Ruotujakolaitos perustettiin Ruotsin valtakunnassa Kaarle XI:n aikana 1680-luvulla. Sen tarkoitus oli luoda yhtenäinen vakinainen sotaväki koko valtakuntaan. Kunkin maakunnan talot jaettiin 2-4 talon muodostamiin ruotuihin, jotka pestasivat ja palkkasivat sotilaan. Jos sotamies kuoli, tuli ruodun palkata uusi mies tilalle. Sotamiehet saivat ruodulta palvelusajaksi perheelleen sotilastorpan, vuosipalkan ja vaatetuksen.
Jokaiselle sotilaalle annettiin numero ja ruotsinkielinen nimi, joka viittasi sotilaan ominaisuuksiin, ammattiin tai esim. johonkin eläimeen. Kun sotilas erosi palveluksesta tai kuoli, hänen tilalleen otettu sotilas peri hänen numeronsa ja usein myös sukunimensä. Sotilaiden tuli osallistua ruotuarmeijan noin 14 vuorokautta kestäviin harjoituksiin, joita oli määrä pitää vähintään vuosittain.

Suomalainen jalkaväen ruotusotilas 1700-luvulta. Kuva Museovirasto.

Sotia 1700-luvulla ja sotilaiden muita tehtäviä

Ruotsin suurvalta-aika päättyi Suureen Pohjan sotaan 1700-1721, joka koetteli Suomea Ison vihan aikana venäläisten ryöstäessä maata. Suomalaisia ruotusotilaita oli mukana myös ns. Hattujen sodassa 1740-luvulla, jota kutsuttiin Suomessa myös pikkuvihan ajaksi venäläisten miehittäessä Suomen. Suomalaisia joukkoja osallistui Pommerin sotaan vuosina 1757-62, jota Ruotsi kävi laajentaakseen Pommerissa valtaamiaan alueita Itämeren eteläpuolella. Turun läänin jalkaväestä lähetettiin sotaan 850 korpraalia ja sotamiestä. Kulkutaudit ja huono sotamenestys kylvivät kuolemaa. Rauha tehtiin vuonna 1762 Ruotsin ja Preussin välillä.
Sen jälkeen Ruotsi-Suomen valtakunnassa elettiin 26 vuoden ajan varsin rauhallisia aikoja. Suomalaisia sotilaita oli mukana Kustaa III:n sodassa Venäjää vastaan vuosina 1788-90, jossa suomalaisten sotajoukkojen tappiot olivat merkittävät. Toiseen Pommerin sotaan jouduttiin mukaan sen viime vaiheessa v. 1807. Suomen sodassa 1808-09 ruotujakoinen armeija oli mukana viimeisen kerran. Tappioiden tiedetään esim. Loimaan ja Eurajoen alueelta tulleesta sotaväestä olleen n. 40 prosenttia.

Suomalaisia jalkaväen ja ratsuväen sotilaita taistelussa. Kuva Museovirasto.

Ruotumiehet olivat paitsi sotilaita, myös työvoimaa. Heitä voitiin määrätä pitkiksikin ajoiksi linnoitustöihin kuten esim. Viaporin (Suomenlinnan) rakentamiseen 1750-luvulla. Sotilaat joutuivat osallistumaan myös koskien perkaamiseen, kruununpolttimoiden rakentamiseen, puustellien korjaamiseen jne. Komennukset häiritsivät torpan viljely- ja pellonraivaustöitä, mutta niistä maksettiin kuitenkin palkkaa.

Sotamiesten palkat ja eläkkeet

Astuessaan ruotuväkeen jalkaväen sotamiehet saivat kuuden kuparitaalarin pestirahan. Kruunu maksoi jalkaväen sotilaille vuosipalkkaa ja ruodulta (talonpojilta) he saivat vuosipalkkana yleensä tynnyrin ruista. Ruodun tuli antaa vuosittain myös ns. parselit eli työvaatetukseksi sarkatakki ja -housut sekä sukkapari, paita ja pari kenkiä. Varusasun ruotumiehet saivat kruunulta. Hyvin palvelleet sotamiehet voivat saada eläkkeen, jos erosivat vanhuuden, sairauden tai haavoittumisen takia ja olivat osallistuneet sotaan.

Sotilastorpat

Ruotusotilailla oli oikeus sotilastorppaan, johon tuli kuulua rakennuksiksi pirtti, aitta, lato ja navetta. Vielä 1780-luvulla pirtit olivat yleisesti savupirttejä. Tavallisesti uusi pestattu ruotusotilas jatkoi edeltäjänsä torpan asumista ja viljelyä, mutta torpan rakennukset voitiin sopimuksella luovuttaa myös elinikäiseen hallintaan. Torppien tonttialue sijaitsi kylän reunamalla lähellä kylän yhteisesti viljeltyjä peltoja. Esimerkiksi Keihäskosken ruotusotilastorppa Kukola sijaitsi Ylikylässä kyläkeskuksen tuntumassa.
Sotilastorpan viljelyksiin piti kuulua puolen tynnyrin (1 tn = 0,5 ha) vuosittaista kylvöä vastaava peltoala ja pieni kaalimaa. Ruotusotilaat toivat Pommerin sodasta perunoita, joita viljeltiin kaalimaassa. Lisäksi sotilastorppaan oli kuuluttava kaksi kesäkuormaa (yhteensä 250-300 kg) tuottava niitty karjan talviruokintaan. Ruotutorpissa oli tavallisesti 1-2 lehmää sekä nuorta karjaa. Sotilaat voivat myös itse raivata peltoa ja rakentaa itselleen torpan, ns. ”vanhanmiehen asunnon” kylän takamailta. Siihen oli sotilaalla ja hänen leskellään elinaikainen nautintaoikeus. Ehtona oli vähintään 25 vuoden palvelu.

Ruotuarmeijan hajottaminen

Suomen sodan jälkeen ruotuarmeija hajotettiin Aleksanteri I:n antamalla manifestilla vuonna 1810. Upseereille ja aliupseereille taattiin kaikki heidän entiset etunsa. Miehistölle ja sodan aikana kuolleiden leskille määrättiin maksettavaksi eläke, mutta miehistö menetti oikeutensa sotilastorppiinsa. Jotkut talonpojat tosin jättivät sotilastorpan entisen ruotusotilaan asuttavaksi. Ruotusotilaan itse tekemään torppaan ja raivattuihin peltoihin säilyi sotilaalla elinaikainen nautintaoikeus.

KEIHÄSKOSKEN JA TOURULAN SOTILASRUODUT

Keihäskosken ruotu, jonka numero oli 104 ja Tourulan ruodut no 102 ja no 105 kuuluivat Turun läänin jalkaväkirykmentin Loimijoen (Loimaan) komppaniaan. Rykmentit järjestivät muutamien vuosien väliajoin pääkatselmuksia, joissa kirjattiin luetteloihin eli pääkatselmusrulliin päällystön ja kaikkien sotilaiden henkilökohtaiset tiedot sekä sotilastiedot, pestaamiset, osallistumiset taisteluihin, erot palveluksesta, jne. Tämän kirjoituksen tiedot ovat peräisin näistä rullista ja myös Yläneen 1700-luvun ja 1800-luvun alkuvuosien rippikirjoista, joista varhaisimmat ovat tuhoutumisen vuoksi osittain vaillinaisia.

Kuva Turun läänin jalkaväkirykmentin Pääkatselmusluettelosta vuodelta 1760, Loimaan komppanian ruodut 102-105 (103 on Makkarkosken ruotu). Johan Spansk on 29-vuotias, palvellut 3 1/3 vuotta ja juuri vapautunut sotavankeudesta Pommerin sodassa. Jöran Pikströn on 40-vuotias, palvellut 20 vuotta ja joutunut vangiksi em. sodassa. Johan Asp kuoli tammikuussa 1760 ja hänen pestinsä on avoimena.

KEIHÄSKOSKEN RUOTUSOTILAITA

Keihäskosken ruodun no 104 muodostivat kaikki kylän talot: Brusila, Knuutila, Lalli ja Rekola. Varhaisimmissa pääkatselmusrullissa mainitaan vuonna 1712 pestattu sotilas Johan Wahlman ja vuonna 1722 pestattu Johan Andersson Spiut, s. 1698, joka palveli sotilaana seitsemän vuotta. Vuonna 1734 palvelukseen astui 22-vuotias Carl Mattsson Pikström, s. 1712. Heistä on hyvin vähän tietoja.

.Vuonna 1739 pestattiin Keihäskosken ensimmäinen pitkäaikainen sotilas, 23-vuotias Jöran Johansson Pikström, joka oli syntynyt vuonna 1716 Yläneellä Heikkilän talossa. Hän peri edeltäjänsä sotilasnimen ja sai Kukolan sotilastorpan asuttavakseen. Hänen sotilasurastaan pääkatselmusrulla kertoo jo enemmän. Jöran Pikström taisteli viisi vuotta Pommerin sodassa, jota Ruotsi kävi vuosina 1757-62. Taisteluissa hän joutui vangituksi tammikuussa 1760 Anklamin kaupungissa Etu-Pommerissa. Hän onnistui karkaamaan ja pakeni takaisin Preussiin vuonna 1762 ja sieltä edelleen kotimaahan. Rauhan aikana Pikström osallistui kuudesti linnoitustöihin. Vuonna 1767 hän karkasi linnoitustöistä Mustasaaresta Loviisaan ja joutui sittemmin kiinni venäläisten puolella. Sotaoikeus määräsi hänelle rangaistukseksi 15 paria raippoja. Pikström erosi palveluksesta vuonna 1768 saatuaan iskun oikeaan jalkaansa. Jöran Pikström palveli sotilaana lähes 30 vuotta ja kuoli vuonna 1799 yli 80-vuotiaana.

Pikströmin jälkeen vuonna 1772 Keihäskosken ruotuun pestattiin 21-vuotias Henric Jacobsson Talander, joka mainittiin raittiiksi ja hyvämaineiseksi. Hän oli syntynyt Yläneen kirkonkylässä Tuomolan talossa vuonna 1752. Henric Talander taisteli Kustaa III:n sodassa 1788-90 ja sai Elimäellä, Värälässä käydyssä taistelussa mahaansa ruhjeen kanuunan kuulasta. Urheudestaan hänet palkittiin varakorpraalin arvolla. Hän sai eron palveluksesta vuonna 1800 palveltuaan yhteensä 27 vuotta. Henric Talander kuoli 60-vuotiaana vuonna 1812.

Pääkatselmusluettelo vuosilta 1795-1800. Hyvämaineinen sotilas Henric Talander ei ollut saanut rangaistuksia, palvellut sodassa 3 vuotta ja haavoittunut Wärälässä.

Talanderin jälkeen vuonna 1800 Keihäskosken ruotuun pestattiin Matts Lax-niminen sotilas Liedosta, s. 1765. Hän oli aikaisemmin palvellut ruotusotilaana 12 vuoden ajan Liedossa. Keihäskosken ruotusotilaana Matts Lax osallistui Suomen sotaan ja kuoli sodassa vuonna 1808.

KEIHÄSKOSKEN SOTILASTORPAT

Keihäskosken sotilastorpaksi perustettiin silloiseen Ylikylään 1700-luvulla Kukolan torppa. Isojakokartassa 1700-luvun lopulta näkyvät Kukolan eteläpuolella kaksi erikseen aidattua peltopalstaa, jotka kuuluivat sotilastorppaan. Lisäksi kartassa on ”Sotilaan pelloksi” nimetty peltopalsta jokirannassa joen toisella puolella Paimenenmäkeä vastapäätä.
Kukolan torpassa ovat voineet asua jo 1700-luvun alussa Keihäskosken sotilasruodun kolme ensimmäistä tunnettua sotilasta, joiden elämästä tiedetään hyvin vähän. Jöran Pikström, oli Kukolan sotilastorpan pitkäaikainen torppari. Hän asui vaimonsa Maria Juhantyttären ja viiden lapsensa kanssa Kukolassa myös erottuaan palveluksesta aina kuolemaansa vuoteen 1799 saakka.
Matts Lax, joka sai pestin Keihäskosken ruotuun vuonna 1800, asui myös Kukolan torpassa vaimonsa Valpuri Matintyttären ja viiden lapsensa kanssa. Matts Laxin kuoltua torpassa asui vielä hänen leskensä ja muita sotilaiden leskiä. Vuonna 1820 Kukolasta tuli Rekolan torppa ja se sai uudeksi torppariksi Kaapo Jaakonpojan, s. 1795. Kukolan torpan, sittemmin tilan historiaa on nykyaikaan asti kuvattu erillisessä kirjoituksessa.

Keihäskosken ruodun 104 sotilaana vuodesta 1773 alkaen palvellut Henric Talander ei asunut Kukolassa. Talander sai luvan raivata kylän yhteisestä metsästä peltoa ja rakentaa perheelleen sotilastorpan, jonka ko. ajan asiakirjoissa sanotaan sijainneen ”Mäkelän Koivistossa”. Torppa sijaitsi todennäköisesti nykyisten Paimenenmäen kylätalon ja Mäkiheikkilän talon välissä. Talanderilla ja hänen vaimollaan Anna Kristiinantyttärellä oli kahdeksan lasta. Itse raivatussa ja rakentamassaan torpassa Talanderilla ja hänen leskellään oli oikeus asua elämänsä loppuun asti. Torppaan jäi asumaan vielä Talanderin poika Heikki, joka palveli myös sotilaana nimeltään Henric Ringbom toisella paikkakunnalla. Myöhemmin hän oli Keihäskoskella kyläpaimenena. Talanderin torppa palautui 1820-luvulla Lallin (Rekolan) torpaksi. Todennäköisesti samaan torppaan tuli torppariksi Pramilan renki Matti Mikonpoika, s. 1797, ja sitä alettiin kutsua Mäkelän torpaksi.

TOURULAN RUOTUSOTILAAT

Tourulaan muodostettiin kaksi sotilasruotua, Keskitalon ja Pramilan yhteinen ruotu no 102, joka nimettiin Pramilan ruoduksi sekä Pellon ja Liisalan ruotu no 105. Pramilan ruodusta neljä sotilasta kantoi nimeä Spansk. Pellon ja Liisalan talojen ruodussa taas oli useita, jotka perivät nimen Asp. Kaikilla sotilailla oli perhe, vaimo ja lapsia, joille ruodun talojen tuli järjestää torppa tai muu asunto ja toimeentulo.

PRAMILAN JA TOURULAN KESKITALON RUOTU NO 102

Pramilan ruodun no 102 ensimmäinen tunnettu sotilas oli Matts Jöransson Högfjärd. Hän oli saanut pestin 20-vuotiaana vuonna 1722. Palveltuaan sotilaana 17 vuotta hän kuoli tautiin marraskuussa 1741 vain 39-vuotiaana luultavasti samana vuonna alkaneessa ns. Hattujen sodassa. Högfärdigin tilalle otettiin 22-vuotias Erik Henricsson, joka sai sukunimekseen Spansk. Tämä nimi periytyi sen jälkeen kaikille ruodun 102 sotilaille, vaikka he eivät olleet keskenään sukua. Eric Spansk oli syntynyt vuonna 1720 ja kuoli jo 36-vuotiaana vuonna 1756 palveltuaan rauhan aikana 14 vuotta.

Pääkatselmusluettelo v. 1768, jossa kerrotaan ensin Matts Högfjärdin kuolemasta ja hänen seuraajansa Erik Spanskin kuolemasta. Seuraavaksi on tiedot 36-vuotiaan ja silloin 11 vuotta palvelleen Johan Spanskin osallistumisesta Pommerin sotaan.

Vuonna 1757 pestin sai 25-vuotias Johan Jacobsson Spansk, s. 1732. Hän joutui heti Pommerin sotaan, jota Ruotsi kävi Itämeren eteläpuolella. Johan Spansk vangittiin tammikuussa 1759 Deminin kaupungissa ja vapautui keväällä 1760. Hän palveli ruotusotilaana vielä pitkään sodan loputtua kuolemaansa, vuoteen 1781 asti. Johan Spanskin perheen rippikirjatiedot ovat osin vaillinaisia. He esiintyvät rippikirjoissa ensin Pramilan sivuilla. Myöhemmin heidät mainitaan Keskitalossa, joka voi myös tarkoittaa siellä sotilastorppaa,

Seuraava ruodun sotilas vuodesta 1781 oli nuori Michel Simonsson Spansk, joka oli syntynyt vuonna 1762. Hän taisteli Kustaa III:n sodassa, jota käytiin Suomessa vuosina 1788-1790 Venäjää vastaan. Palveltuaan yhteensä 19 vuotta, Michel Spansk erosi 41-vuotiaana vuonna 1800 ja eli sen jälkeen 74-vuotiaaksi. Myös Michel Spanskin perhe mainitaan rippikirjoissa Keskitalossa.

Anders Jacobsson Spansk, s. 1776, oli viimeinen ruodun 102 sotilas ennen ruotusotalaitoksen lakkauttamista vuonna 1810 Ruotsin vallan päätyttyä. Hänet pestattiin vuonna 1800. Hän oli mahdollisesti vielä mukana taisteluissa Suomen sodassa vuosina 1808-09. Palvelusaikanaan Anders Spansk asui perheineen Pellon talon Tiensuun torpassa, joka oli ruodun 105 sotilastorppa.

TOURULAN PELLON JA LIISALAN TALOJEN RUOTU NO 105

Ruodun 105 varhaisimmista sotilaista on hyvin vähän tietoja Yläneen rippikirjojen tuhoutumisen takia. Vuoden 1712 pääkatselmusrullassa mainitaan sotilas Matts Ståhl. Vuonna 1723 pestin sai Matts Mårtensson (Matti Martinpoika) Lithen/Liten, s.1703. Hänen palvelunsa sotilaana kesti 17 vuotta 1740-luvun alkuun asti.

Johan Michelsson Asp, s. 1732, otti pestin sotilaaksi vuonna 1751. Hänen isänsä oli palvellut Tourulassa ratsumiehenä eli rakuunana. Johan Asp ehti palvella vain 8 vuotta, sillä hän menehtyi Pommerin sodassa marraskuussa 1760. Hän asui vaimonsa ja lastensa kanssa Pellon talossa.
Seuraava ruodun 105 sotilas Henrich Michelsson Asp, s. 1734, peri edeltäjänsä nimen. Hänet pestattiin vuonna 1762 Pommerin sodan loppuessa. Henrich Asp palveli rauhan aikana yhteensä 16 vuotta ja kuoli vasta yli 70-vuotiaana. Henrich Asp oli ensimmäinen torppari ruodun 105 perustamassa Tiensuun sotilastorpassa.

Pääkatselmusluettelossa v. 1768 on kuvaus vuonna 1762 pestin saaneesta Henric Aspista, joka 32-vuotiaana oli palvellut ruodussa 105 kuusi vuotta.

Vuonna 1778 pestattiin ruodun omasta reservistä Johan Kuula, s. 1755. Hän palveli sotilaana 7 vuotta ja jatkoi vielä reservin sotilaana eli varamiehenä vuoteen 1805. Samana vuonna Johan Kuulan kanssa sai pestin myös Johan Henricsson Asp, s. 1757. Hän oli myös Tourulan rakuunan poika. Johan Asp taisteli kolme vuotta Kustaa III:n sodassa, jota käytiin Venäjää vastaan Suomen alueella vuosina 1788-90. Hänen sotilasuransa kesti yhteensä noin 29 vuotta, ainakin vuoteen 1807. Molemmat sotilaat saivat palvelusaikanaan perheelleen asunnon tiettävästi Tiensuun torpasta.

TOURULAN RUOTUJEN 102 JA 105 SOTILASTORPAT

Pramilan ja Keskitalon ruodun 102 torpat.
Pramilassa oli vanha rakuunan torppa, jota kutsuttiin Kujanpään torpaksi. Siinä asui perheineen 1700-luvulla palveluksesta eronnut rakuuna Maats Henricsson Blom, s. 1705, joka kuoli vuonna 1793. Torppaa ei tiedetä käytetyn ruotusotilaiden torppana.

Keskitalon ja Pramilan ensimmäisten ruotusotilaiden asuinpaikka on rippikirjojen mukaan Tourulan Keskitalo. Se oli suuri talo, joka pystyi antaman asunnon ja toimeentulon myös sotilaiden perheille.
Tourulassa Spanskin mäellä sijaitsi Spanskin torppa, joka nimensä mukaan on tiettävästi palvellut ruodun 102 sotilastorppana 1700-luvun puolivälin tienoilta lähtien. Torppa on voinut olla Keskitalon tai Pramilan talojen rakentama. Sen on voinut myös raivata sotilastorpaksi itselleen joku neljästä Spansk-nimisestä ruotusotilaasta, todennäköisimmin Johan tai Michel Spansk.

Spanskin torppa sijaitsi silloisen Tourulan kartanon Keskitalon alueella Haukkavuorelta Tourulaan päin mentäessä. Torpassa oli raivattua peltoa, jonka sarat olivat vielä 1970-luvulla selvästi näkyvissä.
Spanskin torppa on ollut myös myöhemmin 1800-luvulla asuttuna. Sitä on voitu käyttää esimerkiksi Keskitalon työväen asuntona. Ainakin 1860-luvulle asti torpassa asui Tourulan kartanon rengiksi Ilmajoelta vuonna 1837 tullut Herman Kula perheineen, s. 1796. Heidän jälkeensä torppa jäi asumattomaksi.

Vuonna 1883 julkaistu kartta Tourulasta. Kartan yläreunassa näkyy kartanon Liisalan ja Pellon tilojen rakennuksia teiden risteyksessä. Sieltä johtaa etelään koivukuva Tiensuun ja Puolimatkan torpille. Niitä vastapäätä joen toiselle puolelle on merkitty Spanskin torpan paikka, joka sijaitsi Haukkavuoren päältä vähän Tourulaan päin Pramilan ja Tourulan rajalle.

Pellon ja Liisalan ruodun no 105 sotilastorpat
Ruodun 105 sotilaiden asuinpaikkana oli 1700-luvun alun vuosikymmeninä Pellon talo. Isot talot majoittivat siihen aikaan palvelusväkeä, renkejä ja satunnaisia työmiehiä moniin rakennuksiinsa. Ruodun tuli kuitenkin määräysten mukaan tarjota ruotusotilailleen sotilastorppa, peltoa ja niittyä. Pellon ja Liisalan talojen perustama sotilastorppa esiintyy rippikirjassa vuodesta 1769 alkaen nimellä Tiensuun torppa. Ensimmäinen Tiensuun torppari oli sotilas Henric Michelsson Asp. Hän asui torpassa vaimonsa ja viiden lapsensa kanssa vielä palvelusvuosiensa päätyttyä aina kuolemaansa asti. Vanhemmiten hän sokeutui ja ehkä siksi Tiensuun torppariksi ryhtyi vuonna 1787 hänen poikansa Jaakko Heikinpoika, vaikka hän ei ollut sotilas. Hän oli torpparina kuolemaansa, vuoteen 1814 asti.

Tiensuun torpassa asui myös muita sotilaita, mm. vuodesta 1787 alkaen Johan Kuula aina kuolemaansa asti. Torpassa asui poikamiehenä myös Johan Asp, joka palveli sotilaana 29 vuotta. Myös Pramilan ja Keskitalon ruodun 102 sotilas Anders Spansk, asui perheineen palvelusaikanaan Tiensuun torpassa.
Sotilaan erottua palveluksesta hän menetti usein myös oikeutensa sotilastorppaan. Tourulan rippikirjojen mukaan Tiensuun torppa tai sen ympäristössä olevat mäkituvat palvelivat monien Tourulan palveluksesta eronneiden sotilaiden ja myös sotilaiden leskien vanhuuden asuntoina.

Lähteet: Jari Niemelä, Tuntematon ruotusotilas, Historiallisia tutkimuksia 157, SHS, 1990, Helsinki
Sirkka Karskela, Sukututkijan tietokirja, kahdeksas painos, Vaajakoski 2008
Turun läänin jalkaväkirykmentin pääkatselmusluettelot, Loimijoen komppania, Militaria II

Teksti: Hanna-Leena Kaihola