LAPSUUDEN JOULUJA SATA VUOTTA SITTEN KEIHÄSKOSKEN KAJALASSA ON MUISTELLUT LIISA NUUTINEN.
Fanni-äiti käynnisti jo hyvissä ajoin jouluvalmistelut. Kajalan väki sai nauttia herkullisista jouluruuista, joiden valmistukseen emäntä pani parastaan. Tampereen talouskoulun opit otettiin jouluna käyttöön. Lipeäkalan liotuksesta ja makkaran teosta se alkoi. Keitettiin suuri padallinen ohrapuuroa. Siihen lisättiin lihamyllyssä hienonnetut teuraseläimen sisälmykset ja maustepippuria. Sian suolet puhdistettiin huolellisesti ja täyte valutettiin suoleen onttoa sarvea apuna käyttäen. Makkarat paistettiin isossa leivinuunissa ruskeakuorisiksi joulunpyhäherkuiksi. Aattoiltana komeili pöydässä kinkku, jonka äiti ensin keitti padassa, vuorasi sitten taikinalla ja vielä uunissa kypsensi ja ruskisti. Monenlaiset laatikot ja kuohkea sallatti eli rosolli kuuluivat Kajalan joulupöytään. Irtoryyninen riisipuuro, jonka kiiltävät ryynihelmet erottuivat väskynäsopan altakin, kertoivat äidin varmasta ruuanlaittotaidosta, joka pääsi oikeuksiinsa erityisesti juhlina, jouluna. Hänen rapeat piparkakkunsa, mausteinen joululimppunsa…ei niiden vertaista!
Aattoillallinen katettiin juhlavasti salin pöydälle. Aterialle tultiin saunan punertamin poskin, pyhävaatteissa, oma väki, sukulaiset ja Kajalassa asuvat palkolliset. Kynttilät paloivat ja parhaat astiat hohtivat valkoisina. Syötiin kauan ja hartaasti. Lapsi ei malttanut kunnolla syödä, kun joulupukin odotus pompotti sydäntä. Jännitys tiheni, kun siirryttiin kamariin, missä joulukuusi seisoi puujalustalla kynttilöin ja pumpulihahtuvin koristettuna kuin lasten kanssa odottamassa, milloin pukki saapuisi.
Joko kopisi ulko-oven takana? Joko kilisi aisakello keittiön oven takana? Jo raottui kamarin ovi ja pääsi vanhuuttaan tutiseva pukin jalka kynnyksen yli! Sietämättömän kauan kestäneen odotuksen jälkeen tuo satavuotias vanhus avasi säkkinsä suun ja kaatoi paketit lattialle. Solmut auki, paperit irti! Sieltä ne sitten paljastuivat toinen toistaan ”tarpeellisemmat” tavarat. Jokaiselle jotakin, siitä isä, äiti ja tädit olivat pitäneet huolen. Sukkia ja lapasia, mutta myös makeisia ja joku leikkikalukin. Palvelusväki ja perheen naiset saivat usein puku- tai puserokankaan ja miehet vaatekappaleita tai muuta tarpeellista.
Äiti aloitti ”Enkeli taivaan” ja kaikki yhtyivät jouluvirteen, kuka enemmän, kuka vähemmän sävelen vierestä! Tädit lauloivat kauniisti ja äidillä oli puhdas, kirkas laulunääni. Muitakin, iloisempia joululauluja laulettiin. Ilta joutui ja runsas ateria alkoi nukuttaa. Palvelusväki lähti lahjoista kiitelleen pirttiin ja lapsia hätisteltiin nukkumaan. Äiti lauloi vielä ”Riemuitse mielen, kiittäös kielen, joulu jo tullut on”.
Neljän maissa jouluaamuna äiti jo meitä herätteli. Reki seisoi tallin edessä pulleana heinistä ja loimista. Reen perään oli asetettu korea rekiryijy matkaa juhlistamaan. Pirtistä kannettiin lämpimät vällyt, joihin isä meidät huolellisesti kääri. Kalle valjasti rivakasti ”Tuiman” – ”Aatto” olisi ollut liian kovasuinen tähän matkaan. Ja niin liittyi Kajalan väki kulkusten tahdittamaan hevosjonoon, tähtitielle, metsän syliin, mäkien ja kallioiden mutkiin. Minä pelkäsin vallan tavattomasti, kun takaa tulevan hevosen pää ylettyi hetkittäin rekemme päälle huohottaen korvan vieressä, huh! Tuon vaaran väistyttyä oli ihana katsella, kuinka kuusenlatvat piirtyivät tähtitaivasta vasten. Aisakello pompotti, lumi natisi jalasten alla. Ylämäessä mentiin hitaasti ja alamäessä piti ajajien jarrutella rivakkaa menoa. Kirkonkylä läheni – sen huomasi tienvieren asumuksista. Jo näkyi kynttiläkirkko. Sitä riemun hulmahdusta lapsen sydämessä. Oli joulu!
Oi joulukirkko, sen kymmenet kynttilät! Kirkkoherra Haavio saarnasi ”Ja tapahtui niinä päivinä…” Ohi korviesi menivät papin saarnat, mielenkiintoisempaa oli katsella, keitä oli saapunut Rekolasta tai Peltolasta, Laineelta tai Heikkilästä… Tuli hulmusi kirkon lämmityskaminoissa. Ihmisten hengitys huurusi koleassa Herran huoneessa, joulukirkossa, jonka enkelit olivat eläviä, tunnelma taivaallinen.
Takaisin tultiin jo valjenneessa aamussa kilpajuoksua toisten talojen hevosrekien kanssa. Kotona odottivat pullakahvit piparkakkuineen. Joulupäivänä oltiin kotona, mutta toisena joulupäivänä ja varsinkin tapanina kyläiltiin naapureissa tai saatettiin saada kotiin vieraita.
Nuoruusvuosinamme 1930-luvulla järjestettiin joulun pyhinä iltamia sekä Yläneellä että lähikylissä. Suojeluskunnan iltamat olivat Yläneellä Kuntolassa usein jo toisena joulupäivänä. Sinne riensivät Kajalan nuoret toisia yläneläisnuoria tapaamaan, olihan koko syksy oltu Turussa koulussa. Oli näytelmiä, puheita, runonlausuntaa ja lauluesityksiä. Tapaninpäivän iltana oli urheiluseuralla tapana pitää iltamat Tourulan Kalliopohjassa. Sinne lähtivät niin talon pojat ja tyttäret kuin palvelusväkeen kuuluvat. Joku rengeistä tuli mukaan hevoskuskiksi ja kyyditsi juhlijat kotiin, kun kello jo näytti aamuyön tunteja. Harras joulutunnelma oli vaihtunut nuorten riehakkaaseen riemuun, muutamat pyhäpäivät kääntyivät kohta taas arjeksi ja aherrukseksi.
Teksti: Liisa Nuutinen, o.s. Kairinen (1913-2005)
Kuvat: Hanna-Leena Kaihola