ja kirjastokaappi.

Kursseja ja kilpailuja

Karjahoitokilpailu jatkui edelleen, nyt monivuotisena. Järjestettiin jälleen lannoituskoekenttä Mikko Mäkelän tilalle. Kokousten yhteydessä oli esitelmiä eri aiheista. Paikallisliiton neuvojilta vuokrattiin filmejä ja rainakone. Oli maan happamuuden määrityskurssi, säilöntäkurssi ja muita kotitalouskursseja. Pöytyällä pidetyille puutarhan ruiskutuskursseille valittiin osallistumaan Eino Metsälä. Jokioisilla järjestettyyn maatalousnäyttelyyn tehtiin retki.

 Kalliopohjaa korjataan ja levytanssit alkoivat

Kalliopohjan lattia, katto ja lämmitys vaativat jo korjausta. Näiden vuoksi laitettiin toimeen mm. tukkien ja viljan keräys. Taloon ja piharakennukseen laitettiin tiilikatto. Sen sijaan keittiön remonttia ei pidetty ajankohtaisena, vaikka sitä oli toivottu. Lisäksi suunniteltiin Kalliopohjan sisämaalausta. Urheilukentän tekemistä Kalliopohjan läheisyyteen suunniteltiin. Asiaa eteenpäin viemään valittiin Heikki Mäkelä, Pekka Olenius, Kallas Tuominen, Heimo Raittinen, Eino Mattila ja Eino Lindgren. Kylälle tehtiin ilmoitustaulut. Tähän asti ilmoitukset oli kiinnitetty esim. sähkötolppiin. Tapahtumista alettiin ilmoittaa Kunnallisessa Viikkolehdessä.

Yhdistykselle ostettiin vuonna v. 1957 levysoitin, vahvistin ja äänilevyjä. Siitä alkoi suosituksi tullut levytanssien pito Kalliopohjalla. Jo samana vuonna järjestettiin seitsemät levytanssit. Lisäksi pidettiin ohjelmallisia iltamia. Levytansseista tulikin mukavasti vuokratuloa.

 Muutoksia toiminnassa 1960-luvulla

Jäsenmäärä laski 60-luvun kuluessa alle 60 jäseneen. Oli tullut kilpailevaa ajankulua, jopa joillekin televisio. Tarve koulutukseen oli kenties vähentynyt, tilojen määrä ja koko muuttunut. Nuorempi väki muutti muualle opiskelun ja työn perässä, talkoohenkikin oli ehkä vähentynyt. 60-luvulla aloitettiin uudelleen tupailtojen pito, kokoonnuttiin Metsälässä, Kaunismäessä ja Mattilassa.
1960-luvun alussa pidettiin huutokauppa, jossa myytiin tarpeettomiksi jääneitä yhdistyksen tavaroita, kuten vanha kahvipannu, rehujuurikkaan kylvö- ja harakone, sorkkasakset, ruiskukannu, puutarharuisku ja lääkekaappi. Elämä oli muuttunut, tiloilla oli enemmän omia koneita, tilakokokin oli kasvanut.

1960-luvun alussa pohdittiin yhteisen ns. pitäjäneuvojan saamista Yläneelle. Eino Metsälä lähetettiin yhdistyksen edustajana pitäjätoimikuntaan ja samalla liityttiin neuvojapiiriin. Neuvojan johdolla keskusteltiin myös viljavuustutkimuksien teosta. Sovittiin että Yrjö Mattila kerää tiedot tiloista, jotka haluavat pelloiltaan otettavan näytteitä. Yhdistyksen kokouksen yhteydessä neuvoja piti esitelmän katetuottolaskelmasta ja näytti opetuselokuvia. Kirjanpitokurssi pidettiinkin heti seuraavana vuonna. Suunniteltiin myös hevosenkengitys- ja karjanterveyskurssin pitoa ja pidettiin kasvinsuojelukurssit. Kesällä 1966 pidettiin metsän leimauskilpailu.

Yhdistykselle valittiin 60-luvulla naistoimikunta, johon tulivat valituiksi Elli Metsälä, Kerttu Vähätalo, Pirkko Mattila, Elli Siltala ja Enni Lehtonen.
Ompeluseuratoimintaa jatkettiin tauon jälkeen ja pidettiin ompelu- ja voileipien valmistuskurssi. Voileivät olivat siihen aikaan tarjoilun välttämätön osa. Niitä tehtiin kaikkiin juhliin. Myös ”Kodin iloinen arki”-kurssi järjestettiin ja kukka-asetelmakurssi vuonna 1965. Pidettiin myös kurssi hedelmäpuiden ja marjapensaiden leikkauksesta. Pihanhoitokilpailuun ilmoittautuivat Elli Siltala, Yrjö Mattila, Elli Metsälä ja Aira Mäkelä.

Kurssien päätteeksi oli usein päättäjäisiltamat ja joulun alla puurojuhlat. Kesällä v. 1962 vuokrattiin yhdistyksen käyttöön Kalikan virkistysalue päiväksi heinäajan jälkeen. Nuorille annettiin mahdollisuus pelata lentopalloa Kalliopohjalla ja heidän valvojakseen valittiin Toivo Mattila.

Yhdistyksen toimintaa elvytetään

Kevätkokouksessa 1971 keskusteltiin yhdistyksen hiljenneestä toiminnasta. Paikalla oli 12 yhdistyksen jäsentä. Päätettiin valita kokonaan uusi johtokunta, johon valittiin Martti Siltala, Veikko Salo, Raimo Mäkelä, Toivo Mattila ja Antti Kontulainen. Samoin naistoimikunta uudistettiin, siihen valittiin Leena Mäkelä, Marjatta Salo, Leena Mattila, Liisi Aalto ja Kerttu Vähätalo. Toivottiin tämän antavan uutta piristystä hiipuneeseen toimintaan. Kalliopohjan talonmieheksi valittiin Veikko Salo vuonna 1979, myöhemmin Antti Kontulainen.

Kalliopohjalle laitettiin räystäskourut ja keittiön lattian remonttia mietittiin. Keittiöön hankittiin sähköhella. Salin lattia vaati välitöntä remonttia. Lattian korjaukseen alettiin kerätä puutavaraa. Päätettiin pyytää rakennusmestari Antti Raittiselta kustannusarvio sen korjaamisesta ja Yläneen kunnalta avustusta kustannuksiin. Kalliopohjaa korjattiin talkoilla, kunnostettiin näyttämöä ja mietittiin ulkomaalausta. Yhdistyksen viimeisenä isona konehankintana päätettiin ostaa uusi perunanistutuskone.

Kalliopohjalla järjestettiin vuonna 1986 kuuden viikon mittaiset kutomakurssit yhdessä kansalaisopiston kanssa ja pidettiin näyttely valmistuneista töistä. Kesällä järjestettiin kasvivärjäyskurssi. Alkukesällä 1989 pidettiin Kalliopohjalla nuorten ompelukurssit opettajana Tuula Mäki-Laurila. Kurssilla valmistui niin housuja, mekkoja kuin napapaitojakin. Kukin oppilas toi omat kankaat ja ompelukoneen. Vaatteiden teko opeteltiin alusta asti. Valmiit työt olivat esillä myös maatilamessuilla.

Yhdessä Keihäskosken Marttayhdistyksen kanssa järjestettiin pellavan käsittelykurssi ja salaattikurssi. Myös retkiä järjestettiin. Kalikan saunaa varattiin kesäpäiväksi yhdistyksen käyttöön aina 90-luvuille asti. Iltamia järjestettiin ainakin kerran vuodessa ja joulun alla pidettiin puurojuhla. Huutokauppoja pidettiin silloin tällöin, myöhemmin myös kirpputoreja.

Helmikuussa v. 1979 Kalliopohjalle kerääntyi yli kaksisataa henkeä iltamiin, joiden juhlapuhujana oli Varsinais-Suomen Maatalouskeskuksen johtaja Pekka Harismaa. Ohjelmassa oli opettaja Anna-Liisa Pitkäsen ohjaama vanhojen tanssien esitys emäntien esittämänä, runonlausuntaa ja tyttöjen laulua. Muotinäytöksessä mannekiineina olivat oman kylän väki.. Lopuksi tanssittiin yhtyeen Omat Pojat tahdittamana.
Joulun alla v. 1986 kokoontui yli sata henkeä Kalliopohjalle pikkujouluihin, jolloin juhlittiin myös uuden välikaton ja sähkölämmityksen valmistumista.                                                                                                                                                    Vuonna 1988 päätettiin aloittaa nimien kerääminen aloitteeseen, joka koski maantien päällystämistä.

Maatilamessut Tourulassa

”Tourulan maatilamessut onnistuivat yli odotusten”, kirjoitti Kunnallinen Viikkolehti messujen jälkeen. Ja aihetta olikin, kävihän messuilla yhden päivän aikana yli 3500 vierasta. Kesäinen sää suosi tapahtumaa heinäkuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1989.

Varsinaisina toimijoina olivat Tourulan Pienviljelijäyhdistys ja Keihäskosken Maamiesseura, apunaan Yläne 2002 hankkeesta Ritva Mäki ja Markku Wuoti. Talkoolaisia saatiin lähikylistäkin.

Talkooväkeä tarvittiin paljon. Parkkipaikkaa oli varattu viisi hehtaaria ja liikennettä ohjaamaan oli saatu avuksi Huovinrinteeltä varusmiehiä.
Messujen pääpaikka oli Hannu Ruususen tilalla, lisäksi tapahtumia oli ympäri kylää. Kalliopohjalla oli esillä käsitöitä, vanhoja valokuvia Tourulasta ja parikymmentä yläneläistä yrittäjää esitteli kotiteollisuustuotteitaan. Pentti ja Sirkka Lehtosen tilalla oli salaojitusnäytös, Marjatta ja Veikko Salon tilalla oli heinäntekonäytös ja Tarja Raittisen tilalla esiteltiin Kokemäen puutarhaoppilaitoksen suunnittelemaa pihaa. Hannu Ruususen Kiviniemen tilalla oli kivipuimurinäytöksen lisäksi esillä maanmuokkaukseen sopivia koneita. Myynti- ja esittelypaikkoja oli paljon eri toimijoilla. Tuliaistorilla oli tarjolla usean eri tekijän käsitöitä, leivonnaisia, hunajaa, yrttiteetä, savumuikkuja ja eksoottisia hedelmiä. Messuravintolassa oli tarjolla lähiruokaa, osterivinokassalaattia, possunmakkaroita ja palvikylkeä. Ja Tippavaaran isäntä myi olutta. Lapsille oli tehty oma leikkipaikka keinuineen. Nähtävillä oli paljon erilaisia eläimiä untuvikoista, vasikoista, hevosista vuohiin. Eläimiä sai silittää ja poneilla ratsastaa.

Messut avasi kunnanjohtaja Risto Laurikainen, pääjuhlan avajaispuheen piti kunnanhallituksen puheenjohtaja Usko Uotila. Juhlapuhujana oli maatalousministeri Toivo T. Pohjala, joka sanoi puheessaan:” Minusta tuntuu, että te olette yksissä tuumin päättäneet säilyttää tämän seudun kylät elävinä ja että te tulette pyrkimyksissänne onnistumaan.” Maatalousministerille esiteltiin myös sienimöä, puutarhaa, perinnelihan toimintaa ja Kalliopohjalla ollutta näyttelyä. Ohjelmaa oli koko päivän, juontajina ja esiintyjinä mm. Jukka Lähteenmäki ja Jari Helmisaari, Maria ja Jarmo Helmisaari, Tero ja Turo Lento, Ari-Pekka Rantanen, Yläneen pelimannit ja Keihäskosken tanhuajat.                                                                                                        

Vuonna 1992 valittiin yhdistykselle uusi johtokunta, johon kuuluivat Esa Hakanpää, Raimo Mäkelä, Hannu Ruusunen, Antti Kontulainen, Liisa Juhannusvuori, Marjatta Salo ja Leena Mattila. Vuosittain järjestettiin ainakin yhdet iltamat. Rantapäiviä Kalikassa jatkettiin.
Kun vuonna 1995 liityttiin Euroopan Unioniin, järjestettiin asiasta Farma maatalouskeskuksen neuvojien kanssa opintopäivä. Pyhäjärven suojelurahasto oli luvannut avustaa kultivaattorien hankinnassa Yläneen Maatalousseuraa. Keskusteltiin yhden kultivaattorin sijoittamisesta myös Tourulaan. Torikahvitukset ja arpajaiset aloitettiin Yläneen torilla. Eri yhdistyksillä oli kahvitusvuoro määrättyinä toripäivinä. Näistä saatiin yhdistykselle myös lisätuloja.

Yhdistys täyttää 70 vuotta

Vuonna 1997 oli Tourulan Pienviljelijäyhdistyksen 70-vuotis juhlavuosi. Juhlissa nähtiin monipuolista ohjelmaa. Antti Raittinen esitti kirjoittamansa Tourulan Pienviljelijäyhdistyksen 70-vuotisen historiikin. Agrologi Erkki Ristisuo tarkasteli puheessaan maatalouden tilannetta ja tulevaisuuden näkymiä. Tytöt Minna, Miia, Sinipilvi ja Suvituuli lauloivat. Ohjelmassa oli myös kuorolaulua, lausuntaa ja näytelmä.  

Seuraavina vuosina toiminta jatkui entisellään. Iltamat pidettiin noin kerran vuodessa. Kalliopohjaa vuokrattiin juhliin ja kokouksiin, jatkettiin torikahvitusta, vuokrattiin perunanistutuskonetta. Pidettiin pajutyökurssit, voileipäkakkukurssit, pikkujoulujuhlat, metsätaitokilpailut jne. Hyötyjätepisteen sijoittamiselle Kalliopohjan pihalle annettiin lupa.
Jäsenmäärä kuitenkin laski tasaisesti vuodesta toiseen. Syksyllä 2007 mietittiin, onko yhdistyksellä mahdollisuuksia jatkaa ja keskusteltiin sen mahdollisesta lopettamisesta ja liittymisestä Keihäskosken Maamiesseuraan. Vuonna 2008 helmikuun kokouksessa sitten päädyttiin Tourulan Pienviljelijäyhdistyksen lopettamiseen ja yhdistys liitetiin Keihäskosken Maamiesseuraan. Yhdistyksen varat ja Kalliopohja tontteineen sekä perunanistuskone siirtyivät Maamiesseuralle.

Näin oli pitkä jakso Tourulan historiassa tältä osin päätöksessään. Vuosien varrella lähes jokaisesta talosta oltiin tekemisissä yhdistyksen kanssa, toimimalla sen luottamustoimissa tai muulla tavalla osallistumalla. Tuskin on montaa kyläläistä, joka ei olisi käynyt Kalliopohjalla jossain tapahtumassa. Pitkään toimineita puheenjohtajia ovat olleet Alvar Raittinen, Vihtori Kulmanen, Eino Metsälä, Veikko Salo ja Esa Hakanpää.

Antti Raittinen on todennut kokoamassaan Tourulan Pienviljelijäyhdistyksen historiikissa, jonka hän teki yhdistyksen 70-vuotis juhliin, että: ”Pienviljelijäyhdistys oli yksi merkittävimmistä asioista, jotka vaikuttivat kylän kehitykseen ja elämään”.

Lähteet: Tourulan Pienviljelijäyhdistyksen pöytäkirjat
Kunnallisen Viikkolehden arkisto
Kansallisarkiston sanomalehtiarkisto
Jari Niemelä: Maaseutukeskuksista lääninlampureihin kirja
Pia Mattila-Lonka: Kartanoita ja korven kansaa kirja
Antti Raittisen kokoama historiikki
Kuvat: I. Olenius, S. Mattila, A. Kontulainen, Väinölä, H. Urhonen, T. Raittinen
Vanhat maatalousoppikirjat ja lehdet.
Teksti: Tuija Olenius

YLÄNEEN ERÄMIEHET ry:n KEIHÄSKOSKEN-TOURULAN ALAOSASTON TOIMINNASTA VUOSINA 1965-93.

Tämä kirjoitus perustuu Timo Hämäläisen kokoamaan kansioon, johon on kirjattu alaosaston toimintaa yksityiskohtaisesti vuosina 1965-93.

Yläneen Erämiehet ry:n historiaa

Yläneellä toimi Yläneen Metsästyshoitoyhdistys niminen seura 1920-luvulta alkaen. Toiminta oli lähinnä kirkonkylän ”herrojen” ja A. Ahlström yhtiön metsästysseurueen harrastusta. Seuran johtokunnassa oli mukana Keihäskoskelta 1930-luvulla Kustaa Rekola ja 1960-luvulla Väinö Hämäläinen. Vuonna 1963 Metsästyshoitoyhdistys muutti nimensä ja perusti rekisteröidyn yhdistyksen Yläneen Erämiehet ry, jonka tarkoituksena oli ”harjoittaa maillaan järkiperäistä metsästystä ja riistanhoitoa sekä niiden edellyttämää luonnonsuojelua ja ampumaurheilua Yläneen kunnassa ja lähiympäristössä”. Johtokuntaan valittiin silloin Th. Rinne, Matti Vahala, Valde Rämönen, Kauko Ilola, Aimo Nurmi, Olavi Pohjanpiiri ja Väinö Hämäläinen. Seuran puheenjohtajana toimi pitkään Matti Vahala.
Yläneen Erämiehet ry toimi yhdessä yhteistoimintaseurojen kanssa, joita olivat Leijankorven metsästysseura, Turun ja Säkylän varuskuntien eräseura, A. Ahlströmin hirviseurue ja Vampulan Hukka ry. Seurassa toimi lisäksi v. 1965 perustettu Keihäskosken-Tourulan alaosasto. Yhteistoimintaseurojen kokouksissa eri seuroja edustivat tehtävään valitut yhteysmiehet. Yläneen Erämiehet hoiti yhteysmiesten kanssa sekä oman seuran että kaikkien yhteistoimintaseurojen yhteisten kaatolupien anomukset ja metsästykseen liittyvät muut viralliset toimenpiteet ja ilmoitukset viranomaisiin päin.
Hirvien kaatolupien määrä oli Yläneen Erämiehet ry:llä ja sen yhteistyöseuroilla 1960-luvulla yhteensä 5-15 aikuista hirveä ja 1-3 vasaa. Lupien määrä lisääntyi 1970-luvun lopulla ja oli 1980-luvun alussa noin 130 aikuista ja 110 vasaa. Valkohäntäpeurojen kaatolupia saatiin 1970-luvun puolivälissä parikymmentä, vuonna 1980 lupien määrä oli jo toista sataa.

Keihäskosken-Tourulan alaosaston perustaminen

Yläneen Erämiehet ry:n alaisuuteen perustettiin v. 1965 Keihäskosken-Tourulan alaosasto. Alaosaston johtokuntaan valittiin Th. Rinne, Väinö Hämäläinen, Tuomas Ristolainen, Viljo Vähätalo, Aarne Valo ja Antti Pöllänen. Kun tourulalainen Kallas Tuominen siirtyi Säkylän Erämiehistä Yläneen seuraan, hänet valittiin myös alaosaston vetäjäksi. Kallas Tuominen on ollut myös Yläneen Erämiehet ry:n johtokunnan jäsen. Hän edusti Keihäskosken-Tourulan alaosastoa Yläneen Erämiesten yhteistyöseurojen kokouksissa. Kokouksiin osallistuivat Tourulasta ja Keihäskoskelta Tuomisen lisäksi mm. Ossi Rekola ja Timo Hämäläinen, 1980-luvulla Jarmo Kyyhkynen, Toivo Pöllänen, Esko Heikkilä ja Topi Mattila sekä 1990-luvulla mm. Jorma Rouvali.
Keihäskosken-Tourulan alaosaston metsästysrajaksi sovittiin ”Säkylän rajalta Isosuota pitkin Keihäskosken tielle, (Jenny) Heinosen kohdalle, josta edelleen Korpirannan tien suunnassa Oripään rajalle”. Vuokratun alueen pinta-ala oli noin 3000 ha.
Keihäskosken-Tourulan alaosaston jäsenmäärä oli alkuaikoina noin 100 henkeä. Näistä aktiivisia metsästäjiä mainitaan vuosina 1965-93 yhteensä 30 henkilöä. Jahteihin on osallistunut enimmillään noin 12 henkeä kerralla. Ensimmäisten 10 vuoden aikana jahteihin osallistuivat Auramaa Yrjö, Haavisto Jorma, Heikkilä Esko, Hämäläinen Timo, Laaksonen Jaakko, Mattila Toivo, Lehtonen Jouni, Oksanen Erkki, Oksanen Matti, Puola Hannu, Pöllänen Toivo, Raittinen Heimo, Rekola Ossi, Tuominen Kallas ja Vähätalo Viljo.

Vuosina 1965-74 saatiin hirvenkaatolupia vuosittain vain kaksi, mutta silti niiden kaatamiseen meni usein koko syksy. Vuonna 1966 Jorma Haavisto ja Eino Seppälä kaatoivat 217-kiloisen uroksen.. Vuonna 1968 kaadettiin kaksi parisataakiloista urosta, joilla oli 8-piikkiset sarvet. Myöhemmin päätettiin, että suuria komeasarvisia uroksia säästetään ja pyritään harventamaan pääasiassa naaraita ja vasoja.

Timo Hämäläinen on kirjannut muistoja vuoden 1971 metsästyskaudesta: ”Hirviä oli paljon ja niiden edestä tehtiin paljon työtä, sillä tuuria meillä oli vähänlaisesti. Hirvet karkasivat Säkylään, Pöytyälle ja Virttaalle. Lopulta saatiin ammuttua yksi naarashirvi yhteisjahdissa Ahlströmin porukan kanssa. Toinen hirvi tuli häiritsemään Topin saunomisrauhaa Niittykylässä. Topi keskeytti saunomisen ja meni ampumaan lähettyville tulleen hirven. Sen jälkeen hän jatkoi saunomista ja lähti häihin. Muu porukka tuli hakemaan hirven, nylki ja teurasti sen. Ja niin päättyi hirvijahti.”

Hirvi- ja peurakannan nousu 70-luvun lopulla

1970-luvun puolivälin jälkeen hirvi- ja peuramäärät kasvoivat huomattavasti. Uusina metsästäjinä tulivat joukkoon Jorma Rouvali, Markku Saari, Vesa Vesterinen ja Tuomo Tervo. Hirvien kaatolupia alettiin saada 6-7, huippuvuosina 1978-81 noin 15, vuonna 1979 jopa 20. Noina vuosina (1978-83) Kallas Tuominen ampui komeat 17 hirveä, Timo Hämäläinen, Toivo Mattila ja Markku Saari ampuivat kukin toistakymmentä hirveä ja Toivo Pöllänen yhdeksän. Timo Hämäläinen on kuvannut näkymiä vuonna 1977: ”Hirviä oli alueella erittäin runsaasti ja hirvet saatiin ammuttua suuremmitta vaikeuksitta. Peurajahdin aikana oli kaunista katseltavaa: Hirviä oli jopa kahdeksan hirven laumoissa. Yhtenä jahtipäivänä näimme viisitoista hirveä. Timo Hämäläinen arveli, että Venäjältä tuli 70-luvun lopulla suuri lauma hirviä, jotka sitten suuntasivat täältä pohjoiseen päin. Hirvikanta jäi vahvaksi ja tämä ennakoi suuria kaatolupamäärä tuleville vuosille, kuten sitten tapahtuikin.

Peurojen metsästys alkoi vähitellen 1960-luvun lopulla. Honkilahden Metsästysseura tarhasi 1960-luvun alussa peuroja kannan leviämiseksi ja Yläneen Erämiehetkin osallistuivat tarhauskustannuksiin. Ensimmäinen peura ammuttiin Keihäskosken-Tourulan alueella vuonna 1968, ampujana oli Jouni Lehtonen. Seuraavana vuonna ammuttiin jo neljä peuraa. Peuramäärät lisääntyivät 1970-luvulle tultaessa. Lupia saatiin ensin 6-7 ja vuosina 1979-81 ammuttiin vuosittain noin 20 peuraa. Peurojen metsästys kokosi yleensä jahtiin vähemmän miehiä kuin hirvijahti, tavallisesti 6-7 henkeä.

Vuodesta 1982 eteenpäin alaosaston kaatolupamäärät olivat hirvien osalta kymmenen luokkaa ja peurojen samoin. Komeimpia kaatoja vuonna 1983 olivat Toivo Mattilan 210-kiloinen uros sekä 243-kiloinen uros, jonka kaatoi Ossi Rekola Äijävuoren Rekolan maalla. Noin 200-kiloisia lehmiäkin ammuttiin useampia. Kaikkiaan Keihäskosken Tourulan alaosaston toiminnan aikana ammuttiin vajaassa kolmessakymmenessä vuodessa (1965-1993) noin 200 hirveä ja 180 peuraa. Kallas Tuomisella oli kaatoja 43 hirveä, Timo Hämäläisellä 21 ja Toivo Pölläsellä 19. Viidellä muulla kaatoja oli 10-13. Peuroja Timo Hämäläinen ja Kallas Tuominen kaatoivat kumpikin 26. Reijo Oksanen, joka aloitti vasta vuonna 1984, ampui 28 peuraa.

Nuorempia miehiä liittyi jahtiporukoihin 80-luvulla. Silloin jahteihin alkoivat osallistua Hannu Heikkilä, Heikki Heikkilä, Ossi Nieminen, Reijo Oksanen, Jarkko Oksanen ja Aatos Rantanen. 1990-luvun alussa joukko laajeni entisestään ja mukaan tulivatJarkko Rouvali ja Jussi Peltola sekä ensimmäinen nainen Minna Oksanen, tosin vain lyhyeksi aikaa.

Riistanhoitotyötä

Metsästäjillä oli omia ruokintapaikkoja, mutta yhteisiäkin ruokintapaikkoja ylläpidettiin. Niille vietiin viljelijöiltä saatua viljaa sekä juureksia ja omenoita, jotka olivat usein lajittelujätettä. Timo Hämäläisen kehitti omalle ruokintapaikalleen vilja-annostelijan tynnyreistä, joiden alareunaan tehdyistä rei´istä vilja valui alla olevaan altaaseen. Metsäpeltojen reunoille kylvettiin myös ohraa ja kauraa.
Kun peurakanta oli Suomessa pakoin vielä pieni, pyydystettiin eläviä peuroja latoihin, joissa oli tarjolla viljaa ja muuta ruokaa. Peurat toimitettiin sitten toisten metsästysseurojen kannan lisäämiseksi lähinnä Keski-Suomeen.

Keihäskosken ja Tourulan alaosaston metsästysmaja

Tourulassa oli aikaisemmin yksityinen teurastaja Mikkola, joka osti ruhoja ja toimitti teurastettua ja paloiteltua lihaa kauppoihin. Kaadetut hirvet ja peurat saatiin teurastaa ja paloitella siellä, kun alaosastolla ei ollut vielä omaa lahtivajaa. 1970-luvun alussa rakennettiin talkoilla oma metsästysmaja Rekolan maalle Sydänojalle jokirannan läheisyyteen. Vanhankartanon metsästä purettiin vanha mökki, jonka hirsistä koottiin hirvimaja. Timo veisti siihen metsästysmajaan sopivat koristeet ja Kallas Tuominen teki hienot kaidepuut. Majalla oltiin tauoilla, syötiin eväitä, paistettiin makkaraa jne. Myöhemmin sinne tehtiin lahtivaja, kylmä tila, joka oli joskus tupaten täynnä ruhoja. Majalle tehtiin myös kaivo. Maja purettiin, kun uusi paikallinen metsästysseura Hunting Group ry alkoi rakentaa uutta majaa kunnalta ostamalleen maalle.

Peijaiset ja muita aktiviteetteja

Ammuntaharjoitukset ja -kokeet järjestettiin aluksi Euran keskusampumaradalla, myöhemmin Pöytyän Kolkkisten ampumaradalla, jossa alaosasto oli jäsenenä.
Yläneen Erämiesten yhteistyöseurojen hirvenhiihtokilpailuja pidettiin eri puolilla pitäjää. Keihäskosken-Tourulan alaosasto vastasi järjestelyistä mm. Keihäskoskella helmikuussa 1967. Kilpailuun kuului noin 7 km hiihto, jonka loppupuolella ammuttiin kuusi laukausta hirvikuvioon, arvioitiin etäisyyttä ja välimatkaa sekä vastattiin hirvenmetsästykseen liittyviin kysymyksiin. Osanottajia oli 18 henkeä. Palkintosijoille pääsivät Kallas Tuominen (1.). Esko Heikkilä (2.) ja Matti Vahala (3.).
Hirvipeijaiset maanomistajille järjestettiin yleensä yhdessä yhteistoimintaseurojen kanssa. Muutamana vuonna pidettiin Keihäskosken-Tourulan alaosaston omat peijaiset Kalliopohjalla ja kerran vanhalla majalla. Sinne järjestettiin myös näyttely, jossa oli metsästysvälineitä, hirven ja peuran sarvia ym. metsästykseen liittyvää nähtävää.

Lähteet:
Yläneen yhdistysarkiston materiaali koskien Yläneen Erämiehet ry:tä ja sen yhteistyöseuroja.
Alaosaston johtokunnasta, toimihenkilöistä ja muista vastuuhenkilöistä sekä muuta ”virallisempaa tietoa” voisi löytyä Kallas Tuomisen jälkeen jättämissä papereissa.
Timo Hämäläisen tallentamat tiedot ja kertomukset.
Kuvat: Timo Hämäläisen albumista.
Kirjoittanut: Timo Hämäläinen, koonnut Hanna-Leena Kaihola