Tourulan kartanon Pellon tilan torppa Puola, mainitaan henkikirjassa jo vuonna 1836, jolloin Puolassa asui jyvätorpparina Michel Johansson. Hänen jälkeensä torppareina olivat mm. Anders Wallin ja Johan Stenberg. 1800-luvun lopulla torpparina oli Johan Jakobson, tällöin mainitaan torpan piirissä asuneen myös itsellisen, räätäli Gabriel Filanderin, perheineen. 1900-luvun alussa torpparina oli Juho Jaakonpoika, joka käytti myös sukunimeä Laine. Vuodesta 1909 alkaen torpparina oli Kustaa Heliö, vaimonsa Edla Amandan kanssa. Torppa lunastettiin omaksi v. 1914, jonka jälkeen he alkoivat käyttää sukunimeä Puola.
Uusi mansardikattoinen asuinrakennus rakennettiin Arvo Puolan omistaessa talon v. 1922
Veikko ja Aune Lammela
Veikko s. 1921 ja Aune Lammela o.s. Välimäki, s. 1924 ostivat tilan v. 1949. Heidän aikanaan peruskorjattiin asuinrakennusta ja rakennettiin ja korjattiin talousrakennuksia. Heille syntyi neljä poikaa, Pauli, Paavo, Jukka ja Pekka. Tilalla oli hevonen, 3-4 lehmää, nuorkarjaa, 50-100 kanaa, lampaita ja sika. Pelloilla viljeltiin heinää, kauraa, ruista, ohraa, kevät- ja syysvehnää, sekä sokerijuurikasta. Veikko Lammela ajoi maitoa hevosella Makkarkosken meijeriin. Hän kävi myös tekemässä veroilmoituksia ja eläkehakemuksia ym. kyläläisille naapuriapuna. Veikko toimi Keihäskosken kansakoulun johtokunnassa ja Yläneen kunnanvaltuustossa. Nykyisin talo on kesämökkinä.
Teksti ja kuvat: Pauli Lammela, haastatellut Lasse Mäkelä.
Rajala oli Knuutilan, Keihäskosken yhden kantatilan vanhin torppa. Knuutilan isännällä Yrjö Yrjönpoika nuoremmalla (s. 1735) ja hänen vaimollaan Anna Jaakontyttärellä (s. 1748) oli 10 lasta. Vanhin tytär Valpuri (s. 1766) ja hänen aviomiehensä Matti Juhanpoika (s. 1767) asuivat Knuutilassa, missä heille syntyi kaksi tytärtä, Justiina Matintytär (s. 1794) ja Liisa Matintytär (s. 1798). Matti Juhonpoika kuoli vuonna 1799 vain 32-vuotiaana. Kun Valpuri meni v. 1800 naimisiin makkarkoskelaisen Antti Gabrielinpojan (s. 1754) kanssa, he saivat asuttavakseen Knuutilan Rajalan torpan. Antti kuoli vuonna 1814 ja Valpuri löysi kolmanneksi miehekseen nuoren Samuli Henrikinpojan (s. 1790 Pöytyällä). He asuivat Rajalan torpassa ja Samuli alkoi käyttää sukunimeä Rajala. Torpassa asui myös Valpurin tyttären Liisan mies Heikki Juhanpoika (s. 1798). Hänestä tuli torpan isäntä Valpurin kuoleman jälkeen v. 1837. Samuli Rajala ja hänen toinen vaimonsa Leena (s. 1823) muuttivat vieressä olevaan Haanojan torppaan, jossa he elivät vielä pitkään.
Vuonna 1861 Knuutilaan tuli uusi omistaja, talonpoika Kalle Kustaa Jaakonpoika (s.1820). Pian sen jälkeen Rajalan torppakin sai uuden torpparin, renki Kalle Mikonpojan (Karl Robert Michelsson Lindström s. 1838) ja vaimonsa Hedda Karolina Åkermanin (s. 1836). Rajalan torpasta tehtiin Knuutilan ja Kalle Mikonpojan välillä kirjallinen torpparisopimus vuonna 1863. Sopimuksen mukaan Kallen oli maksettava torpassa vielä asuvalle entiselle torpparille Samuli Haanojalle (ent. Rajala) yksi tynnyri rukiita. Lisäksi viljelymaahan määrättiin rajoitus siihen asti, kun Samuli kuolee. Kalle Mikonpojan tuli myös maksaa ”sisällepääsy rahha kolmekymmentä rupla hopeassa siittä syystä, että hän sai vastaanotta vanhan reeratun torpan”. Torpparille osoitettiin myös niittyalueita ja metsää hän sai ”nauttia huushollin tarpeeksi ja rakennusaineeksi”. Sopimuksessa luetellaan torpparin työvelvollisuuksia: ”Yksi miehenpäivä joka viikko, myös sonnan vetoon talvella mies ja hevonen talon ruualla sekä maantien ylläpito. Kun Samuli Haanoja kuolee, työvelvollisuus lisääntyy kahteen miespäivään viikossa”.
Trenki Kalle Mikkonpojan ja Knuutilan isännän Kalle Kustaa Jaakonpojan välinen torpparisopimus v. 1863, sen ensimmäisen sivun alkua.
Rajala Yläneen kunnan omistuksessa
Yläneen kunta osti vuonna 1906 Knuutilan koko tilan, johon sisältyi myös Rajalan torppa. Kunta teki tuolloin Rajalan torppari Kalle Mikonpojan kanssa uuden sopimuksen. Sen mukaan vero muuttui maksettavaksi rahassa, joka oli 150 markkaa vuodessa. Yläneen kunta palstoitti Knuutilan pellot ja niityt sekä osan metsää tarkoituksena myydä syntyneet tilat maattomille henkilöille. Yksi muodostetuista palstoista oli Rajala Rno 2:12. Palstaan tuli 6,2 ha peltoa, 0,7 ha niittyä, 3,5 ha viljelykelpoista maata ja 2,1 ha varsinaista metsämaata, yhteensä 12,6 ha. Rajalan torpassa asui kuitenkin vielä torppari Kalle Rajalan leski Hedda Karoliina Rajala. Hän luopui torpan vuokraoikeudesta 1.1.1916 alkaen ja kunta maksoi siitä hänelle vuotuisen eläkkeen.
Rajala itsellisenä maatilana
Edvard Maurits Kajander oli syntynyt v.1879 Rintalan torpassa Kustaa Adolf Kaarlenpoika Kajanderin ja Sofia Vilhelmiina Kajanderin poikana. Hän osti yhdessä vaimonsa Hildan (os. Mäkelä, s. 1889) kanssa Rajalan palstan Yläneen kunnalta 19.11.1915. Noin 13 hehtaarin tilan hinnaksi kunta oli määrännyt 3400 mk (noin 11600 e vuoden 2018 rahassa). Tilan asuinrakennus, joka on vielä olemassa, valmistui vuonna 1919. Navetta- ja tallirakennus tehtiin 1930-luvulla. Pellolla sijaitsevat sauna ja makasiini saattoivat olla peräisin torpan ajoilta ja vanha aitta lienee peräisin 1800-luvulta. Tila oli tyypillinen sen aikainen karjatila, jossa oli viljelyksessä noin 6 hehtaaria peltoa. Perheessä oli kahdeksan lasta. Perhe muutti sukunimensä Rajalaksi vuonna 1936.
Rajalan vanhin poika Reino Aleksander Rajala (s. 1916) jatkoi tilalla isäntänä vuodesta 1949 alkaen. Hänen vaimonsa oli Milja Kaarina (os. Uusitalo, s. 1919). Reino Rajala oli paikkakunnalla tunnettu puuseppä. Rajalan tilalla tällä hetkellä olevat kuusi rakennusta saivat nykyisen muotonsa asuinrakennuksen ympärille 1950-luvulla. Sauna siirrettiin peltojen keskeltä lähelle asuinrakennusta. Pihapiirissä on navetta, puuverstas ja makasiini, jonka paikalta purettiin vanha navetta- ja tallirakennus 50-luvulla. Uudessa navetassa toimi muutaman vuoden ajan Niilo Elorannan tiilitehdas 50-luvun alussa. Tiilitehtaan lopetettua eläimet siirrettiin nykyiseen navettaan. Tilalle hankittiin ensimmäinen traktori 70-luvun alussa ja pellot salaojitettiin vuonna 1974. Viljeltyä maata oli salaojituksen jälkeen noin 7 ha ja metsää noin 5 ha. Tilalla viljeltiin lähinnä kauraa, ohraa ja heinää ruuaksi kotieläimille. Kotieläiminä oli lehmiä ja kanoja.
Viljelyn lisäksi Reino Rajala toimi puuseppänä. Verstaassa oli monipuolinen puutyökone, jolla tehtiin mm. ovia ja ikkunoita useihin lähiseudun rakennuksiin sekä työstettiin puutavaraa moniin eri tarkoituksiin. Reino toimi myös 60 -luvun vaihteessa muutaman vuoden puutyön (veiston) opettajana Keihäskosken kansakoulussa. Vuonna 1964 Reinon sairastumisen seurauksena puusepän työt jäivät tilalla taka-alalle ja puuverstaasta tehtiin kanala noin 200 kanalle. Lehmät laitettiin pois 1980 luvun alussa ja kanojen pitoa jatkettiin 1980-luvun loppupuolelle asti. Pellot vuokrattiin kanoista luopumisen jälkeen naapuritilalle Peltolaan 1980-luvun lopulla.
Reino ja Kaarina Rajalalle syntyi 3 lasta, Tuula Anneli Rajala (s. 1945), Salme Mirjami Rajala (s.1950) ja Pentti Tapani Rajala (s. 1959). Lapset muuttivat tilalta pois Turkuun opiskelemaan, Tuula Turun kauppakorkeakouluun vuonna 1964, Salme Turun yliopistoon vuonna 1971 ja Pentti armeijan kautta vuonna 1978 Turun yliopistoon. Reino Rajala kuoli vuonna 1982 ja Kaarina 1996. Tila oli Rajalan perikunnan hallussa vuokrattuna naapuritilalle, Peltolalle vuoteen 2017 asti, jolloin se myytiin kokonaisuudessaan Peltolalle.
Lähteet: Yläneen rippikirjat. Torpparisopimus Yläneen kunnan yhdistysarkisto, Rekolan tilan asiakirjat Teksti: Pentti Rajala ja Hanna-Leena Kaihola
Kurkijoen Räihävaaran kylästä lähtöisin olevat veljekset Akseli ja Tauno Salminen perheineen, ostivat Tourulan kartanon Pellon tilasta muodostetun Haapaniemen tilan v. 1945. Tilan kokonaispinta-ala oli lähes 80 ha, josta peltoa oli kolmasosa. Se jaettiin veljesten kesken niin, että Taunon tilan nimeksi jäi Haapaniemi ja Akselin tilan nimeksi tuli Uusipelto.
Tourulaan muutettaessa tiloilla ei ollut asuinrakennuksia. Veljekset perheineen asuivat alkuun kartanon sillanpielessä olevassa vanhassa pyykkitupa- ja meijerirakennuksessa. Joki virtasi ihan vieressä ja pikkuveli oli kerran hukkuakin siihen. Myöhemmin he asuivat vanhassa palvelusväen asuinrakennuksessa ylempänä mäellä, jossa oli vielä kartanon palaneen navetan rauniot. Uusien kotien rakentaminen alkoi tyhjästä.
HAAPANIEMI
Tauno ja Aune Salminen
Tauno Salminen, synt. 1911 ja Aune (o.s. Lankinen), synt. 1915, rakensivat talon ja navetan mäelle, Pajakuljun yläpuolelle. Heillä oli kaksi lasta Raija, synt. 1939 ja Pertti, synt. 1944, jotka olivat syntyneet Kurkijoella.
Haapaniemen tilan kokonaispinta-ala oli 40 ha, josta viljeltyä 12,6 ha. Tilalla oli hevonen, lehmiä n. 7 ja lisäksi nuorkarjaa. Oli myös sikoja, joiden porsaista osa myytiin ja osa kasvatettiin lihasioiksi itse. Lisäksi oli lampaita ja kanoja. Ajan tavan mukaan lehmät lypsettiin kesällä laitumella, lypsytarhassa. Lehmiä laidunnettiin mm. Susiniemessä asti, sieltä olikin kova työ tuoda maitotonkat tienvarteen. Tilan ensimmäinen traktori oli Zetor-merkkinen.
Vanhemmilla oli kova urakka, kun he kaikkien muiden töiden ohessa puhdistivat iltakaudet navetan palosta jääneitä tiiliä laastista. Osaa tiilistä pystyttiin käyttämään talon ja navetan rakentamiseen. Vaikka äiti Aune oli pieni ihminen, niin hän vaan jaksoi kantaa raskaita tiilikasoja muurareille. Kotitalon rakentajat olivat sen ajan mestareita, hyvin on talo kestänyt aikaa. Talon paikka on Raijan mielestä onnistunut, kauniit avarat näkymät maantien varren koivukujalle, joelle ja pelloille. Alkuvuosina joessa vielä uitettiin tukkejakin
Aune ja Tauno Salminen 1960-luvun alussa.
Raija Tuominen muistelee jäiden sahausta Pajakuljusta talvisin, hevosreellä jääkuutioita vietiin Makkarkosken meijeriin ja taloihin. Salmisellakin oli kuusikon suojassa iso sahanpurukasa, jonka kätköistä lohkottiin kesällä jäänpalasia vesialtaaseen maitotonkkien jäähdytykseen. Maito vietiin päivittäin Makkarkosken meijeriin ja maitokuski toi paluukuormassa voita, juustoa, kirnupiimää ja pluttanaa, nykyajan rasvatonta maitoa. Sitä juotettiin siihen aikaan ainoastaan eläimille, varsinkin vasikoille.
Raija Tuominen harmittelee, ettei aikanaan haastatellut vanhempiaan ja muita sukulaisia evakkomatkasta. Se oli kuitenkin kipeä aihe ja oli katsottava elämää eteenpäin. Vanhemmat saattoivat keskenään muistella niitä asioita, olihan naapurustossa paljon saman kohtalon kokeneita siirtolaisia. Jotain kuitenkin kerrottiin. Evakkomatkalle lähdettiin ensimmäisen kerran talvisodan alla v. 1939. Raija oli silloin sylivauva, eikä siitä matkasta muistoja jäänyt. Matka vei silloin Suolahteen. Takaisin Karjalan kotikonnuille päästiin toivorikkain mielin v. 1941. Siellä päästiin taas hyvään elämisen alkuun, kunnes v. 1944 sota räjähti täyteen voimaansa ja jälleen kesäkuussa oli lähdettävä evakkotielle. Tällä matkalla pikkuveli Pertti oli vuorostaan parikuinen sylivauva. Matkaa tehtiin härkävaunulla kohti Pohjanmaata, Ylistaroa. Siellä majoituttiin pappilaan. Mukana olivat mm. isän äiti Alma Teresia ja äidin äiti Lyydia Lankinen, isän isä Ukko-Matti ei joutunut toiselle evakkoreissulle, sillä hän kuoli välirauhan aikana ja haudattiin Kurkijoelle. Hänen hautajaisiaan muistelimme toisen tourulalaisen, Heinosen Jennyn kanssa. Jenny oli tavannut Tauno Heinosen ensimmäisellä evakkomatkalla ja lähtenyt välirauhan aikana Kurkijoelle, muiden Heinoslaisten mukana.
Naapureiden kanssa tultiin hyvin toimeen. Mieleen muistuu Kartanon pehtoori Kustaa Seppälä ja vaimonsa Lyydia, he olivat muuttaneet kartanon päärakennuksesta persoonalliseen musta-valko-keltaiseen taloon. Pehtoori oli kunnioitusta herättävä, arvokkaan oloinen herra, joka keppi kädessä, olkihattu päässä selkä suorana asteli hyvin hoidetulla pihamaalla ja Lystkoppiin vievällä hiekkakäytävällä. Siltaa, joka johtaa Lystkoppiin kutsuimme Lemmensillaksi. Seppälän Lyydia, eli Seppälän mamma oli iloinen, hersyvänauruinen ihminen. Hänen kanssaan meillä oli mukavia juttutuokioita. Mamman jäätyä leskeksi auttelin häntä toisinaan koulun jälkeen pienissä askareissa ja puuklapien hakemisessa. Mamma palkitsi sitten voita tirisevillä letuilla ja kakkolämpimäisillä.
Raija Tuominen on iloinen, että raskaan evakkomatkan päätepiste oli juuri Tourula, vireä varsinaisuomalainen kylä. Oli vehreät viljapelot, hieno jokimaisema Lystkoppeineen, myllyineen, patoineen ja pajoineen. Vieläpä upea Pyhäjärvi pyörämatkan päässä. Ja ennen kaikkea kylän väki, joka otti heidät, evakkomatkan murjomat ihmiset mukavasti ja ennakkoluulottomasti vastaan.
Isäni kuoli joulukuussa v. 1972, vain vähän alle 62-vuotiaana. Koska meistä kummastakaan lapsesta ei ollut tilan jatkajaksi, myytiin pellot ja rakennukset viljelijäpariskunnalle Marjatta ja Veikko Salolle. Veljeni Pertti asui perheineen jo Turussa, jonne äitimmekin muutti tilan myynnin jälkeen. Minun perheeni oli asettunut pääkaupunkiseudulle, Espooseen. Turkuun muuton jälkeen, Salmiset rakensivat Susiniemeen kylän ensimmäisen kesämökin ja siitä sai alkunsa nykyinen Susiniemen kesämökkialue. Nykyisin Susiniemi on uusilla omistajilla.
UUSIPELTO
Akseli ja Aino Salminen
Akseli, synt. 1906 ja Aino Salminen (o.s. Lötjönen), synt. 1910, rakensivat talon ja navetan Haapaniementien päähän. Heillä oli poika, Pentti, synt. 1934 Kurkijoella.
Tilan kokonaispinta-ala oli 37 ha, josta viljeltyä 11,6 ha. Tilalla oli hevonen, joka myöhemmin vaihtui traktoriin. Lehmiä oli 5 – 6, sekä nuorkarjaa. Lisäksi oli sikoja ja kanoja. Emakot laidunsivat kesällä jokirannassa, jossa nauttivat mutakylvyistä. Joskus ne tulivat joen yli naapuriinkin, kuten Tuija muistelee.
Tilan pidosta luovuttiin 1970-luvun alkuvuosina ja Salmiset muuttivat Turkuun. Talo jäi heille kesämökiksi, kunnes se myytiin 1980-luvulla.
Teksti: Raija Tuomisen muisteluista koonnut Tuija Olenius.v.2021 Kuvat: Raija Tuominen
