Rintala Knuutilan isäntien syytinkitorppana
Rintalan tilan historia liittyy kiinteästi Knuutilan tilan historiaan. Knuutila oli yksi Keihäskosken kylän neljästä Yläneenkartanon perustamasta kantatilasta, joiden historia alkaa noin 1400-luvulta. Rintala oli Knuutilan torppa, joka tunnetaan ainakin 1800-luvun puolivälistä lähtien. (jo 1830-luvulla oli Knuutilassa Haanojan torppa, joka myöhemmin näyttää liittyneen Rintalan torppaan.) Rintala oli erityinen syytinki- ja perintötorppa, johon muutti vuorollaan kaksi Knuutilan tilan entistä omistajaa ja jonka lopulta osti ja osaksi peri yksi Knuutilan pojista.
Keihäskosken Knuutilan tilan isäntänä oli 1820-luvulta alkaen Johan Simonpoika Honkilahdelta, s. 1801. Hänen poikansa Juha Juhanpoika, s. 1824, jatkoi Knuutilan isäntänä vaimonsa Valpuri Sofia Antintyttären kanssa. Juha Juhanpoika kuoli kuitenkin jo 30-vuotiaana vuona 1854, jolloin hänen isänsä vielä eli. Knuutila myytiin vuonna 1861 ja Knuutilan vanhaisäntä Juha Simonpoika muutti Rintalan torppaan, jolloin torppa tiettävästi mainitaan ensimmäisen kerran rippikirjoissa nimellä Rintala. Hän asui siellä kuolemaansa asti vaimonsa Maijan ja lastensa kanssa.
Knuutilan seuraava isäntä Kaarle Kustaa Jaakonpoika, s. 1820, viljeli Knuutilan tilaa kymmenen vuoden ajan yhdessä vaimonsa Juliana Lovisa Juhantyttären kanssa. Vuonna 1872 he myivät Knuutilan Alastarolta kotoisin olevalle Samuel Juhanpojalle ja hänen vaimolleen Fredrika Juhantyttärelle.
Knuutilan entinen isäntä Kaarle Kustaa Jaakonpoika muutti puolestaan v. 1873 perheineen Rintalan torppaan, missä Knuutilan entinen vanhaisäntä Johan Simonpoika oli kuollut niihin aikoihin. Kaarle Kustaa alkoi käyttää sukunimeä Rintala. Hän kuoli Rintalassa v. 1886.
Knuutilan uusi isäntä Samuel Juhanpoika (s. 1841) on Rintalan nykyisen isännän Samuli Rintalan isoisän isoisän isä. Hän oli syntyisin Alastaron Tammiaisten kylästä, Kestilän talon Kestin torpasta. Samuelin isä oli Kestin torppari Johan Andersson, s. 1796, (joka oli tullut renkinä sinne Oripäästä Makkarkosken Ylitalosta). Samuelin äiti Maria Juhantytär oli syntynyt vuonna 1805 Pöytyällä. Kestin torpassa mainitaan myös piika Fredrika Juhantytär, s. 1844, joka oli Latvan Tuomolan tilan tytär ja josta tuli myöhemmin Samuelin vaimo. Fredrikan isä oli kuudennusmies Juho Matinpoika Tuomola, äiti Justiina Heikintytär.
Samuel Jalmari Knuutila ostaa Rintalan torpan
Knuutilan tilalliselle Samuel Knuutilalle ja hänen Fredrika-vaimolleen syntyi 12 lasta: Josefiina 1868, Juho 1870, Mikael 1872, Samuel Jalmari 1873, Joel 1875, Kaarle ja Fredrika 1878, Maria 1880, Valpuri 1882, Olga sekä Matilda 1885 ja Amanda 1886. Vuonna 1897 isäntä Samuel Knuutila alkoi kunnostamaan ja laajentamaan Rintalan torppaa, jonne aikoi eläkepäiviään viettämään, mutta hän kuoli 59-vuotiaana vuonna 1900, kun nuorimmat tyttäret olivat vielä alaikäisiä. Pojista vuonna 1873 syntynyt Samuel Jalmari avioitui Hilma Elvira Fredrikintyttären kanssa vuonna 1901. Häälahjaksi saatu lämpömittari on vielä talossa käyttökuntoisena. Samuel osti isän kuoleman jälkeen v. 1901 yhdessä vaimonsa Hilman kanssa Rintalan torpan äidiltään ja sisaruksiltaan 5000 mk:n (nykyeuroina 25900 euroa) hinnasta. Kauppaan kuuluivat torpan rakennukset, siihen kuuluvat maat sekä Kulju-niminen maalohko. Tila käsitti peltoa 8 ha, niittyä 5 ha, viljelykelpoista maata 4,6 ha ja metsää 15 ha, yhteensä 33 ha.
Hilma Elvira Fredrikintytär oli syntynyt 1878 Keihäskoskella Kajalan talossa. Hänen isänsä oli Kajalan talollinen Fredrik Matinpoika Kajala (s. 1835) ja äitinsä Loviisa Wilhelmiina Esaiantytär (s. 1839). Muut heidän lapsensa olivat Amanda, Ida Sofia, Emma Matilda ja Frans Fredrik, josta tuli myöhemmin Kajalan seuraava isäntä. Hän avioitui v. 1905 Knuutilan tyttären Olga Samuelintyttären kanssa.
Samuel Jalmari Rintala kuoli Rintalassa 77-vuotiaana v. 1950. Heidän ainoa lapsensa Yrjö Nikolai (s. 1903) oli ryhtynyt Rintalan isännäksi vuonna 1938. Hän sai vaimokseen Hilda Maria Niemisen, s. 1904, jonka koti oli naapurissa toisella puolella tietä. Heille syntyi Rintalassa kaksi lasta, Helmi Maria v. 1928 ja Heikki Johannes v. 1932.
Vanhaa torppaa uudistetaan
Rintalan torppa on oletettavasti ollut olemassa jo 1800-luvun alkupuolesta asti. Ensimmäiset maininnat on 1830 luvulta, jolloin torpan nimi on ollut Haanoja. Perimätiedon mukaan samalla alueella on ollut myös Saiju-niminen torppa, joka on yhdistetty Rintalan tilaan. Saijun maat ovat vieläkin kartoissa nimellä Jokila.
Alkuperäistä Rintalan torpparakennusta on 1800-luvun loppupuolella laajennettu yhdellä kamarilla, toiseen päähän taloa Samuel Knuutila rakensi kamarin 1897-1899, ja tapetit saatiin seiniin v. 1907 hänen poikansa Samuel Rintalan aikana. Taloon tehtiin ns. lautanosto, eli taloa korotettiin vintillä ajan muodin mukaan v. 1928. Samalla talo sai myös tiilikaton ja seinät pystylaudoituksen, joka maalattiin ajan tavan mukaan alakerta punamullalla ja yläkerta keltamullalla.
Uuden ajan mukavuuksina saatiin tilalle sähköt ja puhelin luultavasti 1920-luvulla. Kunnallinen vesi ja vesiklosetti tulivat v. 1984. Ulkovuoraus uusittiin 1980 luvun lopulla ja tiilikatto 1990 luvulla. Samalla 60 vuotta vanha vintti otettiin käyttöön; sinne tehtiin kaksi huonetta ja säilytystiloja. Paineviemäriverkostoon liityttiin 2010 ja samalla tilalle tuli valokuitu.
Yrjö Rintala kehitti ja uudisti tilaa
Yrjön ja Hildan aikana 1940-luvulta alkaen tilaa kehitettiin, niittyä raivattiin pelloksi ja tehtiin uusia rakennuksia. Tilalla oli vanhoja rakennuksia ainakin rekivaja, suuli, puinen aitta, kammio sekä sen yhteydessä puuvaja. Vuonna 1947 rakennettiin hirsinen karjarakennus, jossa oli navetta, talli ja rehuvarasto sekä navettalato. 1940 luvun lopulla tehtiin myös suuli ja v. 1955 rakennus, jossa oli sauna, traktoritalli ja kanala. Vuonna 1956 tehtiin tilalle tiilinen vilja-aitta ja myös uusi kellari. Vuonna 1967 rakennettiin tilalle vielä tiilirakenteinen autotalli ja kanalarakennus.

Rintalaan hankittiin ensimmäinen traktori Korean suhdanteen aikana 1953. Se oli Zetor A25. Sillä Heikki Rintala urakoi paljon Keihäskosken ja lähikylien pelloilla ja metsissä. Traktoreita oli silloin vain suuremmissa taloissa, joten urakoitsijalla riitti töitä. Ensimmäinen puimuri tuli taloon 1962, ruotsalainen Thermenius Volvo. Samana vuonna tehtiin sille myös oma varastorakennus. Myös tällä ja seuraavalla puimurilla, Fahr MDL, ajettiin paljon rahtia. Tilan viimeisestä hevosesta, v. 1946 syntyneestä Leimusta luovuttiin.


Rintalan tilan viimeinen, vuonna 1946 syntynyt hevonen, Leimu vetää heinäkuormaa 1950-luvun puolivälissä. Ohjaksissa on Heikki Rintala. Hevosesta luovuttiin vuonna 1967. Oikealla Yrjö Rintala sekä Heikki ja Helmi sitomassa rukiista lyhteitä ja kokoamassa niitä kuhilaiksi.

Helmi Rintala tilan isäntänä
Tila siirtyi talon tyttärelle Helmi Rintalalle vuonna 1968. Tällöin tilalla oli peltoa 12 hehtaaria, eläimiä oli hevonen, viisi lehmää ja viisi nuorta karjaa, 250 kanaa ja kymmenkunta lammasta, jotka laidunsivat Yläneenjoen rannoilla. Helmi Rintalan ja hänen äitinsä äkillisen poismenon johdosta tila palautui Yrjö Rintalalle. Vuodesta 1956 alkaen viljeltiin myös Heikki Rintalan vaimon Ritvan (o.s. Reinonen) kotitilaa, joka sijaitsee Oripäässä seitsemän kilometrin päässä.


Tapio ja Anne perustavat Rintalan lammastilan
Vuonna 1977 tilalle muodostettiin maatalousyhtymä Yrjö Rintalan sekä Heikki ja Ritva Rintalan ainoan lapsen Tapio Rintalan toimesta. Yrjö Rintala kuoli vuonna 1986. Rintalan tila siirtyi vuonna 1982 Tapio Rintalan, s. 1958, ja Anne Rintalan, s 1958, o.s. Karppinen, omistukseen ja he siirtyivät asumaan tilalle. Häälahjaksi saaduista viidestä lampaasta alkoi tilan tuleva päätuotantosuunta lammastalous.
Tapio ja Anne Rintala kävivät muualla töissä, Anne opettajana ja Tapio konekauppiaana, mutta harjoittivat maanviljelyä ja lampaidenkasvatusta siinä sivussa. Vähitellen toiminta on kasvanut ja viidestä lampaasta katras on kasvanut jo noin tuhatpäiseksi. Tilalle on rakennettu tuotantotiloja: konehalli v. 1985, lampola 1 v. 1999, puutavaravarasto v. 2002, lampola 2 v. 2004, rehuvarasto v. 2005, lampola 3 v. 2008, rehuvarasto 2 v. 2006, rehuvarasto 4 v. 2007, lammastupa v. 2009 ja lampola 5 v. 2013.
Peltoa ja metsää on myös hankittu lisää; nyt omaa peltoa on 40 hehtaaria, vuokramaita 15 ja lisäksi tehdään rehuyhteistyötä monen tilan kanssa. Metsää tilalla on noin 40 ha. Lammastalous on paljolti perustunut suoramyyntiin. Lihaa, lankoja ja taljoja on myyty toreilla, markkinoilla ja viimevuosina myös nettikaupassa. Rintalan tilalla on harjoitettu luomuviljelyä vuodesta 1996 ja eläimet ovat olleet luomussa vuodesta 2005.

Annella ja Tapiolla on kaksi lasta, Mari, s. 1984, ja Samuli, s. 1985. Lapset ovat myös osallistuneet jo pienestä pitäen kovasti tilan toimintaan. Samuli on naimisissa Satu Rintalan kanssa, o.s. Mikkola, s. 1985, ja heillä on kolme lasta: Helmi s. 2012, Kerttu s. 2014 ja Akseli s. 2016. Samuli ja Satu asuvat Pikarojan tilalla, jossa olevat kiinteistöt he ovat kunnostaneet ja uudistaneet. Rintalan tilan pito siirtyy heille kesällä 2023.

MUISTELUKSIA SAMUEL RINTALAN SUVUN ELÄMÄSTÄ RINTALASSA
Samuel Jalmari Rintala
Rintalan torppa ja tila on nähnyt monenlaista aikaa. Kovin paljoa ei ole muistijälkiä 1800-luvun elosta, mutta elämä ei varmaankaan ole ollut yltäkylläistä, päinvastoin. Kun isoisäni isä Samuel Jalmari Rintala ent. Knuutila tuli isännäksi vuonna 1901, oli ensimmäiset sortovuodet meneillään. Seuraavalla vuosikymmenellä ensimmäinen maailmansota ja vuosikymmenen lopulla punakapina, kuten isoisäni sanoi. Vaikka tila oli pienehkö, Samuel Rintala oli vanhankansan tilallinen, ei hän juurikaan osallistunut ruumiillisiin töihin. Varovainen hän myös oli. Isäni muisteli, kuinka Samuel aina häntä varoitteli mm. piikkilangan vaaroista. Mutta ei Samuel silloin pelännyt, kun hän kapinan aikana piilotteli Kustaa Rekolaa täällä Rintalassa useita viikkoja. Rintalan tilan väki ei muutoin osallistunut sisällissotaan.
Yrjö Rintala
Samuel Rintalan pojan Yrjö Rintalan ollessa nuori mies, tuli Rintalaan vuonna 1921 Kronstadtin kapinaan osallistunut, muistitiedon mukaan Vasili niminen matruusi, joka oli tilalla töissä reilun vuoden. Hän ystävystyi saman ikäisen Yrjö Rintalan kanssa niin, että yhteistä kieltäkin löytyi ajan kanssa. Pappani muisti venäjän kielen sanoja vielä ikämiehenä. Vasili palasi kuitenkin Neuvostoliittoon, koska kaikille kapinallisille luvattiin armahdus. Hän lupasi kirjoitella, miten on selviytynyt perille. Kirjeitä ei koskaan tullut ja syynkin tiedämme; kaikki palaajat tapettiin.
Vuonna 1923 Yrjö Rintala astui asepalvelukseen Suomenlinnaan. Kasarmiolot olivat ankeat, ja vuoden palvelukseen kuului yksi viikon kotiloma. Se jäi kuitenkin saamatta, koska Yrjö oli sattunut käymään sotamiehiltä kielletyssä kahvilassa. Silloinhan oli voimassa kieltolaki, joten kuppiloista sai lähinnä vain kahvia, teetä ja kovaa teetä. Kysyin joskus isoisältäni miten viinaa käytettiin hänen nuoruudessaan. Hän sanoi, että kun joku kylän isännistä kävi Turussa tehden matkaa ensin hevosella Auran asemalle ja siitä junalla kaupunkiin, hän toi pullon pari itselleen ja ehkä jollekin naapurille. Alkoholin käyttö oli hyvin pientä, koska saatavuus oli heikkoa. Mutta kun tuli kieltolaki, sekä saatavuus että käyttö lisääntyivät, sillä olihan myyjiä joka kylässä.
Toisessa maailmansodassa vuonna 1903 syntynyt Yrjö Rintala oli muiden vähän vanhempien yläneläisten miesten mukana Ahvenanmaan miehitysjoukoissa ja sodan loppupuolella myös Kannaksella torjuntataisteluissa. Sota-ajasta hän muisteli mieluimmin aikaa Ahvenanmaalla. Pahin hetki Ahvenanmaalla oli hänen mukaansa se, kun hän oli hammaslääkärissä ja ronskimman puoleinen lääkäri aikoi vetää pois useamman hampaan, mikä ei isoisälleni sopinut. Poljettavasta hammaslääkärin porasta hänellä ei ollut juuri mitään hyvää sanottavaa. Itärintamalta muistot olivatkin paljon vakavampia.
Sodan aikana ja sen jälkeen Rintalassa oli evakkoja asumassa. Sovun sanottiin silloin antaneen sijaa. Silloin talossa oli vielä iso leivinuuni, jonne mahtui kypsymään 33 leipää. Rintalassa leivottiin isossa uunissa myös näkkileipää miehille rintamalle. Aitassa on näkkileipämuotti jäljellä, mutta toivotaan, ettei sitä enää siihen tarkoitukseen tarvita.
Rintala oli talo, jota kiertävät kaupustelijat, laukkuryssät käyttivät majapaikkanaan. Muistan viimeisten käyneen vielä 1960-luvulla. Oli kulkukauppias ja toinen oli kelloseppä, joka oli talossa muutaman päivän ja korjaili kyläläisten kelloja. Laukkuryssät, itä-karjalaiset kulkukauppiaat myivät lähinnä lyhyttavaraa. 60- luvulla kulki polkupyörällä myös joka kevät kylällä puku päällä herra Häsä, joka kauppasi puiden ja pensaiden taimia. Taimet toimitettiin myöhemmin linja-autolla, ja herra Häsä kirjoitti aina tilaukseen ”erikoisvalinta”, tämä oli hänen myyntikikkansa.

Helmi Rintala
Sodan jälkeen tilaa kehitettiin ja tilan nuoret varttuivat. Tytär Helmi Rintala, s 1928, kävi Turun Kristillisen kansanopiston. Rintalassa olivat naiset tehneet aina paljon käsitöitä, ja niiden tekemisessä Helmi oli erityisen taitava. Hän voitti valoverhoillaan palkinnon Loimaan maatalousnäyttelyssä järjestetyssä kutomakilpailussa v. 1962. Helmi Rintala kuului Keihäskosken Marttoihin, Maa- ja kotitalousnaisiin ja Maataloustuottajiin. Sodan aikana Helmi kuului vapaaehtoisiin ilmavalvojiin, jotka suorittivat ilmavalvontaa tornissa lähellä Kirkonkylän kansakoulua. Vaaran uhatessa hälytys annettiin lyömällä lekalla köydessä riippuvaan pitkään ratakiskon pätkään. Kerrottiin, että tyynellä ilmalla ääni kuului Keihäskoskelle asti. Tilan iso ja hyvin hoidettu puutarha oli Helmin ja myöhemmin Yrjön harrastus, josta tietysti saatiin paljon apua ruokapöytään. Helmi toi tilan ruokalistaan uusia ruokia kuten sienet ja tomaatit. Sodan aikana tuvan seinänvieressä kasvoi myös tupakkaa, Armiroa ja Virginiaa. Muutama isolehtinen nippu on vielä jäljellä pahoja päiviä varten. Lapsuuden muistoihini kuuluu myös mamman ja pappan kammarissa viltin sisällä jännittävästi pulputtava lasinen AIV-pullo, jossa joka syksy tehtiin marjaviiniä naisvieraille tarjottavaksi, miehet saivat kahvipunssin.
Heikki ja Ritva Rintala
Heikki Rintala, s. 1932, osallistui nuorena tilan töihin ja urakoi traktorin kanssa. Sen jälkeen hän oli koneenkäyttäjänä Makkarkosken meijerissä Martti Erkkilän apulaisena suorittaen itsekin koneenkäyttäjän tutkinnon. Tultaessa 60-luvulle hänellä oli kuorma-auto ja hän korjaili koneita. Vanhempani Heikki ja Ritva Rintala olivat rakentaneet vuonna 1958 Oripääntien ja Yläneenjoen väliin omakotitalon Rintalan tilasta erotetulle Pikaroja nimiselle tilalle. Uuden talon alakerrassa oli autotalli, jossa Heikki korjaili mm. kyläläisten autoja. Tämän kirjoittajakin oli 3-4 vuotiaana ollut kiinnostuneena seuraamassa, kun naapurin, Urho Oksasen autoa oli laitettu. Mentyäni takaisin yläkertaan äitini luokse, tämä oli kysynyt mikäs siinä autossa oli vikana? Tähän olin tietäväisenä vastannut, että se perkeleeni.

Taloa laajennettiin ja helmikuun alussa vuonna 1964 siinä avattiin sekatavarakauppa. Kauppatoiminta laajeni pian ja vuonna 1967 rakennettiin kaupan varastorakennus ja huoltoasema. Kaupalla oli myös myymäläauto, joka kiersi lähikuntien alueella. Maatalous- ja öljykauppaa tehtiin myös ja liikkeellä oli kaksi kuorma-autoa ja öljyauto. Toinen myymälä avattiin Säkylän Löytäneellä vuonna 1969. Pienten kyläkauppojen aika alkoi kuitenkin olla ohi, ja myymälät suljettiin vuoteen 1973 mennessä. Silloin toiminta siirtyi kokonaan Säkylään ja sinne Heikki Rintala rakensi Huovin-kauppakeskuksen, huoltoaseman ja perusti vieläkin hyvin vilkkaan Säkylän torin.
Säkylässä hänellä oli maatalouskauppa Huovinmaatalous, autolii17ke Huovinauto ja TB:n huoltoasema. Vaimollaan Ritvalla oli Säkylässä kemikalioliike Finni. Liiketoimet Säkylässä myytin 70-luvun lopussa, ja hän perusti poikansa kanssa Sikli Oy:n, joka valmisti mm. halkokoneita ja tuulivoimaloita. Halkokoneiden myynti- ja asennusmatka vei hänet 80-luvun alkupuolella Tansaniaan, jossa hän viettikin yhteensä lähes 10 vuotta, pyrkien aloittamaan maanviljelyn siellä. Seuraavan vuosikymmenen lopulla hän kehitti ja valmisti mm. öljypuristimia, ja toimintaa oli tällöin myös Virossa.
Lähteet: Yläneen rippikirjat, Hanna-Leena Kaihola: Keihäskosken Kajalan ja Knuutilan historiaa, 2010.
Kuvat: Tapio Rintalan suvun kuva-albumista
Teksti: Tapio Rintala











