Prusilan tilan varhaisia vaiheita

Kuopola, myöhemmältä nimeltään Prusila oli ensimmäinen (RNo 1) neljästä 1400-luvulla syntyneestä Yläneenkartanon uudistilasta Keihäskoskella. Muut tilat olivat Knuutila, Lalli ja Rekola. Lisäksi samalta ajalta on yksinäistila Pramila. Kunkin tilan pinta-alan sanotaan olleen n. 500 ha. Prusilan talo sijaitsi kylän keskellä Yläne-Oripääntien varressa Tourulan tien risteyksessä.
Kaikki uudistilat olivat aluksi Yläneenkartanon rälssitiloja. Niitä viljelivät lampuodit (vuokralaiset), jotka maksoivat veroa kartanolle. Kartano puolestaan varusti miehen ja ratsun kuninkaan sotavoimien käyttöön. Kuopola ja Knuutila palautettiin kuitenkin v. 1700 kuninkaan omaisuudeksi eli niistä tuli kruununtiloja. Kuopola päätyi sotilastarkoituksiin. Sen lampuotien maksamilla veroilla ylläpidettiin päällystöön kuuluvaa sotilashenkilöä paikkakunnalla.
Kuopolassa tunnetaan lampuoteja nimeltä alkaen vuodesta 1634. Silloin Brusius Thomas oli vaimonsa Margaretan kanssa Kuopolan lampuotina. (Tämän mukaan tila lienee saanut myöhemmin nimen Brusila). Brusiuksen poika Matti ja tämän poika Matti Matinpoika sekä vielä hänen poikansa Juho Matinpoika olivat Kuopolan vuokraviljelijöinä vuoteen 1698 saakka. Vuosisadan vaihteessa Suomessa elettiin isonvihan aikaa, jolloin Kuopolakin oli lyhyen aikaa autiona.

Tuomolan suku Loimaan Kuritulasta Brusilan isäntinä

Vuonna 1713 tuli lampuodiksi Loimaalta Kurittulan Tuomolasta Yrjö Tuomonpoika. Hänen kaksi poikaansa Yrjö ja Tuomo olivat myös lampuoteina Keihäskoskella, Yrjö Knuutilassa ja Tuomo, s. 1698, jatkoi lampuotina Kuopolassa kuolemaansa saakka, vuoteen1758. Hän oli löytänyt vaimoksi Maria Heikintyttären Tourulan Keskitalosta ja otti käyttöön talon nimen Brusila. Hänen poikansa Heikki Tuomaanpoika, s. 1728, oli lampuotina, kun 1700-luvun puolivälissä tuli mahdolliseksi lunastaa kruununtiloja perintötiloiksi. Heikki lunasti Brusilan perintötilaksi 23.4.1766 ja samana päivänä hänen isänsä veli Yrjö lunasti Knuutilan tilan. Näin kaksi Keihäskosken kantatilaa oli saman suvun omistuksessa, kun muut kaksi tilaa olivat vielä pitkään aatelisten omaisuutta.

Heikin poika Matti jatkoi Brusilan isäntänä vuoteen 1809 asti. Matin kuoleman jälkeen hänen vaimonsa Liisa Kustaantytär, s. 1762, meni naimisiin Simo Juhonpojan kanssa, s. Pöytyällä 1783. Hänestä tuli Brusilaan uusi isäntä, joka toimi myös lautamiehenä ja kuudennusmiehenä Yläneellä. Prusilan seuraava isäntä vuodesta 1836 alkaen oli aikaisemman isännän Matti Heikinpojan poika Mikko Matinpoika, s. 1789. Hänen vaimonsa oli Maija Juhontytär Köyliöstä, s. 1799.
Myös Köyliöstä tuli vuonna 1864 seuraava tilan omistaja, ehkä sukulainen Juho Kustaa Juhonpoika, s. 1819, ja vaimo Justiina Serafia Matintytär, s. 1830. Heidän tyttärensä Aleksandra, s. 1871 ja vävy, talollinen Kustaa Wilhelm Antoninpoika Vauranoja Pöytyältä omistivat seuraavaksi Prusilan, mutta lähtivät kuitenkin Pöytyälle perheineen jo v. 1903.

Prusilan isäntiä 1900-luvulla

Talollinen Kaarlo Anselm Lehti, joka oli syntynyt v. 1865 Eurassa, tuli perheineen Eurajoelta Keihäskoskelle ostettuaan Prusilan tilan v. 1903. Hänen vaimonsa oli Ida Adolfina Iisakintytär, s. 1866 Eurassa. Heillä oli kolme lasta: Ida Emilia (Emma), s. 1888, Kaarlo Väinö, s. 1889 ja Viljo Johannes, s. 1900. Keihäskoskella Prusilan isäntä alkoi käyttää nimeä Kaarle tai Kalle Lehti-Prusila.
Vaikka Kaarlo Lehti-Prusila viipyi Keihäskoskella vain 15 vuotta, hänen merkityksensä kylän kehittämisessä oli suuri. Hän oli toimelias ja monista uusista asioista innostunut isäntä, joka oli osuuskuntatoiminnan vankkumaton kannattaja. Kaarlo Lehti-Prusila oli Makkarkosken osuusmeijerin perustamisen alkuunpanija. Samoin hän oli Keihäskosken Osuuskassan, myöhemmin Oripään Osuuskassan perustaja ja hallituksen puheenjohtaja vuosina 1908-1917 eli paikkakunnalta muuttoonsa asti. Lehti-Prusila oli myös Keihäskosken koulun johtokunnan jäsen ja toimi useita vuosia koulun taloudenhoitajana.

Prusilan tilan lohkominen

Isojaon toimeenpano kesti Keihäskoskella toista sataa vuotta. Varhaisin isojakokartta on vuodelta 1783, josta selviävät kunkin tilan pellot ja niityt. Isojaon täydennyskartta on vuodelta 1891, jolloin tehtiin tilojen kesken metsien ja muidenkin alueiden jakoja. Vuonna 1881 koko valtakunnassa tehdyn selvityksen mukaan Prusilassa, joka oli ½ manttaalin tila, oli viljelyä 15 ha, luonnonniittyjä 55 ha ja metsää 214 ha. Isojaon toteutumisen jälkeen aikaisemmin voimassa olleet rajoitukset tilojen lohkomisesta pienempiin osiin muuttuivat, ja 1900-luvun alussa suoritettiin monilla suurilla tiloilla lohkominen pienempiin osiin. Prusilan tilalla suoritettiin vuonna 1913 lohkominen seuraaviksi palstoiksi:

1:5 Isoniityn palsta, josta syntyi Kaukorannan tila
1:6 Kotopalsta (Prusilan päätila)
1:4 Sikakanniston palsta, josta syntyi Kotirannan tila
1:3 Hirvenojan palsta, joka sisälsi Väinölän tilan ja Sillanpään torpan sekä Sepän, Erforsin ja Ruohosen tontit.
1:6 Toivionmaan palsta, joka kuului Prusilan tilaan 1:6 ja josta erotettiin kaksi eri tilaa (Yli-Toivio ja Ali-Toivio).

Kaikkien Prusilan tilojen pinta-ala oli yhteensä 293 ha, josta Prusilan kantatila kolmessa palstassa oli 101 ha, Väinölä 117 ha, Kotiranta 27 ha ja Kaukoranta 48 ha. Kaarlo Lehti-Prusila omisti edelleen vaimonsa Idan kanssa kaikki Prusilan palstat, mutta vuonna 1913 heidän poikansa Väinö Lehti-Prusila osti yhdessä morsiamensa Hilja Matilda Rekolan kanssa Hirvenojan palstan.
Em. tietojen lähde:
http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action;jsessionid=93466E2D467A4D58754A8889FF4B194A?kuvailuTaso=SARJA&avain=302917.KA

Kaarlo Lehti-Prusila muutti vaimonsa kuoleman jälkeen vuonna 1918 pois paikkakunnalta Alastarolle ja myi Kaukorannan tilan 1:5 tilallinen Hemmi Maanpäälle, s. 1895 ja hänen vaimolleen Fannylle, s. 1893.
Samana vuonna 1918 Lehti-Prusila myi Prusilan tilan 1:6 ja Kotirannan tilan 1:4 Oskari Komulle, s. 1880, ja hänen vaimolleen Ainalle, jotka myös tulivat Eurasta.

Komun omistamien tilojen Prusilan ja Kotirannan pinta-ala oli 85 ha, josta peltoa 33 ha ja metsämaata 52 ha. Pellot ovat tasaisia savimultamaita, joilla viljeltiin 1930-luvulla vehnää, ruista, kauraa sekä perunaa ja juurikasveja. Heinällä oli 14 ha ja noin 4 ha oli laitumena. Tilalla oli neljä hevosta, 11 lehmää, sonni, muutamia sikoja, lampaita ja kanoja. Maito myytiin Makkarkosken meijeriin. Tilalla oli sähkövalo ja karjasuojissa vesijohto. (Tiedot Suomen Maatilat III kirjasta vuodelta 1932). Oskari Komun isännyyden aika sattui Prusilassa 1920-30-luvun pulavuosiin, jolloin tilanpito oli vaikeaa. Ossi Rekolan kertoman mukaan Oskari Komu oli innokas automies ja hän osti vanhan loppuun ajetun Fordin, jolla hän ajoi myös taksia. Pulavuosien mentyä hän luopui tilanpidosta, osti uuden auton ja alkoi ajaa Eurassa taksia.

Oskari Komu myi Prusilan (1:16) ja Kotirannan (!:4) tilat Antti Henrik Majaselle, s. 1886, ja hänen vaimolleen Idalle, s. 1903. He olivat kotoisin Metsämaalta. Ossi Rekola kertoo kirjassaan Tuohikuun aikaan monta hauskaa juttua Majasesta. Antti Majasen kerrotaan olleen erinomainen kauppamies, joka sai pulavuosien mentyä ja puun hinnan noustua lähes koskemattomista Prusilan metsistä koko talon hinnan. Majasella oli tapana kertoa uskomattomia, pääosin keksittyjä juttuja Amerikan vuosistaan. Ensimmäinen traktori hankittiin taloon sodan edellä. Majanen kyllästyi oikuttelevaan öljymoottoriin ja lähti siltä paikalta linja-autolla Turkuun ja tuli traktorilla takaisin. Traktoria ajoi Eemeli Lehtilä, josta tuli Prusilan traktorikuski, kunnes tilan omat pojat varttuivat. Keihäskoskelaiset, jotka olivat nuoria 1950-luvulta, muistelevat Majasen poikien ajaneen vasta-ostetulla moottoripyörällään ympäri Majasen suurta pirttiä.

Prusilan tilan historia päättyi 1950-luvun lopulla. Antti Majanen myi silloin omistamansa Prusilan maat lisämaiksi keihäskoskelaisille tiloille. Hän muutti takaisin kotipitäjäänsä Metsämaalle ja osti sieltä paljon isomman ja paremman talon. Kotirannan tilan osti Risto Peltola, joka puolestaan myi sen pojalleen Markku Peltolalle 1960-luvun lopulla.

Prusilan torppia ja mäkitupalaisia

.Sillanpään torppa oli Prusilan perintötorppa, jossa 1700-1800-lukujen vaihteesta oli torpparina Prusilan poika Antti Heikinpoika, s. 1755. Sillanpää oli siitä lähtien Prusilan suvun perintötorppa ja nykyäänkin saman suvun omistuksessa. 1900-luvun vaihteessa torppariksi tuli Juha Victor Sillanpää, s. 1851, joka lunasti Sillanpään torpan omaksi v. 1919.

Kankareen torppa sijaitsi kaukana Keihäskosken kylästä Riihikosken tien varressa. Vuonna 1797 Prusilan isäntä Matti Heikinpoika teki torpparisopimuksen Mikko Heikinpoika (myöh. Kankareen) kanssa (s. 1768). Torpparisopimuksen kopio on Aulikki Ylösen teoksessa Pöytyän, Yläneen ja Oripään historia teoksessa, 1969, s. 563. Antti Kankare, s. 1853, lunasti torpan omaksi v. 1902.

Hakalan torpan torpparina oli 1840-luvulla Heikki Heikinpoika, s. 1796 ja hänen jälkeensä poika Matti Heikinpoika s. 1836. Kaarle Emil Hakala, s. 1895 lunasti Hakalan torpan omaksi vuonna 1921.

1800-luvulla asui Sillanpäätä vastapäätä Seppä-nimisessä torpassa mäkitupalaisena Sillanpään torpparin poika, pitäjänseppä Heikki Heikinpoika Erfors perheineen (s. 1815). Vuosikymmenen lopulla torpassa asui edelleen hänen poikansa torppari Heikki Heikinpoika s. 1848, perheineen. Seppä Erforsin nuorin poika Kustaa Heikinpojan, s.1858, puolestaan rakensi naapuriin torpan, joka nykyisin tunnetaan Erforsin torppana. Hänen poikansa Kustaa Verner, s. 1899, lunasti Erforsin torpan omaksi 1920-luvun lopulla. Verner Erfors kuoli v. 1941, hänen vaimonsa Katri Karoliina, s. 1906, ja heidän neljä lastaan jäivät asumaan taloon. Katri (Kaisu) Erfors kuoli v. 1997.

Prusilan mäkitupana mainitaan 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä Hakanpää, jossa asui muonatalonpoika Kustaa Hakanpää perheineen (s. 1873).

Lähteet:
Aulikki Ylönen, Pöytyän, Yläneen ja Oripään historia vuoteen 1865, Helsinki 1969
Yläneen seurakunnan rippikirjat ja henkikirjat
Lasse Iso-Iivarin isäntäluettelot; http://users.utu.fi/isoi/talot/poytya.htm
Kuvat: Rekolan ja Väinölän suvun kuvakokoelmat
Teksti: Hanna-Leena Kaihola

Yläneen kunta palstoitti v. 1906 ostamansa Keihäskosken Knuutilan tilan peltoja ja osan metsää myytäväksi tilattomille henkilöille pientiloiksi. Tavoitteena oli saada jokaiseen palstaan noin 5 ha peltoa ja 5 ha metsää. Palstoituksessa syntyi kuitenkin kaksi palstaa, Sato 1 ja Sato 2 (myöhemmin Satola ja Wälimäki), joissa ei ollut lainkaan varsinaista peltoa, mutta sen sijaan noin 9 ha niittyä kummassakin. Kunta arvioi kummankin palstan vähittäishinnaksi 4000 mk (nykyrahassa 16000 euroa).

Nestori Santalan (s. 1870) vanhemmat olivat muuttaneet 1830-luvulla Längelmäeltä Yläneelle, ensin Tourulaan ja sitten Vainionperän Santalan torppaan. Poika Nestori Santala ja hänen vaimonsa Vilhelmiina o.s. Ketola (s. 1878 Yläneen Heinijoella) ostivat v. 1912 Yläneen kunnalta molemmat edellä mainitut Knuutilan palstat, jotka saivat kaupassa nimet Satola ja Wälimäki. Samalla perhe alkoi myös käyttää Satola-nimeä. Palstoissa oli niittyjen lisäksi yhteensä noin 5 ha viljelykelpoiseksi luokiteltua metsämaata ja 5 ha varsinaista metsää. Wälimäen tila oli pinta-alaltaan 14 ha ja Satola 13 ha. Niittylohkot sijaitsivat vierekkäin muodostaen yhteneväisen alueen, johon myös metsäpalstat liittyivät. Niityistä saatiin ojittamalla ja muokkaamalla vuosien myötä runsasmultaiset pellot.

Tilalle rakennettiin ensin pienempi asuinrakennus kymmenhenkisen perheen asunnoksi. Nykyisen v. 1934 valmistuneen tuvan, kaksi kamaria ja pirtin käsittävän hirsisen asuinrakennuksen Nestori Satola rakensi yhdessä jo aikuistuvien poikiensa Vilhon, Viljon ja Kaukon kanssa. Tilava hirsinen navetta, johon mahtui 18 lehmää tai nuorta karjaa, valmistui jo vuonna 1928. Rakennuksessa oli myös talli sekä työ- ja rehutiloja. Nestori ja Vilhelmiina Satolan aikana tilalla oli toistakymmentä lypsävää lehmää. Tilan pinta-alaa kasvatettiin edelleen ostamalla Kairisen perikunnalta Kajalasta Arolan tila, jossa oli pääasiassa metsää ja niittyä. Arola sijaitsee Satolan palstojen vieressä niiden pohjoispuolella.

Vilho (s. 1905) ja nuorin veljensä Kauko, joka oli perustanut perheen 30-luvun puolivälissä, asuivat uudessa tilavassa asuinrakennuksessa yhdessä isänsä ja äitinsä kanssa ja tekivät talon töitä. Lähes kaikki Kaukon ja vaimonsa Eevan lapset syntyivät Satolassa. Isoon navettaan mahtui kahdeksan suomenkarja-sukuista pappan ja mamman lehmää ja neljä Kaukon perheen Ayshire-lehmää. Kauko rakensi vanhasta savusaunasta kanalan. Kuten yleensä siihen aikaan, talossa kasvatettiin kolmea porsasta, joista ”yksi pantiin tiinuun ja kaksi myytiin”. Myös vasikoita kasvatettiin ja myytiin. Vilho ajoi 30-luvulla taksia ”kantti-kertaa-kantti”-Fordilla. Tuohon aikaan tilalle saatiin puhelin, mutta sähkö hankittiin vasta 50-luvun alussa. Kaukon tytär Salme vietti Satolassa lapsuutensa 16-vuotiaaksi asti. Hän muistelee, että mamma ja pappa olivat kilttejä lapsille eivätkä toruneet tai komentaneet, vaikka isossa lapsijoukossa harrastettiin sekä sallittuja että kiellettyjä leikkejä. Vanhaa kaluvajaa tutkittiin ja Heikkilän maalla olevassa savikuopassa käytiin uimassa.

Kun Nestori Satola kuoli v. 1956, Vilho jatkoi tilanpitoa ja Kauko muutti perheineen Mellilään. Tuolloin tilan kokonaispinta-ala oli noin 40 ha, josta peltoa oli 24 ha. Tila oli karjatilana Vilhon isännyyden alkuvuosina. Lypsäviä lehmiä oli 10-12, joiden hoitamisessa perheettömällä isännällä oli apunaan karjanhoitaja. Vilho Satola luopui karjasta vuonna 1962, jonka jälkeen tilalle jäi kotieläimeksi ainoastaan hevonen. Tilan koneistuksena oli traktori ja siihen kuuluvat työkoneet sekä puimakone. Tilalla viljeltiin pääasiassa vehnää ja kauraa.
Vilho Satolan kuoltua vuonna 1972 perikunta myi tilan. Juhani Satola osti setänsä tilasta Satolan palstan osuuden vuonna 1976. Välimäen palstan osti Esko Heikkilä ja Arolan Antti Pöllänen, molemmat Keihäskoskelta. Juhani Satola viljeli yhdessä vaimonsa Tuulikin (s. 1940, o.s. Nieminen) kanssa Köpilän karjatilaa Korkeakoskella ja sen lisäksi Satolan peltoja, joihin hän raivasi lisää runsaan hehtaarin alan. Hänen aikanaan Satolan asuinrakennus oli vuokrattuna vakuutusalalla toimineelle J. Heiniselle. Vuonna 2006 tila siirtyi Satolan perheen pojalle Raulille, joka viljelee nykyisin Köpilän tilaa Korkeakoskella.

Haastattelut: Juhani ja Tuulikki Satola
Kokosi: Hanna-Leena Kaihola

Otto ja Olga Haaparanta rakentavat Rantasen torpan

Otto Juho Fredrikinpoika Haaparanta (s. 1875 Harjavallassa) ja hänen vaimonsa Olga Maria Kaarlentytär (s. 1878 Yläneellä) vihittiin Yläneellä v. 1898. Otto oli tuolloin torpparin poika Säkylästä ja Olga torpparin tytär Yläneen kartanon alueelta Santin torpasta. Heillä oli kaksi lasta, Yrjö Mikael syntyi 1901 ja Taimi Maria 1905. Noina vuosina Otto Juho Haaparanta mainitaan itsellisenä Keihäskoskella Kajalan tilan mailla.

Joulukuussa 1919 Juho Otto ja Olga Maria Haaparanta ostivat Rantanen nimisen mäkitupa-alueen Kajalasta, Rantalan tilasta Rno 2:12 Jalmari ja Fanny Kairiselta 500 mk:n hintaan (nykyrahassa noin 2000 e). Kauppa liittyi ns. torpparilakiin vuokra-alueiden lunastamisesta, joka annettiin v. 1918. Kauppakirjassa Juho Otto mainitaan nimellä Rantanen, jota perhe käytti siitä lähtien. Juho Otto Rantanen rakensi noin hehtaarin kokoisella tontilla kasvavista puista itse perheelleen talon, joka tänä päivänä on vielä alkuperäisessä asussaan Keihäskoskella Peltolan tilan naapurina. Talo on isompi, kuin Keihäskosken pienimmät torpat. Siinä oli keskellä tilava tupa ja sen toisella puolella kamari. Toisella puolella oli kylmä tila, josta kulki raput vintille. Tuvan edessä oli iso kuisti.

Naapurissa lapsena asuneen Pertti Peltolan mukaan Rantasen talo oli miltei omavarainen. Talossa oli ainakin yksi lehmä, lampaita ja kanoja. Taloa ympäröivät joka puolelta peltosarat. Pellossa kasvatettiin pääasiassa heinää eläimille rehuksi sekä perunaa ym. juureksia. Olga Rantanen ja Pertin äiti Lempi Peltola olivat hyvät ystävät. Pertti muistelee mieleenpainuvia hetkiä Rantasen savusaunassa, jossa koko heidän perheensä saattoi käydä kylpemässä. Olga Rantanen oli taitava kraatari, joka sota-aikana ja sitä seuranneena pula-aikana ompeli vaatteita käytetyistä kankaista ja siten vaatetti monet paikkakunnan lapset. Pertti Peltola muistaa flanelliset alushousut, jotka Olga valmisti Peltolan perheen pojille.

Heikki Suonpään, Olga Rantasen tyttären pojan kertoman mukaan mamma hallitsi pellavan käsittelyn lihtaamisesta lankojen kehräämiseen ja kankaan kutomiseen asti. Paitsi omalle perheelle, hän kutoi kangasta myös kylän talojen tarpeisiin. Heikki kertoo olleensa sota-aikana mamman luona ja auttoi lankojen puolaamisessa. Pellavakankaista Olga ompeli vaatteita ja vielä parsi ja paikkasikin, kuten ennen vanhaan tehtiin. Tilavaan tupaan mahtuivat suuren lieden ja leivinuunin lisäksi kangaspuut ja ompelukone. Olga kehräsi myös villalankoja muille. Palkaksi tuohon aikaan annettiin tavallisesti elintarvikkeita.

.Juho Otto Rantanen kuoli vuonna 1937. Olga Maria Rantanen asui torpassa kuolemaansa, vuoteen 1952 asti. Rantasen perilliset (Suonpäät) myivät v.1952 Rantasen tilan huutokaupalla Kerttu Norhamolle (Kajalan emäntä, os. Kairinen). Vihtori ja Lempi Penttilä ostivat puolestaan samana vuonna tilan Kerttu Norhamolta rintamamieslainalla.

Penttilän perhe muuttaa Rantasen taloon

Vihtori Eemil Penttilä, s. 1904 ja hänen vaimonsa Lempi Emilia, s. 1905 olivat asuneet kahden lapsensa kanssa yhden huoneen mökissä Rajalan mäessä Keihäskoskella. Matti Penttilä muistelee, että Rantasen talo oli huomattavasti tilavampi kuin vanha koti ja siinä oli lisäksi ympärillä peltoa ja puutarhamaata. Asuinrakennuksen lisäksi oli kanala, puuvaja, kellari ja sauna, joissa kaikissa oli vielä 50-luvulla olkikatto. Tontilla oli jonkin verran puita, jotka isä Eemil kaatoi ja niistä tehtiin lautoja. Piharakennusten kattojen uusimista varten hankittiin myös päreitä. Tässä työssä Matti muistaa olleensa myös mukana. Penttilässä pidettiin myös muutamia kotieläimiä. Oli lammas ja kasvatettiin porsasta, josta aikanaan, kun se lahdattiin, myytiin puolet. Myös kanoja kasvatettiin. Koska eläinten rehut piti ostaa, niiden pitäminen ei kuitenkaan kannattanut. Kun perhe asui vielä Rajalanmäellä, Eemil Penttilä kävi rakennustöissä viipyen useimmiten koko viikon poissa kotoa. Myöhemmin hän teki rakennustöitä Keihäskoskella, mm. Hämäläisellä ja koululla, mutta ryhtyi tekemään pääasiassa maatalous- ja metsätöitä.

Talossa ei ollut sähköä, valaisemiseen käytettiin öljylamppua ja myrskylyhtyjä. Kajalan pappa Jalmari Kairinen, joka oli ollut aikanaan hankkimassa sähköä kylälle, päätti kerätä sitä varten avustuksia kyläläisiltä ja kauempaakin. Kun taloon saatiin kaksi lamppua sisälle ja yksi ulos, se oli juhlapäivä. Myös naapurista saatiin apua, kun isän kuoltua polttopuiden sahaaminen ja hakkaaminen jäi nuoren Matin tehtäväksi. Sillanpään Erkki ja Tuomo tulivat kevättalvella traktorikäyttöisellä sahalla katkomaan koivuhalkoja. Matti harrasti lukemista ja kirjoittamista. Kesällä oli maataloustyötä tarjolla.

Rantasen tilan myöhemmät omistajat

Vihtori ja Lempi Penttilän kuoltua Australiassa asuva Matti Penttilä valtuutti Urpo Aallon järjestämään huutokaupan ja myymään tilan. Sen ostivat Raija ja Tarmo Suurjärvi, joiden perikunnalla tila on edelleen.

Lähteitä: Yläneen seurakunnan rippikirjat, henkikirjoja 1900-luvun alusta, Kauppakirja 1919, Kajalan tilakartta 1915,
Haastattelut: Heikki Suonpää ja Pertti Peltola,
Muisteluja Matti Penttilän kirjoituksesta Siirtolaisen muistelua 2015
Kokosi: Hanna-Leena Kaihola