Maaseudulla väestönsuojelun tarve oli toisenlainen kuin kaupungeissa, joissa varauduttiin laajoihin pommituksiin ja jopa kaasuhyökkäyksiin. Vaikka ilmapommitukset kohdistuivat pääasiassa taajamiin, sodan uhka ulottui myös maaseudulle.

Talvisodan aikana Yläneelle pudotettiin pommeja, mutta ne eivät aiheuttaneet merkittävää tuhoa. Pommikoneita lensi kuitenkin usein alueen yli, ja ilmahälytyksiä annettiin toistuvasti. Turun pommitukset kuuluivat Yläneelle asti, ja taivaanranta hehkui ajoittain tulipalojen punaisena.

Helmikuussa 1944 kirkonkylän kansakoulun mäelle rakennettiin ilmavalvontatorni. Ilmavalvontaa hoitivat pääasiassa paikalliset lotat, joiden tehtävänä oli seurata ilmatilaa ja ilmoittaa havainnoista eteenpäin.

Pimennysmääräykset astuivat voimaan talvisodan alkaessa v.1939 ja ne jatkuivat jatkosodan loppuun asti. Pimennysmääräysten ajat vaihtelivat vuodenaikojen ja sotatilanteen mukaan.

Pelkoa herättivät myös desantit, joista kerrottiin ja varoiteltiin paljon. Monen mieleen jäivät puheet oudoista kulkijoista ja varovaisuuden tarpeesta.
Desantteja lähetettiin Suomeen tarkkailu-, vakoilu- ja sabotaasitehtäviin. Heitä pudotettiin laskuvarjolla eri puolille maata ja heidän kerrottiin liikkuvan joko siviilivaatteissa tai suomalaisiin sotilaspukuihin pukeutuneina. Erityisesti itärajalla heidän toimintansa synnytti pelkoa ja desanttien hirmuteoista kerrottiin lehdissä ja ihmisten puheissa.

Vaikka näillä seudulla ei tiettävästi tavattu yhtään desanttia, havaintoja ilmoitettiin viranomaisille, ja niiden perusteella järjestettiin etsintöjä.

Väestösuojelutoimikunnat Yläneelle valittiin marraskuussa v.1939

Väestönsuojelun valvojana kunnassa toimi Frans Lukkala. Kokouksen alussa keskusteltiin toimintatavoista ilmavaaran uhatessa.
Päätettiin tehdä hälytys kylien alueella seuraavilla tavoilla. Sähkövaloja vilkutetaan lyhyesti muutaman kerran. Makkarkosken meijerin höyrypilliä vihellytetään ja Tourulan kartanon ruokakelloa soitetaan, muulloin sitä ei sota-aikana soitettu. Ilmavaaran ohimenosta ilmoitetaan vastaavalla tavalla.
Valittiin Yläneen kyliin erilaisia toimintaryhmiä seuraavasti:
Ensiapuryhmään: Keihäskoskelle Teuvo Uotila, Juho Roos, Jalmari Kairinen, Tuovi Valo, Frans Sillanpää. Tourulaan Oiva Seppälä, Martti Seppälä, Kustaa Grönholm, Onni Lehtonen ja Gunnar Lindström.
Paloruiskujen ryhmään: Keihäskoskelta Antti Majanen, Kalle Mäkelä, Eemil Lehtilä, Kustaa Laine, Jussi Kylänpää, Lauri Kylänpää ja Ilmari Männistö. Tourulasta Veikko Ristimäki, Taisto Ristimäki, Viljo Ruusunen, Aaro Östlund, Jalmari Heikkilä, Kalle Mäkinen, Alvar Raittinen, Toivo Seppälä,
Arvo Mattila, Nikolai Mäkelä, Onni Virtanen ja Viljo Vähätalo.
Paloruiskujen kuljetuksiin valittiin Keihäskoskelta Prusilan hevonen ja Tourulasta kartanon hevonen.
Tähystäjiksi valittiin Keihäskoskelta Jukka Korkeakoski ja Olavi Väinölä. Tourulasta Kalle Haavisto ja Uuno Mäkelä.
Korjausryhmiin valittiin: Kustaa Kukola ja Kalle Paukkio.
Sairaiden kuljetuksiin määrättiin Keihäskoskelta Rekolan auto ja Tourulasta Seppälän auto.
Sairaiden vastaanottohuoneiksi sovittiin kirkonkylän Allila, Kunnalliskoti ja Pöytyän sairaala.

Teksti:    Tuija Olenius
Lähteet: Kansalliskirjasto, digitaaliset aineistot
             Pia Mattila-Lonka: Kartanoita ja korven kansaa