Kajala Keihäskosken Knuutilan perintötilana

Knuutila, yksi Keihäskosken neljästä kantatilasta, oli 1700-luvulla kruununvoudin palkkatila. Knuutilaa lampuotina viljelevä Yrjö Yrjönpoika osti itselleen 2/3 Knuutilasta perintötilaksi vuonna 1766. Jäljelle jäänyttä ”1/3 Knuutilaa” viljeli lampuotina hänen poikansa Heikki Yrjönpoika, joka lunasti sen myöhemmin myös perintötilaksi. Hänen veljensä Tuomas osti tilan vuonna 1800 ja alkoi viljellä sitä. Silloin tila sai nimekseen Kajala, joka tarkoittaa laidunmaata. Tuomas rakensi sinne paritupa-tyyppisen asuintalon, jossa oli toisessa päässä iso tupa ja toisessa päässä pirtti, keskellä porstua ja sen takana kamari. Pihapiiriin nousivat myös tarvittavat talousrakennukset. Kajalan talo sijaitsee kylän muista tiloista erillään joen toisella puolella, joka lienee ollut kylän laidunmaata. Kajalassa oli vuoden 1783 isojakokirjan mukaan 6 tynnyrinalaa varsinaista peltoa (n. 3 ha), 37 tynnyrinalaa (n. 18 ha) viljelykelpoista maata ja 211 tynnyrinalaa metsää (105 ha). Knuutilan rekisterinumero oli 2 ja Kajalan isojaon jälkeen 2.14..

Carlströmin suku Kajalassa

Vuonna 1813 Kajalan osti Jaakko Carlström ja vaimonsa Saara. Kajala pysyi heidän suvullaan aina vuoteen 1871 asti. Jaakko Carlström oli puutarhurina ja pehtorina Lietsassa, Yläneen Vanhankartanon yhdessä rajapiiritalossa ja oli siellä tutustunut sen ajan maanviljelyksen uusimpiin oppeihin. Carlströmin aikana Kajalan peltoala kasvoi 10 hehtaariin. Tilalla viljeltiin pääasiassa ruista ja kauraa, vähän ohraa ja vehnää sekä perunoita. Elukoita oli hevonen, 3 härkää, 3 lehmää ja nuorta karjaa sekä sikoja ja lampaita. Jaakko Carlström oli arvostettu henkilö, hänen perunkirjansa kertoo kohtalaisesta vauraudesta. Carlströmien aikana Kajalaan rakennettiin uusi hirsinen asuinrakennus 1800-luvun puolivälissä, kun seuraava sukupolvi alkoi isännöidä taloa. Hyvin rakennettu talo, jossa on keittiö, kaksi kamaria ja sali, on käytössä vielä 2000-luvulla. Carlströmien kasvattitytär Gustava viljeli tilaa vanhempiensa jälkeen miehensä Juha Åkermanin kanssa. Tämän kuoltua heidän poikansa Juho Kustaa Åkerman jatkoi tilanpitoa vuosina 1865-71.

Fredrik ja Frans Sipilä Kajalan omistajina

Kajalan kolmas pitempään vaikuttanut omistajasuku tuli Säkylästä. Fredrik Matinpoika Sipilä osti Kajalan vaimonsa Loviisan kanssa vuonna 1878. Fredrik-isäntä kuoli jo 10 vuoden kuluttua, jolloin kaikki viisi lasta olivat alaikäisiä. Tytär Ida Sofia meni naimisiin yläneläisen Kustaa Hemming Kustaanpojan kanssa, joka tuli vävynä isännöimään taloa vuonna 1892. Hän alkoi käyttää Hemming Kajala-nimeä. Nuori emäntä Ida Sofian kuoli vuonna 1901. Samana vuonna tilan oma poika Frans Fredrik Sipilä tuli täysi-ikäiseksi ja lunasti Kajalan äidiltään ja sisaruksiltaan. Hän avioitui Olga Samuelintytär Knuutilan kanssa. He viljelivät Kajalan tilaa vain 10 vuoden ajan.

Kairisen suvun aika Kajalassa

Jalmari Kairinen (s. 1880) oli kotoisin Kaarinasta ja kävi Orismalan maamieskoulun, jossa hänen opiskelutoverinaan oli Onni Rantasalo. Tämä tarjosi Jalmarille työtä kirjurina Yläneen Vanhassakartanossa. Vuonna 1910 Jalmari osti yhdessä kihlattunsa meijeristi Fanni Paavolan kanssa Kajalan. Tila oli lohkottu isojaon yhteydessä kuudeksi tilaksi: Kajala, Arola, Kulmala, Rantala, Ruohola ja Rantainmaa. Kajalan koko pinta-ala oli noin 100 ha, josta viljeltyä maata 10 ha, niittyä 15 ha ja metsää 85 ha. Tilalla oli kaksi asuinrakennusta. Ne muodostivat talousrakennusten kanssa umpipihan. Talousrakennukset kaksiosaista kammiota ja aittaa lukuun ottamatta, olivat huonossa kunnossa. 1920-luvulla rakennettiin uusi navetta 12 lehmälle, talli, sikala ja saunarakennus sekä suuri lohkaistuista kivistä tehty kellari.

Koneet alkoivat tulla 1910- ja 20-luvuilla avuksi pienemmillekin tiloille ja kyläkunnat perustivat koneosuuskuntia. Keihäskoskelle hankittiin v. 1911 tilojen yhteinen hevosvetoinen niittokone ja haravakone, seuraavana vuonna kylvökone ja puimakone. Kajalan 26 ha:n peltoalalla viljeltiin 1920-luvun lopulla ruista ja ohraa kumpaakin 2 ha:n ja kauraa 5 ha:n alalla. Perunaa viljeltiin hehtaarilla. Loput peltoalasta oli heinällä tai kesannolla. Siihen aikaan talossa oli jo oma sähkömoottorilla käyvä puimakone ja uusi hevosvetoinen elonleikkuukone. Lisäksi oli kylvökone, niittokone ja hevosharava.
1930-luvulla Kajalassa oli pari hevosta, 12 lehmää ja nuorta karjaa, 12 sikaa ja karju, 80-leghorn kanaa ja muutama lammas. Lehmät olivat suomenkarja-rotua. Lehmien ravintoon alettiin kiinnittää myös Kajalassa yhä enemmän huomiota ja 1920-luvun lopulla maitomäärä lehmää kohti oli noin 2700 kg vuodessa, kun se Yläneen parhaimmissa taloissa oli 3000 kg. Jalmarilla oli tilalla muutama luotettava renki ja emännän apuna oli karjakko ja tuvassa ”köksä”.

Jalmari Kairinen tunnettiin innokkaana osuuskuntamiehenä. Hän oli ollut perustamassa Yläneen Osuuskassaa ja omassa kylässä Keihäskosken Sonniosuuskuntaa ja Sammalkuivikeosuuskuntaa. Hän oli pitkään Keihäskosken koulun johtokunnan puheenjohtajana ja myös Makkarkosken osuusmeijerin johtokunnan jäsen. Jalmari oli mukana edistämässä sähkön saamista Keihäskoskelle ja myös puhelin hankittiin Kajalaan varhain. Tilinpitotaitonsa vuoksi hän toimi kunnallislautakunnan sihteerinä ja auttoi kyläläisiä tehden perunkirjoituksia ja toimien mm. uskottuna miehenä.

Jalmari ja Fanni Kairisen viidestä lapsesta kolme vanhinta koulutettiin Loimaalla ja Turussa ylioppilaiksi, mikä oli 30-luvulla maaseudulla tavallisten tilallisten keskuudessa vielä harvinaista. Nuorin tytär, Kerttu Kairinen jäi äitinsä kuoltua hoitamaan emännyyttä Kajalassa. Vuonna 1942 hän lunasti Kajalan isältään ja sisaruksiltaan. Vaikean sairauden takia hän luopui tilanpidosta 50-luvun lopulla. Ensin pellot vuokrattiin, mutta vähitellen hän myi valtaosan pelloista ja metsistä keihäskoskelaisille maanviljelijöille. Rantalan tilan pellon osti Kaino Väinölä, Kulmalan pellon Väinö Hämäläinen ja Rantalan metsän Risto Peltola. Jo sukupolvenvaihdoksen yhteydessä oli Arolan tila myyty Vilho Satolalle. Kajalan uudempi asuinrakennus oli kunnostettu 1950-luvun alussa, mutta vanha pirttirivi ja pihapiirin talousrakennukset hajotettiin, kun maanviljelys loppui. Jalmari Kairinen eli Kajalassa kuolemaansa asti vuoteen 1964.

Vuonna 1979 Kerttu Kairinen myi Kajalan talon ja sen kotopellon ja -metsän siskontyttärelleen Hanna-Leena Kaiholalle ja hänen miehelleen Lauri Kaiholalle kesäpaikaksi. Kertulle jäi elinikäinen oikeus asua kesäisin Kajalassa. Vuonna 2002 Kajalan pihaan siirrettiin Rekolan pellolta Lallin vanha aitta, joka on rakennettu v. 1783. Kaiholat myivät saunarakennuksen ja sitä ympäröivän tontin Hanna-Leenan sisarelle Outi Salolle vuonna 2015, joka yhdessä avomiehensä Seppo Heinon kanssa on rakentanut siitä itselleen kesämökin. Tilan nimeksi tuli Kairila. Samana vuonna myytiin Kajalan kotometsä Tapio Peltolalle.

Toppareita ja mäkitupalaisia Kajalassa

Kajalassa oli 1880-luvun alussa kolme torppaa. Vanhinta Latokorven torppaa asusti Kajalan entisen omistajan Gustava Åkermanin kasvattitytär Fredrika Eleonora miehensä Matti Juhonpojan kanssa. Myöhemmin 1900-luvun alussa torpassa asui maankuulu kuppari Latokorven Tiina. Ylijoen torpassa asui Gustava ja Juho Åkermanin tytär Maria Sofia miehensä Kustaa Adolf Pajun ja lastensa kanssa. Mäenpään torpassa asui August Kustaa Kustaanpoika ja vaimo Anna-Liisa Juhantytär lapsineen.

1900-luvun alussa Kajalan mailla oli asumassa useita mäkitupalaisia, joista monet lunastivat itselleen tontin. Mäkitupalaisena asuivat meijeristi Eevertti Sebastian Riihikoski perheineen sekä Frans Iisakinpoika Nieminen ja vaimo Hilma os. Kajander, jotka ostivat v. 1912 Kajalasta Latokorvenpelto-nimisen noin 3 ha suuruisen maakappaleen. Kalle Kronström ja vaimonsa Amanda puolestaan lunastivat omaksi ns. Kronströmin tontin sekä Ruohola-nimisen tilan v. 1914. Myös työmies J. Laineelle myytiin Kajalasta tontti. Otto Juho Haaparanta (Rantanen) asui ensin mäkitupalaisena Rantala-nimisellä Kajalan tilalla, josta hän lunasti omaksi Rantanen-nimisen mäkitupa-alueen. Kaupanhoitaja Jukka Korkeakoski osti 1930-luvulla Kajalasta tontin ja kaksi peltosarkaa.

Kajalan viereisellä mäellä asui mäkitupalaisena Wilhelmiina Mäkilä kahden poikansa kanssa. Itsellinen Juha Tapani Mäkinen asui Matilda-vaimon ja lastensa Annan ja Ainan kanssa saman mäen reunassa tien vieressä. Aina Mäkinen asui siinä 1970-luvulle, vanhuuteensa saakka (kuva vasemmalla). Hän oli tunnettu taitavana pitokokkina. Samalla puolella tietä, mutta kauempana metsässä oli Vuorion mäkitupa, joka siirrettiin myöhemmin lähemmäs Yläneelle menevää tietä. Siinä asuivat August ja Amanda Vuorio lapsineen. Taloon muuttivat sotien jälkeen Jaakko ja Laina Tuominen perheineen. Mäkisen ja Vuorion mäkituvat lunastettiin itsenäisiksi v. 1920.

Kuvat: Kairisen suvun kokoelmasta.
Teksti: Hanna-Leena Kaihola