Kaupankäyntiä Keihäskoskella

KRONSTRÖMIN MAAKAUPPA

Kauppojen perustaminen maaseudulle oli sallittu vuodesta 1859 lähtien ja Yläneelle oli perustettu ensimmäiset maakaupat 1870-luvulla. Maakaupat sijaitsivat alkuaikoina tavallisesti kauppiaan kotona ja niitä kutsuttiin kotikaupoiksi tai pussikaupoiksi. Keihäskosken ensimmäisen kaupan perusti vuonna 1881 palvelija Karl Magnus Kronström. Hän oli tullut nuorena miehenä vuonna 1872 Dragsfjärdistä rengiksi Tourulan Siltalaan. Karl Kronström muutti vuonna 1881 nuoren Yläneeltä kotoisin olevan vaimonsa Amandan ja poikansa kanssa Keihäskoskelle Knuutilaan, missä hän aloitti maakaupan. Vuonna 1896 jo kuusilapsiseksi kasvanut perhe muutti Kajalan Ylijoen torppaan, joka sijaitsi Ylikylän tienhaarassa ja jonka Karl Kronström osti omaksi vuonna 1913. Kaupan pito jatkui luultavasti Kronströmin talossa ja muistitiedon mukaan siellä olisi toiminut myös leipomo, josta myytiin mm. hyviä pennin korppuja.

SALON KAUPPA

Karl Emil Salo(nius) ja hänen vaimonsa Emma pitivät 1900-luvun alkuvuosista alkaen yksityiskauppaa kotonaan talossa, joka sijaitsi Kajalan taloa vastapäätä Yläneelle johtavan tien varressa. Kauppa toimi vuoteen 1920 asti, jolloin Yläneen kunta osti rakennuksen alakoulua varten. Koulu, jota kutsuttiin Kalinin kouluksi, toimi siinä siihen asti, kun Keihäskosken koulu laajennettiin vuonna 1949.
1900-luvun alussa tiloilla oli myös ns. suoramyyntiä. Esimerkiksi Prusilan isännän Kalle Lehti-Prusilan kerrotaan pitäneen sitä varten jauhosäkkiä aina tuvan penkillä.

ANNAN KAUPPA

Annan kaupaksi kutsuttu pussikauppa oli Oripäälle menevän tien varrella Yläneen ja Oripään rajalla. Annan vanhemmat, meijeristi Eevertti Riihikoski ja vaimonsa Selma olivat muuttaneet vuosisadan vaihteessa Kajalan mäkitupaan ja perustivat siihen yksityisen meijerin ennen Makkarkosken meijerin perustamista. Eevertti Riihikosken kuoltua Selman toinen mies, teurastaja Kaarle Koskinen jatkoi meijerin pitoa ja kävi taloissa teurastamassa. Vanhempiensa kuoltua Anna Riihikoski perusti taloon kaupan ja lunasti torpan itselleen vuonna 1930. Talossa oli Annan asunto ja toisessa päässä kauppa. Rakennuksen alakertaan oli tehty tilava kellari ehkä aikanaan meijeritoiminnan tarpeisiin.

Anna tilasi kaikki myytävät tavarat Loimaalta Oskari Heikkilän liikkeestä, jonka auto toi tavarat Keihäskoskelle. Kaupassa myytiin mm. kahvia, sokeria, jauhoja, hedelmiä, tupakkaa ja makeisia. Sieltä sai Loimaan oluttehtaan juomia, joista siihen aikaan kaupoissa myytävä kalja oli ns. pilsneriä ja yksi kaupan tärkeimpiä tuotteita. Kaupasta sai myös hyvää hapanimelälimppua ja lasten suosimia pumpernikkeleitä. Anna myi loimaalaisen Suran lihaliikkeen kuuluisaa makkaraa, jonka lihaisuutta vieläkin muistellaan. Anna mainosti myös tuotteitaan. Kerrotaan, että syksyllä uusien sillien saapuessa Anna seisoi kaupan ulkopuolella ja kehui ohikulkeville silliään, joka oli niin tuoretta, että se oli pyhänäkin matkustanut. Annalla oli hyvin persoonallinen ääni, jota lapset joskus salaa naureskelivat. Kun Annalta kysyttiin kuulumisia tai mitä hänellä on kaupan, hänellä oli tapana vastata: ”Penttii, punttii, panttii tamppii”. Sota-aikana Anna toimi ilmatorjunnan tähystäjänä, sillä hänellä oli kaupassa puhelin. Kun ilmahyökkäys tuli, hän soitti siitä tiedon eteenpäin. Ei hänellä ollut mitään tietoa, mistä ilmansuunnista koneet tulivat. Hän ilmoitti: ”Tuolt ne tuli Orippääst päin ja lensivät Oksasen ryjähakkaa kohti”.

Kaupan yhtenä asiakasryhmänä olivat maitokuskit aikaan, jolloin maito kuljetettiin vielä hevosilla. Miehet pysähtyivät juomaan kaljaa tai ostamaan evästä. Lapset kävivät ostamassa karamelleja ja myös tuhdimpaa syötävää, kuten makkaraa. Annan kauppa oli ”aina” auki, myös iltaisin. Kaupassa oli pari penkkiä ja sinne kokoontui kylän miehiä juomaan kaljaa ja jakamaan kuulumisia.. Annan kaupasta kerrotaan, että hygienia ei ollut kovin korkealla tasolla. Kerran, kun joku tuli ostaman savustettua kinkkua, sitä ei ollut saatavilla. Sitten Anna kipaisi hakemaan kinkunpalan omasta kamaristaan sängyn alta ja siitä tehtiin kauppaa.

ALINAN KAUPPA

Alina Ruohonen asui Rajalanmäessä pienessä yhden huoneen mökissä, jonka tontin hänen isänsä oli ostanut Prusilasta vuonna 1910. Hän piti siellä pienimuotoista kauppaa. Alina myi mm. tupakkaa, kaljaa, karkkia ja myös joitakin elintarvikkeita, kuten juustoa ja makkaraa. Samalla hänen siisti ja aina puhdas keittiönsä oli kaljanjuontipaikka, johon kokoonnuttiin juttutuokioille. Meijerikuskit olivat vakituisia vieraita, samoin kylän nuoriso. Alinan kerrotaan palvelleen asiakkaitaan hyvin ja ystävällisesti. Kauppa oli aina auki, kun Alina oli kotona. Alina kaupan asiakasmäärä väheni 50-luvulla, kun mm. hevosilla ajavat meijerikuskit eivät enää pysähtyneet kaupassa. Alina joutui taloudellisiin vaikeuksiin ja päätyi 50-luvun puolivälissä riistämään hengen itseltään.

KEIHÄSKOSKEN OSUUSLIIKE – YLÄNEEN OSUUSLIIKKEEN SIVULIIKE NO 4

Yläneen Osuusliikkeen ensimmäinen myymälä oli perustettu Yläneen kirkonkylään vuonna 1904. Osuusliike perusti ripeään tahtiin sivuliikkeitä, joista Keihäskosken liikkeen vuonna 1913, vaikka niinkin lähellä kuin Makkarkoskella oli jo silloin Osuusliikkeen myymälä. Keihäskosken kaupasta tuli koko kylän keskus. Se toimi samassa rakennuksessa 60 vuotta vuoteen 1973 saakka. Hirrestä tehdyssä rakennuksessa oli myymälän lisäksi asunto myymälänhoitajalle ja hänen perheelleen. Rakennusta lämmitettiin aluksi pönttöuuneilla ja myöhemmin öljykamiinoilla. Aluksi kaupan ovi oli rakennuksen tien puoleisessa nurkassa ja talon päädyssä oli puomi hevosille. Myöhemmin, ehkä sotien jälkeen, kaupparakennusta laajennettiin niin, että pitkänmallisesta rakennuksesta tuli neliön muotoinen. Tällöin ovi siirrettiin keskelle rakennuksen sivua ja sen vasemmalla puolella olivat isot ikkunat.
Kaupan pihalla oli hyvä maakellari, jossa ennen jääkaappien aikaa säilytettiin pilaantuvia elintarvikkeita, kuten voita, makkaroita ja lihaa. Kellarirakennuksen päässä oli puuvaja, sauna ja ulkohuone. Mukavuuksia ei kaupassa ollut ja saunan padassa lämmitettiin vettä kaupan tiskejä varten vielä 70-luvullakin. Pihalla olevassa ulkovarastossa säilytettiin rehuja ja lannoitteita, aikaisempina vuosikymmeninä myös mm. rakennustarvikkeita.

Keihäskosken Osuusliike 1920-luvulla, jolloin sisäänläynti oli talon kulmasta. Oikealla entinen Osuusliike 1980-luvulla, jolloin rakennus oli jo asuinkäytössä. Rakennus on vielä pääosin siinä muodossa, jossa se toimi sodan jälkeisestä ajasta 1970-luvulle. Kuvat Rekolan ja Veikko Lahtisen kokoelmista..

Keihäskosken Osuusliikkeen kaupanhoitajia

Keihäskosken Osuusliikkeen alkuaikoina kaupanhoitajina olivat mm. Olga Emma Jääoja, Juha ja Hilma Heino sekä Juha ja Helmi Laine. 1930-luvulla kaupanhoitajana oli Aleksander Heinonen ja kauppa-apulaisena Helmi Huhtala. Heinosen jälkeen myymälänhoitajaksi tuli Väinö Virtanen ja hänen jälkeensä kauppaa hoitivat Heikki ja Aili Pyhäranta. Aili Pyhärannasta kerrotaan, että joskus väkeä oli kaupassa niin paljon, että hän joutui pitämään yllä järjestystä. Hän uskalsi komentaa isäntiäkin ja saattoi komentaa: ”Heikkilä odottaa vaan vuoroaan!”.

Sodan jälkeen kauppaa hoitivat nuoret miehet Vesa Pohjanpalo ja Urho Myllymäki. (Tästä Usko Uotilan muistelussa.) 1950-luvun alussa kauppaa hoiti Liisa Kronström ja hänen kanssaan Arja Nurmi. Liisa, myöhemmin Koivisto, oli aikaisemmin työskennellyt kirkonkylän Osuusliikkeessä. Seuraava kaupanhoitajapariskunta oli Tenho ja Marketta Markula, jotka viihtyivät Keihäskoskella pitkään 50-luvun puolivälistä alkaen.
Aila Multisilta (myöhemmin Mäkilä) oli kaupanhoitajana 60-luvulla ja hänen jälkeensä vuosina 1968-73 Pirkko Kössi liikkeen lopettamiseen asti. Tuohon aikaan kaupassa ei ollut enää kauppa-apulaisia. Kaikista töistä oli selvittävä yksin, myynnistä ja paperitöistä, siivouksesta ja myös talon lämmityksestä. Pirkon äitiysloman sijaisena oli Ritva Suutari ja lomia tuurasi Pirjo Mattila, joka työskenteli Yläneen Osuusliikkeessä. Keihäskosken myymälä oli pieni kauppa ja myymälänhoitajien vaihtuvuus oli melko suurta. Kauppa toimi tavallaan harjoittelupaikkana kohti tehtäviä suuremmissa osuusliikkeissä.

Mitä kaupassa myytiin – Pirkko Kössi muistelee

Kaupan tuotevalikoima oli monipuolinen ja mitä ei ollut, sitä tilattiin. Pirkko Kössi muistelee, että kaupassa myytiin 1960-70-luvuilla elintarvikkeiden lisäksi esimerkiksi lannoitteita, rehuja, öljyä, bensaa, jne. Yksi myyjä juoksi kaupan, varaston ja polttoainepumpun väliä ja välillä piti muistaa lisätä öljyä öljykamiinoihin, jotta lämpöä riitti isoilla pakkasillakin. Kauppa palveli asiakkaitaan monipuolisesti niin, että tilaamalla sai miltei mitä tahansa Osuuliikkeen myynnissä olevaa tavaraa. Siitä esimerkkinä Anja Mahosenaho muistaa ostaneensa 50-luvulla mopon.

Vielä sotien jälkeenkin jauhot kauhottiin vanerilaatikoista paperipusseihin ja punnittiin. Kahvi jauhettiin pavuista ja sodan jälkeen, kun kahvi vapautui säännöstelystä, sitä suorastaan jonotettiin. Sokeri myytiin toppasokerina tai lohkottiin sokerisaksilla pienempiin palasiin. Sokeria oli kiinteänä myös laatikoissa, joista sitä lohkottiin laatikkoon kuuluvalla halkaisijalla. Sokeriin liittyy juttu Kukolan Kustaasta, joka tuli ostamaan sokeria. Pirkko Kössi kysyi: ”Kuinka paljon pistetään?” Kustaa: ”Kuinkas paljon sitä olisi?” Pirkko: ”Vaikka koko säkki.” Kustaa: ”Olisko sulla?” – ja kaupassahan oli. Niin Kustaa osti koko säkin sokeria.
Kauppaan saatiin kylmäkalusteet vasta 1960-luvulla. Tilavassa jääkaapissa säilytettiin voit, margariinit, lihat ja makkarat ym. Kellarissa säilytettiin silloin enää juomia. Lihaa sai tilauksesta ja sitä tilattiin sen mukaan, mitä kukin halusi. Tilaukset tehtiin tavallisesti kerran viikossa. Kaupassa jauhettiin jauhelihat ja myyjästä riippuen myös isompia ruhon osia voitiin paloitella.
Keihäskosken koulu oli kylän kaupan asiakkaana myös merkittävä ostaja.

Keihäskosken tiloilta tuotiin myös kauppaan munia, jauhoja ym. tilan tuotteita. Varastossa oli sitä varten iso vaaka. Aikaisemmin niitä myytiin kaupasta suoraan, myöhemmin ne välitettiin eteenpäin kirkonkylän Osuusliikkeeseen.
Osuusliikkeestä sai ostaa myös kankaita ja vähän vaatetavaraakin. Hylyiltä löytyi laamapaitoja, paitoja ja pöksyjäkin. Yläneen Osuusliike pakkasi valmiiksi leikatut ja hinnoitellut pusero- ym. kankaat ”kiertäviin laatikoihin”. Ne saapuivat vuorollaan sivuliikkeisiin tiettynä ajankohtana, jolloin kyläläiset tiesivät tulla ostoksille.
Kaupasta ostettiin myös vastakirjalla. Myyjä merkitsi ostokset ja hinnat ostajan ja kaupan. Maksu suoritettiin sovitun ajanjakson ajalta. Tämä oli sekä tarkkuutta että aikaa vaativaa työtä. Kaupan puolella ostosten hinnat merkittiin tavallisesti käärepaperin kulmaan ja summa laskettiin käsin. Kassakone kuitenkin oli, sitä ennen kirjoitettiin ns. Paragon kuitti. Kaupan sulkeuduttua kaupanhoitaja laski kassan. Käsivarastossa oli laskukone ja pieni pöytä paperitöitä varten. Vielä ennen sulkemista piti kauppa siivota. Kauppa oli auki klo 8-17. Iltaisin väkeä saattoi kuitenkin käydä kopistelemassa, josko kaupanhoitaja olisi kotona.

Posti ja muita palveluja

Päivän piristysruiske oli, kun posti saapui kauppaan. Se tuotiin kauppaan sisälle ja kylän väki saapui jo hyvissä ajoin sitä odottamaan. Postin hakijoina olivat pääasiassa miehet, joilla oli emäntiä enemmän aikaa. Kaupassa oli sitä varten tuoleja ja joskus istuttiin myymäläpöydän kulmallakin. Kauppaan jäätiin jutustelemaan pitkään. Siinä praakattiin päivän kuulumiset, poliitiikat ja vuodentulot. Kaupassa myytiin kaljaa eli pilsneriä, joka maistui jutellessa. Maitokuskit tapasivat kerääntyä myös kaupalle ja joskus talvella jopit tahtoivat jäätyä ja kesähelteellä voipaketit sulaa. Keskikalja tuli elintarvikekauppoihin vuonna 1969, mutta Keihäskoskella sen menekki ei ollut kovin suurta. Kaupanhoitaja sai kuulla myös ihmisten huolista, joista ei puhuttu eteenpäin. Tietynlainen tietotoimisto kauppa kuitenkin oli ja toisinaan myös mielenterveystoimisto, johon usein vain tultiin juttelemaan. Myös viikonvaihteessa oli tapana tulla seurustelemaan kaupan edustalle.

Kaupalle on kokoonnuttu kaikkina aikoina. Väkeä Keihäskosken kaupan portailta 1920-luvulta ja 60-luvun lopulla. . Kuvat Rekolan kuvakokoelmasta. ja Timo Hämäläiseltä

Kauppa oli mukana ihmisten elämän monissa vaiheissa. Pirkko Kössi muisteli vanhaa tapaa: Kun joku kylältä kuoli, niin kaupassa oli kukkaseppeleen ostoa varten keräyslista. Saattoi olla kaksi listaa, joista toinen oli naapureille ja läheisimmille ja toinen kyläläisille. Kauppias hoiti kukkien tilauksen ja toimitti kukat kirkolle. Näin jokainen kyläläinen, hänkin, jolla ei ollut omaisia, sai haudalle ainakin pari kukkavihkoa tai seppelettä. Pirkon mielestä tämä oli hieno piirre kylässä, missä kukaan yksinäinenkään ei jäänyt huomiotta.
Kun Keihäskosken Osuusliike suljettiin 8.6.1973, tuli viimeisenä päivänä väkeä kauppaan ja Pirkko Kössille ojennettiin kyläläisten keräämä lahja. Siihen liittyvä kortti on hänellä vieläkin tallessa.

SPR:N KIOSKI KEIHÄSKOSKELLA

Opettaja Alli Kivikarin aloitteesta Keihäskoskelle perustettiin 1950-luvulla kioski, jonka tuotto tuli SPR:n hyväksi. Tuohon aikaan koulussa pidettiin myös SPR:n kerhoja. Kioski sijaitsi ensin Paimenenmäessä koululle menevät tien päässä. Myöhemmin se siirrettiin Oripään ja Ylikyläntien risteykseen. Kioski toimi pääasiassa kesäaikaan. Kioskissa olivat myyjinä Liisa Kronström ja muutkin Kronströmin tytöt. Kioskissa myytiin mm. makeisia, kuten suosittuja Rix-Rax-karamelleja, virvoitusjuomia ja jäätelöä, aluksi tötteröinä ja myöhemmin purkkeina. Kioskista tuli kesäaikaan kylän nuorison kokoontumispaikka.

Tourulan kaupat

KUSTAA LEPPÄSEN MAAKAUPPA

Leppäset pitivät pientä kauppaa asuinrakennuksensa kulmassa. Kustaa Leppäsen itse rakentama talo oli hänen kotitalonsa paikalla Kalliopohjan vieressä Juvankosken tien varrella. Kustaa Leppänen oli taitava muurari ja puuseppä. Hän teki mm. keinutuoleja, joita oli monessa yläneläisessä talossa ja on ehkä vieläkin. Kaupassa myytiin lähinnä kuivatavaraa kuten kahvia, sokeria, mausteita jne. KeittIön nurkassa oli yksi komero, jossa kaupan tavarat olivat. Kustaa Leppänen haki tavarat Keihäskosken osuusliikkeestä. Leppänen kuului itse Osuusliikkeen hallintoneuvostoon. Kesällä hän toi tavaraa pyörän takana, missä oli niitä varten rakennettu teline, ja talvella vesikelkalla tai potkukelkalla. Kauppa toimi vielä 40.luvun lopulla, Kustaa Leppänen kuoli vuonna 1951.

Vasemmalla Kustaa Leppäsen talo ja oikealla Haaviston talo.

KALLE HAAVISTON KAUPPA

Kauppa toimi pienimuotoisena alkuun kartanon sivurakennuksen tilossa (Fryygelissä), kartanon pehtorin tyttären Taimi Seppälän pitämänä. Taimi meni naimisiin Kalle Haaviston kanssa, ja he rakensivat v. 1932 Juvankosken tien alkupäähän erikoisen neliskulmaisen asuinrakennuksen (Haavikko), jossa pitivät kauppaa kulmakamarissa.

TOURULAN KAUPPAKUNTA

Myöhemmin rakennettiin varsinainen kaupparakennus, Yläneen SOK-laisen Kauppakunnan sivuliike, Tourulan Kauppakunta, Juvankosken tienhaaraan. Haavistot olivat tämän kaupan ensimmäisiä kauppiaita. Tontin nimi on Tienhaara ja se löytyi henkikirjoista Osuuskaupan omistamana jo vuonna 1935. Rakennusvuotta ei tiedetä, mutta se lienee rakennettu aiemmin kuin Osuusliike Tourulaan. Kaupassa toimi kaupanhoitajina mm. Muggon pariskunta. Pisimpään kauppiaina olivat Sulo ja Lahja Vastamäki. Kauppa loppui v. 1971 Sulo Vastamäen siirtyessä eläkkeelle.

TOURULAN OSUUSLIIKE

Yläneen E-osuusliikkeen sivumyymälä on perustettu 1951 Tourulaan. Vuodesta 1953 kauppiaana olivat Aili ja Viljo Heinonen. Aili Heinosen muistelmissa lisää kaupan toiminnasta. Viimeinen kaupanhoitaja oli Lea Siltala. Kaupan toiminta loppui v. 1978. Vuosien varrella kaupassa oli kesäapulaisina monia kylän tyttöjä.

Kauppias Aili heinosen haastattelu vuonna 2019, jolloin hän oli jo 99-vuotias

Yläneen Osuusliikkeen sivumyymälä Tourulaan perustettiin v. 1951. Kahden vuoden kuluttua kauppiaaksi pyydettiin Aili Heinosta. Aili oli ollut osuusliikkeissä töissä Laajoella ja Rannanmäessä, joten hänellä oli kokemusta kaupanteosta. Aili Heinonen toimikin pitkään Tourulan myymälän hoitajana, lähes kaupan loppumiseen asti. Hän muistelee kylän olleen varsin vireä, oli paljon ihmisiä ja järjestettiin erilaisia tapahtumia ravikilpailuista tansseihin. Aili Heinonen asui perheineen kaupan yhteydessä olevassa asunnossa. Asunto oli aika pieni ja nykyään voikin ihmetellä miten pienen keittiön ja kamarin asuntoon mahtui asumaan Aili miehineen ja kahden poikansa kanssa.

Kauppa-asioita kyläläiset tottuivat hoitamaan myös aukiolon ulkopuolella. Kauppaan oli joskus asiaa myös yöllä, kuten 50-luvulla kun Kalliopohjalla tansseissa oli erään daamin kengän korko katkennut ja tultiin ostamaan uusia kenkiä. Kaupassa ei kenkiä myyty, mutta neuvokas kauppias myi omat mustat lakeerikenkänsä ja tilanne oli pelastettu.
Kaupassa myytiin ruokatavaroiden lisäksi rehuja, rakennustarvikkeita, astioita, leluja ym. Tavaraa tilattiin tarpeen mukaan ja osuusliikkeen jakeluauto toimitti sitä kauppaan, kuten vaikkapa rautaa ja hitsauspuikkoja pajan tarpeisiin. Lihat tulivat esim. puolikkaina sianruhoina, jotka kauppias sitten paloitteli asiakkaille. Kylmätiloina toimi kaupan alla ollut kellari, jonne tavaroiden kantaminen jyrkkiä portaita oli hankalaa. Myöhemmin tuli jonkinmoinen jääkaappi. Maitoa myytiin ensin tonkista, sitten tulivat maitopussit v. 1967 ja 70-luvun puolivälissä nykyiset kartonkipakkaukset. Leipä tuli Yläneen Osuusliikkeen omasta leipomosta ja oli erityisen hyvää. Erilaisia polttoaineita myytiin alusta asti. Posti, sekä veikkausasioiden hoito sujuivat kaupassa. Työ oli raskasta, jauhot, sokerit ja rehut tulivat suurissa säkeissä, mitään painorajoituksia ei tunnettu. Jauhot kaadettiin kaupassa oleviin laareihin, joista kauppias sitten kauhoi paperipussiin asiakkaan haluaman määrän.

Kaupassa käytiin myös soittamassa, sillä puhelin oli vielä 60-luvullakin harvassa taloudessa. Kauppiaan päivät olivat pitkiä, kaikki työt tehtiin itse. Aili muistelee käyneensä uimassa Pajakuljussa sentään joskus hellepäivänä. Aili Heinonen tunsi tietysti kaikki asukkaat ja kauppa olikin kylän kohtaamispaikka. Aikansa mukaisesti puhuttiin ihmisistä asuinpaikan nimen mukaan. Niinpä kun poika Jukka meni kouluun, oli opettaja Kivikari ensimmäisenä päivänä puhutellut häntä ”Kaupan Jukaksi”. Joku aikuinen oli sitten oikaissut ”et on sil sukunimikin”.

RINTALAN KAUPPA – Tapio Rintala muistelee

Vanhempani Ritva ja Heikki Rintala perustivat sekatavarakaupan Keihäskoskelle Pikaroja nimiselle tontille. Kauppa aukesi 4.2 1964. Heidän vuonna 1958 rakentamansa omakotitalon yhteyteen oli rakennettu edellisenä kesänä siipirakennus, jossa oli kaupan myymälä ja konttorihuone. Talon alakerta muutettiin kaupan varastoksi ja sinne tehtiin myös jäähdyttämö. Talon alakerrassa oli ennen toiminut isäni autokorjaamo. Kolme vuotta myöhemmin rakennettiin tiilinen varasto- ja huoltamorakennus, ja pihalle tulivat polttoaine mittarit. Kaupassa myytiin paitsi ruokaa ja siirtomaatavaroita, kuten siihen aikaan sanottiin, myös vaatteita ja pian myös rakennustarvikkeita, rehuja, lannoitteita ja polttoaineita.

Alussa kaupan tavaroita kuljetettiin pakettiautolla ja pian myös kuorma-autolla. Parin vuoden päästä alkoi myymäläauto kiertää lähiseutuja. Seuraavaksi hankittiin öljyauto ja myös toinen kuorma-auto. Rauta- ja maatalouskauppa oli kasvanut merkittävästi. Tällöin henkilökuntaa oli kauppiaspariskunnan lisäksi viitisen henkeä.
Kauppa oli yksityinen, eikä toiminut minkään keskusliikkeen alla, vaikka pääosa tavaroista tuli K-ryhmään kuuluvan Oskari Heikkilä Oy:n tukusta Loimaalta ja raskastavara Keskolta, Teräs Oy:ltä ja lannoitteet Rikkihappo Oy:ltä Uudestakaupungista ja Harjavallasta. Myös viljakauppaa tehtiin paljon. Viljat toimitettiin pääasiassa Raision vehnämyllylle. Polttoaineet ja huoltoasema toimivat TB:n lipun alla.

Kaupassa olivat töissä ainakin Pirkko Kössi, Marjatta Ylitalo, Mirja Kankare, Tuula Nurmi, Virpi Väisänen ja Kirsti Lindgren. Myymäläautoa ajoi ja siellä myyjänä toimi enoni Mauno Rantasalo. Myymäläauto kierteli viitenä päivänä viikossa ainakin neljän kunnan alueella. Se keräsi myös kananmunia tiloilta ja vei rehuja. Kuorma-auto kuskeja olivat Seppo Virtanen, Jorma Aittala, Raimo Mäkelä ja Raimo Ristimäki.Kauppa ja sen piha olivat myös hyvä paikka vieraileville palveluille: tiistaisin kirjastoauto pysähtyi kaupalle, Yläneen Säästöpankin pankkiauto kävi jonkun aikaa piipahtamassa ja Yläneen Osuuspankista kävi Saariokarin Antti tai Lehtosen Jussi pitämässä toimistoa kerran viikossa.

Seitsemänkymmentä luvun taitteessa avattiin toinen kauppa Löytäneelle Säkylään. Rakennemuutos kuitenkin jylläsi yhteiskunnassa, ja kyläkauppojen kuolemat alkoivat. Rintalan kauppa Keihäskoskella suljettiin 1971 ja parin vuoden päästä myymälä Löytäneellä. Samaan aikaa Heikki Rintala alkoi rakentaa liikekeskusta Säkylän keskustaan. Siihen tuli K-kauppa Huovinhalli, Vallin Pirjon parturi-kampaamo, Ritva Rintalan Kemikalio-Finni, Huovin-Krouvi, Matkahuolto ja Heikki Rintalan Huovin maatalous. Parin vuoden päästä samalle tontille rakennettiin TB:n huoltoasema, jota pitivät Veikko ja Sirpa Lahtinen. Samoissa tiloissa toimi Rintalan Huovin Auto. Näiden liikerakennusten väliin perustettiin Heikin-tori, joka vieläkin toimii vilkkaana.
Vaikka kauppa Keihäskoskella sulkeutuikin, huoltoasema- ja varastorakennus toimi maatalouskaupan varastona ja huoltoasemalla tehtiin autoliikkeen autojen huoltoja ja käytettyjen autojen kunnostusta. Siinä oli töissä ainakin, Harri Mikkola, Jaakko Sillanpää, Arto Lindgren ja Esko Ojala. 1970-luvun lopulla kiinteistöt Säkylässä myytiin ja toiminta Keihäskoskellakin loppui. Samaan aikaan Heikki ja Tapio Rintala perustivat Sikli Oy:n ja harjoittivat pienimuotoista konepajatoimintaa valmistaen mm tuulivoimaloita ja halkokoneita.

KAUPPA-AUTOJA

Kauppa-autot alkoivat yleistyä Suomessa 1950-luvun lopulla ja eniten niitä oli 1970-luvulla. SOK-laisen kauppakunnan ja Osuusliikkeen (OTK:n) kauppa-autot kiersivät Yläneellä laajasti pitäjää 1950-luvun loppupuolelta alkaen. Aila Mäkilä (o.s. Multisilta) toimi Osuusliikkeen kauppa-autossa pitkään vuodesta 1962 alkaen. Autoja oli kaksi ja ne ajoivat tietyn kierroksen vuoroviikoin niin, että reitit kattoivat koko pitäjän: Heinijoelle, Kolvaaseen, Korkeakoskelle, Tourulaan, Keihäskoskelle jne. Puolta kilometriä lähemmäs kylän kauppaa ei ollut lupa pysähtyä. Aila Mäkilän kanssa kauppa-autoa ajoi Vilho Laiho, toisessa autossa olivat Irma Väinölä ja Harri Lehtonen. Osuusliikkeen kauppa-auton lopetettua toimintansa 1970-luvulla, Ala Mäkilä siirtyi Keihäskosken Osuusliikkeeseen, kunnes sekin suljettiin.

Jukka Niinimäellä oli kauppa Uudessakartanossa. Hän aloitti myynnin kauppa-autosta niihin aikoihin, kun toiset kauppa-autot olivat lopettaneet toimintansa. Tourulaan ja Keihäskoskelle Niinimäen kauppa-auto saapui lauantaisin ja viimeisten pysäkkien asiakkaat joutuivat odottamaan joskus iltayhdeksään asti. Laina Tuomisen talon tienhaara oli viimeisiä pysäkkejä. Hänellä olikin tapana tilata tarvittavat kauppatavarat etukäteen. Koska auton saapumisaika vaihteli melkoisesti, Laina laittoi ostoskorinsa pysäkille merkiksi ja jäi keittiön ikkunasta seuraamaan auton tuloa.

PANKKIEN SIVUTOIMISTOT JA PANKKIAUTOT

Yläneen Osuuskassa aloitti pankkipalvelujen tarjoamisen Tourulan Kauppakunnassa v. 1951. Pankkipalveluja sai kerran viikossa ja alkuaikoina työtä hoiti pankinjohtaja Veikko Lehtonen. Lehtonen kulki sivutoimistoissa omalla ”ooppelillaan”. Ajokortit ja autot olivat vielä 50-luvulla harvinaisia. Myöhemmin sivutoimistoissa kiersi muitakin pankin virkailijoita. Mukana kulki rahalipas ja kuittivihko. Joskus kuljetettiin mukana muutakin, kuten vaikka lääkkeitä apteekista asiakkaille.
Osuuskassan pankkipalveluita oli saatavissa myös Keihäskoskella, osuusliikkeessä ja Rintalan kaupassa. Tourulan palvelupiste siirtyi loppuaikana toimimaan Tourulan Nestor Mielosen taloon. Sivutoimistot lopetettiin v. 1973 ja tilalle tuli Osuuspankin pankkiauto.
Osuuspankin pankkiauto pysähtyi Tourulassa seitsemässä tienhaarassa aloittaen kaupalta ja jatkaen Hakanpäähän ja takaisin Kaunismäen kautta Pramilaan. Keihskoskella pysähdyspaikkoja oli yhdeksän: koulun ja Rekolan kautta Rintalaan ja edelleen Ylikylän/Niittykulmatietä aina Laulajaiselle asti. Keihäskosken osuusliikkeessä toimi myös Osuuskassa 1960-luvulla.
Yläneen Säästöpankin pankkiauto alkoi kiertää kylillä jo vuodesta 1967 ja se olikin ensimmäinen pankkiauto Varsinais-Suomessa ja herätti aloittaessaan runsaasti huomiota lehdistössä. Pankkiautojen toiminta loppui noin v. 1976.