Tourulan kartanolla oli useita torppia Rantakylässä, Katinhännässä, joista yksi oli Rantalan torppa. Rantalan torppa ostettiin omaksi 1910-luvulla ja tila on edelleen saman suvun hallussa. Rantalan torpan poika Kalle syntyi v. 1902 ja hän muistelee oheisessa haastattelussa lapsuutensa jouluja.
Kalle Rantalan jälkeen isäntäväkenä ovat jatkaneet Kallen poika Esko ja vaimonsa Mirjami.
Haastattelu julkaistiin Kunnallisessa Viikkolehdessä 1960-luvulla.
Entisen Tourulan kartanon torpparin poika, nykyinen itsellinen tilallinen, mv. Kalle Rantala muisteli lapsuuden aikaisia joulujaan kotitorpassaan. Nykyisiä joulujaan maanviljelijä Rantala viettää samalla tilalla, jo kauan sitten itsenäisyytensä saavuttaneessa ja muutama vuosi sitten uuden asuinrakennuksen saaneessa Rantalassa. Vanhasta Tourulan torpasta ei oikeastaan enää olekaan jäljellä muuta kuin nimi. Rakennukset ovat tilan itsenäisyyden aikana uusittu ja pellotkin ovat voimaperäisen viljelyksen ansiosta muuttaneet huomattavasti muotoaan. Entistä on jäljellä enää vain isäntä, torpparin poikana tässä samassa paikassa elämänsä aloittanut Kalle Rantala. Haastattelua tehdessä hän jo valmistautuu vaarinpäiviä viettämään, koska poika perheineen on jo valmis aloittamaan kolmannen sukupolven itsenäisenä Rantalan tilan isäntänä.
LIPEÄKALAN LIOTUS JA MUITA JOULUVALMISTELUJA
Olivat joulut Rantalan torpassa erilaiset kuin ne nykyään ovat, tuumaili Kalle Rantala ja jatkoi, ettei yli puoli vuosisataa sitten ollut Tourulan torpissa tapana puhua joulupukista, eikä joululahjoista. Eikä tämmöistä tapaa ollut muissakaan yläneläisissä torpissa, joita näillä seuduilla olikin enemmän kuin naapuripitäjissä. Kyllä täällä silti joulu oli siihen aikaan vuoden suurin juhla ja sen valmistelut aloitettiin jo paljon ennen joulua. Mikäli muistan, oli live- eli lipeäkalojen likoon paneminen ensimmäisiä joulunetu toimenpiteitä. Tämä tehtävä suoritettiin niin taloissa kuin torpissakin. Ei tainnut sellaista mökkiä ollakaan, ettei lipeäkalaa olisi jouluksi liotettu. Tämä tosin oli niitä kaupasta ostettavia herkkuja, joita näillä seuduin oli rahan niukkuuden johdosta melko tyystin vältettävä. Mutta kuitenkin se kuului halvimpiin herkkuihin ja oli jokaisen saatavissa. Lipeäkalat liotettiin ensin tuhkavedessä viikon päivät. Toisen viikon kaloja liotettiin puhtaassa vedessä, joka vaihdettiin joka päivä. Kahden viikon liotuksen jälkeen kalat olivat valmiita keitettäväksi ja niistä saatiin hyvä kalakeitto. Oikein hyvin jouluisiin muihin herkkuihin soveltuva ruokalaji. Lipeäkalojen liotusta varten oli jo ajoissa varattava hyvää koivupuun tuhkaa, joka ainoastaan kelpasi hyvän lipeäkalan liottamiseen. Lienee syytä mainita, että siihen aikaan ostettiin lipeäkalat yksinomaan kuivina ja ne liotettiin kotona. On sanottava, että kotona liotetusta saatiin parempaa kalakeittoa, kuin nykyisistä valmiina myytävistä lipeäkaloista. Käytettiin myös muita siirtomaatavaroita, kuten rusinoita, luumuja eli väskynöitä, sokeria ja tietenkin riisinryyniä. Viimeksi mainittu oli lipeäkalan ohella eräs tärkeimpiä joulun herkkuja, jota ei juurikaan muulloin tarjottu.
Joululahti oli toinen tärkeä toimenpide joulun valmistuksessa. Silloin pantiin penkkiin joulua varten kasvatettu sika, lammas ja usein nautaeläinkin sai uhrautua torpan väen joulua juhlistamaan. Lahtia eli teurastusta varten, kuten sitä toimitusta nykyisin nimitetään, tuli taloon erikoinen ammattimies, sillä omat miehet eivät olleet tähän työhön erikoistuneita. On syytä mainita, että siat olivat siihen aikaan paljon rasvaisempia kuin nykyään. Silloisissa joulu- ja muissakin sioissa läski oli monin verroin nykyistä paksumpaa ja pidettiinkin sianlihaa aina vain parempana mitä paksumpi läskikerros siinä oli. Siis aivan päinvastoin, kuin nykyään. Tämäkin on omiaan kuvaamaan elintason erilaisuutta silloin ja nykyisin. Kalle Rantala arveli silloisten sikojen läskikerroksen paksuuden olevan seurauksena siitä, että silloin naiset ”kummasivat” eli kuorivat maidon sitä varten valmistetuilla suurilla lusikoilla ja se tapahtui niin ”falskisti”, että kuorittuun maitoon jäi paljon maidon rasva-aineita. Tämä silloinen ”vahva” kurri juotettiin sioille ja siitä se läski vahveni. Hyvä on, että myöhemmin on separaattori ja muut ”kummauskoneet” ovat tulleet käyttöön. Sillä silloinen vahvaläskinen sianliha ei olisi enää mitään herkkua.
LEIPOMISTA JA SUURSIIVOUSTA
Lähempänä joulua seurasivat sitten leipomiset ja siivoukset. Leipomisista on syytä mainita piparkakkujen leipominen, joka suoritettiin leipomisista ensimmäisenä, jotta piparkakut ehtivät parhaimmilleen vanhentua joulun pyhiksi. Väärinkäsityksen vuoksi on syytä mainita, että piparkakut tosiaan paranivat hiukan vanhennuttuaan. Aatonaattona leivottiin vehnäset, kaltiaiset ja vari- ym. limput. Sian lahtin tuotteena saatiin paljon rasvaa ja myös sian suolet, joista tehtiin erilaisia makkaroita, jotka olivat suurta herkkua. Vielä on mainittava veripaltut ja erikoiset sämpylät, joita keitettiin padassa, jossa oli sian rasvaa. Jäähtyneistä sämpylöistä veistettiin jouluna viipaleita ja ne jälleen paistettiin rasvassa. Samasta sämpylätaikinasta paistettiin myöskin verilettuja.
Vihdoin oli tuvan ja muidenkin asuinhuoneiden kuuraus saatu valmiiksi ja päästiin jouluaattoon. Kuuraus suoritettiin sannalla ja vedellä tarkoitusta varten valmistettua luutaa apuna käyttäen ja se oli voimaa vaativaa työtä. Kuurauksen jälkeen tuotiin lattialle puhtaat räsymatot ja mieleeni on jäänyt, miten näiden mattojen mukana oikeastaan joulu saapui puhtautta tuoksuvaan tupaan. Nykyään ei asuinhuoneen muodon muutos ole läheskään niin suuri, kuin se oli silloin. Olihan syyskauden puhdetöiden, myös likaa jättävien korjaustöiden, tekopaikkana ollut tupa. Eikä se suinkaan joulunedellispäivinä ollut puhtaudella pilattu ja niinpä kuurauksen aiheuttama muutos oli suuri ja tuntui sitäkin jouluisemmalta.
JOULUAATTO JA JOULUPÄIVÄN AAMUN KIRKKOMATKA
Jouluaattona oli herätys melko varhain. Miehet lähtivät noutamaan heiniä kolmen kilometrin päässä olevalta Kiimassuon niityltä. Heinäkuorman päällä tuotiin myöskin joulukuusi. Tältä matkalta palattiin jo aamuhämärissä ja niin olivatkin työt suurimmilta osin tehdyt. Viimeisiä askareita oli joulukuusen asettaminen jalkaan ja sen tupaan tuonti. Joulusaunaan mentiin heti puoliltapäivin, jonka jälkeen suoritettiin joulukuusen koristaminen. Kun kaikki askareet oli suoritettu, nautittiin suuria valmisteluja aiheuttanut jouluateria ja mentiin varhain nukkumaan.
Joulupäivänä aamulla oli niin ikään noustava aikaisin ylös joulukirkkoon menoa varten. Siihen aikaan aloitettiin jouluaamun jumalanpalvelus Yläneen kirkossa kello kuudelta ja sille matkalle lähdettiin viideltä. Tämä olikin semmoinen matka, joka on lapsen mieleen erityisen hyvin jäänyt.
Jo edellisenä iltana valmisteltiin kirkkoreki matkakuntoon. Siihen pantiin heiniä, sekä pehmusteeksi, että hevosen rehuksi. Aisat kiinnitettiin paikoilleen ja rekeen vietiin valmiiksi rekivaatteet, vällyt ja reki jätettiin kärryvajaan, eli tallin eteiseen odottamaan varhaista lähtöä. Kello viideltä lähdettiin matkalle. Usein oli jouluaamuna kirpeä pakkanen ja niin olikin lasten pysyteltävä tiukasti vällyjen alla. Vasta kirkonkylää lähestyttäessä annettiin lupa kurkistella vällyjen reunan yli ja näky, joka silloin silmiin osui, oli unohtumaton. Kaikissa asumuksissa oli jokaisessa akkunassa kynttilöitä, jotka valaisivat koko tienoon. Juhlavalaistuun kirkkoon meneminen oli ihmeellistä. Kirkonmenojen aikana taisi varhain keskeytetty yöunikin vaatia veronsa ja niinpä jumalanpalveluksesta ei olekaan paljoa jäänyt mieleen. Kotimatka jälleen oli luku sinänsä. Silloin oli tapana kokeilla hevosten juoksijaominaisuuksia ja vauhti oli usein vallan hirveätä. Tosin isännät hallitsivat siihen aikaan ajokkinsa nykyistä paremmin ja hurjasta ajosta huolimatta ei kolareita sattunut.
Joulupäivä vietettiin kirkkomatkalta tultua kotona.
Vasta tapaninpäivänä oli vierailupäivä ja runsaasti siihen aikaan olikin tapana käydä vieraisilla. Harvoin siihen aikaan oli tilaisuutta sukulaistenkaan kanssa seurusteluun, mikäli hiukankin etäämpänä asuivat. Niinpä jouluiset ajat olivat sopivia tämmöisiin vieraskäynteihin. Tämäntapaista oli joulu Tourulan kartanoon kuuluvassa torpassa tämän vuosisadan alkupuolella. Se oli nykyistä paljon yksinkertaisempaa, mutta ehkä sittenkin ihmiset olivat silloin tyytyväisempiä kuin nykyään ja ainakin minusta tuntui joulu silloin nykyistä suuremmalta juhlalta, mutta ehkä se tuntuu tämän ajan lapsistakin suurelta juhlalta, lopetti Kalle Rantala hyssytellessään poikansa poikaa sylissään.
Kuvat: Vanhat joulukortit 1-2, Martta Wendelin