Kenttäposti oli sotavuosina 1939–1945 puolustusvoimien perustama postinkuljetusjärjestelmä rintaman ja kotiväen välille. Kenttäpostia kulki noina vuosina yli miljardi lähetystä, kirjeitä, kortteja ja paketteja. Sen merkitys mielialaan, niin kotona kuin rintamallakin oli suuri. Se oli ainoa keino pitää yhteyttä läheisiin ja kertoa että: ”hengissä ollaan”. Yhteydenpitoon kannustettiin myös valtion taholta ja asiasta muistutettiin tiedotusvälineissä.

Kirjeissä käsiteltiin myös arkisia asioita, kuten lasten kasvatusta, raha-asioiden hoitoa ja annettiin ohjeita maanviljelyyn. Moniin kotipuolen töihin piti naisväen ja nuorukaisten tarttua varsin vähäisellä kokemuksella ja tiedoilla, siksi neuvojakin kaivattiin. Toisaalta isälle kerrottiin, miten oli töissä edistytty, esimerkiksi poika kirjoitti isälleen:
”rukiit koottiin jo eilen ja ohra saatiin eilen poikki. Ohria tuli 64 seipäällistä. Isoisä niitti kaikki ohran ja me toiset teimme puhdasta jälkeä perässä. Tänään tappuroitiin meijän yksi kuorma rukiita, että saaraan siemenrukiita. Niitä tuli siinä hehton paikkeilla. Täällä on tuhkarokkoa liikkeellä. Kyllä minä sentään vielä terve olen ollut. Kävimme Kuokkamaalta hakemassa pehkua säkillisen ja olen tuonut luuraksia ja äiti teki luutia. Me tulimme juuri tallista. Minä olen sen tallin ruokonnut aina kun olen tullut koulusta. Mutta kyllä siskokin on ruokonnut sen silloin kun olen ollut koulussa ja Hessu (hevonen) on pois tallista kun hän pelkää että se potkasee. Hyvin täällä on voitu. Milloin pääsette lomalle? ”

Kirjeissä kerrottiin joskus myös tunteista, ikävästä ja rakkaudesta, sekä pelosta ettei enää tavata.
Moni seurustelukin alkoi kirjeistä tuntemattoman kanssa.

Kenttäposti kulki nopeasti, olosuhteet huomioiden. Posti oli perillä viikon sisällä ja useimmiten parissa kolmessa päivässä. Sodan aikana oli erilaisia rajoituksia postin määrään, sotilaille jaettiin tietty määrä kenttäpostilipukkeita, joilla posti kulki ilmaiseksi tai ainakin alennetulla taksalla. Paketeissa kotoa lähetettiin mm. villasukkia, kaikenlaisia pieniä tarvikkeita ja säilyvää ruokaa. Tämän lisäruuan merkitys sotilaille oli ajoittain suuri. Pakettien paino oli rajoitettu kahteen kiloon. Viinaa ei saanut lähettää.
Kirjeitä ja kortteja kirjoittivat nekin, jotka aiemmin eivät olleet juuri kynään käyttäneet. Kirjeitä kirjoitettiin kotiväelle, sukulaisille ja kavereille. Kirjeenvaihtoilmoituksia julkaistiin lehdissä ja kirjeitä lähetettiin myös tuntemattomille sotilaille. Tavaksi tuli lähettää rintamalle, varsinkin jouluna paketteja myös ns. tuntemattomille sotilaille. Ne jaettiin niille, jotka eivät kotoa pakettia saaneet.

Kenttäpostiin merkittiin sana ”kenttäposti”, oli olemassa myös valmiita merkkejä ja leimoja tähän tarkoitukseen. Lähetykseen rintamalle ei kirjoitettu selkeää osoitetta, vaan sotilaan nimi ja tietty numero- ja kirjainyhdistelmä, jonka avulla se löysi perille. Tämä salainen koodisto oli vain kenttäpostia lajittelevien tiedossa.

Yleisohjeena oli kirjoittaa kirjeitä reippaaseen ja kannustavaan sävyyn. Sotilaille jaetussa opaskirjassa ohjeistettiin, että: ”Ankarasti oli kielletty mm. sellaisten seikkojen tiedottaminen kotiseudulle ja yleensä kenellekään, joista jossakin muodossa voi olla hyötyä viholliselle, kuten joukko-osaston sijoituspaikka, vahvuus, kunto, aseistus, siirto, varustuksen laatu jne.”

Kirjeet alkoivatkin usein sanoilla: ”täällä jossain” tai ”kannon nokassa”. Luultavasti myös itsesensuuri toimi kirjoittaessa, etulinjan kauheuksista ei kerrottu kotiväelle. Kotirintamaa puolestaan kehotettiin kirjoittamaan positiiviseen sävyyn asioistaan.

Kirjeitä myös sensuroitiin sitä varten perustetun sensuuritoimiston virkailijoiden toimesta. Kirjeistä saatettiin leikata osia pois, tai mustata kielletyt sanat. Joskus koko kirje hylättiin ja se lähetettiin Päämajaan tutkittavaksi. Tarkastuksen jälkeen kirje suljettiin ja siihen laitettiin tarkastusleima. Kirjeiden tarkastamisen yhteydessä sensuurivirkailijat tekivät myös huomioita kirjoittajien mielialoista ja näistä huomioista raportoitiin valtionjohdolle. Kirjeitä avattiin pistokokein ja on arvioitu kirjeistä tarkastetun sotien aikana muutaman prosentin. Sensuuria kierrettiin lähettämällä kirje kotiin ”nyrkkipostina”, lomalle päässeen mukana tai lähettämällä se tavallisen postin välityksellä, joka oli kiellettyä.

Sotasensuurin tarkastusleima ja ”salainen”  osoite, joka oli käytössä kenttäpostissa.

Lähteet:
Kyläläisten kirjeitä
Kirja: Kirjeitä sodasta 2015, Marko Tikka ja Ilari Taskinen
Kuvat: SA-kuva-arkisto
Teksti: Tuija Olenius